maanantai 8. syyskuuta 2025

Aiheena metsä

Laitan muutaman tunnelmakuvan viikon takaisista häistä. 



Esikoisemme häät pidettiin Rosavilla  nimisessä paikassa, joka oli tunnelmallinen hääpaikka.  Ensimmäinen hääpaikka ehti palaa  maan tasalle tuolla taannoin, mutta tämä oli ollut jo aiemmin hääparin  tutustumiskohteena. Onneksi oli vielä tilaa, kun toinen paikka paloi. 
Häiden aihe oli metsäinen.  Ruokapöydän ja vieraspöytien koristeet olivat metsäiset.  Lautasliinat olivat myös vihreitä. Morsiamen kiinnostus metsäaiheeseen on myös osa hänen opintojaan. 


Varsinainen vihkiminen tapahtui maistraatissa, kuten aiemmin kerroin.  Hääjuhlassa oli kuitenkin  ns. nauhansolmimisseremonia, jota ohjaili bestman. Seremonia oli kuuleman mukaan muinaisesta historiasta.   Kuten näette, seremonia pidettiin ulkona, metsäisessä maisemassa. 
Morsiamen hääpuku oli pitsinen ja siinä oli pitkä laahus, jota kaaso kävi aina välillä oikomassa. 


Palataan taas pöydän ääreen 😀 Juttu näköjään vähän poukkoilee.  


Ruoka oli todella hyvää!  (kuulemma joku lappeenrantalainen pitopalvelu).   Jokaisen tarjotinlautasella oli kerrottu ruokalajit.  Ruoat olivat kasvis- ja kalapainotteisia. 
Paikkalaput olivatkin erikoisia:  niihin oli upotettu siemeniä!   Lapun voi istuttaa ja siitä kasvaa.... jotain.. en muista mitä. Epäilen, että omastani kasvaa palmupuu!  Ei vaan, jotain yrttejä taidettiin mainita, laventelia tms. 


Tätä jaksan hämmästellä vieläkin.  Harppu on oman näkemykseni mukaan todella harvinainen soitin muissa, kuin isojen orkestereiden kokoonpanoissa. 


Taustamusiikkia soitti duo Käk Tampereelta.  Olin saanut silmien vesihanat pidettyä kohtalaisen hyvin suljettuina, pientä tiputtelua lukuun ottamatta, kunnes duo alkoi kesken ruokailun soittaa Leinon Nocturnea...   


Hääpaikan valaistus oli hieman hämärä, joten kuvatkin ovat sellaisia.  Kahvipöytä on vihreäsävytteinen.  Kakku oli todella hyvää, mustikkaista. 


Hääpöydän takana oli upea makrameekoriste. 


Tyttö sai kunnian olla ainoa lapsi setänsä häissä.  Suuri ihmismäärä alkoi vähän jännittää, mutta onneksi Ui -sammakko oli kainalossa.  Myöhemmin äitinsä vei Tytön mummilaan yöksi. 


Haaveilin virkkaavani mekon häihin. Aloitin sen tekemisen jo alkukesästä.  Värikin olisi ollut (sattumalta) enemmän häiden aiheeseen sopiva, mutta homma meni puihin....   Kyllä siitä mekko tulee (on edelleen kesken), mutta ei häihin. 
Sen sijaan ostin kaupasta punaisen mekon, ja virkkasin siihen sopivat korvakorut.  Liotin kukat vesi-liima -seoksessa ja laitoin kovettumisen jälkeen koukut.  En millään ollut löytää oikean väristä lankaa, kunnes löysin nipun ristipistolankaa, joka riitti hyvin ja jäikin vielä. 

Upean hääkortin (josta en valitettavasti voi näyttää kuvaa) oli mestaroinut Repolainen, kiitos!  Ei ollut todellakaan toista samanlaista! 


Laitan vielä kuvan omista hiuksistani, vaikka en mikään päähenkilö ollutkaan 😅, tai päähän tuossa kuvassa nyt justiinsa on.  Olen kaksi kertaa elämässäni käynyt kampaajalla laitattamassa kampauksen, molemmat poikiemme hääpäivinä.  Kampaaja tietää, että en halua mitään megalomaanista kampausta. Juuri ennen lähtöä keksin, että kiinnitän helmiä tavallisiin pinneihin ja ne laitettiin kampauksen sekaan.  Sää oli koko ajan kostea ja osa kiharoista häipyi runsaista lakkakerroksista huolimatta. 


Nyt on kaksi lapsistamme onnellisesti avioliitossa.  😍
Häät olivat kauniit ja hääparin näköiset. Toivotan heille pitkää elämää ja onnea yhteisiin vuosiin. 

8 kommenttia:

  1. Oih - ihailen ihan metsän vihreänä - niin kaunista, niin idyllistä, niin luonnollista ja tunnelmallista, että....
    💚-melliset Onnittelut hääparille ja tupla-anopille, jonka hiukset ovat todella kauniisti, kuin sydänkiharoilla!!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanaa kaikki, hääpari, vieraat (joilla upeita kampauksia ja korvakoruja), tarjoilut, juhlapaikka.
    Selailen sivua ylös ja alas uudelleen ja uudelleen.
    Kiitos kun pääsimme mukaan tunnelmoimaan!

    VastaaPoista
  3. Niin kauniit värit ja tunnelmallista <3 Kaikki on mietitty hyvin tarkkaan ja siinä onnistuttu.

    VastaaPoista
  4. Onnea, onnea! Juhlaan on panostettu, tehty niin omannäköiset ❤️
    Ihana päästä kuokkimaan juhlatunnelmiin. Paljon upeita yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut tuoreelle avioparille ❤️❤️
    Häät ovat varmasti olleet ihanat, kauniit ja tavanomaisista poikkeavat. Katselin kuvia ihastellen - ja sitten kävi kuten sinulle: kun kerroit, että duo alkoi soittamaan Leinon Nocturnea, vesihanat aukesivat!
    Häät ovat aina tiukka paikka; on keskityttävä itse tilaisuuteen, totta kai, mutta jos haluat "käyttäytyä", on samalla ajateltava jotain - vaikka seuraavan päivän halkosouvia tai vastaavaa 😜 - että pysyt kuosissa, kunnes tulee joku tai jotain, joka saa hymyilemään typerän onnellisena ja itkemään samalla. (Ja vierestä kuuluu "no, mikäs nyt?")
    Kiitos, että pääsimme mukaan!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut. Oi oi mitä ihanuutta ihan kaikki. Upeaa tunnelmaa ja kaunis hääpaikka. Ihanat herkut ja onpa sinulla kaunis kampaus.

    VastaaPoista
  7. Kauniit häät. Kiva idea ottaa teemaksi metsä. Se näkyy onnistuneesti tarjoilussa ja tietenkin juhlapaikassa.
    Kampaajasi laittoi hiuksesi kauniisti. Punaiset helmet ovat piste iin päälle.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut! Todella kauniit häät ja kuinka viisaita lapsia sinulla onkaan, kun ymmärtävät solmia juridisen sopimuksen. Moni asia on heillä helpompaa kuin ilman ko sopimusta. Lisäksi upeat juhlat! T Saukkis

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!