maanantai 13. huhtikuuta 2020

Pupujen juhlasukat KAL

Viimeinen ohje Pupujen juhlasukista julkaistiin jo viikko sitten  (vai peräti 2 viikkoa?) Novitaknits sivulla. Vaan se päättely..... se vaan kesti ja kesti.
Kaikesta saamastani psyykkisestä ja fyysisestä tuesta huolimatta langanpäät eivät tahtoneet piiloutua...


Pupujen juhlasukat on Sisko Sälpäkiven suunnittelema malli. Ohje löytyy ilmaisena Novitaknitsin sivulta ainakin (myös Facessa).

Lanka on 7 -veljestä ja sitä kului 200g. Puikot kokoa 3½.  
Koko ja silmukat eivät mielestäni oikein vastanneet toisiaan sukan alussa, joten päädyin tekemään sukkaa koossa 36. Aluksi se oli ihan hyvä idea, mutta terä olisi sitten saanut olla hieman leveämpi. Kyllä nämä nyt minun kokoiseen jalkaan  (38) menevät, mutta silti.  Varresta tein pitemmän isomman sukan mukaisesti.  Värit ovatkin sitten taas ihan omavalintaiset...


Pupuille tehtiin päälipistelynä silmät ja korvat. Osa oli tarkoitus olla selin, mutta pupuja oli pariton määrä ja päädyin yksinkertaisuuden vuoksi tekemään kaikki kasvot ulospäin. 

Korien nk. pajunkissat tehtiin jäkikäteen linnunsilmäpistoilla. 
Terässäkin minulla oli vähän omat sävelet (musiikki-ihmisiä kun olen 😉). 


Ohje avautui aika hitaasti, viikon välein. Olisin välissä alkanut neulomaan erästä muuta mallia, mutta puikot olivatkin kiinni näissä.  Suunnitelmiin tuli siis muutos ja välimallisukat oli aloitettava ohuemmasta langasta. 

Tällä hetkellä yhteisneulonnassa Novitaknitsillä on äitienpäiväsukat. Niitäkin olen jo aloittanut. 
Myös Taimitarha -ryhmässä (Niina Laitisen Faceryhmä) on aloitettu äitienpäiväsukat. Päättyneet ovat Tähdet meren yllä -sukat. 
Facesta löytyy myös Kangasalan yhteisneulontasukat Oksalla ylimmällä. 
Vähän aikaa sitten kuulostelin yhteisneulontajuttujen perään ja nyt näitä on niin monta, että kaikkea ei ehdi millään!  


Merrillä riittää pääsiäisessä mietiskeltävää vielä pitkäksi aikaa....


...namien etsintä pääsiäiskoristeiden välistä....
...ja vieraiden kissojen vahtiminen ikkunasta...
Tälle sivupöydälle saa mennä katsomaan ikkunasta ulos, ruokapöydälle ei saa mennä. Hyvin on Merri sen muistanutkin. Kavereilla ei säännöt ole aina muistissa ja se saa joskus Merrinkin lipsumaan periaatteistaan. 
"...jos kerran nuo, niin miksi en minäkin...". 


Pääsiäisen kylmät ja räntäiset kelit pysäyttivät hiljalleen alkaneen haravointini. Se olikin hyvä juttu, sillä sain tietenkin migreenin moisesta lihasten käytöstä (vääränlaisia lihaksia aktivoitui, ei neulontalihaksia). 
Huhtikuu on jo pitkällä ja haravoinnin lisäksi pitäisi alkaa suunnittelemaan ikkunanpesua ja verhojen vaihtoa.  Ihanaa, kun saan taas olohuoneeseen kesäverhot! Tykkään niistä paljon enemmän, kuin noista talviverhoistamme. 

Huomenna koittaa kalenterin  mukaan arki. Tätä päivää lähden juhlistamaan töihin. Onko siis arki vai pyhä?  Ehkä molemmat 💪😊

27 kommenttia:

  1. Kyllä oli mukava neuloa noita Pupusukkia. Minä olen rimppakinttu, pohkeet ovat ohuet, niin tahtoo nämä mallit olla löysiä varresta. Vaan eipä ole menoa haitannut, pupuvillasukat jalassa ole tepastellut pääsiäisen.
    Hienot värit sinun pupusukissa <3
    Nyt on sellainen yhteisneulontojen sesonki, monta yhtä aikaa :)
    Hyvää pääsiäistä! Ja pian alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmukkamäärä pienimmässä koossa oli samaa luokkaa, kuin se, jota käytän normaalistikin, kun teen tosta langasta. Normaalikoossani oli jo liikaa silmukoita, joten en sitä edes alottanu. Näköjään terää kohti silmukkamäärä alkoi olla oikea koolle 36. No tulihan tehtyä ;D

      Poista
  2. Ihana pupurivistö! Olet valinnut kivat värit, oma mieltymys on hyvä tuoda esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin katsotaan mitä värejä löytyy ja sitten mitä vois valita :) Kyllähän se mieltymyskin vaikuttaa. On värejä, joita en vaan valitse, jos ei oo pakko.

      Poista
  3. Kylläpäs Merrillä on kaikkia ihanuuksia pääsiäispöydällä. On siinä tekemistä, kun kaikki pitää tarkistaa. Ei siinä yksi katti kerkiä tuhatta langanpäätä päätellä, ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä arvasit, että oli tuhat lankaa?? En tainnu mainita sitä ;) Melkein niin monta kyllä oli...

      Poista
  4. Vauhikasta tuo sinun käsitöitten teko, monta yhtä aikaa ja kaikki valmistuu...ihailen :)
    Merrillä on jotain kiinnostavaa pihalla, minä tuijotin, onko tuo pieni kiinanruusu ja nyt jo pukkaa kukkaa? :)
    Kauniita ja mielenkiintoisia ovat kaikki käsityösi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tässä elämässä vois muutakin hiljalleen tehä, kun töitä ja käsitöitä ;D En oo vielä keksiny, että mitä ;D
      Sain juurrutetun kiinanruusuoksan ja siinä olikin sitten nuppu tulossa! Jaksaa näköjään avatakin sen :)

      Poista
  5. Kivat sukat. Toi pupu-aihe olisi varmaan kova juttu pienen tytön sukkiin. Viikon päästä hän on jo 1 1/2 vuotias❤🐇🐇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvioitahan voi käyttää irrallaankin muussa mallissa. Söpöhän se olisi. Kyllä pienet tytöt osaa arvostaa söpöyttä :)

      Poista
  6. Komiat sukat! Jos osa pupuista olisi ollut selin, olisiko niillä ollut tupsuhännät? Eilisen sadepäivän jälkeen paistaa taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä täälläkin. Kirkas paiste!
      Ei niissä tupsuja ois ollu, oli muistaakseni vaan häntä pinkillä päälipistelty. Tupsuthan ois ollu aika kivat :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ihan kiva mallihan tämä oli. ja varmaan voi pitää muulloinkin kun pääsiäisenä ;)

      Poista
  8. Meillä on niin laiska emäntä, että käytössä on vain ympärivuotiset verhot. Joissakin ikkunoissa vain kaihtimet. Tuntuu toimivan kohtuullisen hyvin.

    Mulle on vasta täältä sun blogista avautunut nämä yhteisneulonnat ja muut. Ovatkin hauskoja tapahtumia. Tosin en ole osallistunut. Jonakin kauniina päivänä, ehkä. Pitäisi ihan kokeilla.

    Mukavaa alkavaa viikkoa! Ja Merrille kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli elämän ekat yhteisneulontasukat nuo tämän vuoden puolella tehdyt ystävänpäiväsukat, eli uus juttu minullekin. Olen aina vierastanu näitä, kun on tuntunu, että ei aika riitä tehä samassa aikataulussa. Ainakaan näissä, missä olen ollu, ei oo mitään aikarajoitusta ja voi osallistua vaikka aikojen päästäkin. tosin sitä ei kai sitten enää voi kutsua yhteisneulonnaksi ;)
      Verhottomuudesta tulee mieleen, miten mukava on ollu, kun olen tajunnu aiemmin tehdyn remontin jälkeen jättää olkkarista maton pois. Sielä on aina ollu iso matto, mut nyttemmin tykkään lattiapinnasta, enkä oo halunnu peittää sitä matolla...tai sitten olen sellanen laiska emäntä, että en tykkää siivoamisesta ja maton ulos raahaamisesta ;)
      Tästä se taas lähtee arki etenemään. Minulla on päivät taas ihan sekasin päässä, kun on ollu osan pääsiäistä vapaalla ja osan töissä. Sanonkin usein itselleni, että "tänään on maanantai" tai mikä päivä se nyt sitten onkaan ;D Asiakkaiden dosetteja käpäillessä on etenkin tärkeä hetki tajuta, mitä viikonpäivää eletään. ;D

      Poista
  9. Kiitos ja samoin sinulle!
    Erityinen maukaisu myös Merriltä ;)

    VastaaPoista
  10. Tosi somat pupusukat ja aiemmassa päivityksessäsi olevat muurahaissukat on myös kivan näköiset! Melkein alkoi sääriä kutittaa, kun katseli niitä vilistäviä muurahaisia. Jos lankojen päättely ottaa aikansa, ei ainakaan tukijaa voi syyttää. Niin antaumuksella sinua kannustetaan, ainakin kuvasta päätellen. Kerro Merrille terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä Merri yrittää kaikkensa. Merri on yleensä kauempana sohvalla ja kun se tulee noin lähelle, se näyttääkin siltä, että se haluaa tosissaan auttaa, ainakin henkisesti ;)

      Poista
  11. Onpa hauskat pupusukat!
    Piti oikein käydä katsomassa, että jokos ne äitienpäiväsukat on alkaneet, kun en oo ohjepätkiä nähnyt. Eivät oo, vaan alkavat 18. päivä. En vielä tiedä, neulonko niitä, kun en oo varma onko mulla yksiväristä lankaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ne toiset äitienpäiväsukat ei vielä ookaan alkanu. No sittenhän tässä on vielä mahiksia ;) Kahet sukat on nyt keskeneräsinä. Jos toiset sais ees valmiiksi, niin sitte.

      Poista
  12. Voi miten suloiset pupusukat! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samoin sinulle! Nyt ollaankin jo pikkulauantaissa.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!