torstai 30. elokuuta 2018

Kirppistelyä ja taidetta


Pitkästä aikaa käytiin kirpputorilla. Usein sieltä ei löydy yhtään mitään ja toisinaan taas monta kivaa juttua. Kaverin kanssa kirpparin kiertäminen on myös hauskaa ajanvietettä, kun on toinen, kenelle oi kommentoida asioita. Voi vähän hullutellakin esittelemällä toiselle juttuja, joita tietää toisen inhoavan.  Joskus löytää ihania asioita, mutta hinta onkin ihan toinen, kuin kirpputorilla voisi odottaa. Jotenkin ei tee mieli maksaa tavallisenoloisesta asiasta niin paljoa, kun se on kuitenkin jollain lailla käytetty, kun on tuotu myyntiin.  Merkkituotteet ovat sitten asia erikseen. Niillä voi olla kovempikin hinta.
Lankapussit houkuttavat minua aina.... mutta harvoin tartun niihin kirpputorilla. Kirjat ovat myös kiinnostavia ja useimmiten löydän ainakin yhden luettavan kirjan. Olen siirtynyt ostamaan kirputorilta pokkareita, koska ne voi kivuttomammin laittaa uudelleen kiertoon maksusta tai ilmaiseksi.

Tällä kertaa löysin eurolla tällaisen mainion korutelineen. Se on juuri sopivaa kokoa mahtuakseen vessan kaapin hyllylle, jossa on kyllä jo yksi teline, mutta se ei ole oikein toimiva.  Irtonaiset korvakorut pysyvät näissä rei ´issä varmaan paremmin, kuin pelkässä tangossa.


Jos tietää minut pitemmältä ajalta, niin muistaa, että olen aika heikkona näihin puisiin juttuihin...


Yllä 2 ihanaa lipasta ja alla lasikantinen, vitriinimäinen laatikko. Ne kaipasivat selvästi jonkinlaista käsittelyä... esim. maalaamista . Näille kaikille puisille jutuille kertyi hintaa yhteensä noin 10 euroa.  Tuossa on muuten kuvanottoalustanakin yksi käsitelty leipälaatikko, joka sisältää nykyisin latausjohtoja yms. härpäkettä. 


Alla olevat 2 taulua ostin yhteensä eurolla, ajatuksena päälystää ne jollain muulla. Olen äskettäin kaivannut juuri tälläisiä 1-2cm paksuja taulupohjia, joiden päälle voisi laittaa jotain. 
Otin kuvan, kun kaihtimet olivat kiinni. Taulut jäivät  nojailemaan ikkunaa vasten. 


Aamulla avasin kaihtimet ja päästin auringonvalon sisään. Katsokaa mikä muutos!  Valo kuultaa hienosti kuvien läpi. Aloin jo perua päätöstäni käyttää tauluja uusien juttujen pohjana. Voihan näitä ensin katsella näinkin. Ne kannattaisi ehkä ripustaa johonkin ikkunan eteen esille. 


Taiteiden yössäkin tuli käytyä.  Täällä on hieno käsityö- yms. taitajien keskus Taideruukki. Se on muodostunut UPM:n lopettamalle tehdasalueelle, vanhaan tehdasrakennukseen. Sieltä löytyy mm. kirpputori, luomuleipomon kahvila, käsityö- ja taidepajoja, taidenäyttelyitä ja -lainaamo,. Lisäksi siellä toimii Pato -klubi, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ja siellä on myös konsertteja. 
Tässä on kuva upeasta, minua koskettaneesta, taideteoksesta.  Tekijää en kyllä älynnyt ottaa ylös...


Jos liikut Taideruukin lähellä, niin suosittelen ilman muuta käyntiä. 

6 kommenttia:

  1. Joskus löytyy kivoja juttuja, joskus pelkkiä kammotuksia. Siinä kait se kirppareiden viehätys piileekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää paikkansa. Välillä huomaa virheoston vasta kotona.

      Poista
  2. Ei yhtään hullumpi kirppari reissu:)
    Nuo taulut ,niitä voi katsoa uudestaan ja uudestaan,valon kajastus kerrassaan mahtava:)
    Raskitko tuunata???
    Syksyn odotusta ja,aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida raaskia ainakaan vielä.
      Katselen ensin tarpeeksi. ;)

      Poista
  3. Kirppareilla on kiva kierrellä. Joskus sieltä löytää pikkurahalla jotain tarpeellista, mitä on turhaan kaupoista etsinyt. Kirpparihankinnoista helpompi luopuakin, jos niitä ei enää tarvitse tai niistä voi värkätä jotain uutta sillä mielellä, ettei niissä ole rahaa paljon kiinni vaikka testi menisikin pieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää paikkansa. Jään usein miettimään jonkun jutun kohdalla, että mitähän tästä voisi tehdä. Olen myös oppinut hillitsemään itseäni, enkä osta ihan kaikkea, jolle keksin jotain askartelukäyttöä... :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!