Kivi hymyilee

 Jutussa olevat kissakuvat ovat loppukesältä. Kissat ovat olleet mökillä viimeksi elokuussa. Ne eivät tykkää automatkoista, eikä niitä viitsi kiusata, jos kotona on kuitenkin toinen meistä. 

Anopin jäämistöstä sain  nämä tusseiksi luulemani maalit.   Ne sopivat mm. kivien maalaukseen. Kuvittelin kirjoittavani niillä kivien päälle, mutta tarkemman katsauksen jälkeen totesin, että kyseessä on tuubeja, eikä  kyniä. Tarkkaa kirjoitushommaa ei näin ollen pystynyt ollenkaan tekemään. 

Testausta pieneen kiveen. Maaleissa oli mukana hieman kimalletta.  Maali oli sellaista geelimäistä, joka jäi kohokuvioina kiven pintaan. 

Merri ihmettelee Frodoa, joka on uskaltautunut ulos. Useimmitenhan se piilotteli vain sohvan alla. 

Yritin käyttää maalit pois, että ne eivät kuivaisi talven aikana putkiloihin.   Kivet ripottelin pitkin pihaa pieniksi yksityiskohdiksi. 

Lähipäivinä mökillä on ollut jo syksyistä.  Tervaleppä pitää vielä tiukasti kiinni vihreistä lehdistään. Vieressä koivu kellastuu ja tiputtelee lehtiään.  Uimaan en uskaltautunut. Muistui mieleen 

alkuvuoden sairasteluni. Flunssaa flunssan perään.  Viimeisin uintireisuni oli joulukuussa juuri ennen järven jäätymistä.  Nyt taisi järki viedä voiton uintihaluista. 

Saunaa lämmitin kuitenkin päivittäin. Halusin päästä pesulle sienireissujeni jälkeen.  Olen ollut tänä vuonna punkkimagneetti ja hirvikärpäsiäkin on tullut vastaan silloin tällöin. Mieli rauhoittuu, kun pääsee suoraan pesulle.

  Löysin  ihan kivasti kanttarelleja ja suolattaviakin sieniä.  Sillä lailla sopivasti, että jälkikäsittely ei vienyt tolkuttomia aikoja.  

Merri olisi varmasti innostunut hiirestyksestä, tai sisiliskostuksesta, mutta eivät ne ole automatkan arvoisia juttuja senkään mielestä. 

Frodon söpöilykuva mökin karvapeiton päällä. 

Tässähän tämä minun kesälomaviikkoni hiljalleen menee eteen päin. Sieniä on jo ihan kivasti jemmassa.  Jonkin verran olen neulonut ja ommellutkin. Äänikirjatunteja on kulunut runsain mitoin 😄

 Näin paikallisessa sanomalehdessä kirjoituksen Jari Järvelästä, joka on kirjoittanut mm Kosken kahta puolta -nimisen kirjan. Siinä hän kertoo kahdesta mummostaan, joista toinen oli kapinan aikana punaisten puolella ja toinen valkoisten.  Historiaa kirjoittivat pitkään voittajat. Vasta paljon myöhemmin on julkisuuteen tullut kirjoituksia hävinneen puolen näkökulmista. 

Aivan äskettäin on ilmestynyt samalta kirjailijalta Raiteet -niminen kirja, joka kertoo 1860 -luvulla aloitetun junaradan rakentamisesta, välillä Pietari-Riihimäki.  Alkuosa kertoo, miten raiteita rakennettiin hätäaputyönä. Rakentajat elivät huonoissa oloissa, näkivät nälkää ja rakensivat rataa insinöörin ohjeistuksen mukaisesti. Tästä sai alkunsa radan nimeäminen luuradaksi.  Paljon rakentajia kuoli ja haudattiin radan tuntumaan.  Lisää ruumiita tuli kansalaissodan aikana, jolloin rataa pitkin kulki punaisten hallinnoimia panssarijunia.   Rata sai näyttää tarpeellisuutensa vielä talvi- ja jatkosodankin aikana.  Raiteet on siis nimensä mukainen kertomus radasta, sen lisänimestä ja aikakausista, joita se on nähnyt. 

Siihen perään sitten vielä yksi Seppo Jokisen Koskinen -sarjan kirja. Olen kuunnellut niitä jo 19.  Ilmeisesti kirjoja on kaikkiaan  28.

Sade loppui ja aurinko pilkistelee. Sää on vaihtelevaa, joskaan ei ihan sellaista, kuin kesälomalla toivoisi olevan 😆. Tärkeintä on, että ei tarvitse lähteä töihin. 

Hetken mietittyäni muistan, että päivän nimi on tiistai, joten toivotan hyvää tiistai -päivää juuri Sinulle!