torstai 26. toukokuuta 2022

Farkuista, osa 16

 Aloitetaan näistä farkuista, jotka löytyivät kirpputorilta pitkällisen etsinnän jälkeen.  Kääntelin valtavan määrän farkkuja pehvan puolelle, että näin, oliko takatasku riittävän suuri. Plussaa oli, jos lisäksi oli jotain ulkonäöllistä extraa.  Aika harvassa oli.   Housujen piti olla myös halpoja, koska tarkoitukseni oli silputa ne 😆 Nämä maksoivat 50c-1,50c.  Minulla oli kotonakin muutamat pöksyt, eli kaikkea ei tarvinnut ostaa. 

(mainittakoon, että otsikon numeroinnin osat 1-15, löytyvät tuolta sivupalkin aiheosiosta kohdasta "farkuista").


Toinen, yhtä tärkeä osio, oli tämä päistään päättelemätön poppaliina, joka oli juuri oikeaa kokoa ja väriä. Minulla on näitä useita, koska sain erään sukulaisen varastosta kaikenlaista käsityötavaraa aikoinaan. Hän on varmasti itse kutonutkin tämän poppanan.  Minulla on kuitenkin liinoja enemmän kuin tarpeeksi, joten päätin käyttää tätä vähän toisin.  

Ensin päättelin molemmat päät solmiamalla, koska pelkäsin, että ommellen saattaisi jokunen loimi silti karata ja löystyä.   Sen jälkeen taittelin molemmat päät ja käänsin siististi takapuolelle. Ompelin koneella. Yläosaan jätin leveämmän kujan, johon sain työnnettyä tuon puukepin. Niitä olen ottanut jemmaan miehen heittettyä niitä ison nipun puukoriin. Näilläkin on ollut jo käyttöä monessa kohteessa.  Älä siis hävitä mitään, mitä voit vielä seuraavan 100 vuoden aikana tarvita! 

Irrotin yksistä housuista 2 vyölenkkiä, jotka ompelin ensin takapuolelle saumaan, mutta yläosa jäikin tämän jälkeen tylsästi lönköttämään. Irrotin, ja ompelin lenkin molemmin puolin.  Lopputulos oli selvästi parempi, eli kannatti ratkoa ja kohentaa.  Vanhat avainlenkit olivat sopivan tukevia ja kestänevät reilunkin painon. 



Nyt on vähän suttuinen kuva, mutta oli pakko laittaa kuva pikkuapulaisesta, eli Merristä, joka omatoimisesti päätti valita minulle oikeat ompelulangat. 


Seuraavaksi edessä oli aivan tyhjä "taulu". Leveys on 49cm ja korkeus 54cm. 


Leikkasin takataskuja 9kpl graavisti irti pöksyistä, taskunpohjat olivat mukana.  Seuraava homma oli sommitella erisävyisiä ja kokoisia taskuja jotenkin järkevästi alustalle.  Siinä sitä vierähtikin aikaa.... 
Olen edelleen käynyt vähän tyhjäkäynnillä ja juuri tällaisiin asioihin ne minun päiväni ovat kuluneet... 😁 Lopun aikaa sitten vaan huilailua. 


Leikkasin pohjat taskunreunoja myöten siisteiksi ja käänsin yläosan piiloon. Ompelin yläosat ja taskujen reunat.  Sain tässä hommassa katkottua ompelukoneen neuloja 4 kappaletta ja ärräpäitä lenteli.  Välillä piti käydä jäähyllä. Siksipä tähän hommaan menikin päiväkausia 😌

Meinasi jäädä mainitsematta, että ompelin jokaiseen taskuun ennen kiinnitystä tuollaisen kovamuovisen lappusen. Osa taskuista oli niin ahtaita, että jouduin ratkomaan ensin vähän sivusaumaa.  Koska kierrätys oli homman ydin, niin pitänee mainita, että tuo muovi oli peräisin vanhasta pöytäkalenteristani, josta olin syystä tai toisesta ottanut muoviosan ja kannet talteen 😏


Taskut on viimein saatu ommeltua ja tarkistus meneillään. Merri on vähän epäluuloinen noiden muoviliuskojen suhteen. 


Se huomasi myös alaosassa isompien taskujen menevän alareunan yli!  
Koska taskuissa on jäljellä takaosakangas, on tasku edelleen pussimainen, vaikka se menee yli reunan.  Alataskuissa on myös edelleen kiinni tuollaiset koristelenkit. 


Muovitaskuihin leikkasin askartelun ylijäämäpapereista värilliset laput, joiden päälle tulee nimet.  Frodo ja Merri pääsivät testaamaan nimiään. 


Tämä on menossa työpaikalle ja siinä olisi tarkoitus pitää puhelimia latauksessa. Tällä hetkellä ne valtaavat  pöytätilaa sekavana vyyhtenä.  
Testissä pelkkä puhelimeni rähjäinen kotelo ja siinä johto valeessa roikkumassa. Milläs minä olisin kuvan ottanut, jos puhelin olisi ollut pussissa?

Saa nähdä, saako tämän toimiston seinälle roikkumaan ja toimiiko se niin isolle puhelinmäärälle.  Painoa ainakin tulee aika reilusti. 


Kai sitä voi näin tehdä "töitäkin" vaikka ei työpaikalla läsnäolevana olekaan?   Pian on taas aika tehdä päätöksiä sairasloman jatkon suhteen.  Kovasti tekisi mieli jo mennä töihin. Pelottaa, että paluu on aina vaikeampaa, mitä pitempään on poissa. 😞
Olotila ei ole edelleenkään täysin normalisoitunut (olenkohan minä koskaan ihan normaali 😆).   Ensi viikolla asia ratkeaa. Siihen asti teen näitä "etätöitä". 



42 kommenttia:

  1. Hauska kierrätysidea.Luulenpa että siitä tulee tosi hitti työpaikallasi :-).Farkut on hyvää materiaalia tuunata. Minäkin tein mökillä Touhulassa vanhoista farkuista uudet lepolassen päälliset.Hyvät ja kestävät tuli.Työasiat ratkeaa tavallaan; älä huoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin voi testata :) Saa nähdä saako edes seinään kiinni ja kestääkö painon. Nyt olisi taas tosi paljon farkkumatskua. Pitäisi tehdä niistä sitten jotain muuta. Farkkuhan vastaa varmaan kestävyydeltään sisustuskankaita tosi hyvin, eli kestää tuolinpäälisenä :)

      Poista
  2. Hieno keksintö! Ensin luulin että jotain kissoihin liittyvää laitat noihin taskuihin kun nimet niissä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain nimiä piti laittaa, että tietää, mihin taskuja käytetään ;D

      Poista
  3. Kas, enpä ois arvannu lopputulosta, täydellinen! Onneks on muutamassa taskussa reiät, ettei puhelimet kuumene :) Moninkertanen farkkukangas on työlästä ommella, siinä kuluu neula poikineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumenemista minäkin mietin.... ei kai ne kuumene? Laturit vaan hetkellisesti. Reiät ovat nyt muotia. Olisi kai pitänyt olla revitypiäkin versioita ;D

      Poista
  4. Voi ,että tässä on luovuus kukoistanut.
    Erittäin upeaa kierrätyksen parhautta, ja hyödyllinen.
    Näppärä keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu oli tosiaan mukavin vaihe :) Kaikenlaista tulee aina kehiteltyä, mutta läheskään aina niillä ei ole käyttöä :)

      Poista
  5. Tulipa hieno. Mitähän joskus pari vuotta sitten harmittelin yhden ompelutyön kanssa, kun ompelukoneneulapakkauksessa (hirveen pitkä sana) on vain 5 neulaa ja viimeinen meni saman työn aikana 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenkin hankalaa ommella ja sitten neulat paukkuu yhtämittaa ! Samaa aloin miettiä, että onkohan niitä neuloja vielä kuinka monta jäljellä ;D

      Poista
  6. Voi kun en tullut aikaisemmin ajatelleeksi: Siivosin kaappeja tulevaa kirpputoria varten ja sinne on nyt lähdössä muutamat farkutkin. On mustaa ja sinistä ja yksissä on jotain helmikoristeitakin. Jos vielä tarvitset takataskuja, niin laita viesti. Voin ratkoa taskut irti ja laittaa postiin tulemaan. Osoite on:
    puikoillanikin at gmail piste com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarjouksesta! Luulen kuitenkin, että yksi lokerikko riittää vähäksi aikaa :) Sinä voit tehdä teillä oman :)?
      Minullakin oli muutamat fiinimmät farkut jo ennestään, mutta niissä oli liian pienet taskut puhelimille.

      Poista
  7. Voi että miten mainio idea! Ihan valtavan hieno! <3 Kyllä työpaikalla ollaan nyt varmasti iloisia. :-) Ja Merri-ylitarkastajalta ei jää kyllä mikään huomaamatta. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein kerran aiemmin tämäntyylisen, mutta oli kaikenkokoisia taskuja ja härpäkkeitä. Tästä tuli reilumman kokoinen. Saa nyt nähdä, toimiiko tämä vai ei. Voihan tätä sitten käyttää johonkin muuhun, jos ei toimi. Nuo johdot minua vähän mietityttävät, että miten ne saadaan kaikki ylettämään.

      Poista
  8. Todella hauska ja käytännöllinen idea (lankojen valitsija on aivan huippu, todella tilannekomiikkaa) Minä olen koristellut mustan puhelinkoteloni tarroilla, jotta se erottuisi kokoushuoneen pöydältä viidestä muusta mustasta puhelinkotelosta - työpuhelimet ovat kaikki samaa mallia. Voin kuvitella teillä kaaosta, kun useita puhelimia ladataan pöydällä toimistossa, jota käyttää usea hoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän rikki tuo lankalaatikko ja aina vähän levällään. En ole koskaan aiemmin nähnyt Merrin siitä kiinnostuvan ;)
      Meillä pöydällä johdot sojottaa sikin sokin ja puhelimet niiden päällä. Siihenkin on kyllä tottunut. Pöytätilaa on tosin aina vähän rajallisesti ja tavaroita kertyy ihmeellisiin paikkoihin. Tämä teline on varmasti vain pisara meressä, vaikka puhelimet saataisiinkin siihen. Onhan se kuitenkin alku :)

      Poista
  9. Hyvä idea ja hyvä toteutus! Aika kasan sait neulojakin tuhottua. Farkkukankaan ompeleminen on hankalaa, se on niin tiivistä ja mitä usemapi kerros kangasta, sen varmemmin saa neulan poikki. Melkoisia päätöksiä sinulla edessä. Se on totta, että mitä pidempään on töistä pois, sen vaikeampaa paluu on, mutta vaikeaa töihin on puolikuntoisenakaan palata. Toivottavasti osaat tehdä oikean ratkaisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideaa tuli hauduteltua jo aiemmin ja äskettäin yksi työkaveri muistutti minua tästä. Farkkujen paksuus useana kerroksena oli vähän liikaa. Melkein paksumpaa, kuin autonpenkinpäälisten ompelu aiemmin. Silloin kone ronksotti pelottavaan sävyyn.
      Oikean ratkaisun tekeminen on vaikeaa.

      Poista
  10. Onpa huippukiva ja ihana, työpaikan piristys ja tarpeellinen esine! Olet kyllä kierrätyksen kuningatar.
    Ihana Merri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tätä sinisen sävyä mietin, että onko outo. voisihan tähän tietysti tehdä samaa sävyä farkuista vehot ja pöytäliinan ja maton ja... ;D Kierrätyskuningattaria ja -kuninkaita sikiää varmaan nykymaailmassa aina vaan enemmän :)

      Poista
  11. Siis WAU!! Että SINÄ keksit - kerrohan työkavereiden ilmeet ja kommentit, kun tuon viet "pääkallopaikalle"
    Todellista "etätyötä" - työt mielessäsi, toivottavasti pikkuhiljaa paremmilla mielin, sillä kuten sanoit: "rima kasvaa paluulle" Eikö mitään erilaisia järjestelyitä olisi mahdollista sovitella työarkeen - helpottamaan paluuta ja ihan jatkossa työssäjaksamiseenkin?? Siis viisaat päät yhteen työterveyden ja esimiesten kanssa? Julmaakin, että joudut itse vain miettimään ratkaisua - koska ja tietämään koska pystyy/jaksaa... ei keltään saa sellaista edellyttää.
    Haleja ja ihanaa seurata näitä sun innovatiivisyyden hedelmiä - eli mitähän seuraavaksi farkuista syntyykään, ei osaa edes arvailla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä tällaisesta oli jo joskus puhettakin, mutta jäi unohlaan, kunnes sain muistutuksen. Suunnittelu jäi silti kokonaan minulle :) Sehän se onkin se paras osuus :)
      Farkkumatskua olisi nyt tosiaan aikalailla, kun taskut on käytetty ;D
      Kyllä minä jonkinlaista kevennystä varmasti töihin palatessa saan. Ainakin huomioitiin silloin, kun kävin kokeilemassa sen 3 päivää. Ala on kyllä sellainen, että ei siinä kovin paljon pysty keventelemään, kun menee toisten kustannuksella. Kellään ei varmasti luppoaikaa ole, että toisen töitä lähtisi isommalti keventelemään. Juurisyy taitaa olla jossain ihan muualla, kun ei hoitajia ole.

      Poista
  12. Arvasin kyllä, että jotakin jännää tuunaat, mutta enpä tällaista osannut aavistaa ollenkaan! Tokkopa koskaan olen tällaista edes nähnyt. Mutta työkaverit ilahtuvat ja tosi kiva, että saa puhelimet pois pöydiltä pyörimästä. Valitsiko Merri oikean langan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin ottanut mustan langan, mutta Merri vinkkasi, että tummansinistäkin löytyy ;)
      Suunniteltiin tällaista jo aiemmin. Minä mietin jo sellaistakin vaihtoehtoa, että pitäisi jättää taskujen alanurkkaan reikä laturinjohdolle. Olisi ollut vähän hankala poimia sitä päätä esille? Sitten näin jo yhden toisen tiimin seinällä samantyyppisen ratkaisun. Siinä oli puhelimet alaosa ylöspäin. Siitä idea napattu asetteluun. Farkku on niin napakkaa kangasta, että tuli heti nämä taskut mieleen. Aluksi niitä ei vaan ollut tarpeeksi.

      Poista
  13. Kiva idea ja toteutus! Olen joskus aikoinaan paikkaillut farkkuja eikä saumakohtien ompelu ole unohtunut. Haastavaa, niin kuin kommentoiminenkin nyt, pahoittelut! En ole juurikaan läppärin ääreen täällä ehtinyt. (Taitaa hoitsu tulla just ja "kohde" on unessa lääkärikäynnin jälkeen..) Terkkuja Roista!
    Ps. Kylläpä arvostan ammattisi tekijöitä!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina ehdi koneen tai puhelimen ääressä notkua :) Siellä on varmaan ihan muuta tekemistä. Mukavaa, jos äitisi saa hyvää hoitoa. Osaispa päättäjätkin arvostaa...
      Rauhallista viikonloppua sinne hieman erilaiseen ajankuluun :)

      Poista
    2. Huomenta!
      Sanos muuta! Teille pitäisi antaa enemmän arvostusta ja tuplasti palkkaa!
      Tulipahan koettua yöllä Turvatiimin käynti, mutta onneksi ei tarvinnut lähteä sairaalaan.
      Ei taida, kiitos vaan, olla rauhasta tietoa, kun on vielä vaikka mitä puuhaa ennen maanantain paluulentoa. ;)

      Poista
    3. Tuplasta en tiedä, mutta sen verran kuitenkin, että alalle alkaisi hakeutua enemmän porukkaa ja henkilökuntaa olisi riittävä määrä. Äkilliset tilanteet ovat aina hätkähdyttäviä, kun pitäisi tehdä nopeita päätöksiä ja tilannearvioita. Hyvä, että tilanne selvisi ja toivottavasti rauhoittuikin.

      Poista
  14. Mainio idea ja kaunis, toimiva toteutus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimivuus on vielä lopullisesti testaamatta, joten peukut pystyyn :)

      Poista
  15. Upean säilytysjutun olet neulonut, hieno!
    Tuollaisella olisi käyttöä vaikka minkä säilytykseen.
    Hienoa kierrätystä!
    Voi että noita sun kavereitasi ja pikku apulaisia,varmasti niistä on paljon apua, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein joskus aiemmin vähän samantyylisen, mutta ei ollut noin pelkistetty. Siinä oli kaikenkokoisia taskuja ja roikottimia. Tunnustan, että en ole keksinyt sille vieläkään paikkaa...
      Pienin kissakamu mutustelee juuri housujen kiristysnarua, niin päästään siitäkin ;D

      Poista
  16. Tiedätkö minä ajattelin joskus tehdä vähän samanlaisen mutta jäi haaveeksi ei vaan minulta onnistunut.
    Hieno rutistus sinulta 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideoiden ja toteutuksen välillä on tosiaan jättimäinen kuilu ;) Moni juttu olisi kiva tehdä, mutta lopulta jää vain ideaksi. Onneksi joskus pääsee maaliin asti :) Kyllä sinäkin varmaan joskus voit vielä käydä toimeksi?

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Vein eilen tuon töihin ja pääsin kokeilemaan, että työpuhelinkin mahtuu taskuun ;) Minulla on nimittäin vähän pienempi puhelin ja pelkäsin, että taskut voi käydä ahtaiksi isommalle puhelimelle. Hyvin näytti mahtuvan ;) Nyt kun saa vielä seinäkiinnityksen, niin pääsee testaamaan.

      Poista
  18. Voi että miten kiva idea taas:) Sulla riittää näitä ideoita:) Ja Merrri ja Frodo varmaan otettuja kun saivat omat nimikyltit;D

    VastaaPoista
  19. Takataskussahan ne muutenkin ovat, että sinällään ei uusi juttu, mutta saada pöytä pysymään tyhjänä olisi suotavaa.
    Kierrätysmatskuna farkku on kelpo materiaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkku on sopivan tukevaa moneen juttuun. Kuin huonekalukangasta.
      Minäkin kuskaan joskus takataskussa, joskin harvemmin :)

      Poista
  20. Minullakin on ihan valtavasti vanhoja ja rikkinäisiä farkkuja odottamassa uusio-ompelua. Joskos vaikka kesällä nyt innostuisin lopultakin...

    VastaaPoista
  21. Tässähän sitä on taskua poikineen, enköhän jotain keksi omaankin lokerikkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut todella käyttökelpoinen farkkutyö. Meidän tiimin puhelimet roikkuu jatkuvasti noissa taskuissa, kun ei olla paikalla ja jokaisessa taskussa omistajan nimi. Kohta toinen tiimi yhdistyy meidän tiimiin, mihinkähän heidän puhelimet laitetaan...

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!