lauantai 28. tammikuuta 2023

Peputin

Useamman vuoden olen jo ehtinyt haudutella ajatusta, että neuloisin peputtimen.  Erittäin hyvän mallin ohjeineen löysin Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogista.   Tarja K on tehnyt monta nättiä väriyhdistelmää tällä mallilla.  Oleellinen osa tämän hamosen neulomisessa on se, että jämälankoja saa kätevästi upotettua neuleeseen.  Monesti kätköihin jää lankakeriä, jotka ovat periaatteessa samaa sävyä, mutta eri värjäyksestä. Näitä "nöttösiä" on monessa pussissa.  Mikäli niillä neulotaan  yksiväristä, tulee selkeä väriero näkyviin. Tällaisessa työssä tuollaisiin juttuihin ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota. 
Lankana käytin 7 veikkoja, joita neuloin pyöröpuikoilla numero 5. Puikkokoko oli aluksi mielestäni liian suuri, mutta sopi näköjään hyvin tällaiseen neuleeseen. Sukassa olisi neulos ollut vähän löysää.  Koot määräytyivät muutenkin sen mukaan, mitä kotoa löytyi. 
Lankaa kului 280g.


Näppärä keksintö oli tehdä 2 kuminauhalle pujotuskujat niin, että väliin neulottiin aina yksi kerros isommilla puikoilla, minun tapauksessani oli käytössä numero 7 pyöröt. 

Yhden jutun haluan vielä mainita:  neulon  aina kirjoneuleen niin, että kahdella langalla neuloessa pyöräytän ne toisiinsa aina 2 silmukan välein, mikäli juoksutus on 2 silmukkaa pitempi.  Tässäkin kuvittelin tekeväni niin, mutta sitten tulikin vastaan kerroksia, joissa kulki 3 lankaa yhtä aikaa. Tein sellaisen säännönpoikkeuksen, että jätin noilla kerroksilla ensimmäistä kertaa 3 silmukan lankalenkkejä!  Näyttivät toimivan nekin.  Mainitsen tämän, koska  kyseessä oli niin poikkeava "tapahtuma" minulle. 


Ainakin tarkastajan peppu näytti sopivan peputtimen päälle hyvin.  Frodo ehti tarkastushommiin vasta toisena. Merri oli niin nopea, että se ehti jo häipyä 😃


Tarkemmin sanoen Merri halusi olla avustavana mannekiinina, kun mieheni otti kuvia. 


Kuvat olivat niin hassuja, että niitä piti laittaa tännekin roppakaupalla 😂 
Tässäkin huomion vie tuo "ketunhäntä kainalossani". 


Yksi kuva läheltä pebanteria 😅
Tässä kohtaa tulikin mieleeni, että minulla meni televisiota katsellessa pari mallikertaa vähän ohjeen vierestä, enkä viitsinyt purkaa, vaan tein sitten ihan omia kuvioita joukkoon. Tämä tiedoksi, jos mallin kehittelijä hämmästelee kuviointia.... 
Mainittakoon vielä, että ohje oli ihan sopivan kokoinenkin minulle. Vain yläosan yksiväristä sileää neuletta lyhensin hieman.  Tuo onkin juuri se kohta hameesta, jolla säädellään hame sopivan pituiseksi.  


Villahamonen saa vyötärön kiitettävästi esille, kun hame puetaan housujen päälle.  Paidanhelma tasoittaa tilannetta. Samoin sylissä istuva kissa.   Apuesittelijän tehtävä on tärkeä ja vaativa. 



Loppuun vielä pieni kevennys!  Katselin koko projektin ajan tuota mallikuviointia ja olisi ollut niin mukava ajatella, että kyseessä onkin villapaita, mutta eipä ollut.  Hyvin olisi kyllä voinut olla.  Silloin keksinkin, että tätä peputinta voisi käyttää myös toppina!  Mikä sen nimi siis voisikaan olla tuossa tapauksessa..?  Onko se sitten tisutin? Vai kenties masutin? 😂😂



Lauantai-illan huumaa toivotellen: Sartsa, Merri, Frodo (ja kuvaaja)

Kiitämme myös Kissasetien kanssa valtavasta määrästä onnitteluja mummoutumisen ja ukkiutumisen johdosta!  Kiitos!  💖
 

51 kommenttia:

  1. Ihana masutin-hame 😂 Oikeasti kauniit, raikkaat ja sointuvat värit ja kiva lämmike lyhyt villahamonen. Kissat ovat yhtä ihania kuin aina 🐈🐈‍⬛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tästä setistäni puuttuisi enää hihatin :)

      Poista
  2. Onpahan nätti kuvio sun masuttimessa 😉 Mun hameesta tuli varsin riemunkirjava, mutta on kai just kuin minä. Olen kuitenkin pitänyt sitä niin paljon, että olen joutunut jo pariin kertaan käyttämään nypynpoistajaa, että saan siitä siistin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän keksiä hetkiä, jolloin voisin tätä käyttää. Haluaisin ainakin käyttää. Vaikka sitten kotona, jos ei muualla. Sinun hameesi on olllut ainakin kovassa käytössä!

      Poista
  3. Voi ei sinun kanssasi. :-D Hekottelen täällä tisuttimelle ja muille. Päivän hauskin juttu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sinunkin aika kaivella neuleet esiin! Tisutin on varmasti kovaa huutoa viimeistään ensi syksynä ja voihan villavaate olla aika ilmavakin, jos kesällä käyttää ;)

      Poista
  4. Ihanaa, että neuloit pyllyttimen ohjeellani <3 Väriyhdistelmäsi on kaunis <3 Minä käytän pyllyttimiä lähes joka päivä. Pyllyttimiä alkaa olla joka viikonpäivälle omansa, kun niiden neulominen on lähtenyt ihan lapasesta. Masutin - hauskan hulvatonta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin hameitasi niin monesti ja aina ajattellin, että minäkin haluan tuollaisen, mutta aina se vaan jäi ja jäi.. Vihdoinkin sain tartuttua toimeen! Kuviointi on tosi hieno! Ja vapaus toteuttaa sitä oman mielen mukainen. Minä "pudottelin" värejä miten sattuu, en edes aina tarkoittamallasi tavalla, mutta 95 prosenttisesti kuitenkin seurasin ohjeen kuvioita tavalla tai toisella :) Minulla on jo toinen peputin tulossa, kun etsin seuraavaa neulottavaa. Kuin tarkoituksella lehdessä tuli vastaan toisenlainen ohje. Nyt tuli kuitenkin tähän väliin taas sukantekoa ihan puskista, kun iski inspiraatio. Välillä ei keksi yhtään, mitä tekisi ja välillä olisi ideoita vaikka kuinka :)

      Poista
  5. Hieno peputin. Jos neuloisin, niin tuollainen varmaan olisi listallani ykkösenä.

    Mahatisutin innovaatioon voisi soveltua paremmin puuvillalanka ;) Ehkä :D

    Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tätä masutinta lähinnä talvikäyttöön, vaikka hartiat jäävät sitten kyllä viluisiksi, mutta niihin voisi olla sitten ratkaisuna hihatin ;) Kesäksi voisi sitten tehdä sellaisen kevytversion masuttimesta ;D

      Poista
    2. Minä tein ystävälle pari hihatinta alpakka -langasta - viluisille hartioille takin alle, kun ei kuitenkaan villatakkia halunnut, jotain vain hartioita lämmittämään. Kun ei ole hihoja, ei mene takkia päälle vetäessä ruttuun, mutta lämmittää harteita kuitenkin 👍

      Poista
    3. Mullakin on sellanen vain hartioille tuleva minibolero, joka on tosi kätevä paleleville hartioille. Hihatin vois olla myös hyvä juttu.

      Poista
  6. Tulipa siitä kiva! Malli näyttää minustakin tosi kivalta, ja mukavaa, että Tarja oli tehnyt sitä useassa väriversiossa. Merri on niin suloinen sylissäsi <3
    Tosiaan, sitähän voi käyttää myös kevyenä kesätoppina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjalla on niin upean värisiä peputtimia, että pakko oli lähteä itsekin lopulta neulomaan :) Ajattelin talvitoppia, mutta kyllähän villa on aika ilmavaa kesälläkin.... ;D
      Merristä on tullut melkoinen sylittelijä! Sitä se ei tosiaan nuorempana ollut.

      Poista
  7. Lankalenkeistä puheen ollen 3 silmukan lenkki ei ole minulle vielä mitään :-) joskus huomaan että menee "vahingossa" viisikin eikä sekään käytännössä haittaa. Ei vain ole niin kaunista neuleen sisäpuolella mutta mitäpä sillä on väliä. Näin ajattelee tällainen hömpsöntömpsö kutoja :-).Samalla ihailenkin tuollaista tasaista jälkeä mitä käsityösi ovat.
    Minulla on käytössä pääosin mökillä sellainen vanha angora lantionlämmitin ; sen nyt voisikin korvata tuollaisella peputtimella. Laitanpa asian to do-listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, mistä tämä kahden silmukan juttu on minulle tullut. Ehkä olen kuitenkin joskus kokeillut enemmällä ja käsiala oli tuolloin vielä niin kireä, että meni ihan pilalle. Ehkä nyt voisi mennäkin, kun on kirjoneulekokemusta enemmän :) Varmaan villapaidoissa tms isommissa on ihan ok. Joissain ohjeissa oikein neuvotaankin jättämään useampi silmukka väliin. Minä olen uppiniskainen ;D
      Angorasta tai muusta ohuesta tuliskin aika nätti kevään ja syksyn peputin. Tää 7V on aika jykevä valinta ;)

      Poista
  8. Kaunis on peputin :) Huhh, kolmen langan kieputus ois kamalaa, kun kaksiki kiertyy ihan tarpeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan siinä lankoja selvitellä ;) Pitää vaan kasvattaa kärsivällisyyttä :)

      Poista
  9. Hi-hii... nyt nousi mieleen Antti Litja pääosassa leffassa LOMA...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D ;D Nyt puuttuu enää ne uimahousut tupsukalla ;D

      Poista
    2. Mä ehdotin ystävälle ens kesäks bikinejä yhteisneulontaan, mutten saanut kannatusta. Kumma juttu....🤭🤭

      Poista
    3. Minä oon joskus kauan sitten virkannut bikinejä ;D Lähinnä lasten koossa yläosia, mut yhet halus työkaveri ja yhet meni häälahjaksi tuttavalle ;)

      Poista
  10. Hauska, pirteä ja lämmin. Kauniskin. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä olenkin vähän sellainen vilukissa.

      Poista
  11. Peputtimesta tuli hieno. Valitsemasi värit sopivat erinomaisesti yhteen. Joo, toimii myös masuttimena tai mitä nimitystä kukin haluaa käyttääkään. Merri ketunhäntineen sopii kuvaan kuin kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värejä on vaikea hahmottaa pelkkien kerien perusteella, vasta neulottuna ne nousevat oikein esiin. Siksipä kai tuo kirjoneuleen tekeminen onkin niin mukavaa ja jännittävää, että mitä sieltä puikoilta lähtee syntymään :)

      Poista
  12. Siis varsinainen monikäyttövaate tuo peputin/tisutin. Hieno tuli. Nyt vaan ulos sen kanssa, niin naapuritkin saavat ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Tässähän voisi vielä alkaa kokeilemaan, josko tästä voisi kieputtaa turbaanin ;D

      Poista
  13. Tulipa tosi hieno peputin ja ihanat kuviot!👍😊 Mullahan tuli heti mieleen tämä imettävien äitien ”tisulämmitin”, ettei tuu rintatulehdusta. Mutta voidaanhan mekin tarvita sellaista, mistä sen tietää, mistä se vilu tulee😁 Ihana kun sulla on poseerauskaveri😍🐈 t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tisulämmitin voisi oikeastaan olla kapeampi . Tuohan vaatii selvästi tuotekehittelyä ;D Näen jo mielessäni, kuinka synnärille kerättäisiin hyväntekeväisyysneulontana tisuttimia! Kaikki kuluvana vuonna äideiksi tulevat saisivat tisuttimen matkaan. Tai sitten tuotteen voisi laittaa jo suoraan äitiyspakkaukseen! No nyt kyllä ideat lentävät ;D

      Poista
    2. No siis äitiyspakkaukseen ehdottomasti!😁👌t. Irkku

      Poista
  14. Hieno on pyllytin .Minä käytän melkein joka päivä hameita niin tämäkin voisi ajaa sitä asemaa näin talvella olisi jopa lämmin . Kivat kuviot ja tosiaan näihin saisi hyvin ne pienet kerät kulumaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hame voisi olla korkeammalta osin kirjoneuletta. Meinasin tästä tehdäkin pitemmän, mutta koska olin ajatellut tuota peputtijuttua, päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa :)

      Poista
  15. Peputin ja tissitin puuttuvat - miten olen tullut toimeen ilman moisia vaatekappaleita?! Jämälankoja multa ei kyllä löydy, koska kudoin niistä minitonttulakkeja. EI kuitenkaan huolta - onpahan syy mennä lankakauppaan.

    Koska teillä on kaksi lämmityskissaa, voisiko meille saada edes lainaan yhden kappaleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käsitä minäkään! Nyt oli suorastaan viimeiset hetket neuloa prototyyppi :)
      Ei taida kissoista herua teille saakka. Itse asiassa meille on tulossa viikonloppuna kaksi lämmitintä lisää, tosi koira -merkkisiä. Saa nähdä miten meillä hurisee.... ;)

      Poista
  16. Kaunis ja lämmittävä sekä monikäyttöinen.
    Kaulurina tai päähineenäkin voisi toimia.
    Pitemmaksi kun vielä kutoo niin saa kerta heitolla rintamuksen ja pepun lämmittimen. ;)

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mutta sinähän inspiroit minua vielä lisää! Oikeastaan voisi tehdä sellaisen kokovartalokotelon! Matopuputtimen ;D Näistä kaikista voisi tehdä suorastaan kokonaisen puvuston!

      Poista
  17. Anteeksi, en muista tarkistaa kommentointi asetuksia. Liplatus on äskeinen anonyymi.

    VastaaPoista
  18. Upea peputin! Ja välillä voit käyttää masuttimenakin. 😂 Toivottavasti Merri ei saanut tietää, että sanoit sen häntää ketunhännäksi. Nykyään saa niin varoa puheitaan, kun aina on joku loukkaantumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole uskaltanut kertoa ;) Olet ihan oikeassa. Loukkaantumisvaara on aina olemassa. Onneksi Merri ei ole niin herkkänahkainen, eikä Frodokaan ole me too -henkinen ;D

      Poista
  19. Tulipa upea ja kivat kuviot. Minäkin olen haaveillut peputtimesta, kun auton penkki tuntuu kylmältä talvisin. Lämmityslaite pitäisi muistaa korjuuttaa kesällä ,mutta muistuu mieleen aina pakkasilla. Taitaa Merrikin tykätä. On niin kaunis mannekiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lämmin luita riko -taitaa olla kissojen ikuisuusmotto ;)
      Minä ehdin haaveilla peputtimesta monta vuotta. Siitä asti, kun näin ensimmäisen jossain blogissa. Homman käyntiin pistäminen venyi ja vanui, mutta onneksi sain lopulta toteutettua sen.

      Poista
  20. Minulla tuo olisi aina masutin, puki miten vain. Olen sen verran omena, etten neulehametta päälleni laita. Eihän se edes pysyisi siinä pallon päällä vaan valuisi alas. Mutta kaunishan tuo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm. Ratkaisu olisi jatkaa hameen helmaa aina vaan pitemmäksi, jolloin se sitten ylettäisi alemmas, vaikka olisikin siellä masun päällä yläosastaan :) Tai kannattaa harkita myös sitä kokovartalotinta ;)

      Poista
  21. Vautsi, tuommoinen olisikin hyvä! Ja ihana kuviointi! Hihii, molemmat ovat hyvät: tisutin ja masutin=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuviointi on tosiaan hieno, kiitos Tarjan :) Tässä kommentointiketjussa on tullut jo jos jonkinlaista ideointia kehon vuoraamiseen neulotulla putkilolla ;D Puuttuu enää toteutus.

      Poista
  22. Eipä tähän blogiin onnistu kommentointi guukle tilillä. Mutta hyvä kun ilmankin :))
    Oikein hieno peputin tms...Kyllä tuommoinen on tarpeen jos on kylmät ilmat, ainakin täällä kun vanhuus tulee vähitellen.
    Jostain syystä kun oli vilu, laskin neule liivini alaspäin, kun siinä on iso pääntie, niin peputtimesta meni täydestä :D
    Hienosti myös tuo sun työ on tarkastettu :) tv. Emilie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan rähmä. Onneksi pääsit läpi tällä tavalla :) Nykyisin tuntuu tuonne roskapostiinkin päätyvän kommentteja useammin, kuin ennen.
      Sinulla on sitten lähestulkoon sellainen kokovartalopeputin ;) Äsken kävin kaupassa ja laitoin peputtimen päälle. Tuntui, kuin olisi ollut jotenkin fiinimmästi pukeutunut, kun oli hame, eikä housut, vaikka ne housutkin oli siellä alla ;) Kivasti tää myös lämmittää reisiä ja pehvaa.

      Poista
  23. No vau, tulipa siis hieno! Tosi nätti, ihan kuin villahame. Tykkään noista väreistä ja kuvioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut tosi mieleinen. Olen käyttänyt useaan otteeseen, mitä ei aina voi sanoa kaikista muista neuleistani.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!