Kävimme ensimmäistä kertaa vierailulla Tampereen kissakahvilassa (nettisivu). Paikka löytyi melko helposti ja parkkitilaakin oli ihan kahvilan edessä. Paikalle voi tulla etukäteisvarauksella, tai suoraan jonottamalla. Odottelimme hetken aikaa ovella. Meille kerrottiin, että viikonloppuisin on vähän enemmän vierailijoita. Pääsymaksu on 6e/ henkilö ja sillä rahalla saa olla kahvilassa 1,5 tuntia. Aika menikin todella nopeasti, eikä tuo etukäteen pitkältä tuntunut aika ollut lainkaan ylimitoitettu.
Kahvilan kerrotaan olevan Suomen ensimmäinen kissakahvila. Se on perustettu 2014. Palkintojakin on se on ehtinyt saada mm. palvelusta ja sisustuksesta. Kissoja on vaihteleva määrä. Tällä hetkellä siellä oli 15 kisua.
Alla oleva kuva napattu paikan nettisivulta. Tuo iso ikkuna on kiva, kun siinä lepäsi nytkin jo muutama kissa, joita jo kadulta pääsi ihailemaan.
Alla olevasta kollaasista löytyy paikan vanhin kisu Hugo, 10v. Muut kissat ovat puolesta vuodesta viiteen vuoteen välillä. Tarjoilija kertoi kissoista ja niiden tottumuksista aina pöydän luona käydessään. Saimme myös pienen määrän kissan kuivaruokaa tarjottavaksi kissoille. Kysyin ihmetellen, eivätkö kissat yhtään tappele keskenään, tai hermostu jatkuvista vierailijoista. Hyvin harvoin on kuulemma ollut mitään ongelmia kissojen yhteiselossa. Kissoja ei näyttänyt lainkaan häiritsevän ihmismäärä. Päin vastoin.
Tästä veijarista tulee mieleen Sam -kissa, joka käy välillä meillä kylässä.
2 sohvanvaltaajaa viettämässä yhteistä laatuaikaa.
Näitä kirjavia kissoja on 2. Ne ovat vielä aika nuoria ja leikkisiä.
Kahvilan seinillä on kaikenlaisia kiipeilypaikkoja ja hyllyjä, joihin kissat voivat vetäytyä, jos haluavat olla rauhassa.
Sieltä on myös helppo väijyä, mitä kaverit puuhailevat.
Etenkin pitkäkarvaiset kissat kuulemma tykkäävät harjaamisesta. Se onkin varmaan välttämätöntä turkin siisteyden kannalta. Meillä kyllä Frodokin tykkää kampaamisesta, vaikka sillä on ihan tavallinen turkki.
Ovella koputetaan ja odotetaan, että henkilökunta tulee päästämään sisälle. Kengät jätetään oven luo.
Nämä kaksi kaverusta haistelevat ulkoilmaa avoimen verkon läpi.
Syntymästään töpöhäntäinen Sohvi -kisu napittaa tulijoita rohkeasti silmiin.
Minulle ei täysin auennut, ovatko kissat aina kahvilassa, vai ovatko ne henkilökunnan omia.
Kahvilassa tarjottiin makeita ja suolaisia syömisiä. Tarjoilija otti tilaukset ja toi ne pöytään. Hintavertailu muihin kahviloihin on turhaa, koska päälimmäisin asia tällaisessa paikassa on kuitenkin se kissojen seurassa oleminen. Ei kukaan taida mennä kissakahvilaan vain kahvittelemaan.
Kahvilassa voi nettisivun mukaan pitää myös yksityistilaisuuksia, kuten kissanristiäisiä tai muita pikku tilaisuuksia.
Kuopion kissakahvilassa olemme käyneet muutaman kerran. Tämä Purnauskissa käynti oli ensimmäinen kerta. Netin mukaan kissakahviloita on lisäksi myös Helsingissä Helkatti ja Turussa Mirri, sekä Punahilkan kissakahvila Kouvolassa.
Oletko käynyt jossain näistä, tai tiedätkö vielä muita kissakahviloita?
Samaan aikaan toisaalla....
...Sam, Frodo ja Merri ihmettelemässä, missä se palveluskunta taas oikein luuraa!??
Kissakahvilat <3 Me ollaan käyty Helkatissa, viime vuonna useastikin. Tänä vuonna kerran. Lapsella kissakuume niin piti käydä useammin,enkä pistänyt pahaksi. :D Ollaan kyllä tuolla Helkatissa törmätty vähän pieniin "kissatappeluihin", eiköhän ne leikkiä olleet ja meni hetkessä ohi. Vaikutti normikissamenolta. Kissakahvilat on ihania! Lahdessakin oli kait mutta se taisi jo loppua.
VastaaPoista