perjantai 31. heinäkuuta 2020

Porvoo

Päivän retket lähikaupunkeihin ovat kesän ja loma-ajan juttuja.  Porvoossa on tullut käytyä usein ennenkin, mutta Vanhan kaupungin putiikit ja tunnelma ovat aina kiinnostavia. 
Sateinen päivä sattui tällä kertaa kohdalle. Siitä ei meno ainakaan parane, joskaan ei myöskään pahene. Jos ei anna pahentua 😊😉 Pieni tihkusade ei haitannut. Ehkä olisimme istuskelleet penkeillä ulkosalla, jos ne olisivat olleet kuivat, mutta ilman niitäkin pärjäsi hyvin. 
Sade toi mukulakivikatuihin ihan uudenlaista eloa. Jokainen kivi oli oman värisensä. 
Yksi sydämellinenkin osui kohdalle. 
Tarkkana sai olla kävellessä, että ei astunut nilkkaa nurin. 


Kovin paljoa en tunnelmallista miljöötä kuvannut, kun olen niitä kuvia jo aiemminkin tänne blogiin laittanut. Tällä kertaa löysimme kuitenkin myös ihan uusia reittejä ja kuvakulmia. 
Aiempia juttujani TÄÄLLÄ  ja TÄÄLLÄ. 


Pieniä yksityiskohtia löytyi sekä vanhasta, että uudesta kaupungista.  Tässä Stanstalle taas vinkkiä neulegraffitista...


Näinkin reteitä renttuja löytyi viettämästä aikaa vaatekaupoilla.  Tuoli olisi kutsunut kuvaukseen herrojen väliin, mutta oli niin hurjan näköisiä kavereita, että jäi kuvaus tekemättä. 


Pienten putiikkien kiertoa ja tavarapaljouden ihastelua.  Ehkä vähän askarteluvinkkiäkin...  vaatii vain sen yhden, joka niitä toteuttaisi... 

Elämänohjeita voi löytää yllättävistä paikoista. 


Kotiin kannoin tämän nk. metallisen amppelin. Ajattelin, että voisin yhden kukkasen sinne hankkia. Ei olisi vierailevien kissojen haukattavana.  Nyt olisi vain ostettava se kukkanen, ehkä joku roikkuva...vai saako siitä sitten taas haukattua?  Merri ei syö kukkia, mutta eräs muu "karvaturri" kylläkin 😼



Voiko käsilaukkuja olla koskaan liikaa?  Onneksi en harrasta niitä kalleimpia merkkejä 😂
Kuka voisi vastustaa kissapussukkaa?!  Sinne mahtuu kännykkä ja rahapussi ja ehkä jotain muutakin. 
Kissamagneetin sain lahjaksi. Se on keramiikkaa ja näyttää ihan Merriltä. 


Merristä puheenollen...
Ei ollut tarkoitus tähän juttuun edes Merriä ujuttaa, mutta se halusi tulla kertomaan, että sen valjaisiin on kiinnitetty aikamoisen kilisevä kulkunen. 


Nämä ovat muuten lemmikkikaupasta ostetut pikkukoiran valjaat.. ei kerrota sitä Merrille.  Ne ovat tukevammat ja  tiukemmat, kuin Merrin alkuperäiset valjaat, eikä niitä ole käytetty useinkaan.  Nyt on kuitenkin toiset jääneet hoitopaikkaan.  Merriä ei näytä näidenkään valjaiden pitäminen haittaavan. Yhtälailla se saattaa nukkua päiväunetkin nämä päällä. Sisällä ei tietenkään normaalisti valjaita tarvitse pitää. 
Mitä mieltä lintuja saalistava, valjaissa ja narussa ulkoileva kissa sitten on kilikilikulkusesta? 
No ei mitään!  
Merrille käy aina kaikki uudet asiat. 

Noh, noh! Se haluaa muistuttaa, että ei se tykkää kerrostaloelämästä, jos se jätetään päiväkausiksi sinne hoitoon... 


Haista mamma kukkanen!, se tuumaa 😻

4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Tuossa lähellä olisi urheilukentän aita, johon tekisi mieli tehdä joskus jotain. Toinen juttu tuleeko koskaan tehtyä...
    Tuo pussukka taitaa olla aika samaa kokoa, jollaista käytän päivittäin. Isompaa en osaisi kantaa mukana. Joskus nappaan repun lisäksi.
    Kivaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun menoksi! Jätä jälkesi ympäristöön ;)
      Samoin sinulle!

      Poista
  2. Porvoo on ❤ idylliä, jota täältä ei löydy.
    Monta kivaa kohdetta ja kiertoa olette tehneet. Olisit muina naisina kuvauttanut itsesi miästen välissä. Et sentään morjestanut niitä?
    Paikalliskirppiksellä on sovitusnukelle puettu joku vartijan tms.asu päälle ja se pönöttää heti ulko-oven vieressä. Aika moni on tervehtinyt sen. Melko kylmäävä katse 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vartija voi hillitä aika monen käytöstä ;)
      Ei nääkään ois varmaan pahakseen pannu. Minua jänisti.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!