perjantai 22. elokuuta 2025

Sekametelipostaus

 Hoi siellä! Nyt pian astia kantoon!  Huutelee Frodo. 


Minun piti tehdä muutama päivä sitten uniapneatesti.  Sen toteutus ei ollut minulle tuttu ennestään. Onneksi homma alkoi sillä, että tapasin sairaanhoitajan, joka kertoi, miten homma toimii. 


Hän latasi tietokoneen kautta testilaitteeseen kellonajan, jolloin olisin asettautunut levolle ja millä aikaa aion herätä.  Tietoihin lisättiin myös paino ja pituus. 


Puuoli tuntia ennen laitteen aktivoitumista aloin ripustella johtoja ja laitteita kehooni. Paitaan kiinnitettiin keskuslaite, johon kiinnitettiin johdot sieraimiin tulevista "viiksistä", sekä jalkoihin ja lonkkaan kiinnitettävistä johdoista. Rintakehän ja vatsan ympärille tuli nauha, joka kiinnitettiin tuohon keskuslaitteeseen neppareilla.  Ranteeseen tuli laite, josta lähti johto sormeen kiinnitettävään happisaturaatiolaitteeseen.  Nämä piti sitten teipata sieltä sun täältä kiinni vartaloon, että pysyisivät koko yön paikoillaan.  Näytin viritelmää miehelleni, joka totesi minun näyttävän siltä, kuin olisin karannut teho-osastolta 😂 Mies itse valitsi nukkumapaikakseen sohvan.  Tuossa laitteessa on lisäksi mikrofoni kuuntelemassa kuorsausta. Olisihan se ollut kiva,  kun kaksi ihmistä olisi kuorsannut oikein kilpaa!   No ei kuulemma olisi mittausta haitannut, mutta silti. 


Oli näissä aikamoinen virittäminen, vaikka olin kertaalleen jo saanut opastuksenkin.  Kannatti aloittaa ajoissa niiden laittaminen. 


Lopputulos oli se, että olin saanut laitteen asennettua niin hyvin, että se oli pysynyt koko yön paikoillaan.  CPAP -laitetta ei tarvitse ottaa käyttöön, mutta lievä uniapnea on kuitenkin.  Ohjeistuksena oli pudottaa painoa ja käyttää uniapneavyötä, jotta selällään  nukkuminen hankaloituisi. Siinä laitetaan jonkinlainen vyö keskivartalon ympärille ja selän taakse esim. tennispallo.  
Tämä kaikki lähti siitä, että olen ollut valtavan väsynyt kaikin puolin viime viikkoina. 
Merri nukkui jaloissani koko yön. Sen läsnäolo ei enää lisännyt muutenkin hankalaa oloa piuhoineen kaikkineen. Päin vastoin: se selvästi kannusti minua kestämään koko yön.  

Tässä me olemme aamupalan yhteydessä. Merri on oikea sylikissa, etenkin, jos se haluaa jotain.  Näin käy usein silloinkin, kun yritän lukea ja kommentoida blogejanne 😄 Tätä juttua kirjoittaessa se on käynyt jo 4 kertaa.


Riippukeinuasia jäi kaivelemaan mieltä.  Vihdoinkin, kun olisin saanut sen käyttöön, niin se mokoma repesi täysin.  Ostin Biltemasta alla olevan kuvan mukaisen, uuden riippukeinun. En ole vielä testannut. Olisin saattanut levittää sen olohuoneeseen, mutta paketti jäi miehen autoon ja siellä se on edelleen, ties missä. Ehkä hän salaa käytti tätä tänään työpäivän aikana??


Kävin muutenkin ostoksilla. Tarkoitus oli ostaa nuo kenkälusikkakengät. Olen haikaillut näitä siitä lähtien, kun näin työkaverin vain suikkaavan kengät jalkoihin, kun minä hamuilin kenkälusikkaa jokaisen asiakkaan luona.  Aika näyttää, miten näillä töissä kulkee, jos siellä nyt ylipäänsäkään kulkee yhtään mitenkään. 
Askartelukaupasta löysin kynän, jolla voi kirjoittaa kiviin.  Kaipasin ohutkärkistä  maalia/ kynää.  Löysin nimittäin aiemmin kirpputorilta valkoisia, litteitä kiviä.  Alennuksessa ollut iloisen värinen makramee -lanka lähti myös matkaan. Ehkä iloisemman veskinmaton voisi virkata joskus. 


Pakko vielä esitellä markkinoilta löytynyt tosi kiva vyölaukku. Se on Mithu -merkkinen.  Tänään olen ensimmäisen kerran testannut tätä ja totesin sen oikeasti hyväksi! 


Vyöosa on niin leveä ja tukeva, että se on kuin joku tukivyö vyötäröllä 😂. Neppareilla voi säädellä pituutta.  Tätä voi myös pitää poikittain olan yli pujotettuna. 


Seuraavaksi tähän sekametelipostaukseen vielä kuva Kausalan Aseman Kahvilasta, jossa tänään äidin kanssa käytiin.  Kahvila saa hyvät suositukset! Oli kaunista kaikin puolin ja kakkukin oli hyvää.  Matkaakin kotoa tuli vain puoli tuntia.  En tiedä, onko paikka auki talvella. 


Merrin voi pitää ulkona ihan huoletta valjaissa ja pitkässä narussa ilman jatkuvaa seurantaa.  Frodo ottaa hatkat helposti, jos sitä ei vähän väliä käy katsomassa.   Tässä se vain marristelee minulle, kun kävin tuijan takana kurkistamassa, mitä se oikein taas touhuaa 😼 Edellisenä  päivänä sain etsiä sitä  pitkin pihaa ja kurkistella naapureidenkin pihoille. Sitten se yht´äkkiä ilmestyi ulko-ovelle ihmettelemään, että miksi ei mentäisi sisälle välillä?


Hyvää viikonloppua juuri Sinulle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!