Kevään ja kesän muisto -haaste

 Sain haasteen osallistua Kevään ja kesän muisteloihin.  Haaste tuli Kruunuvuokolta  ja on lähtöisin  Nilalta 

Vähän epäröin tarttua haasteeseen upeiden puutarha- ja kukkakuvien myötä.  Minä en tunnetustikaan ole mikään puutarhaihminen...  

Haasteessa kuitenkin sanottiin , että kevään ja kesän muistojen ei tarvitse liittyä puutarhaan, jos oikein asian ymmärsin.  Yritän silti sitkeästi tuoda juttuun edes muutaman kytköksen kukkiin ja pihaan. 😊

Kevät on mielestäni paras vuodenaika, kun kaikki alkaa taas elää talven jäljiltä. Erityisen ihanaa on seurata värikkäiden krookusten nousua seinän vierustalta.  Tämä saa mieleen taas ajatuksen, että pitäisi laittaa lisää sipuleita maahan. Viime syksynä jäi laittamatta, vaikka olin aikonut...

Minua ilahdutti myös asiakkaaltani saama kiinanruusu, joka alkoi heti kukkimaan! Jotain on siis mennyt oikein minunkin kukkien kasvatuksessa.  Tämä on tällä hetkellä ainoa kasvini, kun pelkään kissan syövän niitä (sen lisäksi, että saan kaikki kuolemaan). Merriä ei kukkien syöminen kiinnosta, mutta hoitokissa Maia on ehtinyt tästäkin jo vedellä lehden reunoja napaansa. Nyttemmin nostankin sen aina ulottumattomiin, kun Maia on tulossa. 

Ulos tuli istutettua jonkin verran kukkia. Samettiruusu on yleensä melko varma valinta, mutta nekään eivät kestä kaikkea.  Merri viiletti tästä ohitse tuonne oikealla olevan pallomaisen pajun alle ja naru vihelsi aina samettiruusun ohitse. Merri vastaan samettiruusu 1-0. Ja se kävi nopeasti. 

Keväällä kävin jo toisen kerran hevoskastanjan kimppuun. Siinä on hirveän isot ja kovat lehdet ja se kasvaa  hurjaa vauhtia. Leikkelin sen aivan nuliksi. Sain polttopuitakin ison kasan.  Nyttemmin se onkin näyttänyt minulle närhen munat ja rehevöitynyt lisää.....

On minulla kukkiakin! Alppiruusu kukki nätisti. 

Pienoinen ongelma on tietysti nelijalkainen kaivelija. 

Vaihtoehtona on sisäkissa ja siistit penkit.  Se ei olisi reilua. 

Juhannuksena olin töissä ja törmäsin aivan sattumalta tähän valtavan kokoiseen ihanuuteen! Viikkoa myöhemmin kukat olivat jo historiaa.  Kuka vielä väittää, että työnteko ei kannata! Esteettisyysraja ylittyi Kultasateen myötä moninkertaisena. 

No nämä kallat ovat kuitenkin minulle rakkaita.  Ne ovat nimittäin ainoita, jotka ovat säilyneet vuodesta toiseen.  Säilytän niitä talvella kellarissa ruukuissaan ja kevään tullen istutan ne uudelleen. Isoimmat mukularyppäät hajotan ja sen takia kaikki ruukut eivät aina ota kukkiakseen. Vaativat ehkä useamman vuoden puskeakseen kukkaa?  Fiksummat kukkatieteilijät varmaan osaavat tämänkin selittää.  Olen jakanut näitä muillekin joka vuosi. Tänä vuonna itsellä oli siltikin vielä 7 ruukkua.  Kallan kukka on vaan niin kaunis 💝

Jasmin (kuten hevoskastanjakin) asuivat täällä jo ennen meitä.  Jasminia on 3 puskan ryhmä, josta olemme muutaman kerran leikanneet  osan kokonaan. Hyvin kasvavat aina uudelleen.  Ruohon leikkaaminen on ollut vähän  hankalaa roikkuvien oksien takia. Tänä vuonna tilanne muuttui, kun ostimme naapurista sen oksasilppurin! Siihen tarvittiin oksia ja ensin lähti hevoskastanja, joka ei tietysti riittänyt hillitsemään silppuamishaluja.  Tästä jättipehkosta lähtivät kaikki alemmat roikkuoksat ja päätyivät silppuriin. Olipas siinä palkitsevaa hommaa! En meinannut malttaa lopettaa ollenkaan 😅

Tässä kohtaa taisi olla ukkonen aika lähellä. 

Meillä asuu sellainen puutarhuri, että tyynytkin kukkivat!  Kankaiden maalaaminen oli yhdessä vaiheessa hetkellinen intohimo. 

Tästä päädyttiin kesän myötä myös kukkiviin farkkuihin, joiden kanssa peuhaaminen jäi vähän niin kun päälle.  Sittemmin (kun sain lisää materiaaliakin) into lopahti kuin seinään. 

Muistorikkaan korona-kesän Lapin matkalta jäi kaikenlaisia mielikuvia ja innoitteita.  Mm. tämä jättisukka jäi mieleen. 

Sitä sitten yritimme Merrin kanssa vääntää kaiken kesää, kiikussa istuen. 

Hieman laihaksi jäivät tulokset, kun varsi jäi koko ajan alamittaiseksi. 

Kevään ja kesän vaikuttavimpia muistoja ovat olleet maskit.  Niitä on tullut pidettyä nyt kyllästymiseen asti maaliskuulta lähtien, eikä loppua näy.  Jollain omituisella tavalla niihin on jopa tottunut. Toisaalta suu on aina jotenkin kuiva ja hiilidioksidin hengittely väsyttää myös hetkinä, jolloin maski ei ole kasvoilla. 

Alkukeväästä vielä kokeilin hupimielessä erilaisten maskien väsäämistä.  Nyttemmin olen käyttänyt näitä kauppareisulla muutaman kerran. 

 

Korona-aika on vauhdittanut hoitajien "katoamista" työpaikaltani.  Läksiäislahjana voi antaa vaikka keinonahkamaskin, ikään kuin "kostoksi" lähtemisestä.  Tai sitten voi uudessa työpaikassa vähän tyylitellä. 

Viimeisenä mainittuna, vaan ei todellakaan vähäisimpänä muistona, on siirtymiseni virallisesti anoppien joukkoon. 

Ja muistoista  vaikuttavin on rakkaus 💖

Yleensä en haasta ketään.  Tässä mainitsen nuo max. 5 blogia, mutta jokaisen oma asia on, ottaako haasteen vastaan vai ei. 

Mikäli vastaat haasteeseen, mainitse blogissasi, että haasteen laittoi alkuun Nila Lappalainen etelässä -blogista ja käy linkkaamassa sinne oma postauksesi aiheesta. 

Stanstalandia

Omamaamansikka

Tulihan Tehtyä

Hopeinen kuunsilta

Hiking in Norway