maanantai 6. toukokuuta 2019

Tassu- ja kynsihuolto

Merri huoltaa säännöllisesti kyntensä ja tassunsa. Siihen se käyttää sekä hampaita, että kieltä.


Täällä on ollut mahatautia ja yksi asuja on nukkunut monta yötä sohvalla. Merri on heti tiedostanut, että nyt on uusia päiväunipehmusteita näkösällä. 
Yöt se nukkuu kuitenkin aina minun jaloissani, mikä alkaa pitemmän päälle jo vähän rasittamaan. Nytkin olisi toinen puoli sänkyä ollut aivan vapaana, mutta samalle puolelle piti vaan päästä.  En ole öisin ollenkaan paikallaan, vaan kääntyilen monta kertaa. Arvatkaa, onko kiva siirtyä, kun joku möykky on siellä jaloissa. Pitää nostaa jalkaa ylemmäs sängyssä ja pujottaa se kissan toiselle puolelle. 
No. Harminsa kullakin. 😂😂  Eihän näin suloiselle otukselle voi olla harmissaan, vai voiko?  


Kynsihuolto tulee suorittaa antaumuksella. 


Tassut jonoon. 
Toden sanoen: hän  ken omistaa kissan ja on tätä kynsihuoltoa kuunnellut, tietää, miten kamalalta se voi kuulostaa esim. nukkumaan käytäessä.  Vähän, kuin joku purisi kynsiään siinä vieressä. 


Tällä kertaa en ollut nukkumassa, vaan päättelin Revontuli -huivia.  Siihen se lensi sohvan selkämykselle. Kuka kumma sen taas venyttäisi???  En edes aio kertoa siitä muuta, ennenkuin se on venytetty. 


Näissä vironvilloissa on niin ihanat värit, että päätin aloittaa heti toisen. 


Yksi muisti, että takajalat on vielä venyttämättä......


Tehkäähän tämä liike perässä  😜

23 kommenttia:

  1. Kaunis huivi, ihanan värinen! Kaikenlaisia harmeja voi nukkujallakin olla. Tai no, harmeja ja harmeja, mukavaahan se on, kun pysyy varpaat lämpiminä kesät talvet. Toivottavasti tauti on jo hellittänyt ja porukka kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on viel hönö olo. Välil on kauhee nälkä, välil ei tee miel mitään syömistä kuiteskaan.
      Välil käydää vähä kynsittelees aamutuimaa peiton alta, että oisko jo herätys. Se se vasta ärsyttääkin. :)

      Poista
  2. Eikö sua Merri häiritse ihmisen liikkuminen öisin? Mua häiritsee, niin että nukun jaloissa vain ihmisen ekaan kääntymiseen ja sitten meen muualle nukkumaan - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä näytä häiritsevän. Välil ollaa oikein ihmetelty, miks miehen jalat ei kelpaa, vaan aina min, vaikka pyörin yöllä ja varmaan vahingossa tulee potkastuakin. Aamuyön kynsittely tosiaan peiton alta on ihan vihonviimestä. Siinä kokeillaan, josko ois jo aika herätä leikkimään. Ja kun ei mitään tapahu, käydää jossain ja palataan siihen polvitaipeeseen könöttämään. :)

      Poista
  3. Lähetä Merri tänne mun jalkoihin! Ja kudo sille mukaan tuliaisiksi tommonen puna-keltainen huivi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Tarkkaile postia, niin lähipäivinä ilmestyy. Onko teillä tarpeeks iso postiloota? ;D

      Poista
  4. Hei. Tutulta kuulostavat kissasi touhut. Missu on muutamana aamuna ärsyttänyt minua heräämällä ennen kukonlaulua. Minua niin nukuttaisi neljän-viiden aikaan, mutta nuku siinä sitten kun kissa kävelee päällä ja pitää meteliä. Mutta ihana otus se on kaikesta huolimatta. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei sille voi oikein vihanenkaan olla, paitsi kun se kynsii peiton alta josko joku jo heräis. Pitää aina olla peittoon kietoutuneena, ettei oo liian helppoa saalista ;D

      Poista
  5. voi ei , en ala:),sitten kun Vanha rouva on tarpeeksi kannellut Merriä ja hänen jalkoissa nukkunut on mun vuoro,eikö niin!!!
    Kuukkaa maailmasa ei Merrille voi olla harmissaan,ei ikinä!!
    Ihana huivi!
    mää tykkään tuosta vihiriästä:))
    en mitenkään pääse noin sykkyrälle,ja jos pääsen tartten apua ,sykkyrän purkamiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ilman muuta! ( En oo kyl viel Merrille kertonu, että voipi olla, että sillä onkin just yhtäaikaa muita menoja... :) )
      Vihreästä aukenee juur kolmas värisävy uuteen huiviin. Neulojaakin aina jänskättää, mikä on lopputulos. Noita huiveja vois tehä eri väreistä vaikka kuinka paljo, ihan vaan, jotta näkis, mitä värejä lähtee tulemaan.
      Mukavaa tiistai -päivä sinnepäin!

      Poista
  6. Tosi suloinen:) Ja kaunis huivi!

    VastaaPoista
  7. Voi, kuinka ihana kissa sinulla on:)
    Kissa on kyllä siisti ja niin suloinen:)
    Rakastan kissan kehräystä, se on niin ihanan rentouttavaa:)
    Upea huivi on puikoiltasi tipahtanut:)
    Noihin revontulihuiviin jää helposti koukkuun, niin kävi minulle kun opin tuon mallin.
    Tein niitä sitten heti useamman ja nytkin on langat odottamassa seuraavaan huiviin:)
    Ihanaa kevättä sinulle!
    T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle ja kiitos kommentista!
      Merrikin kiittää :)
      Huivin viimeistely on ärsyttävää ja hidasta. Pingotan aina neuloilla pyyheliinojen päälle lattialla. Nyt pitää varoa, ettei Merri mee sinne tassuttelemaan.

      Poista
  8. ...saattaa siinä muuten käydä niin ,että Merri,piiloutuu ihanaan harmaaseen kassiin tai maton alle.:)
    meiän koiruudelta kun kysytään ,menetkö yö-kylään pojan ja tytön luokse,,,ei ole kuulevinaan,ja sittten äkkiä ulos omalle paikalle,ja on niin väsyny niin väsyny.Kuka sitä väsyneenä kylään jaksaa lähtä ei !kukaan.!
    Viime yönä joku iso kolaus/pamaus,herra alkoi juosta eestaas,tahtoen autoon turvaan,peitot ja tyyny sisällä,näytin että eivoi mennä,rauhoitti vartti tunnin päästä uus show.päästin välikköön(portit lukolliset molemmissa päissä)ja kävin aukaseen terassin oven kello oli neljä,Nukkui kahdeksaan terassilla.
    sohvalla,suojais ja lämmin paikka (villa,peitto+tavallinen viltti sohvallla ja kaiteella pikkuviltti tyynynä:))
    Oli möksöllään kun menin kysymään ,onko:))täällä häkki-koiraa:)
    loukkaantuu tuosta kyseistä "häkki-sanasta",Käänsi pään pois:)
    On ne niin sulosia nuo karvanaamat:)),
    Mahtavasti Merri hoitaa kyntensä,siisti,on aina siisti:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä naurattaa, kun Merri on ulkona narussa, niin se menee niin kauas naapuria kohti, kun naru ylettää. Sit se tuijottaa siinä aidan alla naapurin puolelle, vaikka sielä ei oo yhtään mitään! Ei ees kato taakseen, kun sitä huutelee :)

      Poista
  9. Revontulihuivi on tosi kaunis vironvilloista tehtynä.
    Ihana,suloinen Merri💚💚
    Smirre on tänään riiviö-tuulella...vailla huomiota. On tyytymätön ja tekee kaikki jäynät mitä osaa. Voi olla yliväsynytkin,eikä tajua mennä nukkumaan.😱😱🐱🐱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kyl sellasta lentoa tääläkin, että tavarat paukkuu pitkin seiniä! Mennään kylki edellä hirveällä vauhdilla, katotaan, tuleeko kukaan perään ja jos tulee niin vauhti jatkuu. Muutoin kurkistellaan jostain nurkan takaa. Sit kuitenkin ollaan niin tarkkaamattomia, että voi pelästyttää, jolloin hypätään nelitassuhyppy suoraan ilmaan ja juoksu jatkuu ;D

      Poista
  10. Merri on vielä pieni kaveri, odotahan kun se tulee murrosikään! Sitten kaipaa pehmoista kaveria jalkoihisi nukkumaan, kun Merri on siirtynyt muualle. Rölli nimittäin siirtyi ja Harmaan sohvan emäntä kaipaa sitä viereensä. Merri on tarkka, ulkonäkö täytyy pitää kuosissa. Todella kaunis huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas! Tuotapa en oo tullu ajatelleksikaan. Olen selvästi tietämätön kissojen ikäkausimuutoksista :)

      Poista
  11. Ihanan näköinen Merri ja sen turkin pehmeyden voi kuvistakin aistia. Ja kynsihuolto on tehtävä kun sille on sopiva aika ja paikka. Huivissa on tosiaan revontulen värit.

    VastaaPoista
  12. Merri on siisti kissa, kun huolehtii itsestään ja onhan se nyt vaan niin suloinen.
    Tuota venytystä me varmaan vähän matkittiin tänään joogatunnilla, mutta ei se kyllä yhtä helpolta näytä :) :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!