tiistai 10. tammikuuta 2023

Käsityövuosi 2022

Mistähän tätä juttua aloittaisi... on niin  paljon neulottua ja muutakin käsityötä tullut viime vuoden aikana tehtyä.  

Jospa vaikka tekisin jonkinlaisen koonnin valmistuneista:

SUKKIA  30 paria

Omasta mielestä kauneimpien joukkoon pääsivät ainakin nämä kolme paria. 




Jokaisessa sukkaparissa oli tietysti oma viehätyksensä; innostus uuden aloittamisesta, lankojen penkaaminen, uuden ohjeen etsiminen ja aloittaminen, valmiiksi saaminen.  Kirjoneuleissa on niin mukava katsoa, kuinka se kuva alkaa hiljalleen muotoutua. 


LAPASIA JA KÄMMEKKÄITÄ 19 paria

Sain sateenkaaren väreissä Myboshi lankoja ja päätin tehdä lapasia.  Siitä se sitten taas lähti ikään kuin lapasesta, eli päätin tehdä kaikista väreistä niin monet lapaset ja kämmekkäät, kuin lankaa riittäisi. Vein nämä sitten ystävänpäivänä töihin ja annoin työkavereille osan.  Osan jakelin lähipiiriin ja osan pidin itse. 

Näiden lisäksi syntyi muutamat nk. junatyyliset lapaset lastensetteihin. 

SÄÄRYSTIMIÄ  2 paria

Toiset säärystimet syntyivät aiempien lapasten jämälangoista. Alakuvassa toiset säärystimet.  Mietin monesti, että säärystimiä pitäisi tehdä omaan käyttöönkin enemmän, mutta hitaahkosti näitä tuntuu syntyvän 😀


VIRKATTU vaunupeitto

En ole kovin innokas isoäidinneliöfani, mutta oikeissa väreissä nekin näyttävät tosi kivoilta.  Mietin jopa, että tekisin olohuoneeseen, neulontatuoliini jonkun peitteen... joskus.... 



En neulonut mitään isompaa työtä, kuten villapaitaa tai -takkia.  Ehkä tänä vuonna olisi taas aika kokeilla jotain uutta?  Ohjeissa ja kuvissa on niin upeita villapaitoja ohjeineen, mutta olen niin huono käyttämään villapaitaa, että tulisi vain sellainen kaapissa jumittava neule.  Voihan se tietysti olla  niinkin, että en ole vaan löytänyt sitä oikeaa.... 😍


Lankaa kului vuoden aikana 5 kiloa 295 grammaa. Eniten painon mukaan verrattuna kului maaliskuussa, jolloin neuloin paljon paksusta langasta.  Hiljaisin neulontakuukausi oli heinäkuu.  2022 ei ollut langankulutuksen puolesta mikään huippuvuosi. Laskennan tein  joka tapauksessa vain huvin vuoksi. 

OMMELTUA

Pieniä lastenvaatteita, paitoja itselleni, 3 lierihattua.

Näitä pieniä on niin kiva tehdä, kun kankaatkin ovat ihan toista luokkaa, kuin iän karttuessa 😂 Näistä haikankaista ja muista siirrytään sitten pikkuhiljaa siihen täysmustaan, viimeistään teini-iässä. 

Tämän asun vein kastepäivänä pienelle pojalle, joka luultavimmin pystyy käyttämään sitä koon puolesta vasta rippipäivänä 😂


Ostin Unelmallisen nettikaupasta Satu -paidan kaava-arkin ja tein monta erilaista paitaa. Tämä vaalea huppari mietitytti, sillä kangas vaikutti aika paksulta. Epäilin, että tätä ei ehkä tule kovin paljoa käytettyä. Vaan kuinkas kävikään! Tämä on ollut niistä kaikista huppareista se käytetyin!   Olen pitänyt myös paljon niitä puolihihaisia paitoja. 
Alkuvuodesta Frodo vasta opetteli tarkastamaan käsityöjälkeä Merrin opastuksella. 


 Helteisen Napolin -matkan lähestyessä iski paniikki, sillä minullahan ei ollut hattua!   Nyt niitä sitten on 😄 Näistä tuleekin mieleen, että haaveilen repun ompelemisesta... jos vaan löytäisin kivan kaavan. En ole vielä käynyt omaa käsityölehtihyllykköäni läpi, mutta toivon sieltä löytyvän jotain, mitä voisi kokeilla.  Siihen voisi yhdistää farkkuakin taas... 


 FARKUISTA tulee mieleen tämä puhelinlokerikko, jonka tein "etätöinä", eli sairasloman aikana työpaikalle.  Käytössä se on ollut siitä lähtien ja toimii, kuin junan vessa 😜



Tein taulunkehyksestä naulojen avulla pienen kangaspuuaihion, jolla kokeilin MINIRYIJYn tekoa.  En ole vieläkään löytänyt tälle kunnollista paikkaa, enkä näin ollen ole viitsinyt kokeilla toisenlaista versiota. 


ASKARTELUpuolella tein monen monta hylsykirjaa, sekä muitakin tavanomaisesta muodosta poikkeavia kortteja.  Kaikille on löytynyt käyttöä. Kuvien ja tekstien yhdistely on terapeuttista. 


PIHALLA ilahdutin omaa väkeä, sekä naapureitakin tällä erikoisella kyhäelmällä, jossa käytin heinäseivästä,  keino-omenia (en millään keksinyt parempaa sanaa 😅) ja helmeilevää kastelukannua. 


Tänä vuonna odotan innolla uusia inspiraatioita, mitä omituisempia, sen parempi!   

38 kommenttia:

  1. Olet tehnyt vaikka mitä! Ihanat nuo lierihatut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin iloisesti yllättynyt noista hatuista, vaikka jouduinkin muokkaamaan hattua kaavaan verrattuna jonkin verran. 2 noista käytin reisussa :)

      Poista
  2. Olet ollut todella luova ja ahkera! Nostan hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin saa minut välillä testailemaan omituisia juttuja ja se tunne, kun saa jotain valmiiksi, on mahtava :)

      Poista
  3. Jestamandeera miten paljon olet saanut aikaan. Pakko todeta, että olet moniosaaja. Todella taidokkaita neuleita ja virkkauksia ja ompeluksia ja askarteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen sisälläni, että on hyvin monta asiaa, joita en kyllä osaa ;) Olen välillä sellainen taivaanrannanmaalari. Tunnen usein pakottavaa tarvetta aloittaa jotain. Aina ei ole ollenkaan selvää, että mitä ;)

      Poista
  4. No nyt kyllä panit meikätytön hiljaiseksi =O. Tähän maratoonilistaan kun vielä ynnätään luetut kirjat, niin alkaa mietityttää - nukutko jossain välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minä vasta itsekin alan herätä tuohon, että maratoonilista? En ollut ajatellut asiaa noin. Eräänlainen hulluus kai tämäkin on ;D Nukun kyllä. Paitsi tänään ei nukuttanut kovin pitkään. Heräsin poikkeuksellisen aikaisin iltavuoropäivään, eli klo 6 ja siitä asti on äänikirja pulputtanut ;D Minulla on joitain juttuja, joita en hirveästi suorita ja yksi niistä on siivous.... Kyllä täällä silti pystyy ihan hyvin elämään ;D

      Poista
  5. Olet kyllä ollut hurjan ahkera! Tuo viimeinen oli ehkä suosikkini! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toin heinäseipäällä pisaran maaseutua lähiöalueelle ;)

      Poista
  6. Kettusukat on ihanat. Minun pitäisi neuloa säärystimiä ja siksi kysynkin, miten laskit silmukat? Kerran aloitin säärystimiä mielestäni jonkun ohjeen mukaan 7-veikasta. Ainakin alku oli joustinneuletta 2o 2n, mutta tuli niin kumman tiukkaa, että se vastasi lähinnä nilkkasukkien paksuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan tehnyt säärystimiä ohjeesta. Teen yleensä jonkun sukanvarren silmukkamäärien mukaan ja pidän saman silmukkamäärän koko säärystimen ajan. Polvisukkien yläosan silmukkamäärät, 7 veikalla ehkä max 18s/ puikko (jos on resoria), riippuu millaiseen jalkaan tulossa. Käytössä ei kuitenkaan aina huomaa, kuinka päin säärystin tuli puettua. Ajattelen myös, että säärystin ei ole koskaan ihan suorana jalassa, vaan aina vähän "runtteella".
      Parhaat säärystimet olen saanut tehtyä niin, että niissä on osittain jonkuntyylistä resoria koko matkan mukana, palmikkoresoria tai jotain.

      Poista
  7. Paljon olet saanut aikaiseksi erilaisia käsitöitä minulla loppuu kutomiset kuin seinään kun puutarhakausi alkaa . Vielä jotain yrittelen tehdä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisimmat hommat menevät aina edelle :) Minullakin menee jonkun soittokeikan lähestyessä paljon aikaa soittamiseen. Neulominen on siitä hyvä, että sitä voi tehdä vaikka vain muutaman kerroksen päivässä ja silti työ etenee :)

      Poista
  8. No nyt on tullut kyllä tehtyä vaikka ja mitä! Noita mustapunaisia sukkia en olekaan nähnyt sinun tekevän, aivan mennyt ohi minulta, mutta kauniit ovat. Jään innolla odottamaan mitä tänä vuonna keksitkään!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ja punainen ovat aina niin komeasti yhteensopivat värit :) Minulla ei ole vielä sitä uutta sukkalehteäkään. Siitä nyt ainakin on jotain tehtävä. Parhaat jutut tulevat kyllä ihan puun takaa, odottamatta, silloin, kun voi itse säätää jotain uutta. Samaa, kuin sinun uusien mallien kehittelysi :)

      Poista
  9. Paljon on vuoden mittaan tullut valmista. Ekat sukat on tosi kauniit ja "rippipuku" ihan huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitä on hiljalleen vuoden mittaan neulottu ja ommeltu :) Näin listattuna vasta huomaa, että aika paljonhan niitä tuli ;D Ilmankos siitä tulee vieroitusoireita, jos ei ehdi useampaan päivään mitään tekemään ;)

      Poista
  10. Siis A-P-U-V-A-!!!! Nuo Kettu-sukat... tiedät jo, että "kuola valuu" täällä jo katsellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään ketuista itsekin, kun ne on tuossa jotenkin luonnollisemman näköisiä, vaikka eivät olekaan oikean värisiä. Pojalla oli ne jo jalassa tuossa yhtenä päivänä :)

      Poista
  11. Komppaan edellisiä kommentteja. Miten älyttömän paljon olet saanut aikaan kivoja juttuja ja ei mitään perushommia vaan upeita tuotoksia .Luovuus on lahja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuus on todellakin ihanaa! Muissakin, kuin käsityöolosuhteissa on luovuudesta hyötyä. Siinä, miten selviytyy kiperissä tilanteissa, kun tavalliset työtavat eivät auta.
      Sinä olet villapaitaguru :)

      Poista
  12. Olet todella aikaansaava ja kekseliäs! Vaikka mitä ja tässä oli vain osa, mitä muistan vuoden mittaan lukeneeni blogijuttujasi.
    Todella kauniit sukat oletkin valinnut tähän! Samaa mieltä, kuvion syntyminen on kiehtovaa katsottavaa. Mini-Frodo on ylisöpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mini-Frodo on edelleen Merriä pienempi ja epäilen, että tulee jäämäänkin pienemmäksi. Se on jotenkin eri rakenteinen. Toivottavasti tänä vuonna löytyy taas lisää käsitöitä tarkastettavaksi ;)

      Poista
  13. Wau, tuottoisa vuosi!
    Kettusukat ovat ilmiömäisen ihanat, ja farkkutyösi jaksavat aina ilahduttaa ja innostaa (ja herättää harmia, kun en itse saa farkkuilua alulle heräävästä inspiraatiosta huolimatta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista on tosiaan ehtinyt syntyä. Herää myös kysymys, mitä muuta olisi ehtinyt tapahtua, jos ei olisi koko ajan neulonut ;D
      Farkkujutut pukkaavat edelleen silloin tällöin tajuntaan, mutta ei toistaiseksi mitään sellaista, joka vaatisi toteuttamaan :)

      Poista
  14. Kun kokoaa tämmöisen inventaarion, näkee, miten on ollut kuitenkin aikaansaava vuoden aikana. Ompeluksista puuttuu muuten se ehtoisan gasthausin emännän asu. Onneksi sinulla on nuo kaksi reipasta laaduntarkkailijaa, niin lopputulokset ovat hyviä. Nuo kettusukat ovat kerrassaan ihanat, minä neuloin sellaiset pari vuotta sitten, ja niistä tuli liian isot, mutta ovat olleet kotikäytössä. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Arvaa silmäilinkö tuota ehtoisaa pukua näitä valitessani ;D Siitä taisi tulla jo niin paljon juttua, että jätin sen historiaan ;D Tunnen itseni vieläkin vähän kiusaantuneeksi, kun muistan, miltä tuntui mennä soittamaan se päällä ;D
      Kettusukat olivat miestenkokoa ja sopivat pojalleni. En enää tarkkaan muista ohjetta..olisiko se ollut ohuemmalle langalle, kuin mitä valitsin? Eli sain reilun koon aikaiseksi, kuten tarvitsinkin.

      Poista
  15. Tulin kommentoimaan että seuraan edelleen blogiasi (vaihdoin julkisesta seuraajasta nimettömäksi kaikkien seuraamieni blogien kohdalla) 💕 älä siis ihmettele kun on yksi tippunut lukijapaneelista pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luvut on vain numeroita :) Kiva jos käyt moikkaamassa ja kiva lukea kommenttejasikin :)

      Poista
  16. Sinua ei todellakaan voi sanoa yksipuoliseksi taitajaksi. Olet taitava ja kekseliäs. Viimeisen kuvan kesäinen monumentti on vallan mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tulevan kesän keksinnöt antavat vielä odottaa keksiintymistään ;)

      Poista
  17. Kaunista, kodikasta, luovaa, taitavaa... on monipuoliset luomukset 🌿🌺🌿🌺🌿🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulominen on parasta, mutta mukava on välillä tehdä jotain ihan muutakin :)

      Poista
  18. Ihania, ihania käsitöitä! Olet taitava ja ahkera <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ainakin kokeilunhaluinen. Kaikki ideat eivät aina natsaa ;D

      Poista
  19. Mahtavan runsas käsityövuosi. Monipuolisuus pitää aivot toiminnassa...öö, melkein aina =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että aivot toimivat hyvin käsitöitä tehdessä, mutta eivät välttämättä muissa jutuissa ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!