Tunteellinen siili | |
Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti, hellä. Ja kelläpä, kellä on vastaansanomista? Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili. Oi, sanoi siili, olen surullinen siili, niin yksinäinen jotta! Ja se on aivan totta: Se yksinänsä eli ja piikein piikitteli, ja piikkikuoren alla sitten itkeskeli. -- Kirsi Kunnas |
Siililapaset on jo vanha juttu, mutta minulla neulottavana vasta ensimmäisen kerran. Olen aina ihmetellyt, miten tuo karvaosuus tehdään, mutta en ole viitsinyt sen tarkemmin asiaa opiskella. Nyt tarvittiin kahdet söpöilylapaset ja jostain syystä mieleen tulivat siilit. Googlettamalla löytyi näppärä ohje selkäpuolen tekemiseen TÄÄLTÄ.
Ensin tehdään siis ihan peruslapaset.
Keräillään sitten kämmenen selkäpuolelta puikolle kahden puikon verran silmukoita ja neulotaan näillä pelkkää karvalankaa. Sen neulomisessa karvat menevät aina pääosin nurjalle puolelle! Valmiin neuloksen kiinnittämisen jälkeen vetelin puikolla ristiin rastiin neuloksen päältä, että sain mahdollisimman paljon haituloita näkyviin.
Tasona sileää neulottu karvalankaosuus kiinnitetään kaventamalla. Kerätään taas tuolta ylälaidasta saman verran silmukoita ja sitten kavennetaan vuorotellen molemmilta puikoilta, 3 silmukan syklillä (varmaan tällä kavennuksella on joku hieno nimikin), kunnes kaikki silmukt ovat poissa. Jätin molemmissa päissä lankaa niin paljon pääteltäväksi, että sain sillä neulottua pinnat toisiinsa myös sivuista.
Lopuksi neuloin sen ärsyttävän osuuden, mikä lapasissa aina on...eli peukalot.
Lapaset on neulottu seuraavanlaisesti: pienemmät 10s/puikko ja resorin jälkeen 1lisäys/puikko, isommissa 11s/puikko ja samanlaiset lisäykset. Olisi tarkoitus sopia 2 - ja 4 -vuotiaan käsiin.
Lankana käytin Nallea ja Tangoa (hyvin marinoitunutta). Puikot kokoa 3. Langankulutus 90g.
Vaikka Merrillä meni sukset ristiin silloin sen vieraan kissan kanssa, eivät siilit aiheuta sille mitään agressioita.
Terveellistä uutta viikkoa Sinulle!
Det var noen søte pinnsvin votter!Du er kjempeflink!
VastaaPoistaThanks :) it was nice to do something different again.
PoistaKauniita lapasia. Kiitos linkistä.
VastaaPoistaMerrin ilme on mainio.
Kiitos :) Merri miettii, että mitä nyt taas. Onneksi se ei oo langanpätkien tai lankojen perään, ettei tarvi pelätä sen maiskuttelevan niitä ja nielevän. Puikot on ainoat, jotka kiinnostaa ja nekin vaan, jos niitä rapisuttaa sohvaa vasten :)
PoistaSöpöt siilit. olet taitava kasistäsi.
VastaaPoistaKiitos :) Ei olleet vaikeat, kun hoksasi miten tehdään. Onneksi aina löytyy vinkkejä netistä.
PoistaOnpa söpöt vaaleanpunaiset siilit! Mä olen tehnyt joskus Tupon nuorimmalle tyttärelle vastaavat, mutta tarina ei kerro käyttikö hän niitä koskaan.
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Nää oli minulle ekat. Eihän nää ehkä kaikkein käytönnöllisimmät lapaset oo, mut ehkä niistä on iloa ainakin leikkimielellä. Yläosa lämmittää, mut alaosa vähemmän. Mikähän eläin se olis, että karvaa tulis kaikkialle... Olenkin muuten joskus tehny sellasia sillä lailla, että neuloin karvalangan koko ajan toisen langan mukana. Karvalapaset ja karvapipot ja kaulaliinat.
PoistaAivan ihanat. Olen monesti miettinyt miten ihmeessä näitä tehdään. Mimosalle olen ostanut monet siilit käsityömessuilta. Kyllä Merrin nyt kelpaa siilien kanssa loikoilla - ja pinkkejä siilejä vielä :D
VastaaPoistaSamaa olen ihmetelly, mut ei oo loppuun asti kiinnostanu.
PoistaNää on näin pinkkejä, kun ne on vasta lapsisiilejä ;D
Kiitos tästä vinkistä! Minulla on tuota pörrölankaa ja tarkoitus tehdä parille lapselle tumput, joten tässä tulikin hyvä ohje. Olen ihmetellyt, miten "siilin piikit" käytännössä toteutetaan. Sekin selvisi.
VastaaPoistaIhan yllättäin mullekin tuli tää malli mieleen, kun mietin, millainen on lapsen söpöstelylapanen. Googlettamalla selvisi ja ois selvinny varmaan aiemminkin, jos ois ollu tarvetta ja kiinnostusta. Oma järki ei antanu vastausta siihen, miten piikit voi olla toisella puolella, mutta ei toisella :)
PoistaOi, miten ovat itse suloisuudet nuo siilit. Merri on kyllä ilmeikäs kissa ja on mukava, että jaksaa poseerata vaikka vaaleanpunaisten siilien kanssa. Nuo sointuisivat minun tämänpäiväiseen kasvomaskiin, oli tullut vaihtelua sinisille ja valkoisille. T: saukkis
VastaaPoistaOi! Oispa kiva, jos tulis värejä maskeihin, niin ois pirtsakamman näköstä 😷
PoistaIhanat siililapaset!🦔🧡
VastaaPoistaja hyvä että Merri saanut kaverit kylään välillä..ja ikävä nahistelu..ei tuonut pelkoa!
Olet Rohkea ja suloinen Merri!😻🧡
Tuo runo on surullinen:(...miksi siili itkee:((
Tänään jännä reissu edessä..autokuormallinen siililapsia...🧡🧡🧡🧡🧡🧡🦔🦔🦔🦔🦔🦔🦔🧡🧡🧡🧡🧡 lääkäriin....(luonnonvaraisia eläimiä hoitavalle klinikalle)🦔🧡
Pysytään /yritetään ainakin pysyä terveinä 😷
Turvallista 😷työviikkoa.Sinulle!
Hyvänen aika tuota sinun siilihoitolaa! Tosi antaumuksellista.
PoistaTuolla runon siilillä ei oo kavereita, surullista. Onneksi nämä ovat sisaruksia ja niistä on seuraa toisilleen.
Ootin niin vapaata 6 aamuvuoron jälkeen ja nyt se meni että huiskis vaan. Huomenna taas aamuun. Onneksi on muutaman viikon päästä viikko lomaa tulossa.
Kohta lähetään Merrin kanssa koisimaan.
Nyt on söpöt! Aivan mielettömän ihanat. Mä voisin käyttää oikein hyvin tuollaisia siililapasia.
VastaaPoistaMun mielestä Merri näyttää vähän epäilevältä, vaikka rauhallisesti katseleekin.
Kirsi Kunnaksen runot ovat olleet aina mieleeni ja tämä siilirunokin on tuttu.
Kunnaksen runot on tuttuja. Vasta myöhemmin selvisi yhteys Syrjän veljeksiin, joiden musiikkia olen myös aina kuunnellut ilolla. Sanan vääntäjiä ja kääntäjiä omalla sarallaan.
VastaaPoistaVarmasti saisit siellä teillä päin huomiota tällaisissa lapasissa! Tai ylipäitensä lapasissa. Teillä on kai aina melko lämmin?
ihqut siililapaset. Söpöt vaaleanpunaisena. Merrikin ihmettelee,mitäs noi nyt on.
VastaaPoistaMerri miettii mikä sen oikein herätti. Tai mitkä :)
PoistaIhanat siililapaset! Olen näiden kuvia ihaillut netissä, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi tehdä. Ehkä joskus pitäisi, saattaisi joku kyllä tykätä tällaisista. :) Taitaa Merrikin tykätä, ei ainakaan ole yhtään suu mutrussa, vaikka siilejä on tullut viereen ja ihan ilman turvaväliä.
VastaaPoistaMullekin löyty vihdoin pienet lapasten käyttäjät, niin pääsin kokeilemaan.
PoistaMerriä ei turvavälittömyys haittaa. Se huomas heti, että nää kaverit ei hengitä ollenkaan ;D
Tällä värillä kelpais minullekin. Kiva idea tehdä päälle piikkikerros.
VastaaPoistaTaitaa näitä olla tehdyn muillakin ohjeilla, mut tää vaikutti minun silmään yksinkertasimmalta. Kun vaan sais kaikki piikit ylöspäin, eikä ne kasvais sisään.
PoistaSöpöt tosiaan. Olenkin aina miettinyt siililapasten toteutusta. Kiitos!
VastaaPoistaMinä tein maanantaina 8 pientä peukkua lapasiin. Olihan se urakka.
Kivaa keskiviikkoa 🍁🍁🍁
8 peukkua kuulostaa kamalalta... toisaalta sarjatyönä ne tulee jotenkin helpommin. Miäkin tein näihin kaikkiin vasta lopuksi. Oli kerrokset vielä muistissa joka peukalolle ;)
PoistaOi miten ihanat siililapaset! Ja ihana väri! Tuollaiset kun osaisi itsekin tehdä.
VastaaPoistaPeruslapasesta se lähtee :)
PoistaSuloiset siilit ja Merri on tarkkana, että pehmeät piikit/karvat on hyvin pystyssä, Laaduntarkkailija kun on! Peukalot on kiva neuloa 15 cm pitkillä sormikaspuikoilla ja tietysti peukalokiila helpottaa myös. En ole ikinä siililapasia tehnyt, mutta tuollaisen karvaisen kaulahuivin kyllä ja se on kyllä yllättävän mukava käytössä, jo useamman vuoden.
VastaaPoistaMinulla on jossain sellaset pienet puikot, mutta ei mitään käryä niiden koosta, olen ostanu kirpparilta. Peukalokiilasta tulee minulla välillä ihan liian iso ja siksi en näihin arvannut edes alkaa yrittämään, ettei mene pieleen. Aika hyvät peukut tuli tällä kertaa, aina ei oo niin varmaa ;)
PoistaIhanat söpöstelylapset! En oo minäkään vielä yhtään siilitumppuja tehnyt.
VastaaPoistaNäitä oli yhessä vaiheessa monessa blogissa, mut nyttemmin vähän vähentyneet. Onko nää siis jo vähän retrot ? ;)
Poista