Luettua: Ruokarouvan tytär

 Mustonen Enni: Ruokarouvan tytär

sarjasta Syrjästäkatsojan tarinoita, osa 5

Otava 2017

Paimentytöstä lapsenpiiaksi, emännöitsijäksi ja täysihoitolan ruokarouvaksi päätynyt Ida Eriksson elää tasaista elämänvaihetta. Täysihoitola on hiljentynyt lähes täysin ja perheen äidin rooli on päälimmäisenä. Puoliso Elias ajaa pirssiautoa.  Kaksospojat Voitto ja Veikko pitävät pieninä koululaisina elämää talossa yllä. Vanha tuttu Iisakki asuu piharakennuksessa.  Idan aiemmasta suhteesta syntynyt Kirsti ja kasvattitytär Alli elävät omaa opiskelijaelämäänsä ja siihen liittyviä rientojaan.  Alli harrastaa runonlausuntaa, joka vaikuttaa olevan muotia noissa opiskelijapiireissä. Kirsti viihtyy paljon myös aiemman täysihoitolan asiakkaan, Miilin  ompelimossa apurina.  Hän haikailee tekevänsä elämässään jotain muuta, kuin ranskanopintojaan ja sen jälkeen koittavaa opettajan tointa.  Lentävän keuhkotaudin osuessa lähelle, Kirsti päätyykin matkustamaan Pariisiin. Tämän mahdollistaa Ida -äidin kätköistä löytynyt setelinippu, jolla Kirsti rahoittaa matkaansa.  (Aiemmin sarjaa lukeneet muistavat, mistä rahat ovat peräisin). 

Suunnitelmat eivät menneet aivan nappiin ja Kirstin onkin etsittävä töitä itselleen, pystyäkseen asumaan ja elämään Pariisissa, kuten oli suunnitellut. Ystävänsä avulla hän pääseekin Coco Chanelin muotitaloon  ompelijaksi ja lopulta mallipiirtäjäksi. Yksi Chanelin työntekijöistä ottaa hänet suojiinsa, jolloin Kirstille selviää aivan vahingossa oma sukuperimänsä, vaikka hän ei itse sitä ymmärräkään. Hän ihmettelee työntekijän samanlaisia, erikoisia  silmiä ja seinillä olevia tauluja signeerauksineen.  Asia jää kuitenkin ratkaisematta, kun Kirsti joutuukin yhteensattumien takia lähtemään muihin töihin. Taitavalle piirtäjälle töitä tuntuu löytyvän melko helposti, hyvillä ja ei -niin -hyvillä suhteilla. Kirsti tapaa mm. Ernest Hemmingwayn ja tämän lähipiiriä.  Lopussa ystäviä Suomesta saapuu viettämään aikaansa Pariisissa ja Kirstillekin aukenee yllättävä rakkaussuhde. 

Aluksi tuntui jotenkin oudolta, kun tarinaa kerrottiinkin nyt Kirstin, Idan tyttären näkökulmasta. Ida tuntuu jäävän jotenkin taka-alalle. Kirsti miettii monia asioita elämänsä varrella, ymmärtämättä niiden yhdenmukaisuutta äitinsä elämään.  Tarinaan tulee ikään kuin uusi kerros.  

Kerronnassa käytetään ajankuvaa ja -henkeä sopivasti, jotta tarina tuntuu aidolta.  Tätä lisää tietysti se, että meistä itse kukin on kuullut Suomen historiasta ja aikakausista monia muitakin reittejä, eikä asioita tarvitse kirjassa selittää juurta jaksain.  Koskettavaa oli keuhkotautiparantolan toiminta ja se, että monet ihmiset kuolivat taudin myötä.  Näin tartunta-aikakautena tuonkin taudin tarttuvuus tuntuu vielä koskettavammalta. 

Hieman erikoiselta taas tuntui ihmisten matkustelu. Aiemmissa kirjoissa matkustamista harrastivat vain ylemmät luokat, mutta nyt Pariisiinkin päätyi moni samasta tuttavapiiristä Kirstin ympäriltä.  Matkustaminen oli hankalaa ja matka kesti monta päivää.  Silti matkan järjestäminen ja itse matkustaminen vaikuttaa huomattavasti yksinkertaisemmalta, kuin esim. allekirjoittaneen lomamatkan järjestely. 

Saako Kirsti joskus selville oikean isänsä?  Sitä on lähdettävä selvittämään lukemalla tarinan seuraavaa osiota.