Verlaa kuivalla maalla

Verlassa tulee kuljettua aina silloin tällöin, joten päätin tehdä siitä pienen jutun. Aiemmin kirjoitin jo aiheesta, kun olimme veneilemässä ja lähestyimme Verlaa vesitse. Laitoin siitä videonkin Facebookin puolelle (pääset sinne klikkaamalla blogin oikeassa yläkulmassa olevaa Facebook -nappia).

Verlahan on siis Unescon mailmanperintökohde vanhoine puuhiomo ja pahvitehdasmiljöineen. Tehtaassa järjestetään  opastettuja kierroksia.

Nyt kuljin amatöörikuvaajana  kuivalla maalla.  Laitan siitäkin pienen videopätkän.  Se alkaa työväen asuntoesittelyllä. Kyltissä kerrotaan, että talo on alueen vanhimpia rakennuksia, joskaan sen historiaa ei varmuudella ole pystytty selvittämään.  Perimätiedon mukaan torppa olisi venäläisen rajavartijan tupa 1700 -luvulta. Venäjän ja Suomen raja kulki Verlassa kosken kohdalla.  Toisen arvion mukaan se voi olla yksi Valkealan ruotusotilaan torppa.
Viimeisen tutkimuksen mukaan torppa olisikin siirretty paikalle 1870 -luvun alussa.  Se on yhden huoneen asunto, noin 12 neliötä.  Mökkiä on myöhemmin kunnostettu museokäyttöön.

LISÄYS: Kommenteista tajusinkin, että tämä video ei toimi. Laitoin sen uudelleen Facen puolelle, jos haluat käydä katsomassa.

 Näitä kuvia kun katsoo, niin torppa näyttää ihan viihtyisältä. Tuskin sisustus on kuitenkaan ihan autenttinen. Pieniäkin olivat varmaan tämän ajan torpat isoille perheille.

Videolla näkyy myös Verlan kosken ylittävä silta, jossa on muutama rakkauslukkokin näköjään kiinnitettynä. 

Iso rakennus on Patruunan pytinki, eli tehtaan isännöitsijän asunto ja konttori vuodelta 1885. Sitä on restauroitu lähivuosina.  Pytingin puutarhassa on upeaa väriloistoa.  Puistossa kasvaa edelleen 1900 -luvun alkupuolella istutetut jalopähkinä, okakuuset, kanadantuijat ja lehmukset, sekä pytingin seinustalla villiviini. Lisäksi paljon erilaisia perennoja. 

Alueen ympäristö on upea vesistömaisemineen. Järveltä nousee vieläkin junanraiteet, joita pitkin tavaraa on kulkenut tehtaan tarpeisiin, ainakin osittain ihmisvoimin pieniä kuljetusvaunuja työntämällä.  Paikalliset ovat saaneet pitää kasvimaata alueella. Samalta paikalta löytyy nykyäänkin kasvimaa, vaikkakaan en tiedä, kuka sitä hoitaa.  Veikkaisin, että samat henkilöt, jotka hoitavat puistoakin. 

Museoalueella on lisäksi taidemuseo, Viiniverlan myymälä (ensimmäiset kotimaiset luomuviinit...), kahvila/ravintola, sekä paikallisten yhdistysten ja taiteilijoiden ylläpitämiä käsityömyymälöitä. 

Bongasin myymälöiden tarjonnasta ainakin nämä suksista tehdyt puunkantokorit...

...paljon paperista, sekä keramiikasta tehtyjä juttuja...

...tulevan vuoden asuntomessuja komppaavan yritysmainonnan...

Voi että! Tämä kuva piti ottaa ihan nostalgiamielessä! Meillä oli lapsena aina korkeushyppytelineet, joka kaverilla omat. Ne eivät kyllä olleet näin viimeistellyt, mutta periaate sama. Rima oli joskus hieman kiero, kun se oli luonnonrimaa. 😊 Saattoi siis olla eri korkeudella, riippuen siitä, kummasta reunasta pomppasi yli.  Myöhemmin kävin jopa koulujenvälisissä urheilukilpailuissa hyppäämässä korkeutta, kun oli tullut lapsena niin kovasti harjoiteltua. Eihän meillä lapsena mitään pehmusteita ollut, joten tekniikka oli hieman omantyylinen. Tulin kuitenkin kolmanneksi!  Hauskinta oli, kun luulin epäonnistuneeni kilpailussa ja painelin kaverin kanssa kentän laidalle ruusupusikkoon syömään ruusunmarjoja. Siellä sitten aloin kuuntelemaan, kun voittajia pyydettiin palkintojakkaroille! Vähän tuli kiire sen epäuskon jälkeen. 😃

Myytävänä oli myös aivan oivallisia kapineita! Käden jatkeita, joissa oli vaihdettava/ pestävä pääliosa.  Töissä on monesti harmiteltu eri ikäihmisten kanssa, kun omien varpaanvälien kuivaaminen ei enää suju, kun ei taivu. Tässä siihen apu! Hieno keksintö!

Alueella pidetään kesäisin myös kyläyhdistyksen ylläpitämää kesätoria, jossa on käytössä näin hienot myyntitelineet. 

Sattumoisin tuli Aamu TV:stäkin juttua aiheesta!  Yle Areenassa.