maanantai 9. toukokuuta 2022

Sampo -sukat

 Tähän sukkamalliin huomioni kiinnittyi ensimmäisenä, kun sain Arabia -Novita -sukkalehden.  Kuvio on tuttu jo lapsuudesta, koska meillä oli tällaisia lautasia. 

Sukat valmistuivat  muutama viikko sitten, mutta en halunnut näyttää niitä ennen äitienpäivää, jolloin sukat päätyivät äidilleni.  Hänelle lautaset ja niiden kuviot ovat varmasti vielä tutummat 😊



Alla olevan kuvan nappasin lehdestä.  Siinä näkee kuvion lisäksi myös tuon selityksen, mistä lautasen malli on lähtöisin. 


Tein sukat kokoa 38-39. Lanka on Nallea ja sitä kului 85g. Puikot kokoa 3.  Ohjeesta katsoin vain tuon varsiosan, loput tein oman mielen mukaan. Näihin sopii minusta tuo ristikkomainen kantapääkuvio. 
Valitsin jälleen ohjeesta poikkeavan värisävyn. Lehdessä vihreä oli sellaista merkillisen imelän vihreää, joka ei mielestäni vastannut lautasta.  Tämä TaikaNalle sopi minusta aika hyvin.   En tosin  lähtenyt kaupasta mitään värejä etsimään, vaan käytin kaapistani löytyneitä värejä.  

Sukaksi lautasen kuviot on mallintanut Marita Karlsson.



Kuka se sieltä kurkistaa? Yhtä paljon, kuin vierailijakissa, kiinnostaa Frodoa aina myös kuljetuskoppa 😄 Merri katsoo vieressä, että pikkukissa käyttäytyy asianmukaisesti. 


Sam on nyt jo tottuneempi Frodoon, eikä pelkää sitä. Siitä on kuitenkin tullut hieman säikky iän karttuessa. Se kuuntelee tarkasti ääniä ja rapsahduksia.  


Sam on niin sirppana leijonaharjaksistaan huolimatta 😻
Sam on puoliksi Maine coon -rotuinen.  Ne ovat usein aika isokokoisia, mutta Samin vanhemmista ainakin toinen on ollut kai melko pieni 😏
Sam on hellyydenkipeä ja tulee helposti syliin.  



Euroviisut ovat jo todella lähellä! Tänä vuonna en ole saanut aikaiseksi mitään katsausta musiikilliseen kattaukseen, mutta odotan silti innolla huomenna alkavaa viisuilua. Suomi on vasta toisessa semifinaalissa, joka tulee torstaina.  Ukrainasta povataan jo valmiiksi voittajaa viisuihin.  Heidän kappaleensa on kyllä oikeasti hyvä, eikä voitto olisi yhtään huono valinta musiikillisestikaan.  Viisujen pitäisi olla ei-poliittinen kisailu, mutta uudistuneesta pistelaskutavasta huolimatta on selvästi näkyvissä naapurimaiden suosiminen.  Hajontaa on kuitenkin tullut enemmän kuin ennen.  Sekin on varmasti totta, että naapurimaan musiikkia kuullaan muutenkin useammin ja se kuulostaa ehkä omiin korviin jotenkin tutummalta?  Ehkä siihen mieltyy herkemmin, kuin kaukaisemman maan melodioihin? 

Aiotko katsoa viisut?  Viihdyttäviä viisuiltoja niille, jotka aikovat! 

26 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja ristiinvahvistettu kantapää sopii malliin tosi hyvin.
    Mainiot ja söpöt kuvat kisuleista yhdessä ja erikseen.
    Mukavaa alkanutta viikkoa. Toivotaan, että saisimme vihdoin myös huomattavasti lämpöisempiä säitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Muutama vähän lämpimämpi on jo ehtinyt ollakin ja se on tuntunut mukavalta. Ollaan jopa kerran syöty terassilla, vaikka se on pääosin avoterassi. Pihalla olin parina päivänä tekevinänikin jotain, kun kerran tarkeni. Kissat tykkää olla ulkona ja naruja pitää vähän väliä vahtia. :)

      Poista
  2. Kylläpä on kauniit sukat ja todellakin osuva vihreän sävy!
    Kissakuvasi ovat suoratsaan sisutuksellisia - asettelut täydelliset, miten kissoja/eläimiä saakaan haluttuihin asentoihin/taustoihin, heh... sitä mietin... Työkaveri on hevoskuvaaja... siis tekee niitä ihan tilauksesta ja upeita ovat,
    vaatineeko myls hevoskuiskaajan taidon?? Osaatko sanoa, sinulla kun on jo kissankielitaitokin, niin varmasti olet kissa-kuiskaaja?? Hih.... hymyjä päivääsi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään näistä sukista. Teräosan valkeus tietysti vähän arveluttaa käytössä, mutta aikansa kutakin :)
      Hieno kuva olisi Samista tuolla komealla, vanhalla pahkatuolilla, mutta joku onneton (minä) on jättänyt toppatakkinsa tuonne taakse roikkumaan, eli se siitä asettelusta sitten taas ;D
      Harvoin eläimistä saa näin harrastelijatyylillä hyviä kuvia parhaista tapahtumista tms. Aina joku on liikahtanut, tai homma pysähtyy siihen, että kuvaaja ilmestyy lähelle. Katse kameraan on myös usein täysin mahdoton. Ammattimaiset kuvat ovat varmasti vaatineet jonkinlaista kuiskailutaitoa.
      Kyllä minä hyvin usein myös kuiskailen kissoille ja katson, kun niiden korvat suuntautuvat ääntä kohti, vaikka pää ei käänny. Lasketaanko sitä kuiskailutaidoksi ? ;)

      Poista
  3. Kyllä on kaunis tuo sukan kuvio ja hyvin toteutuu Taika Nallen sävyissä. Voi kun tuon Sam-kissan saisi omaksi; aivan syötävän ihana. Vaan kun tuli otettua allerginen mies, niin kissoja voi katsella vain kuvissa.
    Minä olen aina ollut Euroviisufani. Nyt en ole ehtinyt ennakkokatsoa kappaleita, mutta huomisesta alkaen katson. Luulen, että naapurimaiden äänestäminen on enemmänkin johtunut naapurimaassa asuvien oman maan kappaleen äänestyskäyttäytymisestä. Nyt saattaa olla normaalimpi tilanne, kun Venäjä ei ole mukana niin ulkovenäläiset eivät voi äänestää omaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on valintoja :) Ehkä pidät kuitenkin sen miehen :)
      Nykyään on kiva, kun noita viisukappaleita pääsee kuulemaan jo etukäteen. Eikös se ennen pidetty visusti salassa? Moni kappale on aluksi mieleenpainumaton, mutta muuttaa muotoaan useammalla kuuntelukerralla. Jotkut kappaleet muistuvat mieleen vielä vuosienkin kuluttua. Tykkäsin muutama vuosi sitten kuullusta Italian biisistä, jona lauloi Fransesco Gabbani ja tutustuin hänen musiikkiin enemmänkin. Edelleen kuuntelen välillä. Minusta on hienoa, että joukkoon mahtuu sellaisia, jotka erottuvat oikein kunnolla muista. Eivät välttämättä voittaja-ainesta, mutta erityisen kuunneltavia.
      Pian päästään nauttimaan kolmen illan verran. Minä aina myös tallennan nuo ohjelmat ja kuuntelen niitä vielä myöhemminkin. Poistan tallennuksesta ennen seuraavia viisuja ;D

      Poista
  4. Upeat sukat taas, en kyllä ikinä osaisi tehdä tuollaisia♥️Kiva että Sam on tottunut jo Frodoon. Sam on kaunis kissa, ja muistuttaa hieman edesmennyttä Otto-kissani, joka oli puoliksi norjalainen metsäkissa, ja sillåkin oli tuollainen leijonaharjas. Olen muuten aina haaveillut Maine Coon kissasta, ne ovat niin upeita. . Kaunista uutta viikkoa 🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruudukkoa seuraamalla edeten :) Jotkut kuviot ovat näissä Arabia-sukissa onnistuneet erityisen hyvin sukkamalleina.
      Maine coonit on ainakin joissain kuvissa todella isoja. Tuo pörheä pään seutu on kyllä niin suloisen näköinen :)

      Poista
  5. Sukat ovat tehty todella rakkaudella äidillesi ja aivan ihana kuvio!
    Ja en ikinä kyllästy ihastelemaan noiden kisujen ilmeisiin ja katseisiin.
    Todella hyvät kuvat!
    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohdennettu kuvio :) Tänään on tiedossa kissaseuraa kai enemmänkin, viisujen merkeissä :)

      Poista
  6. Ihania olemukseltaan ja hauskoja persoonia nuo sinun kissasi, niin omat kuin kyläilevätkin. Kunhan lämpimät säät sallivat pihaoven auki pitämisen, saamme mekin toivon mukaan taas naapurin kissan pikavierailuille.
    Sukista tuli kauniit. Värivalinta onnistui erinomaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoja pitempään seuratessa huomaa tosiaan, että kaikki ovat erilaisia persoonia. Päälisin puolin saattavat kaikki näyttää kissoilta. Ehkä tässä on hiljalleen itsekin alkanut jollain lailla vastaanottamaan kissavärähtelyä, ainakin tuttujen kissojen osalta :)
      Täälläkin pyörähti vieras kissa pihalla äskettäin. Piti jahdata se pois, kun toiset ovat valjaissa ja se ei. Merri veti kerran aiemmin herneen aika pahasti nenään vastaavassa tilanteessa.

      Poista
  7. Kauniit sukat! Äidilläni on myös noita lautasia eli lapsuudestani tuttuja ovat. Kyllä on kissat suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne ovat silloin olleet selkeästi tarjolla ja herättäneet kiinnostusta :) Kissat herättivät minut taas aamulla, etenkin Merri, joka ei ymmärtänyt, että tänään pitää nukkua vähän pitempään, kun illalla tulee viisut :)

      Poista
  8. Oi, tuo Sam vie kyllä sydämen ihan täysin ♥
    Valitsit täydellisen vihreän noihin sukkiin! Todella kaunis.
    Viisuja tulee ehkä katsottua, ehkä ei. Lapsena katsoin aina, mutta aikuisena olen kokenut ne usein vähän puuduttaviksi. Mutta jos niitä seuraa puolittain vaikkapa jonkun toisen askareen lomassa, ne ovat ihan kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sam on pieni suloisuus. Ikuisesti pennun oloinen siron kokonsakin puolesta :)
      Itsellekin tuli samainen olo värivalinnasta jo heti alussa. Aina ei mene nappiin, vaikka yrittäisi.
      Onhan siellä viisuissa aina niitä nk. jääkaappikappaleitakin ;) Tosin toisella kuulemalla joku sellainenkin voi olla hyvä. Minähän siis katson vuoden mittaan viisuja useamman kerran tallennuksesta ;D

      Poista
  9. Kauniit sukat ja suloisia ovat myös kisut ♥
    Kyllä mie aion viisuja katsoa, kaikkein jännintä on miusta aina se pisteidenanto. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen pisteiden jakosysteemi onkin järkevämpi, kuin aiempi, jolloin tuloksen tiesi jo etukäteen, kun kuuli maan nimen. Viisujen loppuosa on usein sellainen, että pitää pysytellä hereillä, vaikka jo väsyttää ;)

      Poista
  10. Hienot sukat ja suloinen on tuo Samkin.

    Minä olen nyt tipahtanut ihan tapahtumakartalta kokonaan, kun Euroviisut ovat jääneet noteeraamatta. Olen joskus melkeinpä fanittanut the Rasmusta, joten kyllä siitä tule lisäpontta viisujen seuraamiseen. Viime vuonna saatiin nuoriso-osastosta yksi mukaan viisujen tuijotteluun, toivottavasti tänä vuonnakin onnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukalla viisujen katsominen onkin aina mukavampaa. Nimittäin, jos kaikki oikeasti haluavat katsoa niitä, eivätkä pulise omiaan ;) Minäkin saan ehkä tänään seuraa, jos tytär tulee iltakylään. Mies varmasti menee nukkumaan, kun on aamuvuoro. Yritetään olla mölyämättä ;D
      Suomen pärjääminen on aina vähän kyseenalaista, johtuen ehkä aiemmasta viisuhistoriasta. Olisihan se kiva, jos päästäisiin taas finaaliin, eikä oltaisi viimeisiä. Lordi ainakin osoitti, että oletukset voivat olla aivan väärätkin!

      Poista
  11. Tunnistin lautasen heti ja se toi lapsuuden mieleen :-).Meillä oli kotona juuri tuollaisia syviä ja matalia lautasia mutta kun niitä arkena käytettiin ei jäljellä ole enää ensimmäistäkään.Ihanat sukat ja juuri passelit värit valitsit.
    Viisut ei ole enää mun juttu vaikka niitä lapsuudessa ja nuoruudessa tiiviisti seurattiikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että lautaset ovat aluksi olleet nk. parempia ja sitten arkikäytössä meillä. Nykyään en tiedä jäikö niitä yhtään. Ehkä kukka-alusena ;D Ankea kohtalo ja hienolaatuinen kukkalautanen. Ohjeen vihreä väri oli jotenkin liian vaalea. Tämä osui vahingossa ihan nappiin. Lautasessakin nuo vihreän sävyt ailahtelevat.
      Minä olen aina katsonut viisuja. Ei ole varmasti monta vuotta jäänyt väliin. Ehkä joskus nuorena, kun on ollut muita rientoja...

      Poista
  12. Jahas jahas, taasen samat sukat on pistänyt meillä silmään! Ja totta tuo, että tuo valitsemasi vihreä vastaa kyllä paremmin lautasen kuvion vihreää. Minkähän vihreän minä nyt valitsen, kun ei ole tuota TaikaNallea. Ja kisulit ovat taas niin elementissään:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon lehden malleista kannattaa aina katsoa myös kuukelin kautta nuo astiat uudelleen. Värit aina vähän erilaiset. Tummanvihreä käy varmasti paremmin, kuin tuo lehden imelä vihreys :)
      Meinasin käyttää tuota kuviota myös terässä, mutta ei se sitten tuntunut sopivan siihen. Olisihan tuon sukan kärjen jotenkin viheriöidä kuitenkin?

      Poista
  13. Oikein hyvä värivalinta sukkiin, sopivasti värisävyn vaihtumista ja oikea vihreän sävy. Euroviisut olivat kova juttu kouluaikoina ja silloin niitä seurattiin ja arvosteltiin kiivaasti - ja suosikki ei koskaan voittanut. Paitsi ruotsalaisten kevyt humppa kultaisista kengistä, mutta ei voinut ääneen tunnustaa pitäneensä siitä. Sittemmin emme ole seuranneet kuin satunnaisesti. Jossain vaiheessa tuntui, että kaikki kappaleet ovat samanlaisia ja ääniä ei anneta kappaleen mukaan vaan kaverille jne. Erityisesesti, etten jaksa valvoa aamuyöhön. Mutta lukusanat eri kielillä tulivat jo nuorena tutuiksi Euroviisuja seuratessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiliset semit menivät yllättävän nopeasti läpi. Oheisohjelmaa ei nyt ollut kohtuuttomasti, kuten joinain vuosina. Pisteenlaskukin on varmaan jotenkin nopeutunut. Eilen suosikkejani olivat Ukraina, Portugal ja Norja. Kaikki pääsivät jatkoon. Huomenna jännäillään Suomen jatkoa :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!