torstai 12. marraskuuta 2020

Tule mukaan luontopolulle

 Uusi polku, uudenlaiset maisemat.  Tämä polku oli kaikkein mielenkiintoisin ja parhaiten ylläpidetty. Opaskyltit olivat hyvät. Maasto oli pitkälti luonnonmukaista kinttupolkuineen, mutta puurakenteitakin löytyi jonkin verran.  Aurinkokin oli tällä kertaa päässyt paikalle. 



Kallioista polkua. Aita estää putoamisilta, jos joku yltyisi kurottelemaan kohti jokimaisemaa. 
Täällä päin aina puhutaan siitä, miten Kymijoki pitäisi ottaa asukkaille ja turisteille hyötykäyttöön.  Näitä polkuja tallaillessa on käynyt selväksi, että luontopolkuja on ainakin runsaasti joen eri kohdissa. 


Rappuja alas ja välillä ylös.  Kiemurtelevat portaat ovat mielenkiintoisempia, kuin suoraan rakennetut.  Tulee melkein Linnanmäen vanha, puinen vuoristorata mieleen näin runsaista puurakenteista. 😊


Pitkin matkaa oli puiden oksilla heijastimia.  Varmuudella en tiedä, mutta voisin kuvitella, että reittiä voidaan kulkea pimeälläkin, otsalampun kanssa. Heijastimet näyttävät reitin.  Jännitystä olisi ainakin.  Yksin en kyllä lähtisi. 😱


Mikäs se siellä pilkistää? En tiennyt, että näin viileillä ilmoilla voi vielä nähdä leppäkerttuja. 


Leppäkerttukiviä olen maalannut itsekin, mutta kivimökkiä en.  Kukahan tässä mahtaa asustaa?


Tällä 3,5 kilometrin lenkillä oli useita levähdyspaikkoja grillaajille, eväiden syöjille...


...tai muuten vaan hengähtäville maiseman katselijoille. 


Luonto kohtaa teollisuuden. 


Laavu  oli hyvin varusteltu. 


Mahdollisuus vaikka nokipannukahveille. 


Laavu ja koko luontopolku olivat erittäin siistejä. Johtui varmaan parin vuoden takaisesta kunnostamisesta ja tästä kyltistä. 


Tietoa tiedonjanoisille. Puuteollisuuspaikkakunnalle ominaista. 


Myöskin yleistä historian tuntemusta alueellisesti. 


Ja vielä vanhempaa historiaa 1830 -luvun rajamerkinnöistä. 


Joenvarsimaisemat jäivät taakse ja loppupolku kulki metsän läpi. Yht´äkkiä löytyi "keidas" kesken lenkkiä.  Ainakin viihtyisäksi koristeltu levähdyspaikka.  Ehkä jopa tapaamispaikka, tyyliin" pidetään pikku palaveri järkälekiven luona kello 12.00". 


Koivikkometsässä oli useita koivuista tehtyjä penkkejä.  Voi sitten useampikin retkikunta levähtää turvallisin välimatkoin. 😀 Tällä polulla ei nähty kyllä yhtään ihmistä itsemme lisäksi. 


Ilmeisesti täällä kuitenkin kulkee ajoittain jotain elämäntapa -intiaaneja. 


Merri oli erittäin masentuneen näköinen kotiin palatessamme. Aamupäivä oli kulunut päiväunien merkeissä. 


Pian se kuitenkin piristyi, kun pääsi omaan pihaan luontopolulle.  Tässä taas yksi viisarikivi näyttämässä rajan paikkaa. Merri päivystää luvattomia rajan ylittäjiä (esimerkiksi sellaista Gizmo -nimistä koiraa...). 
Noista tuijista voin sanoa, että minä en ole niitä rakentanut, vaan naapuri. 


Viikonlopputoivotukset juuri Sinulle!


17 kommenttia:

  1. Oi joi, nyt oli minun makuuni paras luontoreissu! Kiitos! Ihania yksityiskohtia!
    Hyvää tulevaa viikonloppua Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatteles, kun ottais kutimet mukaan (miehen kanssa ei tietysti voi..) ja eväät ja istuskelis jossain tuolla levähdyspaikalla nauttimassa elämästä :)

      Poista
  2. Tosi siistin näköinen ulkoilureitti ja paljon levähdyspaikkoja. Mutta missä kaikki retkeilijät luurasi? Tosin teillä säilyi turvavälit helposti, kun ei ollut tungosta. Mieheni on ripotellut pieniä heijastimia metsäpolun varteen. Ne on mukavia valopilkkuja, kun koiran kanssa ulkoilee otsalampun valossa iltapimeällä. Päivänvalossa niitä ei juurikaan erota. Pitäähän jonkun kotonakin päivystää, kun muut reissaa. Onneksi Merriin voi luottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli silloin loma ja päästin heti arkiaamuna lähtemään. En tiedä, käykö tuolla muulloin miten paljon porukkaa, kun joutuu autolla mennä ensin lähtöpaikalle. Luulis kuitenkin, että on rempattu, koska ihmiset käyttää tuota reittiä.
      Otsalamppulenkkeily voi olla jännittävää. Koiran kanssa ei ehkä niinkää jännää, kun on turva mukana.
      Merri on hyvä talonvahti. Välillä se päivystää oven sisäpuolella, valmiina hyppäämään ulos heti oven avauduttua ;D

      Poista
  3. On teillä upeat ulkoilureitit!!!
    Ihanat ,siistit,
    hauskoja yksityiskohtia,heijastimet.maalatut kivet:)
    Onneksi lopussa iloinen ja uteliaskuva Merristä
    eka kuva olikin .hiukan alavireinen:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheskään kaikkia ei oo vielä kuljettu 🙄
      Tässä tuntee itsensä nyt sellaseksi luontopolku -toimittajaksi.

      Poista
  4. Kiva kierros vaihtelevine maastoine. Monta kivaa yksityiskohtaa ja iloa silmälle.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miäkin olen alkanu jo "innostumaan" tästä luontopolkuilusta. Etenkin kun kaikki on olleet näin lyhyitä reittejä ;D Kohta lähetään taas, kun molemmilla on vapaapäivä.

      Poista
  5. Onpa hieno ulkoilureitti. Näkemistä ja kokemista runsaasti tarjolla.
    Nyt selvisi, mihin kaikki kadonneet heijastimeni ovat joutuneet. Kummasti ne irtoavat takin helmasta kulkeepa sitten bussilla tai polkuja. Tosin Kymijoen nurkilla en ole käynyt sitten 90-luvun, joten jonkun muun takinliepeestä lienevät heijastimet puiden oksille tarttuneet.
    Voi, tuota Merrin ilmettä. Mukavaa, että hän pääsi omalle luontopolulleen virkistymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollu aika monta Osuuspankin heijastinta, jos nää oli niitä hukkuneita ;D
      Olet kuitenkin muistanu heijastimen laittaa. Miä huomaan vasta ulkona pimeällä, että ei tullu laitettua (sen harvan kerran, kun näin edes tapahtuu). Onneks nykyään on vissiin kaikissa vaatteissa ja kengissäkin noita heijastimia jo itessäänkin. Autolla ajavan näkökulmasta lisääntyneet huomioliivit ja huomiohenkselit on ollu tosi hyvä juttu, etenkin näin märkinä ja pimeinä, lumettomina aikoina. Hyvin näkyvät.
      Merri käy omassa narussaan päivittäin ulkona, mutta on ihan innoissaan, kun joku vie narun kanssa kauemmas päivittäisistä liikkumapaikoista, vaikka sitten vaan omalla pihalla. Tielläkin kävelis mielellään, mut omat reittinsä valiten. Samoin naapurin pihalla olis kiva olla. Yks naapurintalo on tyhjänä ja siellä pihalla välillä hiippaillaan (ihan luvan kanssa).

      Poista
  6. Kyllä olikin kiva ulkoilureitti levähdyspaikkoineen.
    Merrin ilme palattuanne on kaiken kertova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ollu tähänastisista paras luontopoku.

      Poista
  7. Ihana luontoreissu ja ihana polku ja ihana marraskuu, että voi näitä reissuja vielä toteuttaa. Kyllä on uskomattoman kaunista ja maailma on rauhallinen, kun se odottaa lunta.
    Niin ja ihaninta on Merri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli taas yhellä polulla kulkeissa ihan samat aatokset. Marraskuu ja tälläset reitit on vielä mahollista kulkea.

      Poista
  8. Kivalta vaikuttava ulkoilureitti. On teillä pätevän näköinen vahtikissa. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin naapurin pihaa täytyy vahtia tarkalla silmällä. Sinne olis ihan kiva vaikka mennäkin... Mikähän siinä onkin, että naapurikin on vaihtunut, mut sama piha kiinnostaa silti ihan mahottomasti. :)

      Poista
  9. Kyllä se ihmeesti rauhoittaa mieltä, vaikka lähtö olisikin tylsää :) Nyt ei edes ollut tylsä lähtö.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!