perjantai 7. helmikuuta 2025

Huikeita hu(i)veja

 Tuli pitkästä aikaa neulottua huivi, tarkemmin sanottuna Revontulihuivi, joka on yksinkertaisesti kaunis, sekä helppo neuloa.  Huivin kokoa voi säädellä raitojen osalta pienemmäksi tai isommaksi.  Ohje löytyy ainakin TÄÄLTÄ. Ohje on alun perin tarkoitettu  liukuvärjätylle vironvillalle. Siitäkin olen tehnyt monta huivia. Tämä on kuitenkin jostain nimettömästä liukuvärjäyslangasta, jossa on mukana ainakin mohairia ja varmaan jotain tekokuituakin.  Pyöröpuikot olivat kokoa 4.  Ohjeen on tehnyt Anne M.


Huivi näyttää punaisella ja valkoisella pohjalla erilaiselta.  Tein huivin jo ennen aiempia sukkia,  mutta en ollut vielä pingottanut sitä.  Hoidan pingotuksen yleensä pesuhuoneen lattialla. Levitän sinne useamman paksun pyyhkeen, joiden päälle kiinnitän neuloilla  kevyessä huuhteluainevedessä kastelemani huivin. 
Huiville kertyi painoa 144 grammaa.  Ehkäpä tällekin joskus löytyy käyttäjä. Siihen asti hautukoon valmiiden neuleiden laatikossani. 


Kävin naapurissa asuvan ystäväni kanssa konsertissa joku aika sitten. Esiintyjänä oli Lord of the Sound -sinfoniaorkesteri Ukrainasta.  He kiertelevät ympäri maailmaa esittämässä taidokkaita konsertteja eri aihein. Tämän illan aiheena oli Harry Potter. Konsertti kesti melkein kolme tuntia väliaikoineen.  Olen lukenut kaikki kirjat ja katsonut elokuvat moneen kertaan. Kaikille ei aihe ehkä ihan auennut joka hetkessä.  Alkupuoliskolla tuntui jokainen kirja etenevän tosi yksityiskohtaisesti ja pelkäsin konsertin päättyvän vasta puolilta öin 😏 Loppua kohti tarina kuitenkin eteni nopeammin ja Harry oli jälleen "voittajana maalissa". 


Kaikki soittajat ja laulajat olivat todella taidokkaita. Soittimet olivat mikitettyjä.  Kiinnitin tietysti enimmäkseen huomiota huilistiin, joka oli hämmästyttävän lahjakas.  Hän liikehti musiikin tahdissa, puhalsi vähän yläviistossa olevaan mikrofoniin ja katsoi vaikeita nuotteja, telineen seistessä  mielestäni aivan liian kaukana...  ehkä hänellä oli tarkemmat soittolasit, kuin minulla 😂


Katsokaapa kuka oli konsertin juontaja!  Itse Dumbledore, joka  jossain vaiheessa konserttia tietysti katosi, koska tarina näin etenee. Hän kuitenkin kommentoi jostain näkymättömyyksistä asioita edelleen.  Vasta konsertin loppupuolella tajusin, että juontaja ei varmasti olekaan suomalainen, vaikka puhuu suomea. Kaikki puhe taisi tulla tallenteelta.  Lisäksi tajusin, että ukrainalaiset soittajatkaan eivät tajunneet  kuulutuksista yhtään mitään, koska ne olivat suomeksi 😂 Jotenkin sitä vaan oletti, että nyt siellä juontaja puhuu ja kaikki kuuntelevat. 
Konsertin lopuksi he soittivat vielä 3 lisäkappaletta, joista viimeisessä ovesta putkahtikin hobitti. Juontaja yritti komentaa tätä pois, koska hän oli "väärästä elokuvasta". Hobitti kuitenkin vetäisi viululla sellaiset soolot, että oksat pois.  Suosittelen menemään kuuntelemaan, jos satutte jossain tätä orkesteria näkemään.  You Tubesta löytyy ainakin tällainen versio jos haluatte käydä kuuntelemassa. 


Meikäläinen on nyt niiiiiin lomalla!   
Mukavaa viikonloppua teille kaikille ja etenkin juuri Sinulle! 

34 kommenttia:

  1. Upea huivi! Mitä ihmettä, laatikkoon? Ei käyttöön? Mitä haaskuuta, noin hieno!
    Vautsi mikä konsertti. Pottereiden imuun en tosin ole koskaan onnistunut pääsemään, mutta hobitin tulo ja viulusoolo olisi ehkä ollut kaiken odottelun arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on niin monta huivia ja kaulaliinaa jo ennestään, että en ehdi kaikkia käyttää. Etenkään, kun pysyn melkein aina samassa huivissa ;) Annan tämän joskus jollekulle.
      Varmasti heidän konserttinsa muissakin elokuva-aiheissa olisi todella hyvä.

      Poista
  2. Kaunis huivimalli. Hämähäkin verkko tuli mieleen tokasta kuvasta.
    Hieno konsertti, mukavaa että nautit ja ihanaa lomaa sinulle 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkonäkemystä lisää varmaan tuo väritys :)
      Kiitos ja kivaa päivää sinullekin!

      Poista
  3. Kaunis huivi! Valmiita neuleita on hyvä olla vähän jemmassa, joskus tulee yllättäen tarvetta tuliaisille tai lahjoille, joihin ei ole tiennyt varautua. Minulta menisi konsertti juonen puolesta yli ymmärryksen, kun en ole Pottereita lukenut. Musiikkia voi tietysti silti kuunnella. Mukavaa loman jatkoa, huilaile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jo aamupala aikaa sitten syötynä. Jostain syystä en osaa enää nukkua kovin pitkään aamuisin.
      Kyllä tuota lootaa tulee vuoden mittaan kaiveltua, josko löytyisi viemisiä tai lahjoja. :)

      Poista
  4. Hieno huivi !! Ja opin tästä taas jotain sellaista mitä en ole tullut aiemmin ajatelleeksi eli huuhteluainevesi on varmaan hyvä tuossa tasoitus/ pingoitusvaiheessa. Oppia ikä kaikki.
    Harry Pottery on tyystin vieras minulle. Sivistyksen vuoksi ollaan yritetty katsoa muutaman kerran elokuvaa ja nukahdettu alkumetreillä kun ei ole päässyt juttuun mukaan :-). Ei aukene kun ei ole lukenut kirjoja ?? Ja varamasti tuo konserttikin olisi mennyt osittain sivu suun tai paremminkin korvien. Joskin jos on hyvä orkesteri niin ei juonella niin väliä. Kolme tuntia voi tosin olla aika uuvuttavaa vaikka väliaika onkin. Mutta kokemusta rikkaampana taas.
    Huilistilla taisi olla kiikarilasit :-).
    Lennokasta tai leppoisaa lomaa ihan sen mukaan miten mieli missäkin kohtaa halajaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä laita liikaa huuhteluainetta, kuten minulle kerran kävi. Se oli vielä jotain tuoksullista, eikä HAJU lähtenyt koskaan pois. Nykyään minulla onkin aina hajustamatonta huuhteluainetta. Harvoin käytän sitä mihinkään muutenkaan.
      Minäkin epäilin niitä kiikareita ;D Konsertin taustalla kulki koko ajan piirroshahmoina elokuvan tapahtumia ja se vielä lisäsi tunnetta, että pitäisi tietää, missä kohtaa ollaan menossa. Minä kyllä tiesin, mutta tauolla kuuntelin, kun joku päivitteli, että ei tiedä yhtään mitään.
      Toistaiseksi leppoisaa, eikä mitään lennokasta ainakaan vielä ole tiedossa. Arttu on tulossa huomenna hoitoon, eli äipän koira.

      Poista
  5. Todella hieno huivi❤️Vau,tuo konsertti kuulostaa kyllä tosi mahtavalta kokemukselta.Pitääkin mennä kuuntelemaan sitä linkkn takana olevaa tallennetta.Kaunista viikonloppua sinulle💐
    Niistä mustista kissoista..taisi olla muutama musta kissa jorka aiheuttivat paljon perheenlisäystä😁Meidän taloon pyrkivä kissa syntyi kesällä,ja pentuja oli 4 kappaletta,ja taisi olla saman emon tounen pentue.Nyt on kaikki kyllä sterilisoitu .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkistä tulee monta muutakin hyvää kappaletta tuon ensimmäisen jälkeen. Unohduin eilen itsekin kuuntelemaan joksikin aikaa :)
      Oikein sitten arvelin, kun väri oli niin vahvana suvussa ;) Onneksi kissoja seurataan ja steriloidaan tarpeen mukaan. Mitenkähän kissa onkin niin vahvasti tunteita herättävä otus puoleen ja toiseen.

      Poista
  6. Tuo huivimalli on kaunis! Kävin katsomassa ohjetta, mutta ei taida olla silmät vielä ihan auenneet. Kiitos kuitenkin linkistä - jospa innostuisin joku päivä... Harry Potteriin en ota muuten kantaa, mutta konsertti oli varmasti ymmärtäjälle mieluisa. Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on minusta ihan ikikaunis. Sopii kaikenlaisille langoille.
      Kiitos, hieno tunne, kun tietää, että ei tarvi vähään aikaan lähteä mihinkään.

      Poista
  7. Repolaisentulet-huivina... wau... sinun kutomisesi ovat kyllä niin monipuolisia, että ihan hengästyn ja sanoituksia niille alan aina keksimään, muokkailemaan... Ukrainalaista balettia olimme äidin kanssa katsomassa, mutta tämä olisi varmasti myös elämys, Potterit kuin Sormustenherrat kun kuuluu lemppareihin yhä.... mutta Laiskanläksytkin sain kuule suoritettua... Liikuntahaasteeseesi on nyt tartuttu.... ihan tosissaan... puolen tunnin päästä pylly pyörii jo tanssitunnilla, eikä vain Intercityn penkillä.
    Ihanaa lomaa - joko se nyt sulla alkoikin, pyörittelehän pyllyäsi sitten itsellesi mielekkäillä tavoilla, vaikka soiden!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai nyt ei irtoa mitään biisiä ;D Noihin fantasiaelokuviin ei vaan koskaan kyllästy. Oli kiva nähdä, miten paljon nuoria ja lapsiakin oli konserttiin tullut. Joillekin saattoi kyllä olla pitkä ilta, koska musiikki oli paikoitellen aika sinfonista ja taustalla pyörivät piirretyt kuvat toistivat itseään.
      Kävin jo aiemmin kurkkimassa haastettasi ja arvasin, että se tulee olemaan megalomaaninen !
      Tämä on eka loma tosi pitkään aikaan, joka oikeasti alkoi jo perjantain jälkeen, eikä vasta maanantaiaamusta.

      Poista
  8. No on upea huivi! Tulee vähän hämähäkinseitti mieleen – siis hyvällä tavalla. 😍

    Harry Potterista en osaa sanoa yhtään mitään...🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huivin väritys ja kuvioraidoitus varmaan tekevät seittimäisen vaikutelman. Tämähän kävisi vaikka gootti -jutuista tykkäävällekin.
      Potter on sinulle ehkä liian mausteista, kuten minulle sinun näyttämäsi ruuat ;D

      Poista
  9. Sievä huivi, mutta ihme ja kumma, että päätyy valmiiden neuleiden laatikkoon! Minullakin on sellainen ja sinne on joulun jälkeen kertynyt aivan liikaa osoitteettomia neuleita.
    Konsertti oli varmasti mielenkiintoinen, upea ja antoi vielä enemmän heillä, jotka tunsivat Harry Potter-tarinat. Olen lukenut ne kirjat ja katsonut myös elokuvat.Oikeaan kinoon vietiin kerran mukanamme kummityttökin sisarensa kanssa Potteria katsomaan.
    Teikäläiselle toivotan nautinnollista lomailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki huivini eivät mahdu yhtäaikaa kaulaan tai harteille ;D Siksi laatikkoon. Yleensä ne aina sieltä jonnekin päätyvät, lahjaksi, tai lahjoitukseksi. Oli kiva saada tämäkin "outo" lankakerä pois varastosta. Jämälankaprojektiksi ei kuitenkaan voi sanoa, koska oli täysi kiekkokerä.
      Pottereissa, Hobiteissa yms. on vaan jotain niin kiehtovaa, että niitä voi katsoa ja katsoa aina vaan uudelleen. Musiikki oli upeaa ja upeasti soitettu kokonaisuus. Visuaalisuuttakaan ei oltu unohdettu. Käyn aika harvoin konserteissa ja tämänkin näin ihan saman päivän lehdestä.
      Kiitos lomatoivotuksista!

      Poista
  10. Upea huivi! Jos hartiani kestäisivät neulomista ja neulontajälkeni olisi kohtuullista, niin tuollaista huivia alkaisin tekemään.

    Konsertti oli varmaan hieno elämys. Voisin mennä itsekin. Nyt tosin himottaisi päästä kuulemaan kuubalaista musiikkia, kun some mainostaa minulle koko ajan konsertteja, mutta ei päivät natsaa yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kaunis malli mistä tahansa langasta. Helppo toteuttaakin ohjeen mukaan.
      Jotain jos haluaa nähdä, niin eihän se onnistu. Minäkin näin tämän ihan saman päivän lehdestä. En nykyään uskalla varata juuri mitään etukäteen, kun työvuoroista ei voi koskaan olla varma.

      Poista
  11. Kaunis huivi. Tuonhan voisi kietoa hartioille konserttiin mennessä.
    Konsertit ovat aina elämys. Potterit ovat jääneet minulta lukematta. Hobitin viulusoolon olisin kuunnellut mielelläni.
    Kävin viikko sitten Helsingin Musiikkitalossa HKO:n konsertissa, jossa kapellimestarina oli suomalainen Emilia Hoving. Konsertti oli nautinnollista kuultavaa. Emilia Hoving hoiti kapellimestarinhommansa niin reippaassa tahdissa, että taisi olla suihkun tarpeessa konsertin päättyessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisikin. Tämä olisi oikeaa kokoa ja väriä itsellenikin, mutta noita huiveja on kaapissa aika paljon. Olin tehnyt anopillekin useita ja nyt, kun asuu palvelutalossa, tyhjennettiin hänen asuntonsa ja monta huivia tuli sieltäkin takaisin.
      Tuollaisen konsertin jälkeen soittajien ja kapellimestarin on vaikea tyhjentää mieltään pitkään aikaan. Kaikkensa antaneena, fyysisesti ja psyykkisesti.

      Poista
    2. Olisiko ylimääräisistä huiveista käyttöä muille hoivakodin vanhuksille? Isän paikassa kaikki asukkaat vaikuttavat viluisilta, vaikka siellä on minusta sopivan lämmintä. Vanha ihminen palelee nuorempia helpommin. Isälläkin on useampi shaali ja torkkupeitto, joita hänelle laitetaan niin istuessa kuin sängyssäkin.

      Poista
    3. Annoin jo tuolloin muutamalle kotihoidon asiakkaalleni huivin. Pitää taas joskus tehdä inventaariota omassakin kaapissa. Kierrätyskeskukseen olen vienyt välillä jotain muiden tavaroiden seassa.

      Poista
  12. Ihana huivi! Niin monta kertaa olen sitä suunnitellut tekeväni, mutta tekemättä on.
    Hedwig's Theme 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hedwigin teema on varmasti tunnetuin osio Potter -musiikissa. Se jää mieleen ja tuo heti Tylypahkan mieleen :)
      Huivi on helppo tehdä ohjeen mukaan. Alussa pitää olla tarkkana, että silmukat menevät oikein, mutta siitä eteen päin neulominen ja laskeminen muuttuvat helpommiksi.

      Poista
  13. Tämä hittihuivi on vielä tekemäti. Josko uskaltaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Lopputulos voi olla vain hitti tai huti ;D Ei vaineskaan. Tämä on helppo malli. Voi käyttää vaikka millaista lankaa.

      Poista
  14. Oi että on ihana revontuli-huivi.I hanaa myös tuo käyttämäsi lanka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langassa meni aika kivasti nuo värit. Kerä oli yksittäinen ja epämääräinen. Kerästä ei aina tiedä, mitä on lopputulos. Tällä kertaa hyvä.

      Poista
  15. Kylläpä olet taitava, upea huivi! Uusi tuttavuus minulle tuo Lord of Sound, pitääpä käydä YouTubessa kuuntelemassa ja tutustumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ollut ennen kuullut. Hämmästyttää, että tuo maailman lavoja menestyksekkäästi kiertävä orkesteri päätyi meidän konserttialiin. Onhan siellä kyllä kehuttu akustiikka. 😀

      Poista
  16. Kaunis huivi, koukuttavaa neuloa.
    Musiikin harrastajana on varmasti kiva käydä konserteissa, tutkailemassa ja kuulemassa. Omalta osalta on jäänyt käynnit vain muutamaan puistokonserttiin, Tampereen Filharmonisen esiintyminen. Toki teatterissa orkesterimontussa on liveryhmä, mutta keskittyminen kononaisuuteen ja eläviin kuviin jättää musiikin taustalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä huivi kutsuu neulomaan aina uudestaan.
      Tunnustan etten kovin usein käy konserteissa. Kaupunginorkesteri kyllä kiinnostaisi ajoittain mutta heidän konserttinsa osuu aina samalle illalle, kuin meidän harjoitukset. Aika hassua, kun he soittavat salissa ja kulkevat alakerrassa pukuhuoneessaan ja me harjoitellaan siellä alakerran harjoitussalissa 😅

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!