lauantai 16. elokuuta 2025

Rojupuu muutti muotoaan

 Reilun  viikon takaisia kuvia mökiltä.  Aurinko paistoi, poutapilvet kulkivat taivaan halki, tupsupäämäntyjen latvat hivottelivat korkeuksiin. 


Kissat oli pakattu kuljetuskoreihin. Ruoka maistui mökillä yhtä hyvin, kuin kotona.  Samin ruokapaikka on mielenkiintoisesti Merrin takapuolen vieressä, ainakin tässä tilanteessa. 


Aiemmin saunan ja varastokopin alusia tyhjennellessäni löytyi kaikenlaista rojupuuta. Näitä nk.aidannepätkiä löytyi muutama. En raaskinut hävittää, kun ovat jo valmiiksi kivan näköisiä.  Yhdestä laudanpätkästä maalasin tervetuloa -kyltin ja kiinnitin sen ketjuilla tuohon ritelikköön.  Sen verran voin varmuudella sanoa, että minusta ei olisi ikinä tullut puuseppää. Joka ikinen naula meni vinoon naulatessa. Ehkä tuuli oli niin kova?  
Löysin paikan tälle "teokselle" mökille tulevan pihatien varresta. Kivet ja alppiruusu tuovat sille kivan ympäristön.  Ei tätä kylttiä kyllä näe mökkitielle tultaessa, mutta tärkeintähän on, että naapuri näkee sen ja itsekin voi nähdä, jos kävelee sen luo, tai ohi ajaessaan sattuu vilkaisemaan sitä kohti. 



Nämä kissat olivat oikeastaan ensimmäinen tekoseni.  Mikäli muistatte, oli romulautakasa aika iso.  En kuitenkaan saanut sitä paljolti pienenemään näillä touhuillani. 
Sahasin 3 eri pituista lautaa ja niille lovet yläosaan. Taakse vielä yksi kokoava lauta, johon sitten hakkasin niitä linttaan meneviä nauloja lisää.  Ennen sitä maalasin laudat ja suhuttelin päälle vielä kilikililakkaa. Viiksiksi löysin mustaa narua, jonka kiinnitin tuolla valkoisella napikalla, jolla kiinnitetään yleensä sähköjohtoja seinään (eli mikä sen nimi sitten onkaan..).  



Frodo kertoi päivän tapahtumat uusille kissakavereille. 


Ovat ilmeisesti vähän ujoja, se ajatteli. 



Anopin asuntoa taannoin tyhjennettäessä  löytyi 3 keramiikkakalaa. Ne päätyivät varastokopin seinälle. Minä en niitä naulannut, näkee lopputuloksesta. Tarkkaan jos katsoo, niin nehän taitavatkin olla ruuveilla kiinni. 



Kiertelen välillä kopin sisällä katsomassa, mitä ihmeellistä sieltä löytyy. Mistä voisi taas tehdä "sitä jotain".  Nappasin seinänaulasta nuo kukkakorit ja katsoin sisään....    ehdin jo KOSKEAKIN naruihin, ennen kun tajusin, mitä siellä oli!  Kuollut lepakko! Yök! 


Isä oli henkilö, joka ei suotta heitellyt mitään pois. Siksipä mökiltä löytyy edelleen kaikenlaista tavaraa.  Tämän puunkantotelineen hän oli tehnyt koulupoikana. Se oli meistä tärkeä säilyttää. Keksimme sille paikan kopin seinustalle. Minä taas naulasin... 



Sille löytyi heti käyttöäkin, kuten mies hoksasi.   Voi laittaa tölkin telineelle tikanheiton ajaksi. Poika totesi, että ei kannata siinä seisoskella tölkkeinensä, kun toiset heittävät tikkaa. 
Tunnustan, että en ole heittänyt tikkaa moneen vuoteen, vaikka taulu on seinällä. Hahaa! Luulitte, että tunnustan jotain tuon tölkin suhteen 😂 Voin tunnustaa, että se ei ole minun. 


Muutama vuosi sitten tuli kiinnitettyä vanha kirves puuliiterin viereisellä seinälle. Sekin oli isäni kätköistä. Hänellä oli intohimona keräillä kirveitä ja kuorimaveitsiä.  



Maalia oli, lautaa oli. Syntyi opasteviitta kilpineen. Harmittaa vain tuo wc -osio. Eihän meidän mökillä mitään vesivessaa ole. Eikös tuo ole lyhenne sanoista water closet.  Olisi pitänyt kirjottaa reilusti suomeksi, että huussi.  Nyt kaikki kuitenkin tietävät, missä on vessa, eikä kukaan lähde esim. laiturille hortoilemaan sitä etsiessään. 



Opaste olisi saanut olla pitempi, mutta eiköhän tuokin pituus riitä kaatamaan opasteen tuulen mukana ensi kesään mennessä. 


Tein tyhjänpäiväisen kierroksen kattarellien perässä. Ei ollut yhtään. Joku aika sitten lensin metsässä vatsalleni, kun jalka ei noussutkaan kaatuneen puunrungon yli.  Metsässä ei tarvitse miettiä, näkikö kukaan.  Hieman myöhemmin kaaduin mökin pihalla selälleni näreikköön. Olin kai niin väsynyt. En edes päässyt itse ylös, joskin nauru vaikutti asiaan.  Mustelmilla ja naarmuilla selvisin.  Olen näköjään aika tapaturma-altis nykyään.  Pari päivää sitten kävin päivystyksessä poistattamassa punkin selän puolelta. Oli niin syvällä, että ei kotikonstein lähtenyt. 
Puolukat alkavat kypsyä. Mustikoita on mökin pihalla, mutta en ole paljoa kerännyt, kun viimevuotisiakin on vielä . Tuntuu ihan kamalalta katsoa niitä mustikoita, käyttämättä viimeisiä voimiaan niiden pakonomaiseen keräämiseen. Tässä taitaa olla yksi opetus, että asioita ei tarvitse tehdä, jos niitä ei edes tarvitse tehdä.  Ota tästä elämänfilosofiasta nyt sitten selvää! 




Kuviosaha on aika hauska vempain. Sillä sain ne kissojen korvatkin sahattua.  Tässä olen laudan lisäksi kaivellut pieniä kepuloita puuliiteristä.  Lopputulosta katsoessani mietin, että mitä tuo lauta oikein meinaa. Siitähän teinkin puukepulakalalle pään ja pyrstön.  Rautalangan pujotin kepuloiden läpi. 


Erikoinen puunkänkkärä kuulunee myös isäni löytöihin. Minäkään en raaskinut laittaa sitä pois.  Tämä "taideteos" hakee vielä paikkaansa. 


Aurinkoisena hetkenä vesi on tosi kirkasta ja näkyy pohjakin selvästi. Kalaparvi  uskaltautui uimaan ihan rannan tuntumassa.  Tästä tulikin mieleen yksi ilta, kun näin puolipimeissä, että 2 joutsenta uivat kuninkaallisen näköisinä ihan laiturin ohitse.  On ne vaan komeita lintuja! 


Illan pimetessä taivas on vielä aika vaalea. 


Makasin laiturilla ja katselin ylös päin.  Yhtään luvattua perseidiä ei näkynyt.  Oli kuitenkin erikoinen tunnelma maata siellä keskiyöllä. 


Tähtiä olen tuijotellut useana iltana. Tällä mökkireisulla perseidejä ei näkynyt, mutta muutama päivä myöhemmin omassa pihassa alkoi jo näkymään.   Niska könössä tuijottelin parina yönä ylös päin ja lopulta näin 10 perseidiä!  Alakuva on kuitenkin vielä mökiltä, kun kaikki taivaankappaleet olivat vielä  siellä, missä pitikin. 


Eilen oli kuulemma isoäidinneliöpäivä. Innostiko se sinua tarttumaan lankaan ja koukkuun? 


tiistai 12. elokuuta 2025

Kuusi karvakuonoa

Merri on jo aika väsynyt vahtimaan tätä ponilaumaa. Kaikki hinkuvat vauhtiin ja laukkaan ja se juuri on nyt kielletty! Merri lupasi vahtia vain vähän aikaa, mutta ponivalmentaja lähti pitemmäksi aikaa muualle (leikkimään palloilla ehkä...). 


Juna tai bussi?  Huvittavaa tilanteessa on se, että Frodo ei aavista ollenkaan Merrin olevan noin lähellä 😆Tuo tassujen asento on aina niin söpöä. Kissat kokevat kuulemma olevansa turvassa, kun uskaltavat piilottaa tassunsa vatsan alle lämpimään. 


Nyt tapahtui outoja!  Malla -kissa tuli käymään!  Kukas se Malla sitten on??  Se on vanhimman pojan perheestä, ja tullut testaamaan, voisiko meille tulla joskus hoitoon.  Malla ja veljensä Miko olivat tosi arkoja, eläinsuojeluyhdistyksestä kotiin otettu.  Kumpikin oli tosi arka, mutta tottui kuitenkin leikkimään ja oleilemaan perheen lapinkoirien kanssa.  Jokin aika sitten Miko sairastui ja nukkui pois.  Malla jäi ainoaksi kissaksi. Onneksi koirat ovat edelleen hyvissä väleissä sen kanssa.  Se on myös hiljalleen oppinut olemaan ihmisten kanssa. Jopa niin hyvin, että se on saatu käytettyä eläinlääkärissä ja muutenkin kuljetettua kopassa, esimerkiksi nyt meille. 
Merrissä herää taistelija heti, jos meidän pihaan tulee vieras kissa.  Sisään kannetut kissat ovat kuitenkin ihan eri juttu. Rauhallisesti sai Malla tulla kuljetuskopasta ulos. Nenäkkäinkin haisteltiin hetken aikaa. 

 
Malla lähti yllättävän rohkeasti kopasta, mutta päätyi  kuitenkin keittiön puusohvan alle.  Sieltä se ei sitten enää tullut pois nappuloilla houkuttelemalla, tai edes Liisan kalalla leikittämällä. 
Frodo ei ollut viitsinyt tulla ulkoiluhäkistä pois ollenkaan.  Se näki Mallan kanssa olleet ihmiset ja päätteli, että nyt on taas koiria luvassa...   Syömään se kuitenkin tuli ja huomasi yht´äkkiä Mallan 😅 Sen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen!  Se olisi halunnut mennä heti tutustumaan, mutta suostui sitten katselemaan vain kauempaa. 


Malla lähti.. sohvan alle jäi syömättömiä nappuloita. Eräs huomasi tilaisuutensa tulleen 😉


Merrin ilme, kun sille selviää, että nappuloita ei nyt tule vähään aikaan. 


Sam ja Maia tulivat meille hoitoon muutamaksi päiväksi. 


Ne ovat tyttären perheen kissoja. Heillä on 4 kissaa. 2 ei voi tuoda hoitoon, ovat sen verran arkoja.  Alakuva on otettu heiltä kotoa. Olli on päässyt tietämättään kuvaan Maian kanssa.   Susu on kaikkein arin ja pysyttelee piilossa. 


Olli lähetti myöhemmin itsestään mainion selfien.  Tuo Ollin nenä on minusta niin suloinen, asennon lisäksi. 



Tämä kesä on mennyt tosi vähillä bloggailuilla.  Mökille en ole ottanut läppäriä, enkä viitsi puhelimella päivitellä.  Kesä on ollut muutenkin raskas. Raskaampi, kuin itsekään tajusin. Suorittaja ei osaa pysähtyä, vaikka pää olisi kainalossa.  Muutaman vuoden takaisesta uupumuksesta en näköjään oppinut mitään.  Sain taas lähtöpassit sairaslomalle.  Vaikeaa on ollut pysähtyminen. Se toi tullessaan valtavan väsymyksen. Olen nukkunut välillä kahdetkin päiväunet päivässä.  Pää on sumuinen ja keskittymiskyky kateissa. Tilanteen hyväksyminen on myös vaikeaa. Nyt toivon vaan, että selviän tästä takaisin jaloilleni nopeammin, kuin 3 vuotta sitten. 

Tehän voittekin nyt heitellä vinkkejä, miten homma lähtee taas käyntiin?   

Terveisin yksi höperö täältä meiltä päin. 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Heinäkuun bingo

Repolaisen bingohaaste heinäkuulta tulee tässä:  


RANTA 
Mökillä näitä kiviä riittää, sekä maalla, että järvessä.  Tuo musta käärmeen näköinen ei ole käärme, vaan vesipumpun letku...


KESÄN (JA TALVEN) MENOPELI


POLKUja mökillä riittää. 


MAALAISIDYLLIÄ
 näkee "traktorinmunien" muodossa siellä ja täällä. Parempiakin kuvauskohteita olisi ollut, mutta vain tässä kohtaa muistin ottaa kuvan. On hauskan näköistä, kun näitä valkoisia palleroita on pitkin peltoa sikin sokin. 


TELTTA
Siitä minulla ei ole kuvaa. Naapuri kasasi kuitenkin tässä kuussa teltan tuonne meidän aidan taakse. En kehdannut kuvata. Myötätunnolla kuitenkin kuuntelin, kun yöllä tuli vettä oikein olan takaa. En tiedä, olivatko yöpyjät vielä aamulla teltassa, vai olivatko siirtyneet sisätiloihin. 

LAITURI
Meillä ei tosiaan ole pariin vuoteen ollut laituria mökillä. Nyt taas on.  Se pysyy vielä jopa kasassa 😉 Merri halusi tutustua isoon lätäkköön laituriltakin käsin (vai tassuin?). 


RYYTIMAA
Eikös olekin mahtava sato tulossa??   Viime vuonna laitoin tähän mökin lavapenkkiin avomaankurkkuja. Niitä kasvoikin siihen ihan kivasti.  Laitoin niitä myös tänä kesänä.  Tässä tulos.  Sitkeästi kastelin penkkiä vielä pitkään, vaikka kävi ilmiselväksi, että mitään ei ole tulossa. 


TERASSI ja MÖKKI
Siinähän ne ovat molemmat samassa kuvassa. 


Olen ihan lamaantunut näiden helteiden ja työpäivien takia.  En ole saanut mitään järkevää aikaiseksi töiden ulkopuolella.  Töissäkin pää alkaa selvästi pehmentyä.  Blogin päivittely on jumissa, enkä ole saanut edes käytyä Teidän blogeissanne, saati sitten kommentoinut. Pahoittelut siitä.  Yritän päästä jossain vaiheessa taas  "käyntiin".  Yksi hyvä asia on se, että kohta ollaan jo elokuussa ja lomaan on enää alle 3 viikkoa.  Ajatuksissa kesä alkaa olla jo ohi. Ainakin heinäkuu.  Tämän kesän kesäloman odotteluni tuntuu suurelta valitusvirreltä 😂  Anteeksi, jos koko ajan valitan siitä.  Alkaa tuntua siltä, että voisin jo jäädä eläkkeelle. 


Tässä porukka ihmettelemässä, mikä siinä ruuan antamisessa kestää?!  Pakkoko niiden pyykkien kanssa on noin kauan puljata?!  Ala tulla!  Merri  kävi tänään kulmahampaanpoiston lopputarkastuksessa. Kaikki on kunnossa ja kuivanappuloita saa taas syödä! Ihan mahtavaa! Merri onkin ollut kuin tulisilla hiilillä yli 2 viikkoa. Ei kai kukaan pelkällä märkäruualla pärjää, eihän, protestoi Merri. 

Kuulumisiin ja näkymisiin!  Kiitos, kun olet! 💖

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Ajankohtainen mustikka

 Helteestä huolimatta kissat ovat paljon pihalla. Sisällä olisi viileä, mutta ulkona on kivaa!  Frodokin, joka ei viileämmillä ilmoilla ulkoilusta välitä, on aamulla ensimmäisenä jonottamassa pihalle.  



Työkaveri pyysi tulevalle lapsenlapselleen mustikkapipoa. Lapsen odottelunimi on kuulemma Mustikka 💗.  Tein pipon Dropsin ohjeella, mutta jätin alaosan vihreät pilkut pois. Näkemissäni mustikoissa ei ole pilkkuja. Mitenkäs muualla Suomessa?   Minulla ei ollut kotona vauvalankaa oikeassa värissä. Tein pipon Venlasta. Vihreä taitaa olla Violaa. Sen vihreänkirjavuus sopii hyvin tuohon lehdykkään.  Lapsukainen syntyy vasta syssymmällä. Ajattelin, että tällaisen pipon alla on varmasti jonkinlainen pehmeä kypärämyssy, joten ei varmaan haittaa, vaikka pipo ei olekaan vauvamaisen pehmeää.   Kätköistäni löytyi myös Nalle Mustikka -lankaa.  Nimi inspiroi minut neulomaan siitä vielä junasukat ja lapasetkin.  Lankaa kului 22g, 34g ja 27g. 


Tänä vuonna näitä mustikoita syntyy aika paljon! 


Omassa pihassa pensasmustikoiden taimet ovat kasvaneet jo aika isoiksi ja niissäkin näyttää olevan paljon mustikoita tulossa. En ole vielä koskaan kerännyt näistä pakastimeen, vaan ne marjat on popsittu suoraan puskista parempiin suihin.  


Punaiset viinimarjatkin ovat melkein kypsiä. 


Ai että kun tykkään tästä pari vuotta sitten tekemästäni kärhöpenkistä!    Siinä on neljä erilaista kärhöä. Viides on jostain syystä kuollut, vaikka se oli jo aika iso.  


En muista yhtään näiden lajikkeita.  Kiva, kun on montaa eri väriä. Ehkä ostan sen kadonneen tilalle uuden. Se voisi olla vaikka valkoinen lumikärhö. Ainakin te kärhöihmiset olette sitä kehuneet. Se taitaa kukkiakin jo aiemmin kesällä?  Oliko se lumikärhö, vai alppikärhö?


Tämä yksi on ihan superkaunis! 


Viime vuonna istutin tuohon reunaan kaksi tarhasalkoruusua. Kovasti kasvoivat viime vuonnakin ja puskivat nuppua, mutta eivät kukkineet. Nyt on niin isoja nuppuja ja pitkää vartta, että tänä vuonna taitaa tulla kukkaakin.  Nehän kukkivat vain joka toinen vuosi?  Mitenkäs sitten, kuolevatko pois, vai ovatko monivuotisia?


Valkoreunaiset kuunliljat (?) ovat kauniita.


Pari-kolme vuotta sitten istutin tämän toiseen penkkiin riippahernepuun.  Aluksi se näytti aika kituvalta, mutta nyt se on rehevöitynyt helteestä ja kuivuudesta huolimatta. Toisessa päässä penkkiä häämöttää riipparaita ja keskelle jää pallotuijia.  Penkissä on myös pari alppiruusua ja useampaa maanpeittokasvia. Metsämansikka on myös levinnyt ja tuottaa paljon marjoja tänä vuonna.   Kukkapenkkien hoitamiseen en ole kovin innostunut, joten saatatte bongata myös rikkaruohoja 😉


Vakioistutuksiani keväällä on ruusupapu, jota sitten sirottelen sinne sun tänne.  Olen tutustunut siihen jo lapsena, kun kaverini isä istutti näitä aina heidän pihalleen. 
Tässä Leevi -laiskiainen vahtii kasvua. 


Nurmikko on  pitkää, kun en ole viitsinut/ jaksanut helteillä, työpäivien jälkeen sitä ajaa.  Tänä aamuna nurmi oli tosi kasteista kuivuudesta huolimatta.  Päätin, että tänään on nurmikonleikkauspäivä. Varustauduin aurinkorasvalla ja hatulla. Vaatteilla tietysti myös 😆.  Meillä menee nurmikon leikkaamiseen normaalisti noin tunti.  Nyt meni kauemmin, koska nurmi oli niin pitkää. Pidin vähän väliä juomataukoa.   Mietin samalla, että orapihlaja-aitakin pitäisi jo leikata.  Yht´äkkiä muistin, että eihän me leikattu sitä viime vuonnakaan, vaan tilasin leikkaajan.   Viestittelin hänen kanssaan nytkin, mutta ei kuulemma enää tee leikkaushommia. Etsin netistä toisen, joka tulee katsastamaan aidan määrän.  Varmaan järkyttyy ensin tuosta yhden sivun aidasta. Se on vaikka kuinka monta metriä korkea, mutta ei ole meidän puolella.  Emme myöskään ole päässeet uusien asukkaiden kanssa niin pitkälle puheväleissä, että aita olisi tullut puheeksi. Harmittaa, kun se roikkuu yläosastaan meidänkin puolella.  Olen joskus oksaleikkurilla napsinut poikki noita yli tulevia, mutta nyt nekin ovat jo niin korkealla, että en yletä.  Onneksi olemme kärsivällistä väkeä. Joku muu olisi varmaan jo avannut sanaisen arkkunsa.  Toisen uuden naapurin kanssa tarvitsi vain sopia, että kumpikin hoitaa oman puolensa, vaikka sekin aita on naapurin puolella. 


Tänään nautin tästä vapaapäivästä. Olikin aika ankea 6 päivän työputki tuolla helteessä. Viimeiset päivät huipentuivat vielä migreeniin. Siitäkin on hyvä mieli, että se on nyt poissa. 
 
Kesäpäivätoivotukset juuri Sinulle!