Stanstan jatkokertomus, osa 4

Päätin jatkaa kirjoitusta toistamiseen, kun jatkajaa ei löytynyt 😃

Jatkotarinan alku ja aiemmat linkitetyt kirjoitukset löytyvät Stanstan blogista TÄÄLTÄ. 
Edellinen osa on siis Vanhan Rouvan  käsialaa. 
Kannattaa lukea aina aiemmat ennen uusinta osiota.

Olisi kiva, jos innostuisit jatkamaan tarinaa tästä eteenpäin!  Mikäli innostuit, laita tämän jutun alle kommentti, niin pääset jatkamaan.  Ensimmäinen ilmoittautuja aloittaa.

💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙

Nolo Maisa pakeni lampolaan. Siellä hän näki kertakaikkisen pöyristyttävän näyn; sulhanen makasi  aivan tokkurassa lampaiden keskellä, kossukermaa suupielissään.

Mökin terassilla istuessa Maisaa puistatti vieläkin. Maisa muisti vain hämärästi loppuillan kulun, se oli ollut niin sekavaa. Lampolasta hän oli juossut suoraan autolleen ja ajanut kotiin.  Sielläkin lehmät olivat odotelleet lypsäjäänsä. Onneksi sisko oli jo palannut  lomamatkaltaan ja Maisa pääsi tuuraamasta maatalon töissä.  Seuraavana päivänä hän oli lähtenyt omaan kotiinsa, pikkukaupungin kerrostalokaksioon.  Hän oli  ollut tyytyväinen päästyään kaikista eläimistä, paitsi tietysti  rakkaasta Merlin -kissastaan, joka oli kulkenut mukana maalla.  Merlinin mielestä maalla oleminen oli ollut kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin kerrostalo ja se oli osoittanut mieltään mököttämällä pari päivää.
  Seuraava järkytys oli ollut koko talon kattava keittiöremonttihanke.  Maisa oli kyllä kuullut siitä taloyhtiön kokouksessa, mutta ajankohta oli päässyt unohtumaan. Miksi remontin piti alkaa juuri kesäloman aikana?  Maisan vajottua jo lähes masennukseen, tuttava kertoi tuntevansa henkilön, jolla olisi pieni mökki vuokralla ja tyhjänä.
  Siitä se sitten oli lähtenyt ja nyt oltiin Merlinin kanssa mökin terassilla nauttimassa yhteisestä ruokahetkestä.  Järven vesi kimalteli, aurinko helli, kevyt kesätuuli tuntui hetkellisesti....kaikki oli ihanaa....   Vai oliko sittenkään?  Oliko jo liian rauhallista?  Mitä loppupäivänä voisi tehdä?  Aurinko ja uiminen alkoivat jo riittää.  Maisa päätti lähteä metsäkävelylle. Mökin takaa näkyi lähtevän polku. Polut ovat aina jännittäviä, kuin uusia alkuja.
Maisa  nousi reippaasti ja vei astiansa keittiöön. Merlin oli käynyt nukkumaan terassin aurinkoisimpaan paikkaan.
Matkalaukkua kaivellessaan Maisa tajusi,  että tavarat eivät olleet enää samassa järjestyksessä, kuin aiemmin.  "Nyt riittää tämä vilkas mielikuvitus! " hän sanoi itselleen, nappasi haluamansa vaatteet ja puki ne päälleen.  Päättäväisesti hän suuntasi metsäpolkua kohti.  Polku oli mutkitteleva, havunneulasten peittämä ja juurakkoinen. Sen molemmin puolin kasvoi mustikanvarpua ja sammalta. Metsä hengitti omaan tahtiinsa, rauhoittaen Maisan hermostuneen mielen.  Metsä tuoksui vahvasti lapsuudelle, majan rakentamiselle ja aarteenetsinnälle.  Jonkin aikaa kuljettuaan, Maisa saapui risteyskohtaan; kaukana häämötti talon katto, joten Maisa valitsi toisen polun.  Se oli kapeampi ja selvästi vähemmän kuljettu, kuin aiempi.  Puolen tunnin kävelyn jälkeen metsä alkoi vaikuttaa synkeämmältä, auringonpaisteesta huolimatta. Maisa ajatteli kulkevansa vielä hetken ja kääntyvänsä, kun puiden lomasta alkoi näkyä jotain.  Kiinnostus heräsi ja Maisa käveli lähemmäs. Askel alkoi, kuin huomaamatta, olla hiipivämpi. Jalan alla napsahtava risu sai Maisan säpsähtämään ja pysähtymään.  Näkymä oli nyt selvempi.  Alhaalla rinteessä, järvenpoukaman  rannalla, näkyi hylätty mökki.  Oliko se hylätty?  Katto oli osittain romahtanut ja piha näytti autiolta, käyttämättömältä.  Vain metsän äänet kuuluivat.  Uteliaisuus voitti ja Maisa päätti käydä kurkistamassa paikkaa lähemmin.  Oliko joku asunut siellä?  Milloin?  Kävellessään hän ohitti rinteeseen rakennetun maakellarin, jonka ovi repsotti avoinna.


💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙