Viikon vanha juttu, mutta vappu meni tämän ohi....
Kävin loman lopuksi mökillä yöpymässä. Järvi jaksaa liplatella tänäkin keväänä. Uimaan en uskaltautunut saunastakaan, kun olen vasta äskettäin ollut viikkokausia flunssassa. Usein olen käynyt uimassa heti, kun jäät ovat lähteneet.
Tervalepässä ei oikein ollut vielä lehtiä, vain pieniä alkuja. Saa nähdä, laitetaanko tänä vuonna laituri. Pari vuotta on oltu ilman.
Sinivuokot olivat auenneet. Muita väriläiskiä ei maassa juuri näkynytkään.
Mökkiä siivotessa osui katse tuonne yläilmoihin. Näitä aurinkohattuja ei ole tarvittu ikiaikoihin 😂 Nyt ne on taas pöllytetty raikkaiksi. Poron sarvet on todella kauan sitten tuotu Lapista.
Piti oikein kokeilla näitä tuohisia virsuja. Kas kummaa! Nehän sopivat juuri minun kokoisiin jalkoihin. Pitäisikö ottaa nämä työkengiksi? Virsut ovat todella vanhat nekin, mutta eivät osoita minkäänlaista haurastumisen merkkiä.
Talvella aloitetut säärystimet sain valmiiksi iltapuhteella. Päivällä menin ulos kuvaamaan ne rantaan, rapakivikallion päälle. Venyttelin tuota toista, kun se vaikutti jotenkin lyhyemmältä.... sitähän se olikin! Yksi raita puuttui! Arvatkaapa oliko kiva purkaa päätelty säärystin ja keräillä silmukat talteen? Ei ollut, mutta tein sen heti kuitenkin, että ei jäisi tekemättä. Säärystimet ovat jotain reilusti villaisaa lankaa, vyyhdeltä kerittyä. Sitä kului 164 grammaa. Pituutta säärystimille kertyi 49cm. Neuloin 3½ puikoilla 8 kerroksen sykleillä. 8. kerros oli aina nk valepalmikkoa: Nostin oikealle puikolle 3 oikein neulottua silmukkaa neulomatta, vedin sen ensimmäisen näiden kahden viimeisen yli, siirsin 2 jäljelle jäänytttä silmukkaa takaisin vasemman puoleiselle puikolle, neuloin 1 oikein, langankierto ja 1 oikein.
Silmukoita oli 15+15+15+20.
Muutama päivä töitä ja sitten on kesäloma. Juuri, kun sain tuon talviloman pidettyä. Meillä menee nämä lomat miten sattuu. Ei niitä oikein itse voi valita. Sen verran kuitenkin, että nappasin itselleni taas Euroviisuloman, kuten viime vuonnakin 😃 Pitempi lomapätkä on sitten vasta loppukesästä.
Viileää on. Ei oikein vielä tunnu mökkeilykeleiltä. Selvästi tarvitaan vielä lisää villasukkia! Ja ei kun neulomaan.....
Houkuttelevan kauniin näköinen tuo järvi, siis houkuttelee uimaan. Mitä väliä sillä on, että onko säärystimet yhtä pitkät, eikös ne lämmitä kuitenkin riittävästi. Minä en jaksa neuloa edes villasukkia niin, että olisi kaksi samanlaista. Kuka on keksinyt tai määrännyt, että molempien sukkien pitää näyttää samalta? No niin sori, aloin saarnata 🤣.
VastaaPoistaHyvää kesälomaa!
Veden katselu tuo aina uimisen mieleen, vaikka järki sanoo, että kylmää on. Sieltä se vesi aina jään sulaessa löytyy.
PoistaPitäisi tehdä sellainen eriparisten neuleiden mallisto: eripituisia säärystimiä, sukanvarsia ja lapasten kärkiä ;)
Ihan vielä ei tunnu kesälomalta, eikä säätilan mukaan ollenkaan. Vielä 3 iltavuoroa edessä.
Minulla on yksi pieni tuohivirsu. Ei mitään muistikuvaa, mistä se on tullut. Kivat säärystimet - tykkään harmaasta. Hih, tulet aina mieleen Euroviisuista! 😃 Jospa katsoisin ne itsekin tänä vuonna? Veikkaan Ruotsille korkeaa sijoitusta ellei jopa voita. Suomen viisukappaletta en kommentoi.. Loman odotusta!
VastaaPoistaIhmettelen, miksi ei tule viisujen esikatselua, kuten joka vuosi. En ole ainakaan nähnyt ohjelmalistalla. Itse olen kyllä osan katsonut ja kuunnellut netistä. Viikko enää odoteltavaa! Mieleen tulee myös se, miten tyhjä fiilis on sitten finaalin jälkeen, kun seuraavia viisuja pitää odottaa taas vuoden verran. Viron viisu on pyörinyt korvamatona jo viikon ajan ;D
PoistaTämä harmaa oli jostain lahjoituspussista löytynyttä, mutta vaikutti vahvasti villaiselta. Tumma säärystinväri, ja harmaakin, on hyvä.
Kaunis näkymä järvelle.
VastaaPoistaOnpa hienot tuohivirsut ja kauniit säärystimet. Varmasti harmitti alkaa purkamaan säärystintä, mutta otit heti niin sanotusti "härkää sarvista".
Laineiden liplatellessa ja aaltojen kuohuillessa järvi vaikuttaa jotenkin isommalta. Sitten kun vesi suorastaan seisoo tyynenä pinnaltaa, järvi näyttää melkein "lätäköltä".
PoistaJos olisi edes tuo päättely ollut vielä tekemättä, kun huomasin virheen, mutta ei.
Upea näkymä järvelle! Ehkei kannata mennäkään uimaan jos vasta ollut kipeä. Kevät heräilee sielläkin! Meidän mökillä on myös vanhoja olkihattuja ja kyllä niitä välillä käytetäänkin. Isot hirvensarvet löytyy mutta niissä roikkuu ledvaloja. Kivat harmaat säärystimet! Mukavaa viikon alkua!🌞
VastaaPoistaOsasin kerrankin ajatella maalaisjärjellä, enkä mennyt uimaan ;D Vähän säikäytti tuo viikkokausien köhä ja kuumeilu.
PoistaNuo hatut ovat tuolla katonrajassa, eli jos sellaista tarvisi, ei taida tulla mieleen. Kyllähän tuo tietysti vesisateellakin pitäisi hiukset vähän aikaa kuivina ;)
Samoin sinulle!
Euroviisuloma kuulostaa hauskalta. Muistisairas tätini kysyi minulta huhtikuun alussa, kun kerroin olevani lomalla, että onko sinulla kesäloma. Ei vaan talviloma, vastasin. Täti tuumasi siihen, että ai niitä, mitä pitää pitää kesäloman alta pois. Neulomasi säärystimet ovat hyvin tyylikkäät. T Saukkis
VastaaPoistaKesän pisimmät lomapätkät (max 3 viikkoa) täytyy pitää oman vuoronsa mukaisesti, ellei sitten joku työkaveri suostu vaihtelemaan, mutta näitä "ylijäämälomia" toukokuussa ja syyskuussa voi valita sen mukaan, mitä on vapaana. Meitä on tiimissä kaksi, jotka valitsimme Euroviisuloman :)
PoistaEilen juttelin töissä yhden iäkkään asiakkaan kanssa. Vaihdamme aina käsityökuulumisia. Hän muistaa aina kysellä, vaikka on muistisairas. Hän teki juuri säärystimiä ja ihmetteli, miten sellaisia voi oikeastaan käyttää, kun ei ole teriä. Samaa ihmetteli vaarini aikoinaan, kun tein hänelle säärystimet joululahjaksi (en osannut tuolloin tehdä tuota terää). Vanhemmalle ihmiselle säärystin on ehkä jotenkin hämmästyttävä asuste, vaillinainen. Kiva, että tuo asiakas oli kuitenkin keksinyt alkaa niitä tekemään ja joku sukulaislapsi oli tarkoitus yllättää.
Ihana tuo virsukuva! Älä kuitenkaan niitä työkengiksi ota, sillä voisit myöhemmin katua niiden turmeltumista. Mekin ollaan tänään lähdössä mökille ja aiotaan olla ainakin loppuviikko siellä, vaikkakaan ilmat ei kovin lämpimiä ole.
VastaaPoistaEi tulisi mieleenkään lähteä virsuissa töihin ;D Ehkä korkeintaan toimistolla testailla työkavereiden ilmeitä ;D Nämä ovat tosiaan erittäin vahvaa tekoa, kun noin kaukaa menneisyydestä ovat ja edelleen aivan tukevat jalassa. En raaskinut niitä mökilläkään sen kummemmin käyttää, vain kokeilin.
PoistaMikäs mökillä on ollessa viileämmälläkin ilmalla, kun saa ensin mökin lämpimäksi. Meillä lämpiää aika hitaasti. Eilen illemmalla meinasin lähteä yöksi, mutta just tuo lämmittäminen tyssäsi homman. En varmaan olisi tarennut nukkua.
Kivat säärystimet. Hyvä idea tehdä valepalmikkoa "pidemmällä" tavalla. Voisihan se olla vaihtelua tepastella töissä tuohivirsuissa. Askelten äänet kuuluisivat kauaksi narinana ja suhinana - luulen.
VastaaPoistaSäärystin kaipaa jonkinlaista resoria ja pieni twisti ulkonäössä tekee hyvää.
PoistaMuutama vuosi sitten työkaveri käveli Reino -tossuissa töissä. Oli aika hassun näköistä. Olivat kuitenkin Reinon näköiset kengät, kuulemma. Paljasjalkakengät ovat myös aika erikoisen näköiset. Virsut varmasti muistettaisiin pitkään! :) Oikeastaan niitä pitäisikin opetella valmistamaan mökkipuhteina, niin olisi sitten aina vaihtokengät eri tilanteisiin: virsut, virsukkaat, korkovirsut, paljasjalkavirsut, virsulipokkaat, turvavirsut, juoksuvirsut.....
Virsuista työkenkintä tuli varmasti paljon jutun juurta asiakkaiden kanssa. Muuten ehkä vähän epämukavat koko päivän tallustella:-).
VastaaPoistaMinä en ennen yhtään kaihtanut kylmää vettä ja menin uimaan heti kun jäät sen verran suli, että pääsi pulahtamaan mutta nyt ei enää jääkylmä kylpy houkuta.Ja olit kyllä ihan viisas kun jätit nyt pulikoimisen väliin.
Ei aikaakaan kun hellehattu tulee tarpeeseen vaikkei nyt malta edes piposta luopua. Meillä sataa vettä ja räntääkin on luvattu.Mutta eiköhän juurikin "euroviisulomaksi" :-) ole luvattu jo lämpimämpää...toivotaan niin. Loman odotus se on aina parasta !
Kyllä varmasti! Asiakkailta nimet usein unohtuvat, mutta varmasti muistavat seuraavalle kertoa, että se oli se virsujalkainen hoitaja ;D
PoistaTänään herätessä näin, että nurmikko on osin valkoinen! Ilmankos eilen oli niin kylmä viima. Piti laittaa oikein takkaan tulet pitkästä aikaa.
Nyt tuntuu jo hienolta ajatella, että 3 työpäivän jälkeen on viikko lomaa. Ei lainkaan uskalla ajatella, mitä sen jälkeen tapahtuu ;D
Kauniit säärystimet, pieni valepalmikkokerros antaa niille mukavasti ilmettä. Valmista työtä on ikävä purkaa. Purkaminen on tylsää muutenkin, mutta keskeneräisestä työstä voi tarvittaessa pätkän purkaakin, se ei kirpaise niin pahasti. Loman jälkeen sitä lomaa juuri kaipaakin, työhön paluu ottaa sen verran pahasti voimille. Hyvää lomaa sinulle! Toivottavasti lomallasi olisi aurinkoisiakin päiviä.
VastaaPoistaLoman jälkeen on tosiaan aivan loman tarpeessa ;D Tuntuu karmealta kokemukselta, kun ei voi enää syödä tai käydä vessassa, tai ottaa päikkäreitä silloin kun huvittaa ;D Vaatteetkin on yleensä kutistuneet ja kroppaa ahdistaa loman jäljiltä.
PoistaSukan kärkeä purkaessa olen joskus ihan leikannut palan päästä irti ja kerännyt silmukat uudelleen. Päätelty langanpää on tosi vaikea keräillä uudelleen käyttöön.
Neulevirheen huomaaminen on sitten niiiin ottalohkoa jyskyttävä, että on vain tehtävä se mitä neulojan on tehtävä.
VastaaPoistaMökkikauden aloitus on kiva aloittaa ajoissa.
Todellakin! Niin kun sitä neuletta syynää ja laskeskelee mahdollisia raitoja jo neuloessa ja sitten huomaa valmiissa, että silti on lyhyempi, niin kyllä nyppii.
PoistaJospa tulevan viikon lomalla ehtisi mökille taas. Ehkä kesäkukkiakin voisi jo hiljalleen istutella.
Säärystimissä on kiva pintaneule; hauskan näköinen kokonaisuus, kun ei ole pelkkää joustinta.
VastaaPoistaKiva kun saat Eurovisio-vapaan. Toivottavasti pystyn itsekin katsomaan; nythän on meillä tuplaedustus.
Pieni kohennus perusresoriin :)
PoistaJokainen viisupäivä on tarkasti suunniteltu. Tytär on tulossa yökylään ja finaalipäivänä taitaa miniäkin tulla katsomaan. Pitää suunnitella jotain syömisjuttujakin. Muut hommat saavat väistyä viisujen tieltä ;D
Mä en ikinä jaksaisi purkaa mitään ja tehdä uusiksi. Hatunnosto siis! Mainiota, että sait Euroviisuloman. 😅 Itse en muista, milloin viimeksi olisin katsonut Euroviisuja, mutta jospa tänä vuonna? Ei kun nehän tulevat niin myöhään, että taitaa jäädä välistä tänäkin vuonna, kun mulla on nukkumaanmenoaika tyypillisesti yhdeksän maissa. 🤪
VastaaPoistaPurkaminen on paljon tylsempää, kuin uuden tekeminen.
PoistaSinun pitää tietenkin nukkua noina aamuina pitkään ja ottaa vielä päiväunetkin. Tässä muutama kikka siihen, miten viisut jaksaa katsella. Ota myös joku kaveriksi katsomaan, niin et kehtaa nukutella ;D Viisuviikko on vuoden paras viikko!
Nyt toivotaan, että kelit lämpenevät niin pääsette mökkikeleistä nauttimaan. Ihana järven sinisyys, houkuttelee todellakin mulahtamaan.
VastaaPoistaTäällä satoi eilen lumihiutaleita🙈 ja älyttömän kylmää.
Ihanat tuohivirsut ja sopivat jalkaasi mainiosti.
Kyllä nyt säärystimillä ja villasukilla on viel käyttöä.
Mukavaa viikkoa ja kohta pääset lomalle🌸
Meillä harvemmin päästään yhtä aikaa mökille, tuskin nytkään. Toinen on aina töissä tai on muuta järjestelyä. Itse yritän loman aikana ainakin kertaalleen käydä mökillä, toivottavasti voin olla yötäkin. Toissapäivänä meinasin mennä töiden jälkeen, mutta oli ihan vietävän kylmä. Tänään nurmikko luminen aamusta.
PoistaViimeisiä työpäiviä viedään, 3 iltavuoroa enää! Näin saa jo aamuissakin nukkua pitempään. Olen enemmän iltaihminen.
Järvenselkä hohtaa yhtä sinisenä, kuin sinivuokot. Kaunista katsella.
VastaaPoistavalmiin työn purkaminen ketuttaa, mutta jos purkaa, sitä ei kadu. Jostakin luin tämän viisauden ja olen pyrkinyt myös tekemään niin.
Tuohivirsut on hyvät jalassa, jos ovat sopivaa kokoa. Olen kuluttanut kahdet tuohivirsut aikanaan, joskus -60 alkupuolella. Heinäpellolla aivan mainiot. Kesässä pari kului puhki. Sittemmin ei ole ollut virsujen tekijää.
Vesi on jotenkin maagista katseltavaa. Sisin rauhoittuu.
PoistaEi olisi ollut vaihtoehtona olla purkamatta, mutta purkaminen ärsyttää.
Heinäpeltokengät! Kevyet jalassa ainakin. Aika kestävää tekoa tuntuvat olevan nämäkin, varmaan ihan käytönkestävät. Lähtisikö kauppaan näissä?
Tulipa noista säärystimistä kivat! Minä en pysty talvisin mennä ulos ilman säärystimiä, muuten nousee kylmä lahkeiden sisään nilkkoihin ja sääriin.
VastaaPoistajollain lailla rytmitettyä neuletta on kivempi ja "nopeampi" neuloa, raitaa, tai muuta kuviota. Säärystimet pitäisi minun mielestä myös olla aika napakat, että ne pysyy jaloissa.
Poista