maanantai 27. huhtikuuta 2020

Farkkusiivet kantaa osa 7

Alkaa farkku olla vähentymässä?  Ainakin tämän työn osalta  materiaali oli tämän näköistä 😀


Materiaalia olenkin etsinyt täältä.....


...toisin sanoen aiempien töiden jälkeen roskiin joutuneista silpuista. 

Tähän työhön tarvitsin jonkinlaisen alustan, koska työstä oli tulossa taulu (kuva on näköjään jäänyt kupeelleen...). 
Valitsin pohjaksi tuon valkoisen kattomateriaalipalasen, jota olen ottanut talteen parin vuoden takaisesta olohuoneremontista.  Alla olevaa ohutta, rottinkityyppistäkin juttua pyörittelin, mutta hylkäsin sen. 
Ideana oli tehdä siivet, joita varten tein ensin paperista siiven prototyypin.  Sen avulla piirsin lyijykynällä siivet  "taulupohjaan". 


Farkusta olin siis leikannut pientä silppua, jota aloin yksitellen liimaamaan siipikuvion päälle. Aloitin ensin vahingossa tuolta yläosasta, mutta tajusin pian, että tietenkin  siiven kärjestä, koska seuraavan täytyy aina tulla osittain aiemman päälle, nk. sulkamainen efekti. 



Lopputuloksena syntyi tällainen taulu.  Kiinnityslenkki ja sydämet on kuumaliimailtu kiinni.
Kattopaneelin toinen reuna oli pahvin värinen, joten laitoin molempiin reunoihin tuollaisen nauhan liimalla kiinni. 



Lopputulokseen ja ideointiin olen itse tosi tyytyväinen.  Eriväriset farkunsuikaleet elävöittävät pintaa. Taulu saikin heti paikkansa eteisen seinältä. 

Tällä kertaa kissat vetivät pitkää kynttä siitä, kuka pääsee kuvaan. Sam voitti.



Uuden viikon toivotukset täältä meiltä teille kaikille!

32 kommenttia:

  1. Teokset aina vain hienonee! Ihanan elävä pinta ja muutenkin todella upea taulu.
    Aurinkoista alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä silpuista olikin yllättävän helppo muotoilla "karvaista" pintaa :) Ihan vaan tavallisella liimallakin.

      Poista
  2. Kyllä on hieno taulu! Ja ihana kisu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silpuista oli helppo muotoilla. Pitää vaan keksiä aihe. Siivet tuntui jostain syystä luonnolliselta.

      Poista
  3. Hieno taulu, siivet on niin eläväisen näköset :) Mukavaa viikkoa koko poppoolle!

    VastaaPoista
  4. Oi tuota luovuuden määrää, mikä sinussa piilee! Aivan ihana taulu, siivet kantaa näinä vaikeina aikoina! Kyllä tuollainen taulu paikkansa löytää:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Välillä luovaa, välillä jäätää ;)

      Poista
  5. Voi hyvä sylyvi!!!!!!!
    aivan mahottoman komiat!!! :)))) SIIVET!!
    IHANA ,Sami-kissa kuva!
    (muuten hyvä välillä pitkää tikku vetääkin;)..kuka tiskaa....kun ei oo konetta;))))))

    (ihan pikku-marmatus....kun mulla ei yhtään ainutta farkkua,jemmassa:)Pitäiskä ottaa nuo isännän uuet mustat farkut...sehän se "suostutteli-ja manipuloi ":))minut viemään sinne kierrätykseen farkkusäkin:))
    ..mutta onhan minulla noita muita kangas juttuja...

    Oikein Aurinkoista ja HYvää alkavaa viikkoa,Teille koko jengille!! :))
    jk.Nämä Sinun IHANAT "FARKKU-JUTUT" saa minutkin innostumaan.KIITOS Sartsa!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule! Minulla on sinulle ehdotus: otat vaan joitain osia niistä uusista farkuista, jostain sieltä takapuolelta, niin ei se ite näe! Tälläseenkään tauluun ei tarvi kun näitä pieniä lisuja.
      Hauska juttu, jos saan jonkun muunkin innostumaan näistä farkuista :) Itellekin innostus iski ihan puun takaa, eikä loppua tunnu tulevan vieläkään. Samalla askartelu ja ompelu saa minut tekemään jotain muuta, kun niitä iänikusia sukkia :)

      Poista
    2. :)yksin oon täällä nauranu tuolle takapuolen poistolle:))siis housuista....
      Ehkä perhe sovun säilyttämiseksi ....laitan tuon idean "korvan-taakse"
      Mutta kun jatkuvaa makaamista..oon mettiny jos tekis jonku pikku jutun..tavis kankaista:)9eikös?
      Oliko nuo palaset kolmioita,vai erikokosia palasasia??
      ..jospa tämä tästä..iloksi vielä muuttuis:)
      Mukavia touhuja,LISÄÄ..Farkku-juttuja:))))
      Kiitos!;)

      Poista
    3. Nää on tälläsiä suikuloita, ehkä vähän pitkänmallisia kolmioitakin, pikasesti saksittua silppua. Jos teet tälläsen, et tarvii paljon kangasta, niin ehkä puntin suusta?
      Kyllä tälläseen sopii mikä kangas vaan.

      Poista
  6. Voihan Farkku.... siiville nousit. Niin oli uniikkeja rannekkeet, mutta vielä siivet! Ei ole kekseliäisyydelläsi rajoja.... ihailen!!
    Tuosta "höyhenten" liimauksesta muistui mieleen ryijyn teko äidin kanssa yhdessä, ollessani vähän yli kymmenen... minä tein nippuja ja äiti kiepautti ympäri sitoen.... Oih...
    Kyllä kädentaidot on ihana asia... varsinkin tähän ihmeelliseen aikaan elossa!!
    Keväistä ja aurinkoista Wappua toivotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Välillä välähtää. Rannekkeet ei olleet minun suosikkeja erityisesti, mut oli kiva tehä. Tästä taulusta tykkään kovasti.
      Luovuus on mahtava tunne, kun se jyllää. Osaa se sitten rassatakin, kun ratakset lyö tyhjää ;)
      Onkin vähän outo vappu, kun ei pääse vappumarssille soittamaan.

      Poista
  7. Vau, miten hieno teos siitä tuli.
    Sam-suloinen saa täältä rapsutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sam onkin varttunut niitä vieressä vähän väliä ;)

      Poista
  8. Mistä sä näitä keksit? Sinulla on ihan ehtymätön varasto ideoita ja luomisvimmalla varmaan tuottaisi sähkön pienelle kaupungille. Tästä tuli taas hieno. Aloin miettiä, että tuon voisi tehdä oikein suurena ja laittaa vaatehuoneeseen. Mun Farkku-enkeli on tähän saakka toiminut oikein hyvin: on istuvat farkut ja mieluisa farkkutakki. Kyllä siitä olisi hyvä olla muistutus vaatehuoneen seinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minul on vähän oikukas Farkku -enkeli. tällä hetkellä oikein suopea, joten jatkan lepyttelyä tällä taululla ;D
      Kattelen Pinterestistä juttuja ja laitan niitä muistiin. Joskus katon you tubestakin käsityöaiheisia juttuja, joskin harvemmin, ne alkaa vähän toistaa itseään. Tätä en muista nähneeni missään, mutta kaikki muut on varmasti joku keksinyt jo aiemminkin. Oma toteutus on sitten se mikä sattuu tulemaan :)
      Viime talvena vähän kaipailin tota askartelu -minää. Pää oli ihan tyhjä. Vain puikot suihkivat tasaisesti. Nyt on oikein mukavaa, kun ideoita on alkanut löytyä ja niitä on loppuunsaatettukin. Se on sitten eri juttu, tekeekö niillä aina yhtään mitään ;D

      Poista
  9. Hienot siivet, tykkään!
    Tulee mieleeni, kun rakentelin taulukollaasia ja yksi työ jäi sommitelmasta uupumaan. Oli kuitenkin sopivan kokoinen kehys, aika massiivinen. Kehyksen takaa puuttui ripustuslanka, joten liimasin ne kuumaliimalla seinään ja kehykseen laitoin höyhensiivet lepattamaan. Nyt kun tehtiin olkkariremppa, kehykset piti repiä seinästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liimasit siis taulut suoraan seinään kiinni?? Aika kiinnostavaa, ettö liima piti kiinni.

      Poista
    2. Kuumaliima toimii aina! :oD
      No, tiedossa oli, että olohuonetta tullaan lähivuosina (alle 10 vuoden sisään meidän vauhdillamme...) remppaamaan, joten oli vain "väliaikaisratkaisu". Uusiin tapetteihin en nyt ehkä samaa kikkaa koittaisi.
      Hmmm, haaveilen makuuhuoneen uusrempasta, vauhdittuisikohan suunnitelma, jos liimapursottelisin kehyksen ja siivet sinne, sängyn yläpuolelle...?

      Poista
    3. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! ;D
      Näin tän kommentin just, kun olin poiminu tän taulun tuolta lattialta. Oli kuumaliima pettäny kiinnityslenkistä...
      Ulos laittamastani koristeesta oli myös liimaukset irti muutamasta kohdasta. Laitoi uudet liimat ja nyt on taas ollu ihan ok. Miksiköhän välillä pettää? Ajattelin ensin, että johtu ulkoilman kosteudesta ja pikku pakkasista, mut ei meillä eteisessä oo pakkasta.

      Poista
  10. Mahtava toteutus, kodikkaat ja sydämelliset siivet! Tällä menolla eli ahkeruudella saat ensi jouluksi tehtyä runsaasti kivoja lahjoja. Oikein iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulua ajatellen näissä minun tekosissa ei taida olla mitään johdonmukaisuutta.
      Hyvää vappua! Ja arvaas mitä? Minulla alkaa kesäloma! (Onneksi vaan viikko, että oikealle kesällekin jää jotain ;D )

      Poista
  11. Voi mikä mahtava idea sulla taas. Tuli upea työ. Tuolla tavallahan voi käyttää mitä tilkkuja vaan,kunhan keksisi sopivan kuvion. Tuokin kissa on mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän käy tosiaan mikä kangas tahansa. Silppuamaan vaan!
      Merriltä lähti eilen kaverit kotiin ja nyt se joutaa taas kehräämäänkin meille :) Sillä menee vissiin arvovalta, jos se kehrää kavereiden läsnäollessa.

      Poista
  12. Wau mikä taulu. Nyt jäi idea takaraivooni muhimaan ja odottamaan toteutusta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää synty vähän niinkun pikaideana, mut tällä tyylillähän voi tehä vaikka mitä. Kiva jos sait inspiraation :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!