Pakkanen paukkuu

 Parinkympin pakkanen tuo omat haasteensa ulkoiluun.  Kerrospukeutumisella pysyy lämpimänä, vain poskia nipistelee. Lumi on puhtaan valkoista ja tuo päivään lisää valoa. Aurinkokin ajoittain näyttäytyy.  Eipä kylläkään minun kävelylenkkini aikana. 

Lumi ja jää luovat omia taideteoksiaan. Nyt ei tee mieli uimaan, vaikka virtaavaa vettä on näkyvissä. 

Hassua, että pitää lähteä aina merta edemmäs kalaan. Muistelen kaikkia niitä luontopolkuja, joita tuli syksyllä tallattua. Miten moni kulkikaan tämän Kymijoen vierustaa?   Parisataa metriä, niin pääsen joenrantaan vaikka omasta pihasta kävelemällä.  Liian lähellä, vai liian kaukana, ken tietää.  Täällä ei ole mitään varsinaista luontopolkua tai kävelytietä. Sulana aikana rannan tuntumassa kulkee jonkinlainen polku ja laitureita löytyy muutama. Jotkut käyvät tässä kesäisin pulahtamassa.  Joskus on tullut käytyä lasten kanssa ongellakin, pieniä ahvenia kiskomassa. 

Keväällä on vesi usein niin korkealla, että lähellekään rantaa ei pääse, vaan vettä on jo pitkälle rantakoivikkoon. 

Näin talvellakin täällä näkyy satunnaisia koiran ulkoiluttajia. Näkyypä haalentuneet latusetkin, kun joku on testannut suksiaan. 

Samaan aikaan toisaalla.....

Merri: Lähdetäänkö Maia ulkohäkkiin?  Lyödäänkö vetoa, että et uskalla! 

Maia: Varpilla uskallan!  Menen vaikka ennen sinua! 

Sam: Ihan hulluja! Minä en ainakaan tule! Voin olla huoltojoukoissa. 

Maia: No niin Merri. Alahan tulla! 

Merri menee ulos ja käy häkin alaosassa. Viipyy ehkä minuutin verran. 

Maia istuu ensin ylälipalla, kuuntelee lintujen viserrystä. Ei tule sisään, vaikka pyydetään.  Lähtee lopulta vielä käymään alatasolla ja päätyy lopuksi tähän ikkunan ulkopuolelle tuijottamaan vellihousuMerriä, joka luovutti niin nopeasti.

Tytöt vastaan pojat, 2-1.  Sam ei edes yrittänyt. 

Sam: No niin yllytysulkoilijat. Käykäähän nyt tähän takan eteen matolle lämmittelemään. Tassujanne varmasti palelee.  Merri, sinulla on jäänyt vielä joku lumihiutale korvan taakse. Minä nuolaisen sen pois. Lämmitelkää nyt oikein kunnolla. Tämä se on oikein kissan elämää, lämpö. 

Matto onkin ollut kovassa käytössä.  Oikeastaan se on tuossa vain siksi, että minä olen jumpannut ja veytellyt siinä.  Tuttu hierojakin on käynyt kotona ja matto on ollut hierontapöydän alla. 

Selkä kipeytyi vielä entisestään joulun jälkeen ja olen sitä potenut. Onneksi kuvissa ei näkynyt mitään mullistavaa. Vain sellaista, mitä puoli vuosisataa vanhassa selässä olettaakin näkyvän. 

Päivittäisellä jumppa-venytyshetkellä yritän venyttää ja vahvistaa olemattomia lihaksiani.  Minulla on vain neulontalihakset kovassa kunnossa. 

Lihaksikasta pakkaslauantaita kaikille! 

Stanstan jatkotarina osa 14

 Stanstan jatkotarina jatkuu...

Tästä lähtee jo 14. osa. 

Alku, aiemmat osat ja  ohjeet linkitykseen löytyvät TÄÄLTÄ ja ne kannattaa lukea järjestyksessä, niin pysyt mukana Maisaa järkyttäneissä tapahtumissa. 

Tarinaa on tarkoitus jatkaa pätkissä, kuka vaan innostuu kirjoittamaan jatketta. Oletko se tällä kertaa Sinä?  Ilmoita halukkuutesi tämän jutun alle ja anna mielikuvituksen kulkea!

Mika juoksi kaupasta  Maisan perään ja sanoi tulevansa jossain vaiheessa käymään mökillä, koska kaikki tavarat ja kassi olivat jääneet mökkiin. Maisa sanoi nostavansa ne terassille, josta mies voisi hakea kamppeensa koska ehtii.  Sananvaihdon päätyttyä Maisa keskittyi Hannaan, joka oli  tällä kertaa yksin liikenteessä. Nyt on tilaisuuteni jutella Hannan kanssa kahdestaan näistä asioista. 

"Hanna hei! Ehditkö lähteä kanssani kahville tuonne kyläkahvilaan?", hän kysyy.  Hanna näyttää hieman yllättyneeltä, mutta myöntyy hymyillen ehdotukseen.  Kahvila on opaskyltin mukaan 2 kilometrin päässä. Hanna kehottaa Maisaa hyppäämään autoonsa, niin matka taittuisi nopeasti.  Kävely kesäisessä lämmössä ei tuntunut houkuttelevalta.  Maisa silmäili ympärilleen autossa.  Se oli vanha, mutta siististi pidetty Ford. Takapenkillä oli pari laatikkoa täynnä tavaraa.  Hanna ajoi reipasta vauhtia, kurveissa jarrutellen.  Pian viimeisen mutkan takaa paljastui vanha, puinen koulurakennus, jonne oli tehty kesäkahvila. Hanna kertoo koulun lopettaneen toimintansa jo ainakin 10 vuotta sitten. Roopekin joutui käymään bussilla koulussa lähikaupungissa.  Vanhan koulurakennuksen onneksi kauppiaan tytär oli palannut pääkaupunkiseudulta takaisin synnyinkyläänsä ja pistänyt pystyyn kesäkahvilan.  Talvisin hän kuulemma matkusteli ja asui jossain muualla. 

Hanna parkkeerasi koulun pihalle. Maisa ihasteli vanhan koulun koristeellisia puuosia ikkunoiden ja ovien pielissä.  Ketä kaikkia tässä koulussa oli istunut opiskelemassa, hän mietti.  Siis ketä kaikkia? Maisalle välähti päähän, että Paavo ja Pentti olivat varmaan molemmat istuneet tässä koulussa oppimassa lukemaan ja kirjoittamaan, tietämättä toisistaan, ja sukulaisuussuhteistaan mitään! Maisa kysyi asiaa Hannalta ja sai myöntävän vastauksen.  "Pentti tosin on vanhempi ja pojat jäivät siksikin toisistaan etäisemmiksi myös koulukavereina", Hanna jatkaa.  

Kahvila on sisältä viihtyisän ja vanhanaikaisen näköinen. Pöydät ovat kaikki eri paria ja seinillä on vanhoja opetustauluja, opettajien ja koulun tapahtumien kuvia. Nurkassa on iso pönttöuuni, lattialla värikkäitä räsymattoja.  Luoka perälle on rakennettu siisti myyntitiski, jonka takana seisoo pyöreä pieni nainen, iloisesti hymyillen. Ilmassa leijuu pullantuoksu.  Hanna ja Maisa ottavat kumpikin samanlaiset korvapuustit ja kermakahvia.  Eteisen puolelta johtaa ovi ulkoterassille, josta löytyi sopivan hiljainen nurkkaus kahvitteluun. Maisa ajattelee tilan sopivan mitä parhaiten siihen, mikä tilanteessa on tärkeintä, eli Hannan kuulusteluun, kuten hän mielessään asian suunnitteli. 

Hanna ehtii avata keskustelun, Maisan vasta miettiessä, miten aloittaisi.  " Oletan, että haluat saada selvyyttä tapahtumiin?", hän kysyy. Maisa lähes pillahtaa itkuun niin suorasta avauksesta. "Todellakin! Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Keitä te oikein olette ja mistä tunnette minut? Minä en teitä tunne ja koen tulleeni suorastaan pelotelluksi tällä kauan kaipaamallani kesälomalla! Miten olen edes tänne päätynyt? Onko siinäkin teillä ollut sormenne pelissä?", Maisa lopettaa hengästyneenä. 

"Kyllä kaikkeen on aivan luonnollinen selitys", aloittaa Hanna. " Minä suosittelin tuota kesämökkiä sinulle, kun kuulin sisareltasi Minnalta, että olet sellaista etsiskellyt.  Sinulla alkoi kuuleman mukaan keittiöremontti ja tarvitsit nopeasti jonkun tilapäispaikan.  Minnan tunnen tietysti sitä kautta, että Roope on ollut usein hoidossa isänsä äidillä, Helvillä. Hänethän sinä tunnetkin, vai kuinka?".  

Helvi...voisiko olla kyseessä sama Helvi, jonka Maisakin tunsi, eli kasvattiäiti, joka piti heistä hyvää huolta heidän oman äitinsä menehdyttyä sairauteen.  Vihdoinkin joku kiinnekohta, jonka hän ymmärsi. Maisa ei ollut päässyt edes Helvi -tädin hautajaisiin, kun oli ollut niin kovassa kuumetaudissa juuri silloin. Ikävä ja suru olivat estäneet katsomasta edes hautajaiskuvia, vaikka Minna -sisko oli niitä yrittänyt esitellä.  Minna oli muutenkin ollut Helvin kanssa enemmän tekemisissä vielä senkin jälkeen, kun he olivat jo aikuistuneet ja muuttaneet omiin koteihinsa. 

"Miksi Roopella on valokuva minusta?", hän kysyy lopulta.  Hanna kertoo Roopen saaneen sen mummoltaan. Poika oli ihastunut kuvassa olleeseen tyttöön, jolla oli ollut samanlaisia pisamia, kuin hänellä. Mummo oli kertonut paljon tarinoita Maisasta ja Minnasta, joita hän oli hoitanut kuin omia lapsiaan. Minna oli kuulemma nähnytkin Roopen muutaman kerran, kun sattui Helville samaan aikaan kyläilemään.  

"Miksi sitten en koskaan nähnyt miestäsi, jos kerran hän on Helvin poika?", ihmettelee Maisa.  "Pentti oli pitkään vihoissaan äidilleen, kun tämä ei ollut kertonut, että hänellä on veli ja vieläpä samassa koulussa, ja isäkin sama.  Riita kesti vuosia ja sopu syntyi vasta vähän ennen Helvin kuolemaa.  Tällöin Pentti oli jo rakentanut saamalleen metsätontille talomme ja minä olin astunut hänen elämäänsä.  Roopen synnyttyä Penttikin heltyi ja salli perheensä  lähentyä äitiään.  Hän oli lopulta kovin pahoillaan aiheutuneesta välirikosta ja yritti korvata sen kaikin keinoin".  

"Entä Paavo sitten? Miten hän liittyy minuun ja kesälomamökkeilyyni?", Maisa kysyy. " Paavolla ja Pentillä on ollut jo pitkään riita tuosta rantatontista ja kesämökistä. Paavon mielestä se on hänen perintöaluettaan, vaikka maa on mittautettu oikein ammattilaisella jo aikoja sitten. Paavo yrittää varmaan pelotella sinua, että siitä koituisi harmia myös meille, mökin oikeille omistajille". 

Kaikki alkoi hiljalleen löytää paikkansa Maisan ajatuksissa.  Hän kiitteli Hannaa kaikesta kuulemastaan. Kahvit oli juotu ja Hanna lupasi vielä ajaa Maisan takaisin vuokramökilleen. 

Maisa alkoi jo rentoutua kotimatkan aikana ja ehti sopia Hannan kanssa uusista kahvitreffeistä. Pihaan ajattaessa näkyi jo kaukaa Mika Haapamäen auto. Maisalla alkoivat kierrokset lisääntyä jo ennen kuin Hanna pysäköi auton.  "Ei voi olla totta! Taasko se on täällä norkoilemassa", hän älähtää.  Mökin nurkan takaa paljastuu terassi, jossa mies istuskelee Merlinin kanssa kaikessa rauhassa. " Oliko puhetta, että haet vain tavarasi ja häivyt?", kivahtaa Maisa.   "Mieluusti topakka neiti, mutta kun ne sattuvat olemaan sisällä, vaikka lupasit nostaa ne tänne terassin puolelle", mies vastaa jatkaen rentoa istuskeluaan. "Lisäksi totean poliisina, että mökkiin on murtauduttu. Ikkuna on rikottu ja siitä on menty sisään.  Kaikki tavarat ovat hujan hajan pitkin lattiaa ja seinään on kirjoitettu sinulle viesti", sanoo nyt jo hieman valpastunut mies. 

Maisa ja Hanna pelästyvät ja ryntäävät terassille katsomaan tilannetta. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Siepparimuistelmat

 Yksi lempitouhuistani on ollut unisieppareiden tai sen tyylisten renkuloiden tekeminen.  Vanhoja kuvia katsellessa tulee mieleen miten näitäkin silloin piti tehdä oikein urakalla, kuten kaikkea, josta innostun. 

Aluksi tein useita saman kaavan mukaan joululahjoiksi.  Aloitin tekemällä tuon keskiön muovisella kukkapyörällä. Kukan kärjistä pujottelin läpi pitkät langat/ narut, jotka sitten solmin alkukantaisella makramee -tyylillä verkoksi. Narut kiinnitin tuonne renkaaseen solmuilla. Haasteena oli saada tuo kukkakuvio tuonne ihan keskelle... 

Renkaan ympäri sitten virkkasin samalla langalla päälyksen, joka peitti sujuvasti nuo solmitut langanpäät. 

Osan helmistä, jotka tulivat tuonne verkkoon, pujottelin jo niihin solmittaviin lankoihin, osan kiinnitin erillisellä solmimislangalla paikoilleen.  Jossain vaiheessa tuli mieleen käyttää nappeja tuossa keskustassa. 

Kukan tekeminen kukkapyörällä tuonne keskelle alkoi jossain vaiheessa tuntua tylsältä ja etsiskelin kaapeista asioita, jotka voisi kiinnittää  keskiöön. 

Erilaisilla lankavaihtoehdoilla sai aina erinäköisiä lopputuloksia. 

Näitä virkattuja pöllöjä tuli tehtyä kahteenkin sieppariin. Tällä epelillä on silmät, toisin kuin sillä toisella, jota sitten joku keksikin kuvailla korsetin näköiseksi...

Lähes kaikki siepparit ovat menneet lahjoiksi tai tuliaisiksi.  Nämä kaksi muistan erityisen tarkasti, koska vein ne itselle lapsuudesta tärkeään paikkaan. Pääsin silloin visiitille äidin-isän-äidin taloon maaseudulle. Siellä lapsena usein käytiin vanhaa mammaa katsomassa. Oli aluksi lehmiäkin ja tietysti kissoja. 1 kissa ihan varmasti joi minun limsat lasista, kun laskin sen tupakeittiön penkille syödäkseni pullaa... 

Talon asukkaat nukkuivat lopulta pois ja talo jäi kai ensin tyhjilleen. Nyt olen tutustunut naapuriin, joka järjestikin minulle vierailun tuohon vanhaan taloon, jossa nykyisin on pääkaupunkiseudulla asuvien ihmisten kesämökki tms.  Oli äärettömän nostalginen ja haikea olo katsella vanhaa taloa, joka oli remontoitu. Sinne jäi aurinkoa tuottava sieppari ja toinen naapuriin ystävälle. 

Näissä on jo kokeilunhalua vähän erilailla.  Renkaat ovat pienempiä, rannerenkaita. Vanhat kuvat on kiinnitetty langan kanssa renkaaseen. Osassa oli joku mietelausekin tai henkilökuvaus tuossa alla.  Nämä taitavat olla minulla vieläkin jossain kaapissa jemmassa. 

Nuorin lapsistakin innostui tekemään oman versionsa. 

Käytin sieppareissa kaikenlaisia helmiä, mitä kätköistäni löytyi. Nämä siniset loistavat hyvin tuon valkoisen rinnalla.  

Tästä olen erityisen ylpeä. Olin pari viikonloppua kirjansidontakurssilla, jossa opeteltiin kahdenlaista tekniikkaa kirjojen sitomiseen. Tein kirjoja kotonakin ja annoin niitä lahjoiksi. En oikein keksinyt mitään hienoa käyttöä kirjoille, joten niiden tekeminen on jäänyt unholaan. 

Tämä työ oli viimeinen, vapaavalintainen. Halusin tehdä jotain taiteellista, kurssin vetäjän taideteosten innoittamana. Sidoin tuon pikku kirjasen. Tulostin noihin sisäkansiin tietoa unen eri vaiheista. Kirjan  päälikannet tein muistaakseni paperista, joka oli tilaamiemme evässalaattien peitteenä. Ideana oli käyttää kaikkea mahdollista paperimateriaalia.  Kirjan nimi on painettu leimasinkirjaimilla: Kirjawa unisieppari, ja noita Z -merkkejä on runsaasti kannessa ja roikkuvissa spiraalipaperisuikaleissa.  Kirjan  mukana roikkuu vielä rautalangasta vääntämäni silmälasit. 

Kaikessa tekemisessä, oli se sitten sukka tai sieppari tai mikä vaan, on aina mukavaa, jos joku antaa jonkun erikoisen aiheen. Sitä alkaa ensin työstää ajatuksissa, että miten toteuttaisi ja sitten pääsee kokeilemaan. Tässä toivottiin simpukka -aiheista siepparia. 

Tämä on vain söpö, ei muuta sanottavaa. 

Tässä on käytetty helmiä, jotka on purettu auton puukuulaistuimista. Meillä onkin ollut niitä pussitolkulla, kun aikanaan sain niinkin hyvän idean, että purkasin nuo istuimet. 

Erilaiset höyhenet kuuluvat sieppariin? Ainakin minun sieppareissa taitaa olla lähes kaikissa. 

Halloween -sieppari tyttären tekemällä hämähäkillä. 

Sieppari-ideaa noudatti myös tämä Elämän puu -aihe, jonka tein renkaaseen. Ensin oli ajatus tehdä jonkinlainen useamman renkaan installaatio seinäkoristeeksi, korvaamaan isoa taulua.  Idea hautui liian kauan ja olohuone meni remonttiin. Sen jälkeen paikka ja suunnitelma ei enää tuntunut hyvältä.  Tämä roikkuu ikkunassani. 

Sieppareihin voi käyttää mitä omituisimpia lankoja, joita varastosta löytyy. Tämä oranssi lienee jotain Tahitia, tai vastaavaa pöperölankaa. 

Vasemmanpuoleisen aihetta en nyt millää hoksaa, vai oliko vaan hopeasieppari, kenties. Oikealla on kuitenkin sieppari, joka on tehty aiheella polkupyörä. Tämä oli niin hassu aihe, että ensin ajattelin, että ei voi tehdä. Sitten kuitenkin taas pääkoppa jäi aihetta pyörittelemään ja syntyi tämä. 

Monivaiheisin oli pyyntö tehdä moottoripyöräsieppari.  Minulla oli oikein kuva tulevan omistajan moottoripyörästä, jota yritin mukaella joka suhteessa. Tein monta osaa yksittäiskappaleina ja kiinnitin ne sitten toisiinsa.  Tätä oli aivan ihana tehdä ja on varmasti uniikki. 

Alla roikkuu kypärä, joka on näköjään kääntynyt kuvattaessa väärin päin. 

Näitä olisi kiva tehdä lisääkin, mutta ei ole oikein paikkaa, mihin laittaisi. Ihan joka paikkaa ei viitsii täyttää näillä omilla hömpötyksillä. 

Tälläistä tällä kertaa, muistelon merkeissä. Joku voi muistella mennyttä kesää, joku puutarhaa jne. Minä muistelin menneitä sieppareita.  Mitä sinä haluaisit muistella mieluiten? 

Hamahelmet käyttöön

 Ulkona on 10 astetta  pakkasta, mutta Merrin täytyy päästä joka aamu haistelemaan ulkotuulia, edes hetkeksi. Jotain hajuja siellä on lumenkin keskellä. Lisäksi siipiveikot lentävät jossain yläpuolella. .. jospa kuitenkin erehtyisivät hetkellisesti koukkaamaan tähän hyppyetäisyydelle...  Kannattaa olla jo kyyryssä varttumassa, että on sitten valmiina ponkaisemaan. 

Ulkoilmasta sisään lämmittelemään. Päivät kuluvat pääosin päiväunia nukkuessa. 

Jaa, mutta eihän nyt sentään! Tässä tehdään suunnitelmaa päivän kulusta. Ehkä juuri ruokalista suunnitteilla... koemaistaminen kieltä lipoen. 

Välillä tietysti voimistelua ja venyttelyä. Reisilihakset ovat kovilla ponkaisuista ja juoksupyrähdyksistä. Pitkät selkälihakset ja vinot vatsalihakset kaipaavat huoltoa. Tiedättehän. 

Voiko kissa tehdä kahta asiaa yhtäaikaa?  Siis nukkua ja voimistella... ehkä tässä onkin juuri sellainen pysytään venytyksessä -vaihe. 

Lopuksi vielä täydellinen rentoutuminen (ja pehmeän vatsaturkin esittely 💖). 

Neuleasioissa ei mitään näytettävää, valmista.  Päivät kuluvat hitaasti.  

Pinterestistä osui silmiin hamahelmijuttuja. Niitä piti sitten selailla lisääkin ja yht´äkkiä piti lähteä etsimään omia hamakätköjä.  Helmiä jäi runsaasti lasten kanssa touhuiluista. Sen koommin niihin ei olekaan koskettu.  Hamailu ei ole minusta koskaan ollut kovin innostavaa touhua. Nyt löytyi kuitenkin hauskoja aiheita, joita piti kokeilla.  Helmiä oli monessa eri astiassa; pulloissa ja pusseissa väreittäin, sekä isompi aski sekavärisiä helmiä. Tarvitsin ruskeita ja piti tietysti selata se koko sekaväristen astia läpi.  Saumurin pinsetit olivat hyvänä apuna nyppimisessä ja asettelussa. 

En tiedä kumpi oli viihdyttävämpää, kuvion muodostuminen vai värien riittävyyden jännittäminen.  Tuli mieleen, että homma on kuin sanaristikoiden täyttämistä. Valmis osio etenee hiljalleen ja etsitään oikeita asioita oikeisiin kohtiin. Ruudukkokuviot käyvät varmasti neulontaankin, enkä tiedä olivatko ne alunperin suunniteltu hamoille vai jollekin muulle. 

Aloin tekemään kahta samanlaista yhtäaikaa ja ilmeni, että jouduin lopuksi yhdistelemään niitä värien takia. Lisäksi päivänvalossa touhu oli ihan ok, mutta illlemmalla jatkaessani valo tekikin tepposet, enkä nähnytkään kunnolla! Tässä tuli kai taas esiin se värisokeus, jolle perhe on naureskellut aina, vaikka en itse ole sitä huomannut.  Tuossa ylimmässä on selvästi violettia mukana! Kuva ei valehtele, vaikka silmät valehteli. 

Helmipetikin sai käyttöä, vaikka oikeita helmitöitä ei ole tullut tehtyä pitään aikaan. 

Piikkipohjia oli jos jonkinlaisia.  Osan reunojen piikeistä oli silittäessä litistynyt, eikä niihin saanut helmiä. 

Silittäminen olikin sitten kärsivällisyyttä vaativa juttu. Käytin raudan ja helmien välissä leivinpaperia. Muovi suli epätasaisesti ja paikkailin moneen kertaan.  Piikkilevystä irrottaminen oli myös hankalaa, kun osa oli tosiaan niitä sulahtaneita piikkejä ja hamat niissä jäykemmin kiinni. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Kyseessä ei ole kakka -emoji, vaan lajitteluhattu Harry Potterin velhomailmasta. Vasemmalla Harryn pöllö Hedwig. 

Onnea kaikille, joilla on tänään syntymäpäivä! 

Ruokien jalostusta uuteen muotoon

Näitä on nyt tehty useamman viikon aikana, ei samaan syssyyn. Kokosin vain näitä tähän samaan juttuun muutamia.  Mitä-sieltä-kaapista-löytyy -kampanja on ikuinen 😋

Ruusu -unelmia -blogista löytyi ohje näihin tosi hyviin rieskasiin. Niihin sain upotettua kaikki jouluiset porkka- ja imelletyt perunalaatikot.   Aihe ei ole joulun myötä ohi, sillä meillä on ainakin vielä pakkasessa vähän jouluisia laatikoita.  

Perunarieskat

3-4 dl perunalaatikkoa (voit myös käyttää rieskoissa eri joululaatikoiden jämät ja niiden yhdistelmät)
2 dl vehnäjauhoja + 1 dl kaurahiutaleita TAI 1 dl vehnäjauhoja ja 2 dl ohrajauhoja
1 dl maitoa
1 muna
(1 tl suolaa)

Vinkki: Voit käyttää vehnäjauhojen ja kaurahiutaleiden tilalla myös vehnä- ja ohrajauhosekoitusta (1 dl vehnäjauhoja ja 3 dl ohrajauhoja).

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Nostele taikina kuuteen kekoon leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Muotoile lusikalla kuusi pientä, pyöreää rieskaa.

Pistele taikinaan reikiä haarukalla.

Paista rieskat 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet väriä pintaan.

Minulla on tapana lukea aina vähän summittaisesti ohjeita ja nyt huomaan, että noita haarukalla pisteltyjä reikiä en tehnyt ollenkaan... eikä tuo makua haitannut!  😀

Tein ennen joulua bostonpullaa. Se oli hyvää, mutta eihän sitä paljon mennyt.  Pakkasesta sulatetusta "pitkosta" jäi melkein puolet jäljelle.  

Muistin, että olen joskus kuullut pullavanukkaasta ja ehkä joskus muinaisuudessa sitä tehnytkin.  Tämä on vähän erilaista kuin se, jota vanha mummo syötti meille pienenä; kahvia, sokeria, maitoa ja pullaa.  Olen siis ollut kahvisti jo ennen viidettä ikävuottani. Sen jälkeen tulikin sitten parinkymmenen vuoden tauko. 😉

PULLAVANUKAS (ohje mukaellen TÄÄLTÄ)

Voidellaan uunivuoka. 

Pulla-aines murustellaan kerroksittain vuokaan. 

Kerrosten väleihin laitetaan hilloa. Tähän käytin juustopakkauksen mukana tulleet pienet hillopurkilliset.

Pullakerros viimeiseksi.  Kaiken päälle munamaito. 

Paistetaan 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. 

Nautitaan vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kanssa, tai sitten ihan vaan näin. 

Graavilohi kului aika hitaasti ja sen ostaja valitteli tyyristä hintaa, joka kalalla oli ollut. 

Koska kalaa oli edelleen reiluhkosti (johtuen siitä, että vain yksi henkilö söi sitä...), päätin tehdä lopusta kalasta laatikkoa. 

KALALAATIKKO

Valmista peruna-sipuli -pakastetta (Kokkikolmoset voi tehdä tämänkin osion itse...)

graavilohta silputtuna

ruokakerma (3 -juustoa on kiva, eikä liian tulinen)

mausteita maun mukaan

päälle ripottelin kaapista löytyneitä sesam -siemeniä, jotka toivatkin mukavaa rapeutta valmiiseen ruokaan.

Teen aika harvoin ohjeiden mukaisia ruokia. Ennemminkin suosin juuri tuota otetaan-mitä-löytyy -tyyliä. Siltikin kaapista löytyy ihmeellisiä asioita, jotka olisi kiva saada käytettyä pois.  Ehkäpä niillekin vielä aika koittaa. Tällä hetkellä haluaisin saada pakasteesta tavaraa pois. Sieltä löytyy ainakin sieniä ja marjoja reilumman kanssa. Joku kumma kulkija juoksi viime syksynä metsässä enemmän, kuin tarvetta olisi ollut. Osan jakelin pois, mutta silti vielä löytyy ties mitä. 

Merri ei ole tyytyväinen ruokapaikkansa tarjontaan.  Se on päättänyt odotella niin kauan, että jotain alkaa tapahtua! Kuivanappulat ovat sen suurin rakkaus. Jos niitä ei ole, se pyörii ympärillä ja yrittää saada ihmisten huomion kiinnittymään tuohon ruoka-asiaan.  Märkäruoka on ok, mutta jos sen lisäksi ei ilmesty nappuloita, on elämä vaikeaa.  Joku vihjaileva tarjoilija on tuonut tuon vaakankin tuohon viereen...  

Merri tykkää tuosta vempaimesta, josta joutuu kaivelemaan ruokansa ulos. Sen se totisesti tekeekin, viimeistä nappulaa myöten. Se on kehittynyt tosi taitavaksi siinä hommassa.  Välillä näkee, kun se ottaa yhden nappulan tuolta keskeltä tassunsa sisään, kääntää tassun, vetää sen ulos ja syö nappulan suoraan tassusta.  Mikäli nappuloita lentää lattialle, esim. vesikupin viereen, pitää vesikuppia töniä niin kauan, että nappulan saa otettua. Siksipä meillä onkin tuollainen jykevä (oisko ihan Iittalaa..?)  vesikuppi, joka ei ihan helposti mene nurin. Kyllästyttiin siihen jatkuvaan kuivaamiseen 😁

Mitähän täällä seuraavaksi syötäisiin 😏

Kekseliästä keskiviikkokokkailua teillekin! 

Loppiaistakin pitää vielä toivottaa! Meillä on kuusi vielä niin kuosissaan, että eihän sitä raaski uloskaan heittää. Se ei ole karissut juuri ollenkaan! Taidan säästää sen ensi jouluun...

Luettua, Mustonen Enni: Taiteilijan vaimo

 Mustonen Enni: Taiteilijan vaimo

sarjasta  Syrjästäkatsojan tarinoita

Otava 2018

Aiemmin ilmestynyt Paimentyttö, Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva, jotka kertovat Idan tarinaa, Ruokarouvan tytär ja nyt taiteilijan vaimo, jotka kertovat Idan tyttären näkökulmasta.  Tarinalla on vielä jatkoa. 

Edellisessä osassa Kirsti, Idan tytär, päätyi Pariisiin tutustumaan  muotiin ja työskentelemään osaltaan sen tuottajana.  Paikalle pöllähti tuolloin myös hänen vanha tuttavansa Iivo, joka oli saanut apurahan Pariisissa opiskeluun.  Kirsti työskentelee vapaasti liikkeessä, jossa myydään neuleita. Hän kasaa neuleet ja toimii liikkeen ylläpitäjänäkin, omistajan lomaillessa.  Tarkoituksena on kasata pääomaa ja palata Suomeen, jossa Kirsti halusi perustaa oman liikkeen tuttavansa Miilin kanssa. 

Iivo pääsee tunnetun taiteilijan oppiin ja hänen taitonsa kehittyvät kuvanveistäjänä. Uusiin tekniikoihin tutustuen hän luo pohjaa tulevalle taiteilijan uralleen Suomessa.  Ammatti on kuitenkin epävakaa ja taiteilijan mieli ailahtelevainen. Karjalaistausta tuovat oman leimansa ammatin harjoittamiseen. 

Kotimaan ja perheen moraalikäsitysten vastaisesti pari elää yhdessä, mutta päättää Suomessa mennä heti vihille. He asuvat Idan täysihoitolassa, jossa on nyt muuten hiljaisempaa. Idan mies Elias ajaa taksia ja sekaantuu lopulta salakuljetukseen ja elämä tuntuu käyvän jatkuvasti salamyhkäisemmäksi. 

Kirsti ja Iivo saavat lapsen, jota Ida käy avuksi hoitamaan.  Kirstin ja Miilin muotiliike tuo hiljalleen tuloksia. Miili löytää kuitenkin itselleen miehen toisesta kaupungista ja liike päätyy kokonaan Kirstin nimiin. Uusi apulainen tuo mukanaan uudenlaisia kuvioita ja hankaluuksiakin. 

Idan epäilykset isästään heräävät tarinan kuluessa. Äiti vaikuttaa salailevalta ja outoja asioita tapahtuu. Ajan ja tapahtumien nivoutuessa tarinan kulkuun selviää Idankin salailun syy. 

Edellisessä kirjassa olin suorastaan pettynyt, kun Ida jäi taka-alalle, vaikka tarina oli täysin kiertynyt hänen ympärilleen. Kirstin elämä saa kuitenkin tässä toisessa osassa syvyyttä ja Idakin löytää taas tarinassa paremmin paikkansa. Kirja vetää mukaan historian kuuluisuuksia, kuten Ville Vallgrenin, Olavi Paavolaisen, Mika Waltarin, Katri Valan ja monia muita aikakauden tunnetuksi tuomia nimiä.  Lapuan liike näkyy ja kuuluu, kieltolaki, edelleen myös yhteiskuntaluokkien jaottelu ja naisen asema. 

Mielenkiinto on herännyt siinä määrin, että seuraava osakin on taas etsittävä kirjastosta.  Ainakin 2 osaa on vielä lukematta. 

Vuoden koonti

Jälleen on aika tehdä koonti  historiaan siirtyneestä vuodesta. 

Aloitetaan viime vuoden toiveista, jotka olivat tällaisia: 

"Mitään uudenvuodenlupauksia tai tarkkoja suunnitelmia en halua tehdä.
Toivoisin  kuitenkin liikkuvani hieman enemmän.
Toivoisin, että minulla olisi edelleenkin aikaa lukea.
Käsityöasioissa toivoisin kohtaavani houkuttelevia ja omituisiakin neulontaideoita, inspiraatiota askarteluihin yms. hommiin.  Toivoisin saavani puikoille jossain vaiheessa isomman neuletyön, kuten neuletakin tai -paidan"

Liikuntapuoli on edelleen tosi huonolla mallilla.  Tekosyynä pidän edelleen raskaita työpäiviä, jotka vievät sekä voimat, että liikkumishalut. Hulavanteen pyöritys on ainoa liikuntamuoto, mikä on pysynyt pyörimässä. Viime aikoina venyttely ja voimistelu tähän lisänä kipeän selän takia.  Jaa, mutta tulihan niitä luontopolkuja kyllä käveltyä tuossa loppusyksystä. Pyörä ei tainnut kulkea lainkaan...      Olihan sekin tietysti liikuntaa, kun ramppasin siellä marja- ja sienimetsissä moneen kertaan. 

Lukeminen on säilynyt rakkaana harrastuksena ja lukutahti on pysynyt viime vuosina aika tasaisena.  En lue läheskään niin paljon, kuin joskus muinoin, mutta jatkuvasti on ainakin yksi kirja kesken. 16 kirjaa oli vuoden saldo. Mukaan mahtui fantasiaa, tietokirjaa, elämänkertatyyppistä tarinaa ja jännitystä. Mieleenpainuvimpia olivat varmaan tuo Hamina 1918 ja Haapasalon junamatka.  Mustosen sarja Iidasta ja hänen tyttärensä elämästä jaksoi kiinnostaa useammankin osan verran. Vielä olisi tarkoitus jatkaa sarjan lukemista.  

Aaltonen Mikko: JHT Musta lammas

Aurejärvi Erkki: Kun kukaan ei näe

Carlsson Christoffer: Salaisuudet

Galbraith Robert: Käen kutsu
Higgins Clark Mary: Laulun loppu

Holt Anne: Vereen kirjoitettu

Korjus olli: Hamina 1918

Kuusenoksa Anu: Olemattomien jumala

Läckberg Camilla: Kultahäkki

MacLeish William: Bob Dylan muistelmat osa 1
Mustonen Enni: Lapsenpiika
Mustonen Enni: Emännöitsijä
Mustonen Enni: Ruokarouva

Mustonen Enni: Ruokarouvan tytär

Mustonen Enni: Taiteilijan vaimo
Röyhkä Kauko: Ville Haapasalo, junamatka Moskovaan

Lankaa sain "virallisiin" käsitöihin upotettua 7 kiloa ja 430g.  Askartelut ja muut touhut jäävät laskennan ulkopuolelle. Kokeiluja syntyi mm. kangasmaalauksen parissa, metalliverkkotouhua, sekä kattavimpana tuo farkkuinnostus, joka poiki yllättävän monta tuotosta. 😁

Neuleet olivat pääasiassa sukkia, joita syntyi 45 paria. Kokeilin monenmoisia ohjeita ja toteutin myös omia omituisia inspiraatioitani. Erityisen mukavia olivat kaikki oudot pyynnöt, joiden toteutusta piti miettiä ja pyöritellä ennen aloittamista.  Lapasiakin syntyi pitkästä aikaa, jopa 7 paria. Osallistuin kahteen yhteisneulontaan; Taimitarhan ystävänpäiväsukkiin ja Novitan äitienpäiväsukkiin. Osa päätyi hyväntekeväisyyskeräyksiin, osalla lahjoin lähimmäisiäni, osa omaan käyttöön, osa toiveiden toteuttamiseen ja osa hautuu edelleen varastossani. 

Suunnitelmani isomman neuleen tekemisestä pääsi puikoille, mutta ei ole vielä valmistunut.  

Alla toive pingviinisukista.

Virkkaaminen on jäänyt viime vuosina vähemmälle, mutta jotain sentään syntyi; 3 pöytäliinaa, koronapallot, ja kissan maja. Mukavin juttu olivat kuitenkin kissan tassut pöydän jalkoihin. 

Ompeluksi nimeän 6 tyynyliinaa. Muiden käsityöjuttujen ja askartelujen sisällä tapahtunutta ompelua en ole laskenut mihinkään. 

Lomapuuhat jäivät vuoden aikana aika vähiin. Lapissa tuli kuitenkin pyörähdettyä kesällä. Samoin pieniä retkiä mm. Porvooseen ja Kotkaan.  Yksi loma meni niiden luontopolkujen kiertämiseen. 

Monta mainitsematonta asiaa jää vielä muistelematta. Pysykööt ne muistoissa ja ajatuksissa. 

Vuoden tärkein tapahtuma oli kuitenkin  loppukesällä, häät, jotka vietettiin rakkaassa seurassa, hienoissa puitteissa ja hienoin järjestelyin 💖

Tänäkään vuonna en ole tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia.  Jotain toiveita voisi silti kirjata ylös, kuten aiemminkin. 

Liikunta olisi tosi tärkeä juttu, vaikka se onkin minulle kovin tahmeaa. Toivon jaksavani liikkua hieman enemmän, kuin viime vuonna ja jatkavani sinnikkäästi myös venyttely- ja voimistelulinjalla.  Ajan edes kerran polkupyörällä 😏 Heittäydyn jopa niin hurjaksi, että asetan vuodelle 500 kilometrin kävelytavoitteen..  Minulla pitää olla aina näitä omituisia tavoitteita kannustimena. 

Toivon kohtaavani mieleenpainuvia lukukokemuksia. Ainakin aion lukea uudelleen sen mainostamani lapsuuden/ nuoruuden aikaisen kirjan; Lintukansan poika, jonka sain Sudenkin jo lainaamaan kirjastosta. 

Toivon saavani käsityöpuolella uusia inspiraatioita ja pääseväni kokeilemaan jotain ihan uuttakin juttua.  Toivon saavani myös energiaa ja intoa omilla käsillä tekemisestä muuhunkin elämän osa-alueeseen. 

Lopuksi tietysti toivon että tämä virus saadaan kuriin ja elämä pääsee taas käyntiin, päästään maskeista eroon ja vierailuja voi tehdä milloin vaan.  

Näillä eväillä alkaneeseen vuoteen!  

Kiitän kaikkia blogin lukijoita ja kaikkia muitakin vierailijoita ja kommentoineitakin, sekä omasta, että Merrin puolesta!  

Terveyttä ja inspiraatioita alkaneeseen vuoteen!