Hiljalleen se kasvoi, kerros kerrokselta, päivien ja viikkojenkin aikana.
Siihen lähti nousemaan reunoja. Merri kävi joka välissä testaamassa sitä ja otti sen heti omakseen.
Se kasvoi ja kasvoi...
Siitä oli tulossa Merrille telttamainen pesä. Ainoa haitta oli se, että seinät olivat liian raskaat ja löysät. Virkkaajan usko meinasi loppua kesken.
Leikkasin paksusta pahvilaatikosta pohjan kokoisen ympyrän. Tein siihen suurella vaivalla nahkapaskalla reikiä reunoille. Halusin kiinnikereikiä myös keskelle. Tein ne naulalla ja vasaralla.
Ihan kuningasidea, kunnes huomasin, että neula olisi mennyt läpi muutenkin....
Ompelin 7 -veikkapaksuisella villalangalla, kaksinkertaisena, majan pohjan kiinni pahvipohjaan.
Suurempi ongelma olivat oikeastaan seinät. Päädyin laittamaan n.30cm levyisistä pahvisuikaleista, jotka taittelin taipuisemmiksi, seinät kannattelemaan kattoa.
Olisin halunnut tehdä siistimmän, mutta pahvien pyörittely alkoi jo tuntumaan työltä, joten jätin työn tämän näköiseksi.
Olin haaveillut tekeväni tästä kissan pään muotoisen ja siihen korvat, mutta katsokaa nyt tätä muotoa! Kyllä täytyy sanoa, että inspiraatio lopahti tyylitellymmän sisustuksenkin osalta...
Homma lähti oikeastaan siitä, että kaapissa oli useampi kerä valtavan paksua lankaa, jonka olen joskus ostanut kirpputorilta, enkä ole lopulta keksinytkään sille mitään käyttöä. En muistanut punnita ennen pahvin laittamista, joten arvioin langankulutukseksi n700g. Koukku oli kokoa 6 tai 7.
Merri on hämmentynyt saamastaan uudesta majasta... keskeneräisenä se oli vaarattomampi, mutta nyt se näytti aluksi vähän pelottavalta.
Sisään piti heittää houkuttimeksi vähän namia, jolloin kuvaaja saikin tyytyä pelkkään peräpäähän 😂
Katsokaa tätä hassua ilmettä!
Kyllä tämä taitaa kuitenkin olla se sama maja, jota jo aiemmin tuli testattua.
Erittäin viihtyisä myös sisätiloiltaan!
Mamma! Et tule tänne! Tämä on jo varattu!
Maia ja Sam saivat kokeilla majaa, kun tulivat kylään ja ovat Merrin kavereita. Oikeastaan Maia ei kysynyt. Se katsoi oikeudekseen tehdä mitä huvittaa . Ei sillä varmaan tullut edes mieleen kysyä.....se on sen luonne....😀
Sam päätti ensin katsoa mitä Maialle käy. Se on vähän arka välillä.
IHANA KATTIMAJA! Disainista viis, jos katit noin tykkäävät. Aivan IHANA!
VastaaPoistaMerri ja mamma kiittää!
PoistaMerri ja kaverinsa ovat jo hyväksymisensä esittäneet. Maja on siis onnistunut.
VastaaPoistaHieno se on minunkin mielestäni.
Hyvin näyttää kelpaavan, vaikkei se ulkoasunsa puolesta ihan olohuonesisustukseen sovellukaan ;D
PoistaIhana "kattimaja",
VastaaPoistaAIVAN HUIPPU TOTEUTUS!!:)
mahtava Merri,minullakin MAJAPÄIVIÄ...kerran viikossa...laitan emännän maton niin solmulle ,että joskun ihanan nauratta kun se oikoo sitä!
Terveiset koko killi-jengille ,,,Väinö täältä portila huutelee..
...taitaa olla rauhallinen oksahuiskuttelu-päivä,pitivät tauit pois ..kun terveyttä aina lupasivat...
..etälääkäri soittaa ti apteekkiin lääkkeet,en minä kovin sairas oon pari kertaa oon kurnuttanu ,ja emäntä heti hättäinen:)))
minulle tullu "nenäpunkki":(,Mauno se jalaton kaveri vissiin tartutti..nyt karanteenissa minäkin,,
pijetään huolta noista "palvelijoista"
t,Väinö,
Älä sinä niitä matojen valtakuntia Väinö kaivele!
PoistaMattoleikit on ilman muuta mahtavia! Vielä jos joku näkee, kun on maton alla ja alkaa päältä päin körmyttämään ;D Se se on minun lempparia!
No mutta mitenkäs se onkaan niiden virpomusten kanssa?? Ei tule enää terveyttä ei! Tais mennä jo etuajassa koko kansakunnalta :O
t: Merri
Merrillä on oma jurtta, se tuli mieleen 😸 Harmi kun ei pysy pystyssä seinät ilman pahvia. Mikähän olisi siihen ratkaisu 🤔
VastaaPoistaKaikenlaista viritystä yritin suunnitella, mut ei iskeny ajatus kipinää. Ehkö joskus vähän toisenlainen majahanke tehtävä.
PoistaJurtta ois kanssa ihan jees!
Ihanan peroonallinen ja uniikki maja!
VastaaPoistaJa pääasiahan on, että asukit hyväksyivät sen.
Aurinkoista palmusunnuntaita! :)
Persoonallisuus oikein huokuu tästä virityksestä ! ;D No sainpahan taas lankoja vähemmäksi.
PoistaFarkkua työstän myös päivästä toiseen...tulette vielä kyllästymään ;D
Tulipa kiva ja lämmin maja <3 Merri ja muuta katit tykkää, sehän on pääasia. Mukavaa viikonloppua <3
VastaaPoistaLämpökään ei oo pahitteeksi, ainakaan kisuille :)
PoistaSamoin sinulle pääsiäistoivotukset!
Onpas Merri nyt ylpeä. Ihanan majasen olet hänelle rakentanut.
VastaaPoistaAurinkoista Palmusunnuntaita.
Kiitos! Yhteistä puuhastelua ;D
PoistaOoh, oma maja!
VastaaPoistaTein joskus tyttären kissoille majan. Ne hyppäs katon päälle, läts! Pannukakku 😬
Eli sellaista vielä odotettavissa ;D
PoistaIhana turvapaikka Merrille! Hienosti suunniteltu ja tehty, Merrihän tarkasti työn laadun alusta alkaen. Kaveritkin halusivat kokeilla miltä maja tuntuu.
VastaaPoistaNiin tarkastikin! Ja silti vähän yllättyi, että mikäs tämä pömpeli nyt on ;D Hyvin on kelvannut.
PoistaFiksu Sam! Parempi katsoa kuin katua. Ja saipas Merri upean teltan. Kyllä tuolla kelpaa kissan köllötellä. Se sointuu myös aivan erinomaisen hyvin turkkiin ja silmiin, etten sanisi että ihan loppuun saakka mietitty kokonaisuus :)
VastaaPoistaJuuri silmien takia on lanka valittu tähän projektiin! ;D
PoistaVaan eihän se paha juttu olekaan, bonusta vaan.
Hyvin on maja näyttäny kelpaavan. Eilenkin siellä oli makoilija, kun kaikki päivysti samassa huoneessa, missä istuin askartelemassa. Merri tekee sellaisia tarkastuskierroksia välillä muualle, mutta hoitokissat on oikein seuraajia, menen sitte minne vaan. Sopuisia ovat keskenään.
Hienon majan virkkasit Merrille, noin sitä saa jämälankoja vähemmäksi :)
VastaaPoistaMinulla on ollu osa lankapusseista pitkään askarteluhuoneen lattialla, ja nyt jouduin hoitokissojen takia kasaamaan ne takaisin kaappiin, oven taakse. Täytyy sanoa, että yritin kyllä katsoa, onko vähentynyt, mutta en huomannut mitään ;D No ehkä se ajatus siitä, että noinkin kauan marinoitunut lanka on nyt lähes kokonaan poissa...
PoistaTelttailu kausi on teillä nyt sitten avattu. Kiitos kuvista.
VastaaPoistaKuvia tais tullakin aika reilusti ;D
PoistaTelttailukausi meillä on ympäri vuoden, kun yksi kevytversio on meiän sängyn jalkopäässä. Merri nukkuu aina meiän (siis minun) sängyssä ja teltan myötä se on oppinut nukkumaan edes osan aikaa teltassa, eikä miun jaloissa.
Ihana maja❤❤❤
VastaaPoistaKiitos :)
Poista