Parinkympin pakkanen tuo omat haasteensa ulkoiluun. Kerrospukeutumisella pysyy lämpimänä, vain poskia nipistelee. Lumi on puhtaan valkoista ja tuo päivään lisää valoa. Aurinkokin ajoittain näyttäytyy. Eipä kylläkään minun kävelylenkkini aikana.
lauantai 16. tammikuuta 2021
Pakkanen paukkuu
torstai 14. tammikuuta 2021
Stanstan jatkotarina osa 14
Stanstan jatkotarina jatkuu...
Tästä lähtee jo 14. osa.
Alku, aiemmat osat ja ohjeet linkitykseen löytyvät TÄÄLTÄ ja ne kannattaa lukea järjestyksessä, niin pysyt mukana Maisaa järkyttäneissä tapahtumissa.
Tarinaa on tarkoitus jatkaa pätkissä, kuka vaan innostuu kirjoittamaan jatketta. Oletko se tällä kertaa Sinä? Ilmoita halukkuutesi tämän jutun alle ja anna mielikuvituksen kulkea!
Mika juoksi kaupasta Maisan perään ja sanoi tulevansa jossain vaiheessa käymään mökillä, koska kaikki tavarat ja kassi olivat jääneet mökkiin. Maisa sanoi nostavansa ne terassille, josta mies voisi hakea kamppeensa koska ehtii. Sananvaihdon päätyttyä Maisa keskittyi Hannaan, joka oli tällä kertaa yksin liikenteessä. Nyt on tilaisuuteni jutella Hannan kanssa kahdestaan näistä asioista.
"Hanna hei! Ehditkö lähteä kanssani kahville tuonne kyläkahvilaan?", hän kysyy. Hanna näyttää hieman yllättyneeltä, mutta myöntyy hymyillen ehdotukseen. Kahvila on opaskyltin mukaan 2 kilometrin päässä. Hanna kehottaa Maisaa hyppäämään autoonsa, niin matka taittuisi nopeasti. Kävely kesäisessä lämmössä ei tuntunut houkuttelevalta. Maisa silmäili ympärilleen autossa. Se oli vanha, mutta siististi pidetty Ford. Takapenkillä oli pari laatikkoa täynnä tavaraa. Hanna ajoi reipasta vauhtia, kurveissa jarrutellen. Pian viimeisen mutkan takaa paljastui vanha, puinen koulurakennus, jonne oli tehty kesäkahvila. Hanna kertoo koulun lopettaneen toimintansa jo ainakin 10 vuotta sitten. Roopekin joutui käymään bussilla koulussa lähikaupungissa. Vanhan koulurakennuksen onneksi kauppiaan tytär oli palannut pääkaupunkiseudulta takaisin synnyinkyläänsä ja pistänyt pystyyn kesäkahvilan. Talvisin hän kuulemma matkusteli ja asui jossain muualla.
Hanna parkkeerasi koulun pihalle. Maisa ihasteli vanhan koulun koristeellisia puuosia ikkunoiden ja ovien pielissä. Ketä kaikkia tässä koulussa oli istunut opiskelemassa, hän mietti. Siis ketä kaikkia? Maisalle välähti päähän, että Paavo ja Pentti olivat varmaan molemmat istuneet tässä koulussa oppimassa lukemaan ja kirjoittamaan, tietämättä toisistaan, ja sukulaisuussuhteistaan mitään! Maisa kysyi asiaa Hannalta ja sai myöntävän vastauksen. "Pentti tosin on vanhempi ja pojat jäivät siksikin toisistaan etäisemmiksi myös koulukavereina", Hanna jatkaa.
Kahvila on sisältä viihtyisän ja vanhanaikaisen näköinen. Pöydät ovat kaikki eri paria ja seinillä on vanhoja opetustauluja, opettajien ja koulun tapahtumien kuvia. Nurkassa on iso pönttöuuni, lattialla värikkäitä räsymattoja. Luoka perälle on rakennettu siisti myyntitiski, jonka takana seisoo pyöreä pieni nainen, iloisesti hymyillen. Ilmassa leijuu pullantuoksu. Hanna ja Maisa ottavat kumpikin samanlaiset korvapuustit ja kermakahvia. Eteisen puolelta johtaa ovi ulkoterassille, josta löytyi sopivan hiljainen nurkkaus kahvitteluun. Maisa ajattelee tilan sopivan mitä parhaiten siihen, mikä tilanteessa on tärkeintä, eli Hannan kuulusteluun, kuten hän mielessään asian suunnitteli.
Hanna ehtii avata keskustelun, Maisan vasta miettiessä, miten aloittaisi. " Oletan, että haluat saada selvyyttä tapahtumiin?", hän kysyy. Maisa lähes pillahtaa itkuun niin suorasta avauksesta. "Todellakin! Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Keitä te oikein olette ja mistä tunnette minut? Minä en teitä tunne ja koen tulleeni suorastaan pelotelluksi tällä kauan kaipaamallani kesälomalla! Miten olen edes tänne päätynyt? Onko siinäkin teillä ollut sormenne pelissä?", Maisa lopettaa hengästyneenä.
"Kyllä kaikkeen on aivan luonnollinen selitys", aloittaa Hanna. " Minä suosittelin tuota kesämökkiä sinulle, kun kuulin sisareltasi Minnalta, että olet sellaista etsiskellyt. Sinulla alkoi kuuleman mukaan keittiöremontti ja tarvitsit nopeasti jonkun tilapäispaikan. Minnan tunnen tietysti sitä kautta, että Roope on ollut usein hoidossa isänsä äidillä, Helvillä. Hänethän sinä tunnetkin, vai kuinka?".
Helvi...voisiko olla kyseessä sama Helvi, jonka Maisakin tunsi, eli kasvattiäiti, joka piti heistä hyvää huolta heidän oman äitinsä menehdyttyä sairauteen. Vihdoinkin joku kiinnekohta, jonka hän ymmärsi. Maisa ei ollut päässyt edes Helvi -tädin hautajaisiin, kun oli ollut niin kovassa kuumetaudissa juuri silloin. Ikävä ja suru olivat estäneet katsomasta edes hautajaiskuvia, vaikka Minna -sisko oli niitä yrittänyt esitellä. Minna oli muutenkin ollut Helvin kanssa enemmän tekemisissä vielä senkin jälkeen, kun he olivat jo aikuistuneet ja muuttaneet omiin koteihinsa.
"Miksi Roopella on valokuva minusta?", hän kysyy lopulta. Hanna kertoo Roopen saaneen sen mummoltaan. Poika oli ihastunut kuvassa olleeseen tyttöön, jolla oli ollut samanlaisia pisamia, kuin hänellä. Mummo oli kertonut paljon tarinoita Maisasta ja Minnasta, joita hän oli hoitanut kuin omia lapsiaan. Minna oli kuulemma nähnytkin Roopen muutaman kerran, kun sattui Helville samaan aikaan kyläilemään.
"Miksi sitten en koskaan nähnyt miestäsi, jos kerran hän on Helvin poika?", ihmettelee Maisa. "Pentti oli pitkään vihoissaan äidilleen, kun tämä ei ollut kertonut, että hänellä on veli ja vieläpä samassa koulussa, ja isäkin sama. Riita kesti vuosia ja sopu syntyi vasta vähän ennen Helvin kuolemaa. Tällöin Pentti oli jo rakentanut saamalleen metsätontille talomme ja minä olin astunut hänen elämäänsä. Roopen synnyttyä Penttikin heltyi ja salli perheensä lähentyä äitiään. Hän oli lopulta kovin pahoillaan aiheutuneesta välirikosta ja yritti korvata sen kaikin keinoin".
"Entä Paavo sitten? Miten hän liittyy minuun ja kesälomamökkeilyyni?", Maisa kysyy. " Paavolla ja Pentillä on ollut jo pitkään riita tuosta rantatontista ja kesämökistä. Paavon mielestä se on hänen perintöaluettaan, vaikka maa on mittautettu oikein ammattilaisella jo aikoja sitten. Paavo yrittää varmaan pelotella sinua, että siitä koituisi harmia myös meille, mökin oikeille omistajille".
Kaikki alkoi hiljalleen löytää paikkansa Maisan ajatuksissa. Hän kiitteli Hannaa kaikesta kuulemastaan. Kahvit oli juotu ja Hanna lupasi vielä ajaa Maisan takaisin vuokramökilleen.
Maisa alkoi jo rentoutua kotimatkan aikana ja ehti sopia Hannan kanssa uusista kahvitreffeistä. Pihaan ajattaessa näkyi jo kaukaa Mika Haapamäen auto. Maisalla alkoivat kierrokset lisääntyä jo ennen kuin Hanna pysäköi auton. "Ei voi olla totta! Taasko se on täällä norkoilemassa", hän älähtää. Mökin nurkan takaa paljastuu terassi, jossa mies istuskelee Merlinin kanssa kaikessa rauhassa. " Oliko puhetta, että haet vain tavarasi ja häivyt?", kivahtaa Maisa. "Mieluusti topakka neiti, mutta kun ne sattuvat olemaan sisällä, vaikka lupasit nostaa ne tänne terassin puolelle", mies vastaa jatkaen rentoa istuskeluaan. "Lisäksi totean poliisina, että mökkiin on murtauduttu. Ikkuna on rikottu ja siitä on menty sisään. Kaikki tavarat ovat hujan hajan pitkin lattiaa ja seinään on kirjoitettu sinulle viesti", sanoo nyt jo hieman valpastunut mies.
Maisa ja Hanna pelästyvät ja ryntäävät terassille katsomaan tilannetta. Mitä ihmettä on tapahtunut?
tiistai 12. tammikuuta 2021
Siepparimuistelmat
Yksi lempitouhuistani on ollut unisieppareiden tai sen tyylisten renkuloiden tekeminen. Vanhoja kuvia katsellessa tulee mieleen miten näitäkin silloin piti tehdä oikein urakalla, kuten kaikkea, josta innostun.
lauantai 9. tammikuuta 2021
Hamahelmet käyttöön
Ulkona on 10 astetta pakkasta, mutta Merrin täytyy päästä joka aamu haistelemaan ulkotuulia, edes hetkeksi. Jotain hajuja siellä on lumenkin keskellä. Lisäksi siipiveikot lentävät jossain yläpuolella. .. jospa kuitenkin erehtyisivät hetkellisesti koukkaamaan tähän hyppyetäisyydelle... Kannattaa olla jo kyyryssä varttumassa, että on sitten valmiina ponkaisemaan.
keskiviikko 6. tammikuuta 2021
Ruokien jalostusta uuteen muotoon
3-4 dl perunalaatikkoa (voit myös käyttää rieskoissa eri joululaatikoiden jämät ja niiden yhdistelmät)
2 dl vehnäjauhoja + 1 dl kaurahiutaleita TAI 1 dl vehnäjauhoja ja 2 dl ohrajauhoja
1 dl maitoa
1 muna
(1 tl suolaa)
Vinkki: Voit käyttää vehnäjauhojen ja kaurahiutaleiden tilalla myös vehnä- ja ohrajauhosekoitusta (1 dl vehnäjauhoja ja 3 dl ohrajauhoja).
Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Nostele taikina kuuteen kekoon leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Muotoile lusikalla kuusi pientä, pyöreää rieskaa.
Pistele taikinaan reikiä haarukalla.
Paista rieskat 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet väriä pintaan.
maanantai 4. tammikuuta 2021
Luettua, Mustonen Enni: Taiteilijan vaimo
Mustonen Enni: Taiteilijan vaimo
sarjasta Syrjästäkatsojan tarinoita
Otava 2018
Aiemmin ilmestynyt Paimentyttö, Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva, jotka kertovat Idan tarinaa, Ruokarouvan tytär ja nyt taiteilijan vaimo, jotka kertovat Idan tyttären näkökulmasta. Tarinalla on vielä jatkoa.
Edellisessä osassa Kirsti, Idan tytär, päätyi Pariisiin tutustumaan muotiin ja työskentelemään osaltaan sen tuottajana. Paikalle pöllähti tuolloin myös hänen vanha tuttavansa Iivo, joka oli saanut apurahan Pariisissa opiskeluun. Kirsti työskentelee vapaasti liikkeessä, jossa myydään neuleita. Hän kasaa neuleet ja toimii liikkeen ylläpitäjänäkin, omistajan lomaillessa. Tarkoituksena on kasata pääomaa ja palata Suomeen, jossa Kirsti halusi perustaa oman liikkeen tuttavansa Miilin kanssa.
Iivo pääsee tunnetun taiteilijan oppiin ja hänen taitonsa kehittyvät kuvanveistäjänä. Uusiin tekniikoihin tutustuen hän luo pohjaa tulevalle taiteilijan uralleen Suomessa. Ammatti on kuitenkin epävakaa ja taiteilijan mieli ailahtelevainen. Karjalaistausta tuovat oman leimansa ammatin harjoittamiseen.
Kotimaan ja perheen moraalikäsitysten vastaisesti pari elää yhdessä, mutta päättää Suomessa mennä heti vihille. He asuvat Idan täysihoitolassa, jossa on nyt muuten hiljaisempaa. Idan mies Elias ajaa taksia ja sekaantuu lopulta salakuljetukseen ja elämä tuntuu käyvän jatkuvasti salamyhkäisemmäksi.
Kirsti ja Iivo saavat lapsen, jota Ida käy avuksi hoitamaan. Kirstin ja Miilin muotiliike tuo hiljalleen tuloksia. Miili löytää kuitenkin itselleen miehen toisesta kaupungista ja liike päätyy kokonaan Kirstin nimiin. Uusi apulainen tuo mukanaan uudenlaisia kuvioita ja hankaluuksiakin.
Idan epäilykset isästään heräävät tarinan kuluessa. Äiti vaikuttaa salailevalta ja outoja asioita tapahtuu. Ajan ja tapahtumien nivoutuessa tarinan kulkuun selviää Idankin salailun syy.
Edellisessä kirjassa olin suorastaan pettynyt, kun Ida jäi taka-alalle, vaikka tarina oli täysin kiertynyt hänen ympärilleen. Kirstin elämä saa kuitenkin tässä toisessa osassa syvyyttä ja Idakin löytää taas tarinassa paremmin paikkansa. Kirja vetää mukaan historian kuuluisuuksia, kuten Ville Vallgrenin, Olavi Paavolaisen, Mika Waltarin, Katri Valan ja monia muita aikakauden tunnetuksi tuomia nimiä. Lapuan liike näkyy ja kuuluu, kieltolaki, edelleen myös yhteiskuntaluokkien jaottelu ja naisen asema.
Mielenkiinto on herännyt siinä määrin, että seuraava osakin on taas etsittävä kirjastosta. Ainakin 2 osaa on vielä lukematta.
lauantai 2. tammikuuta 2021
Vuoden koonti
Jälleen on aika tehdä koonti historiaan siirtyneestä vuodesta.
Aloitetaan viime vuoden toiveista, jotka olivat tällaisia:
"Mitään uudenvuodenlupauksia tai tarkkoja suunnitelmia en halua tehdä.
Toivoisin kuitenkin liikkuvani hieman enemmän.
Toivoisin, että minulla olisi edelleenkin aikaa lukea.
Käsityöasioissa toivoisin kohtaavani houkuttelevia ja omituisiakin neulontaideoita, inspiraatiota askarteluihin yms. hommiin. Toivoisin saavani puikoille jossain vaiheessa isomman neuletyön, kuten neuletakin tai -paidan"
Liikuntapuoli on edelleen tosi huonolla mallilla. Tekosyynä pidän edelleen raskaita työpäiviä, jotka vievät sekä voimat, että liikkumishalut. Hulavanteen pyöritys on ainoa liikuntamuoto, mikä on pysynyt pyörimässä. Viime aikoina venyttely ja voimistelu tähän lisänä kipeän selän takia. Jaa, mutta tulihan niitä luontopolkuja kyllä käveltyä tuossa loppusyksystä. Pyörä ei tainnut kulkea lainkaan... Olihan sekin tietysti liikuntaa, kun ramppasin siellä marja- ja sienimetsissä moneen kertaan.
Lukeminen on säilynyt rakkaana harrastuksena ja lukutahti on pysynyt viime vuosina aika tasaisena. En lue läheskään niin paljon, kuin joskus muinoin, mutta jatkuvasti on ainakin yksi kirja kesken. 16 kirjaa oli vuoden saldo. Mukaan mahtui fantasiaa, tietokirjaa, elämänkertatyyppistä tarinaa ja jännitystä. Mieleenpainuvimpia olivat varmaan tuo Hamina 1918 ja Haapasalon junamatka. Mustosen sarja Iidasta ja hänen tyttärensä elämästä jaksoi kiinnostaa useammankin osan verran. Vielä olisi tarkoitus jatkaa sarjan lukemista.
Aaltonen Mikko: JHT Musta lammas
Aurejärvi Erkki: Kun kukaan ei näe
Higgins Clark Mary: Laulun loppu
Mustonen Enni: Lapsenpiika
Mustonen Enni: Emännöitsijä
Mustonen Enni: Ruokarouva
Röyhkä Kauko: Ville Haapasalo, junamatka Moskovaan
Lankaa sain "virallisiin" käsitöihin upotettua 7 kiloa ja 430g. Askartelut ja muut touhut jäävät laskennan ulkopuolelle. Kokeiluja syntyi mm. kangasmaalauksen parissa, metalliverkkotouhua, sekä kattavimpana tuo farkkuinnostus, joka poiki yllättävän monta tuotosta. 😁
Neuleet olivat pääasiassa sukkia, joita syntyi 45 paria. Kokeilin monenmoisia ohjeita ja toteutin myös omia omituisia inspiraatioitani. Erityisen mukavia olivat kaikki oudot pyynnöt, joiden toteutusta piti miettiä ja pyöritellä ennen aloittamista. Lapasiakin syntyi pitkästä aikaa, jopa 7 paria. Osallistuin kahteen yhteisneulontaan; Taimitarhan ystävänpäiväsukkiin ja Novitan äitienpäiväsukkiin. Osa päätyi hyväntekeväisyyskeräyksiin, osalla lahjoin lähimmäisiäni, osa omaan käyttöön, osa toiveiden toteuttamiseen ja osa hautuu edelleen varastossani.
Suunnitelmani isomman neuleen tekemisestä pääsi puikoille, mutta ei ole vielä valmistunut.
Alla toive pingviinisukista.
Virkkaaminen on jäänyt viime vuosina vähemmälle, mutta jotain sentään syntyi; 3 pöytäliinaa, koronapallot, ja kissan maja. Mukavin juttu olivat kuitenkin kissan tassut pöydän jalkoihin.
Ompeluksi nimeän 6 tyynyliinaa. Muiden käsityöjuttujen ja askartelujen sisällä tapahtunutta ompelua en ole laskenut mihinkään.
Lomapuuhat jäivät vuoden aikana aika vähiin. Lapissa tuli kuitenkin pyörähdettyä kesällä. Samoin pieniä retkiä mm. Porvooseen ja Kotkaan. Yksi loma meni niiden luontopolkujen kiertämiseen.
Toivon saavani käsityöpuolella uusia inspiraatioita ja pääseväni kokeilemaan jotain ihan uuttakin juttua. Toivon saavani myös energiaa ja intoa omilla käsillä tekemisestä muuhunkin elämän osa-alueeseen.
Lopuksi tietysti toivon että tämä virus saadaan kuriin ja elämä pääsee taas käyntiin, päästään maskeista eroon ja vierailuja voi tehdä milloin vaan.
Näillä eväillä alkaneeseen vuoteen!
Kiitän kaikkia blogin lukijoita ja kaikkia muitakin vierailijoita ja kommentoineitakin, sekä omasta, että Merrin puolesta!
Terveyttä ja inspiraatioita alkaneeseen vuoteen!





































