Ompelu

 Heleijaa! Mennään yläkertaan touhuamaan! Merri on heti mukana 😀 

En ole pitkään aikaan ommellut mitään.  Jostain syystä harmistuin kovasti, kun yksi homma oli aiemmin päättynyt huonosti, eikä huvittanut ommella enää mitään.  

Lempparihousuistani, vanhoista, kuin taivas, tai jotain sinne päin, hajosi vetoketju! Näitä housuja minulla on ollut useita eri väreissä. Mustat versiot repesivät persuuksista työpäivän aikana viime vuonna. Nämä vihreät olivat mieluisimmat.  Elättelin toivoa, että vaihtaisin vetoketjun....    jos ompelu ei muutenkaan suju, aloitetaan joku älytön ja epävarma projekti.  Ajattelin, että jos löydän sopivan vetoketjun varastostani, niin kokeilen vaihtaa.  Ei oikein ollut, mutta sitten muistin, että pitkästä vetoketjusta voi pätkäistä  tarvitsemansa pituuden ja ommella sen alalaidastaan kiinni.  Olen saanut ison kasan jotain mekkovetoketjuja mummolta kauan sitten. Enhän minä mitään mekkoja ole ommellut. 

Ratkoin vanhan vetoketjun pois ja kas! Sain kuin sainkin uuden vetoketjun paikoilleen!  

Tästä innostuneina päätettiin Merrin kanssa ommella jotain muutakin.  Aluksi levitimme kaikki sopivat kankaat pöydälle, sitten kaikki jo olemassa olevat sopivat (ja epäsopivat) kaavat. 

Halusin tehdä pienelle tytölle nk. mekkohelmaisen paidan, jollaisia olen tehnyt joskus aiemminkin tyttärelle. Kaavan olen juuri siksi säästänyt, kun se oli niin kiva.  Heppakangas oli heti suosikki, mutta sitä ei ollut riittävästi.  Mallailin ties mitä yläosaan, kunnes keksin käyttää mieheni pieneksi käynyttä kauluspaitaa. 

Aluksi ajattelin vain leikkaavani kankaasta tarvitsemani osat, mutta sitten sain kuningatarajatuksen ja hoksasin, että voin käyttää  myös valmista nappilistaa!  Tuumasta toimeen siis!  Mummon kauan sitten virkkaama neulatyyny on edelleen apunani. 

Merri on enemmän kuin ilahtunut yläkerrassa olemisesta. Se on niin iloinen, että tuppaa syliinkin vähän väliä.  Ompelu ei ole helppoa, mutta sylihetki on ilman muuta tärkeämpää. Hurinakin on niin kovaa, että siitä voi päätellä sylissä makaamisen ja tallustelun olevan mieluisaa. 

Tuunatusta uusiopaitamekosta tuli ihan kiva. Vaihdoin napit punaisiin.  Leikkasin vielä suikaleen, jonka ompelin pienen paidan alahelmaan. Se kokoaa tuon raidallisuuden kivasti. 

Tämä alla oleva  lapsenvaate se oli syyllinen siihen, että ompeluhalut katosivat.  En saanut helmaa millään ommeltua jousto-ompeleella, kuin muutaman sentin pätkissä. Lopulta luovuin ja heitin hanskat tiskiin.  Nyt kun olin tormistautunut tuon housuprojektin jäkeen, tartuin uudella sisulla tähänkin. Miksi se tikki ei katkennut kertaakaan???!!! Onko reilua? En tietenkään olisi halunnut, että se katkeaisi, vaan miksi se aiemmin katkesi koko ajan?  Saa ompelun vaikuttamaan satunnaisesti onnistuvalta hommalta, jossa karman laki säätelee ompelun sujuvuutta. 

Olen leikannut tuon alla olevan paidan reilunkokoisesta bodykaavasta, jonka katkaisin vyötärön kohdalta, leikkasin auki etuosan. Alahelmaan ompelin rimpsun. 

Pienikokoiset vaatteet ovat siitä mukavia, että samasta kankaasta riittää useampaan vaatteeseen. Tätä olen muistaakseni käyttänyt jo aiemminkin. Pään ja käsien aukot on minulle helpointa toteuttaa resorein.  Tässä liivimekossa on vatsan kohdalla tasku (jonka ompelu oli taas työn ja tuskan takana, kuten huomaatte). 

Alla olevan paitamekon piirsin uutena kaavana eräästä mallilehdestä (ehkä Ottobre).  En osaa kohdistaa kuvioita, kuten jälleen näkyy. En ole siitä kuitenkaan kovin huolissaan. Pääasia, että lopputulos näyttää vaatteelta 😀

Tässä on myös yllärinä taskut sivuissa.  Voi että miten vaikea oli ommella niitäkin!  Ei sitä aina arvaa, millaisia ongelmia voi ommellessa tulla vastaan, kun ei ole mitään koulutusta tähän ompeluhommaan.  Ompelin 3 kertaa toisen puolen taskun, ennen kuin sain kappaleet oikein päin.  Ei siinä vielä kaikki... ompelin toisen puolen taskun vielä kertaalleen väärin, ennen kuin sain sen kohdilleen. 

Lopputulos on vähän sellainen ja tällainen, mutta ainakin erittäin uniikki. Samanlaisia vaatteita ei kavereilla tule olemaan. 

Seuraavaksi on haaveena ommella itsellenikin paitoja, koska edelliset ovat olleet kohtuullisen käyttökelpoisia ja mieleisiä.  Epävarmuustekijänä on kuitenkin aina se, että homma joko onnistuu, tai sitten ei.  Keräilen vähän sisua ja sitten aloitan.