sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Luetut ja kuunnellut kirjat 2022



Olen listannut tavalla tai toisella lukemisiani jo 80 -luvulta asti (jotkut eivät olleet tuolloin vielä syntyneetkään 😂).  Minusta on aina ollut mukava nähdä, paljonko ja minkälaisia kirjoja sitä on tullut luettua vuosien varrella. Huvin vuoksi vertailen vuosia toisiinsa, vaikka mitään tarvetta ei olekaan lukea enempää, kuin ehtii ja huvittaa. 

Tuntemieni ihmisten kanssa jutellessa olen huomannut, että aika harva lopulta enää nykyisin lukee kirjoja. Se on harmi, sillä kirjat tuovat mukanaan paljon uutta ja ihmeellistä.  Mielikuvitus ja luovuus kehittyvät, kirjallinen tuottaminen kehittyy, tunteet ja empatia elävät luetun mukana.  Tuosta kirjoittamisesta ainakin itse hyödyn jopa työssäni, kun pitää kirjoittaa jatkuvasti hoitokertomukselle käyntitekstejä ja suunnitella hoitoa- ja palvelua yms.  En tarkoita, että pitäisi jotenkin laveasti alkaa satuilemaan, mutta ei tarvi ainakaan ankarasti miettiä, mitä ja miten kirjoittaisi.  Asiatkin voi sanoa niin monella tavalla, jos se ainoa oikealta näyttävä ei olekaan se järkevä.  

Jonkin verran on tullut luettua kirjastosta lainattuja kirjoja, kuten nuo Mustoset, jotka jatkoivat ja lopettivat aiemmin aloittamani sarjan.  Kirjoissa oli kivasti kuvattu erään suvun tarinaa fiktiivisesti, napaten vuosien kuluessa mukaan tunnettuja henkilöitä  Suomen ja jopa muiden maiden historiasta.  Oli oikein mukava sarja, suosittelen. 

Kirpputoreilta olen aina etsiskellyt jotain mielenkiintoista luettavaa. Enää en  säästele kirjoja mihinkään kirjahyllyyn (vaikka entisiäkin kaapissa kyllä löytyy...), vaan laitan edullisesti ostetut kirjat lukemisen jälkeen omaan nk. kirppislaatikkoon, josta saa ottaa ken tahtoo. 



 2022

LUETUT KIRJAT

Adler-Olsen Jussi : Vanki
Tämä kirja piti jännitystä yllä  loppuun asti. Kertomus oli hämmästyttävä ja erilainen moniin dekkareihin verrattuna. 

Heinonen Henna: Pala omaa taivasta
Tähän sain suosituksen Vanhalta Rouvalta.  Provosoivan alun jälkeen  homma muuttuikin niin mielenkiintoiseksi, että  huomasin monesti miettiväni, miten tämä vielä päättyykään. 

Holt Anne: Julkkismurhat

King Stephen: Uneton
Odotin tältä kirjalta paljon jo kirjailijan tunnettavuuden perusteella. Alku olikin hyvin erikoinen, mutta vyyhdin kietoutuessa auki, ei loppu ollut oikein mieluinen. 

Mustonen Enni: Näkijä
Mustonen Enni: Tekijä

Nesbo Jon: Veitsi
Nesbo Jon: Poliisi
Nämä Harry Hole -sarjan kirjat ovat aina hyviä.  Taisin lukea niitä nyt vähän sekavassa järjestyksessä, mikä vähän harmitti.  Kirpputorilöydöt eivät aina noudata aikajärjestystä 😏

Riley Lucinda: Seitsemän sisarta
Riley Lucinda: Myrskyn sisar
Riley Lucinda: Varjon sisar 
Riley Lucinda: Helmen sisar 
Riley Lucinda: Kuun sisar 
Tätä kirjasarjaa suosittelivat naapurin naiset kesäkekkereissä 😄 Aloitin kirjojen lukemisen äänikirjapalvelusta, eli yhtään en ole kuunnellut, vaan lukenut.  Aina ei voi kuunnella, mutta lukea voi, jos vaikka odottelee jotain. Sarja on minulla vielä kesken. 

Roberts Nora: Velhotanssi
Luin loppuun kun kerran aloitin, ei muuta mainittavaa...

Alkuvuodesta päätin kokeilla uudelleen äänikirjoja, jotka joskus aiemmin elämässä tuntuivat aivan typeriltä.  En olisi uskonut, miten koukkuun niihin voi jäädä!    Aluksi en oikein keksinyt, mitä haluaisin kuunnella ja päätin aloittaa jo tutuiksi ja rakkaiksi käyneillä teksteillä, eli Harry Pottereilla, Twilighteilla ja Tolkieneilla. Näistä kuuntelin yli puolet englanniksi, jotta kielitaito pysyisi yllä ja karttuisi, etenkin ennen matkoille lähtemistä 😉
Luetteloni ei ole aikajärjestyksessä, vaan jostain syystä olen päättänyt listailla aakkosittain.  Samalla näen, montako saman kirjailijan tai saman sarjan kirjaa olen lukenut ja mikä mahtoikaan olla niistä se viimeisin, jos sarja jäi kesken.  
Joukkoon on mahtunut kaikenlaisia kirjoja, on elämäntarinaa, "hömppää", huumoria, dekkaria. Pitkän sairaslomani aikana ehdin "suorittaa" aika monta itsensähoitamisopasta 😁
Kuuntelin suoraan puhelimesta, jos olin yksin. Hommasin kuulokkeet, joita voin käyttää esim. lenkillä, kuntosalilla tai missä vaan, missä haluan kuunnella "äänettömmästi", muita häiritsemättä.  Ette ehkä aavistakaan, miten mielenkiintoista kuunneltavaa on esim. Teemu Keskisarjan Viipuri 1918, kun askel kulkee ripeästi kävelymatolla, tai cross fit -laitteessa 😅 Siinä voisi kävellä vaikka maailman ääriin asti!
Olen kuunnellut tänä vuonna vähemmän radiota ja katsellut vähemmän televisiota, koska kirjat ovat koukuttaneet enemmän. 




ÄÄNIKIRJAT
Aalto Seppo: Kapina tehtailla
Tämän kirjan luin Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 jälkeen. Molemmissa käsiteltiin samaa aikakautta, Aallon kirjassa enemmän oman paikkakunnan kannalta.   Jääskeläisen kuvaama Pako Karjalasta on hieman myöhemmän ajan sotakuvausta siviilien näkökulmasta. 

Haarala, Luukkanen: Aki Sirkesalo-Musiikki soi

Hedman & Häkkinen: Avaimet taskussa

Ikola Kaisa: Oikein nurin
Tässä kirjassa yhdistyvät ihmissuhteet ja neulojahuumori. 

Jaakkola Kaisa: Palaudu & vahvistu

Jansson Anna: Synnin vartijat
Jansson Anna: Kuolon kosketus
Taattua dekkarijännitystä.

Johnsson Milly: Kaikkien joulujen äiti
Tässä hain vähän jouluisempaa kuunneltavaa tuossa joulun alla, kun ei joulutunnelmat oikein ottaneet nostetta.  On oikein hauska kirja, suosittelen.  Se kertoo saman kaupungin naisista, jotka raskaaksi tultuaan tutustuvat Joulupullakerhossa muihin joulun tienoilla synnyttäviin äiteihin. 

Jääskeläinen Seppo: Pako Karjalasta 

Kajanto Maija: Mittoja ja tilaustöitä
Kajanto Maija: Itsepä tilasit
Tätä sarjaa aloin kuunnella ihan kokeilumielessä, kun halusin kuunnella välillä jotain kepeämpää. Ennakkoluuloista poiketen tässä ei ollutkaan kyse pelkästä "hömpästä", vaan kirjat ovat taitavasti kirjoitettu ja täynnä tapahtumia, muutakin kuin sitä rakkaustarinaa ja sillä hehkuttelua (jonka pelkästään luen hömpäksi...).  Viimeinen osa on minulla vielä vähän kesken. 

Keskisarja Teemu: Viipuri 1918
Keskisarjan tapa kirjoittaa on suurin piirtein samanlainen, kuin hänen ulosantinsakin, jos joku on televisiosta sattunut seuraamaan hänen ohjelmiaan.  Tietynlainen rentous ja huumori tuovat historian lähemmäs lukijaa, vaikka vakavista asioista puhutaankin.  Ihmiset eivät ole enää nimiä paperilla, vaan miehiä ja naisia, jotka kokivat sodan ja pahuuden henkilökohtaisesti.  
Keskisarjan kirjoihin aion perehtyä vielä toistekin. 

Kjellsdotter Nilla:  Kivipuiston tyttö
Tässä dekkarissa oli jotenkin liian rauhallinen lukija, vaikka itse kirja oli ihan ok. 

Kujala Emilia: Suorittajan mieli, vapaudu ylikontrollista 

Kuustonen Mikko: Omaelämänkerta

Lahtela Johannes: Samuli, pimeydestä valoon

Leppänen Aino: Terkuin ope 
Ihmissuhdesoppaa ja opettajahuumoria. 

Läckberg Camilla: Leijonankesyttäjä
Läckberg Camilla: Noita 
Läckberg ja Fexeus: Mentalisti
Kaksi ylintä jatkavat poliisisarjaa. Alin on uuden sarjan alku.  Kaikki olivat hyviä. Huomasin, eilen, että Avalta alkoi tuo vanhemman sarjan elokuva. Ei ollut kyllä  niin hyvä, kuin kirja, kuten ei yleensäkään näin ole. 

Marttila Mervi: Parantunut hoidosta huolimatta
Marttila Mervi: Molemmista päistä tähystetty
Nämä kaksi kuuluvat hoitajahuumorin, ja miksei muidenkin luokkaan.  Lyhyitä katsantoja sanelijoiden ja sanelujen vastaanottajien virheisiin potilaskertomuksissa.  Hieman  tosikommin aiheesta kirjoitteli Herman & Häkkinen. 

Mattila Juhani: Uupumuksesta takaisin elämään 


Meyer Stephenie: Twilight Houkutus
Meyer Stephenie: Twilight, Keskiyön aurinko

Mustonen Enni: Maitotyttö
Mustonen Enni: Saako olla muuta
Mustonen Enni: Hukkakauraa 
Mustonen Enni:  Mäntykosken Anna

Nousiainen Miika: Pintaremontti
Tätä aloittaessa hain jotain huumoripitoista, kun en enää jaksanut noita itsehoito-oppaita.  Kirja oli hyvä valinta, sai nauraa monessa kohtaa. 

Numminen Juha: Lähikuvassa Lenita Airisto

Nyholm Tuomas: Samu Haber 

O'Leary Beth: Kimppakämppä
Tämä oli hauska kirja, jonka kuuntelua aina oikein odotti, kun se jäi jonkin muun homman takia kesken.  Tässä kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä haluavat säästää rahaa ja asuvat samassa asunnossa eri vuorokauden aikoina. Toinen tekee yötyötä ja toinen päivätyötä. 

Owens Delia: Suon villi laulu 
Koskettava tarina heitteillejätöstä ja selviytymisestä, omalla, erikoisella tavallaan.  Tämä näkyy olevan elokuvana juuri nyt elokuvateatterissa. 

Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
Rowling J.K.: Harry Potter and the chamber of secrets
Rowling J.K.: Harry Potter and the prisoner of Azkaban 
Rowling J.K.: Harry Potter and the  goblet of fire
Rowling J.K.: Harry Potter and the  order of the phoenix 
Rowling J.K.: Harry Potter and the Half-Blood Prince 
Rowling J.K.: Harry Potter and the deathly hallows

Rämö Satu: Hildur
Islannissa asuva kirjailija aloittaa tällä kirjalla Islantiin sijoittuvan dekkarikirjasarjan. 

Saarela Tommi: Pave Maijanen elämän nälkä 

Sandemo Margit: Jääkansan tarina 1, Lumottu
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 2, Noitavaino
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 3, Syvyyden kutsu
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 4, Kaipaus
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 5, Kuolemansynti
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 6, Pahan perintö
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 7, Aavelinna
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 8, Pyövelin tytär 
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 9,  Muukalainen
Sandemo Margit: Jääkansan tarina 10, Talvimyrsky
Tämä mukaansatempaava sarja alkaa (muistaakseni) 1600 -luvulta, kertoen nimensä mukaista Jääkansan tarinaa.  Sarja on valtavan pitkä, mutta jätin sen tässä kohtaa tauolle.  Suosittelen ilman muuta tutustumaan!

Terras Antto: Suomalaisuuden kultainen kirja
Oivallisia tarinoita (ja totuuksia!) suomalaisesta elämästä ja kulttuurista puoliksi virolaisen kirjailijan näkökulmasta. Itse ei näitäkään "hölmöyksiä" huomaa, mutta vieraan silmin moni asia on aivan hullusti täällä meidän armaassa kotimaassamme 😂

Tervo Jari: Loiri 

Tolkien J.R.R.: Taru sormusten herrasta, sormuksen ritarit
Tolkien J.R.R.:The fellowship of the ring 

Venho Johanna: Martti Suosalon tähänastinen elämä 

14 luettua kirjaa joko käsinkosketeltavina, tai äänikirjapalvelun kautta. 58 kuunneltua kirjaa.  Aloitin äänikirjapalvelun ensin pienillä tuntimäärillä, mutta tajusin nopeasti, että tarvitsen lisää!  Nyt olen kiltisti maksanut kuukausimaksun ja käyttänyt kaikki mahdolliset kampanjaedut hyväkseni.  Tällä hetkellä on liiton kautta alekoodi meneillään.  Kannatti vaihtaa Tehyyn keväällä! 

Tykkään lukea ja kuunnella monipuolisesti faktaa ja fiktiota, sekä täyttä fantasiaa.  Näillä samoilla eväillä lähden tähän alkaneeseenkin vuoteen. 
Löysitkö listalta sinulle tuttuja kirjoja?


 
(Jouluiset painikuvat piristämässä pelkkää tekstiä).

38 kommenttia:

  1. Hieno lista. Ei ollut montaa samaa kuin minulla; jotain kuitenkin. Enni Mustosen Tekijään päättyneen sarjan olen lukenut kokonaan. Kaisa Ikolan Oikein nurin kuuntelin, samoin kuin Mikko Kuustosen. Kjellsdotter on odottamassa kuuntelua. Hildurin kuuntelin ja odotan innolla toista osaa. Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjaa en ole lukenut, mutta saman kirjailijan The Butterfly Room luin. Se ei kuulu mihinkään sarjaan. Listastasi nappasin Beth O'Learyn Kimppakämpän - tuntuu hauskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan muuten ollut ensin sinulla joku maininta tuosta Oikein nurin -kirjasta ja sitten etsin sen palvelusta? Jostain saa aina vinkin, joka johtaa toiseen ja sitten kolmanteen :)

      Poista
  2. Paljon olet lukenut. Minäkin ehdin nyt kirjojen pariin kun olen eläkkeellä. Ennen ajoin työmatkaa 1,5 tuntia päivässä ja työpäivä siihen päälle. Kaaduin suurinpiirtein sänkyyn iltaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuuntelen usein automatkallakin, vaikka ei ole noin pitkiä matkojakaan. Töissäkin asiakaspaikasta toiseen kulkiessa kirja vie hetkeksi ajatukset muualle, ehtii pää ikään kuin nollaantua.
      Tuo työpäivän kaikkisyövä voima on kyllä muuten ihan totta. Minulla on lyhyt työmatka, mutta töiden jälkeen on olotila aikamoisen naatti.

      Poista
  3. Niin samaa mieltä, lukeminen pitää omankin kielenkäytön rikkaana ja mielen vastaanottavaisena!
    Muutamia samoja löytyy omaltakin lukulistaltani - ja monta uutta kiinnostavaa vinkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait jotain vinkkejä :) Niitä minäkin aina metsästelen. Tuo äänikirjajuttu on siitä kiva, että voi olla yhtäaikaa useampikin kirja tallennettuna kuuntelua varten ja keräänkin usein suosikkeja jo odottelamaan.

      Poista
  4. Olipa kiva lukea lukemisistasi. Tosi erilaista luemme, minulle tuttuja vain Tolkienit ja yhden jouluisen Milly Johnsonin kirjan minäkin luin, mutta se oli eri.

    VastaaPoista
  5. Ai niin, Rileyn sarja on tullut täälläkin luettua... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein tulee pitäydyttyä melko samantyylisissä kirjoissa ja sellainen ympyrä on joskus hyvä rikkoa. Ihan erilaisia kirjoja ei oikein osaa edes etsiä. Välillä tulee sellainen ahaa- elämys, kun tajuaa, että ai tuommoinenkin on! Ja että löytyyköhän hänen kirjojaan esim. äänikirjapalvelusta.

      Poista
  6. Kun kokoaa listan, näkee, miten paljon onkaan lukenut/kuunnellut. Minä testasin kesällä äänikirjoja, kun oli ilmaiset tarjouskuukaudet. Oli tarkoitus vertailla eri firmoja ja valita sitten maksullisena mieluisin, mutta sitten en onnistunut lataamaan yhden firman sovellusta ja syyskuussa piti keskittyä opiskelemaan, niin vertailu jäi kesken. Ehkäpä palaan asiaan nyt talven mittaan. Vapaa-aika kuluu neuloessa eikä kirja kädessä - ja vihdoin äiti on tyytyväinen, kun tytär tekee käsitöitä eikä istu nenä kirjassa. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin ajoittain, olisiko joku toinen äänikirjapalvelu parempi, mutta sitten tulee aina jotain tarjouksia, jotka voi hyödyntää. Lisäksi en koe vielä kuunnelleeni kaikkea haluamaani tästä yhdestäkään ;D Olin tosi yllättynyt, kun Vanha Rouva suositteli minulle tuota yhtä kirjaa ja kokeeksi hain sitä palvelusta ja se löytyi! Ehdotelmissa on yleensä vain kaikkein luetuimpia ja suosituimpia kirjoja. Paljon on muitakin, jos osaa hakea.
      Lapsuudesta muistan just tuon nenä kiinni kirjassa kommentin aina ajoittain. Minusta on ollut aina ihanaa lukea esim. ruokapöydässä, mutta siitä tuli aina sanomista ;) Käsitöitä tehdessä voi kyllä kuunnella äänikirjoja.

      Poista
  7. Voi hurja, miten paljon olet lukenut tai kuunnellut! Minä en lukenut viime vuonna yhtään kirjaa! Toisaalta kaipaan lukemista ja kirjan ääreen rauhoittumista, ja olenkin päättänyt ottaa tämän vuoden tavoitteekseni lukea edes vähän. Mietin jopa tuota äänikirjajuttuakin, vaikka minustakin se on kuulostanut aika epäkiinnostavalta ajatukselta tähän asti. Esim. siivotessa olisi hyvää aikaa keskittyä kirjan kuuntelemiseen. Auton ratissakin kirjan kuunteleminen voisi olla turvallisempi vaihtoehto kuin telkkariohjelmien töllöttäminen kännykältä.

    Kivaa ja lukuisaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TODELLAKIN on järkevämpää kuunnella äänikirjaa autoa ajaessa kuin tehdä tuota vaihtoehtoistoimintaa.
      Sitäpaitsi siivoaminen on niin syvältä, useimmiten... ja silloin voi kuunnella äänikirjoja, jolloin homma lähtee sujumaan " kuin itsekseen", jos siivous voi ikinä sujua tuohon tyyliin. Jotain lohdullista siinä kuuntelussa kuitenkin on, kun voi ikäänkuin tehdä jotain ihan muuta, vaikka oikeasti laahustelee edestakaisin siivouksen merkeissä.
      Minä olen kai tässäkin jutussa taas se ikuinen suorittaja. Heti vaan uutta kirjaa putkeen, kun edellinen loppuu.

      Poista
  8. Luin ennen paljon, mutta siinä oli se ongelma, että uppoutuessaan hyvään kirjaan, sitä ei pystynyt jättämään kesken, joten tuli kökötettyä sohvalla vain lukemassa vielä yksi luku, vielä yksi luku, vielä yksi luku... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, että tuollaistakin voi ilmetä ;) Vaikka ei olisi edes sitä konkreettista kirjaa käsissä ;D

      Poista
  9. Kun olet koko ikäsi lukenut kirjoja ja nyt lisäksi kuunnellut niitä niin se ainakin näkyy blogissasi. Tekstisi on soljuvaa ja mukavaa luettavaa. Voisit hyvin kirjoittaa kirjankin vai mitä ? Itsekin olen aina lukenut kirjoja ja pino pitää olla sängyn vieressä. Joka ilta luen ainakin vähän ; usein aika paljon :-). Äänikirjoihin en ole vielä päässyt sisään mutta kaipa sekin päivä vielä koittaa. Kirjastoa olen rakastanut 6-vuotiaasta pikkutytöstä asti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että on helppolukuista :) Olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta ja vähän aloittanutkin joskus, mutta on jäänyt kesken. Voisi ehkä kokeilla julkaista siitä jonkin pätkän täällä blogissa, vaikka se onkin ihan höpöhöpöjuttua ;) Tykkäsin koulussa ainekirjoituksesta ja kirjoittelin kotona runoja. Kirjastosta kannoin minäkin kassitolkulla kirjoja ;)
      Unohdin kokonaan mainita kirjoituksessani sen, mikä mikä minusta on tosi mukavaa äänikirjoissa, eli sen, että ne ovat tavoittaneet jo jonkin verran myös ikäihmisiä. Vielä pitäisi jotenkin esim omaisten panostaa asiaan jo ajoissa. Äänikirjojen kuunteluun tarkoitetut laitteet pitäisi saada mahdollisimman yksinkertaisiksi käyttää.

      Poista
  10. A-P-U-A.... hengästyin enemmän kuin eilisissä rapputreeneissä...
    Tosin sait mun inventeeraamaan omat kirjani myös... 5kpl, kaikki lasten/nuorten enkunkielisiä, paljon puhekieltä sisältäviä, kuten Roald Dahlia.... hmmm... että silleen...
    Ihanan vilkasta postausta muutenkin, kissojen krakat ja mikä yhteispotretti - wau!! Mietin, että pitäisikö sun tuunata kissapuun tasot suuremmiksi, kun kissat on kasvaneet niin komeiksi ja kyllä jaksan ihailla sukkatuotoksiasikin ihan suu auki... minä täällä levittelin paperini taasen levälleen eilisiltana... eli onko se varmaa, että saan alkaa totauttaa vaaleanpunaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin paljon muistettavaa :) Kaikki enkunkieliset kirjat eivät ole niin selkeästi luettavia/ kuunneltavia minun kielitaidollani.
      Minulle tuli tuosta kiipeilytason suurentamisesta mieleen muutaman vuoden takainen projekti, kun ruuvailin pihalle lavakauluksen kasveille. Kyseessä oli n. 30cm pitkiä lankunpätkiä, jotka mies oli töissä sahannut polttopuukokoon, kun olisi ollut pitkinä niin hankala kuljettaa ;D Olisitpa nähnyt ilmeen, kun minä kasasin ne uudelleen ;D
      Näin minulle on kerrottu, että tuolla värillä voi aloitella :) Käynkin laittamassa sulle sitä sähköpostia...

      Poista
  11. Tämä postaus tuli just sopivaan saumaan, täytyykin pistää omat kuunnellut kirjat ylös muistiin 💕 Ihana kuvituskuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tosi mukavaa listailla ihan omaksi iloksi kaikenlaisia juttuja ;)

      Poista
  12. Kunnioitettava määrä luettua yhdelle vuodelle. Listallasi on tuttuja opuksia, joista suurimman osan luin jo edellisvuonna. Rileyn Seitsemän sisarusta-sarja tuli ahmittua sitä mukaa, kun niitä käsiini sain. Kirjoitit alussa viisaasti lukemisen tärkeydestä.
    Heräsi ajatus, josko sittenkin kokeilisin uudemman kerran äänikirjoja. Käsitöitä tehdessä voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin vähän skeptinen noiden äänikirjojen suhteen, kun ei aiemminkaan sujunut. Tällä kertaa oli ehkä paremmat kirjavalinnat? Aiempi kokeiluni oli myös Sinuhe egyptiläinen ;D Menin sen kanssa ihan sekaisin, enkä pystynyt keskittymään, vaikka olen joskus lukenut sen kirjana.
      Tuli tosiaan vasta äsken mieleen, että oli tarkoitus kirjoittaa vielä ikäihmisten äänikirjapalveluista, joita pieni osa meidän asiakkaistakin on tavoittanut. Siinä olisi mukava ajankulu hyvinkin monelle. Noita palveluita pitäisi kehittää enemmän ja opettaa senioreille jo ko laitteiden käyttöä.
      Minä en olisi ikinä saanut näin montaa kirjaa viime vuodelle, jos olisi pitänyt kaikki lukemalla lukea. Olen nykyisin aika hidas lukemaan, tai oikeastaan niitä lukuhetkiä on aika vähän. Kuuntelussa on se hyvä puoli, että voi tehdä samalla jotain muuta. Äänikirjoissa ei minua haittaa sekään, jos kuuntelee pienissä pätkissä, kuten lyhyiden automatkojen aikana (esim. töissä).

      Poista
  13. Monta lukemaani kirjaa löyty listastasi, niinku uusiakin vinkkejä!
    Tykkään omaelämänkerroista, mut julkkisten jutut on kerrattu moneen kertaan, eivät paljon kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista elämänkertakirjoista eniten tykkäsin Pave Maijasen ja Martti Suosalon kirjoista. Olihan niissä aika hauskoja sattumia. Kirjoina en varmaan olisi noita elämänkertoja tullut lukeneeksi, mutta äänikirjana menee. Kaikki ei aina tarvi olla niin syvällistäkään :)

      Poista
  14. Minä en ole päässyt vieläkään äänikirjojen makuun, vaikka olenkin kuunnellut mm. Sinuhe Egyptiläisen äänikirjana poikien kanssa. Ja yhden osan Taru Sormusten Herrastakin. Mun pitää kokeilla ehdottomasti tuota kuuntelua siivotessa. En nimittäin ole yhtään siivousihminen. En saa siitä mitään tyydytystä ja hetken päästä kaikki paikat on taas sekaisin. Ehkä pystyisin tarttumaan reippaammin siivoamiseen, jos olisi äänikirja menossa.

    Lukeminen on sen sijaan minun juttuni. Ihan hirveästi ei sillekään aikaa riitä, mutta jostain saada aina kuitenkin jonkin verran nipistettyä.

    Onnellista ja iloista vuotta 2023!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se äänikirja tuo jotain lohtua siihen karuun siivoushommaan, suosittelen ;) Oikeasta lukemisesta en siltikään pysty luopumaan. Toisaalta olen lukenut kirjoja myös tuon äänikirjapalvelun kautta. siinä on se hyvä puoli, että kirjoja ei kasaannu kotiin ja voi lukea tuoreempia kirjoja, kuin mitä kirpparilta saattaa löytyä.
      Kivaa luku- ja siivousvuotta sinullekin!

      Poista
  15. Luettu on näköjään teillä ja meillä. Sillä erotuksella, että minä en lue kuuntelemalla ;) Muutama sama dekkari ja Enni Mustonen. Teemu Keskisarjan teokset koukuttavat - Teemu on mitä parhain historian popularisoija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä kuuntelen lukemalla ;) Toissavuonna en olisi kyllä itsekään uskonut, että koukutun näin pahasti tuohon äänikirjajuttuun.

      Poista
    2. Nyt kun aloin oikein miettiä, että miksi minun oli nyt niin helppo koukuttua, tajusin, että minullahan on tuo kännykkä jatkuvasti muutenkin käsissä. Töissä pitää tehdä niin paljon kirjauksia ja lukea edellisten hoitokertojen tekstejä just kännykältä, että se on suorastaan juurtunut käteen. eihän tuo tapa katoa mihinkään, vaikka olisin kotona. Kotona ei vaan ole niin paljon luettavaa. Paitsi nyt on äänikirjat :)

      Poista
  16. Mukava lukea listasi läpi. 📚 Minulla oli syyskaudella kamalan vähän aikaa muuhun lukemiseen kuin mitä joutui töitä varten lukemaan (Raportteja, tiedotteita, koulutuspäivien ohjelmia...). Ihana fiilis kun nyt on aikaa huviksi lukemiseen. 📗 💜🌸 Innostava postaus, kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, että pakollisten lukujuttujen jälkeen tuntuu aivan mahtavalta, kun voi lukea ihan täyttä fiktiota omassa tahdissa silloin kun huvittaa :) Viimeksimainuttujen lukemisesta saa sitten toisaalta ihan syyllisen olon, jos pitäisikin lukea jotain virallisempaa tiettyyn aikaan mennessä.
      Mukava, että tykkäsit :)

      Poista
  17. Herranjestas sentään mikä määrä luettuja ja kuunneltuja kirjoja!! Menin jo ihan sekasin ennen loppua😅 Mutta nuo hoitajahuumorikirjat voisin lukea, varsinkin tuo Parantunut hoidosta huolimatta😛😇 Olikohan jotain tuttuja🤔 Nesbo, Anne Holt…ja muuta en muistakaan😁t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Marttilan kirjat vääristyneistä hoitokertomusteksteistä olivat vain kaksi monesta vastaavasta. Jos nyt oikein muistan, ne oli tehty johonkin hyväntekeväisyystarkoitukseen. Monet naurut niistä kyllä sai :) Vastapainoisesti tulee mieleen ne, jotka on itse tullut kirjoitettua.. me kun käytämme pääosin puhelimia kirjaamisessa käyntien aikana. Arvaa vaan, osuuko se sormi aina kohdilleen ja jos ei kiireessä aina ehdi kunnolla tarkistaa kirjoittamaansa. Tekstiä saa korjattua tietokoneen kautta, mutta puhelimella luettuna teksti pysyy alkuperäisenä. Ne ovat luettavissa n. 2 viikon ajan puhelimilla. Oli siis myös henkilökohtaisesti koskettavaa lukea tuollaista höpötystä ;D

      Poista
  18. Hei, just lukiessani mietin, että oletkohan mahtanut lukea nuo Marttilan hauskat opukset, niin sieltähän ne heti tulikin vastaan :D.
    Ne oli siis ainoat, jotka minäkin olen lukenut, ja vielä moneen kertaan..
    En ole nykyisin mitenkään ahkera kirjojen lukija, mutta... Sain eilen valtavan pakettiautolastin kirjoja! Siinä onkin seuraaviksi sadaksi vuodeksi lukemista.. Olin sanonut ystävälle, että juu, kyllä minä keksin niille kierrätyskohteet :D.
    Hieman haastetta saada niitä nyt väliaikaisesti maastoutumaan, ettei miesväki huomaa koko määrää, ennen kuin saan edes osan eteenpäin. Parhaillaan vellova flunssa hankaloittaa asiaa, mutta pian pääsen jo kunnolla tutkimaan saalista. Mukavaa lukuvuotta 2023 ! T. Kirjahamsteriko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tulee telepaattisia ennakkonäkyjä, kun miettii jotain :)
      Aikamoinen salasijoittelu sinulla täytyy nyt olla, että saat pakettiautollisen sijoitettua kotiin huomaamatta ;) Kuulostaa kyllä jännittävältä lastilta. Siitä kun alkaa sisältöä ihmettelemään ja päättämään, minkä haluaa sitten lukea ekana.
      Jos ei muu auta, niin kirjoistahan voi aina askarrella, jos raaskii. Hamstraaminen on ihan ok, jos se pysyy edes jollain tasolla hallinnassa. Mukavia lukuhetkiä sinulle ja kiitos kommentista!

      Poista
    2. Tää ei ihan ollut hallinnassa ;) Tapahtui niin äkkiä. Meillä ei ole edes kirjahyllyä, kun omat kirjat laitettu kierrätykseen jo kauan sitten. Paitsi puutarha- ja käsityökirjat. Jätän vain kirjat , jotka aiomme lukea, muut jatkaa matkaa. Kirjasto vaatii vähän liikaa tilaa näin kotioloissa :D

      Poista
    3. Meidän vaarilla oli aikanaan oikein kirjastohuone ihan tavallisessa makuuhuoneessa ;) Siellä oli 2 seinää täynnä hyllyjä, kuin kirjastossa ja sitten katon rajassa vielä kiersi yksi hyllyrivi muillakin seinillä ;) Kyllä ne paikat varmasti teilläkin löytyvät ;D
      Minulla on ollut noista omista käsityökirjoista vähän huonot tuntemukset, kun niitä vaan kertyy ja kertyy, enkä lopulta edes tee niistä mitään. Pitäisi varmaan tehdä joku karsinta ja laittaa niitä kiertoon.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!