sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Finaalihuipennus

Nyt on taas vuoden paras show nähty ja pitää odotella vuosi ennen seuraavaa 😢  Onneksi on kaikki lähetykset tallennuksessa, niin voi katsoa useamman kerran.  Lähimmäisiltäni voi kysyä katsonko, jos ei usko. Ovat joutuneet nauttimaan (kärsimään) näistä uusintalähetyksistä useana vuonna  😆



Tänä vuonna pistetilanne olikin loppuun asti jännittävä, jopa niin, että viimeiset pistesaldot ratkaisivat voiton kahden maan välillä. Voiton vei Hollanti ja kakkosena Ruotsi.  Ensin annettiin jokaisen maan ammattilaisraadin pisteet, jotka saattoivat ollakin aivan erilaiset, kuin seuraavat yleisöäänet. Siltikin nähtävissä oli, että naapurimaa sai täydet 12 pistettä. Jopa Suomi antoi Ruotsille 12 pistettä! Halojaa!  Suomi itse oli kolmanneksi viimeinen koko kisoissa ja oman semifinaalinsa viimeinen. No. Aina ei voi voittaa! Ei edes ihan joka kerta 😀 Darude ja Sebastian tiimeineen tekivät kuitenkin ison työn asian eteen. 
Finaalissa oli monta hyvää kappaletta. Oma suosikkini Italia pääsi myös aika korkealle, vaan ei yltänyt voittoon asti. 
Hollanti on nyt viisuhistorian aikana voittaut 5 kertaa. 

Euroviisut on poliittisesti täysin vapaa musiikkitapahtuma, mutta näissä kisoissa nähtiin 2 räikeää rikkomusta. Islannnin edustaja näytti pistelaskun lopussa Palestiinan lippua. Samaan asiaan otti kantaa Madonna, joka esiintyi loppupuolella. Oikeastaan en käsitä, mitä Madonna edes teki viisulavalla. Hän ei ole edes Euroviisumaiden osallistujamaasta kotoisin. 

Hauskan välinumeron esittivät aiemmat viisuvoittajat esittämällä toistensa kappaleita. 




Merrille täytyy kyllä nostaa hattua, kun jaksoi olla samassa huoneessa (mitä nyt välillä ulkona) loppuun asti, huolimatta loppuosan väsähtämisestä. Näinhän voi käydä kenelle tahansa Viisuja katsellessa?! 


Itse aloitin uuden neuleen, johon ostin (lue: mies osti sen minulle) ohjeen Ravelrysta. Tästä lisää myöhemmin. 


Nautitaan kesän tulosta ja eletään Viisujen jälkilämmössä seuraavan vuoden ajan!!

4 kommenttia:

  1. Olo on kuin Merrillä - ehkä hieman vielä letkumpikin. Tosin syynä ei ollut Euroviisuputki, vaan karmea työputki. Kaikkea ne ohmisen (ja kissan) kiusaksi keksivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt vie mehut välillä ihan täysin. Sinul on niin luova työ, että jo pelkästään sen luovuuden kanavointi on varmaan tosi voimia vievää, saati sitte se toteutuspuoli.

      Poista
  2. Voi tuota Merriä.niin ihania kuvia:)
    Merri onko jääkiekosta kiinnostunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo Merrille annettu vissiin ees tilaisuutta kiinnostua jääkiekosta ;D Varmaan näyttäis silloin samalta, kuin Euroviisuja katsellessa ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!