perjantai 12. tammikuuta 2018

Suunnitelmia

Nyt on niin hidas neulomus menossa, että valmista ei tule. Siinä on edettävä 20 kerroksen sykäyksissä joten pienessä ajassa ei viiti tehä mitään. Nyt huomaa, miten tulee muulloin neulottua, muutamakin kerros välillä pienessä välissä. 

No mutta muuta on tehty. Esimerkiksi tätä:

Takan ympärillä olleet laatat olen saanu maalattua sinisistä vaalean harmaiksi. Ei ne noin karmeet oo ennen ollu, vaan yläkuvassa on saumat jo vedetty pensselillä. 😉


Huoneesta tulee kaikin puolin aika vaalee. Tarkotus ois tuoda väriä verhoilla, tyynyillä jne. Ja tietysti meiän punasella sohvalla, josta en luovu! 😊

Kävin vähä fiilistelees yhes sisustuskaupassakin. Pyörittelin tälläsii lootia yhteen ja mietin, saisko niistä kivan olkkarinpöyän, jos laittais lasin päälle ja renkaat alle. 


Tuleva verhokangas? Ehkä vähä synkkä kuitenkii. En muista, koska oisin ostanu verhokangasta oikein kapalta. Yleensä munklaan vanhojen verhojen kanssa eri yhistelmiä, tai ostan kirpparilta kivoja verhoja. Niistä voi aina tehä ompelemalla jotain ihan toisenlaistakin juttua. Ei tarvii olla mitään ihan perinteistä. Nyt tarviin kolmeen ikkunaan samaa sarjaa, niin voi olla pakko ostaa kaupasta. Se on sitte eri asia laitanko sellasenaan, vai ompelenko jotenkii. 


Oon realisoinu huonekaluja myymällä, lahjottamalla ja siirtämällä toisiin huoneisiin. Olkkari on nyt aika tyhjä. Mietin, laittaisko sinne ehkä jotain tällästä. 


Pikku puolipöytäkin on söpö. Kävis vaikka ikkunan alle. 


Jos siirrän keittiön pöyän olkkarin toiseen päähän, ja ostan keittiöön pikkupöyän, niin tarviin lisää tuolejakin. Tässä ois yks vaihtoehto. 


Tämmönenkin pöytäyhdistelmä ois ihan toimiva, eikä niin perinteinen. 


Tää ois aika hauska nk käsityöpöytänä. Jos lähtee kylille, niin voi ottaa käsityöt mukaan pöytineen päivineen. Kahvasta vaan kiinni ja menoksi. 😉


Tää seinäkoriste miellytti silmää. Pitää kesällä kattoo mökillä tarpeita, jos sais vaikka ite tehtyä jotain vastaavaa. Ei siinä mitään valojakaan tarvis olla. 



Mitään ei oo vielä ostettu, eikä ees päätetty. Kävin useammalla kirpparilla, mut mitään sen suuntastakaan huonekalua ei löytyny. Muistin tän sisustusliikkeen ja siellä oli just sellasta kivaa henkeä noissa huonekaluissa, jota haluisin. Kävin myös huonekaluliikkeissä ettimässä inspiraatiota. Myös kuormalavajuttuja olen pähkäilly.  TV -taso on vähä mutkikas juttu, mut ehkä semmonenkin jostain löytyy. Toivon vaan, että osaan hillitä itteäni tossa etsinnässä, kun minussa on vähä tota hamsterin vikaa. 😀

Jos jollain on jotain kivoja ehdotuksia, niin niitäkin otetaan vastaan. 

6 kommenttia:

  1. Sisustussuunnitelmia on mukava tehdä. Tuo käsityöpöytä olis vallan mainio, kantokahvakin valmiina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella voi olla vähän hankalampaa, kun metallinen kantokahva voi jäädä käteen kiinni. :)

      Poista
  2. Kivoja puuhasteluja ja nuo sisustussuunnitelmat on sitten mukavaa hommaa:) Niin paljon kivoja vaihtoehtoja..Hauska tuo kahvapöytä:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Vaikka suunnitelmat ei toteutuiskaan, niin aina jää otain ideanpoikasta hautumaan jotain toista kertaa varten. Pitää vaan jaksaa kierrellä. :)

      Poista
  3. Ihania suunnitelmia. Selkeästi liian paljon vaihtoehtoja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mikään näistä ei ole päätynyt oikeasti ostoslistalle. :) TV -taso ja olkkarin pöytä on jo löytynyt.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!