lauantai 7. lokakuuta 2017

Ontelotuubaa

Sain taas mahollisuuden tehä toiveesta toteutuksen. Piti tehä joko pipo tai kaulaliina. Löysin netistä tosi aidon näkösen tuubakuvion. Sen jälkeen aloin miettiä, miten saan kaulaliinaan kuvion niin, että toinen puoli ei jää nk nurjaksi. Muistin kuulleeni onteloneuleesta, joka aikanaan kuulosti tosi vaikealta, enkä oo alkanu sitä sen kummemmin tutkia. Mitä enemmän mietin asiaa, sitä varmemmaks kävi, että vastaus taitaa olla just se ontelotekniikka. Netistä löyty tosi helppo ohjeistus asiaan täältä. Tekniikka on oikeasti helppo, mutta vähän hidas. Silmukoita tehään tuplasti haluttu määrä ja neuloessa joka toinen silmukka edustaa sitä takapuolta. Pitää valita eka neulottu silmukka sillä värillä, jonka haluaa tulevan neulojaan päin.  Miä käytin tähän kaulaliinaan 70 alotussilmukkaa Nalle -langalla. Pitkät puikot kokoa 3 koko työn ajan, vaikka tein väliosan Miamilla (jippii sain kaikki mustan Miamin jämät käytettyä!).  Miami on paksumpaa, mutta meni ihan tasoihin Nallen kanssa, kun jatkoin typistämällä 2 Nallesilmukkaa yhteen Miamisilmukkaan. Keskivälin neuleena toisella puolella oikein nurin ja toisella pelkkää oikeaa. Itselleni vielä muistiksi, että ontelon leveys tällä silmukkamäärällä oli 18,5cm.
Täs näkyy, miten ontelotekniikalla toinen puoli on vastaväreissä, mut näyttää pintaneuleena ihan samalta kuin toinen. Reunoissa pitää tehä langanpyöräytys, tai muutoin neule jää sivuista auki ja muodostuu nk tasku. Yksi virhe minulle sattu tossa vasemmanpuoleisessa... tolla tuuballa ei kannata soitella, kun se vähän fuskaa. 😄

Kaulaliinan ptuudeksi tuli 153cm, kun kaikki varastosta löytyneet Miamit oli käytetty. Huivin paino ja langankulutus on 295g.


Tällä työllä osallistun myös Enkulin musiikkihaasteeseen. Meiän orkesterilla on tulossa konsertti tässä kuussa ja siellä esitetään myös Myrskyluodon Maija. Kyllä tuuba kuuluu oleellisesti kappaleen toteutukseen. 😊

15 kommenttia:

  1. Wau..miten upea kaulaliina!! Näppärä kyllä olet kun tuollaisia loihdit♥ näyttää kovin haastelliselta tällaisen neuletumpelon silmään:) Mukavaa syksyistä viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää vaikeammalta, kuin todellisuudessa on. Jos osaa neuloa oikeaa ja nurjaa, niin onnistuu kyllä. :)

      Poista
  2. Hieno toteutus! Kiitos vinkeistä blogissani.

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno kaulaliina! Olen joskus lukenut onteloneuleesta, mutta en ole koskaan tohtinut edes ajatella sellaisen kokeilemista. Olet kyllä melkoinen neulehai!

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno kaulaliina!
    Mlukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa viikkoa sinullekin. Kiitos käynnistä. :)

      Poista
  5. Ihana kaulaliina <3 Mukavaa keskiviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Tuuba on itessään niin upea soitin. Yllätyin, kun löysin niin aidon näkösen mallikuvion.

    VastaaPoista
  7. Upea ja isotöinen varmasti. Upeasti sopii haasteeseeni. Mukavaa, että tulit mukaan ja onnea arvontaan.

    VastaaPoista
  8. Huh, miten hieno! Näyttää tosi isotöiseltä. Kyllä tuo kaulassa kelpaa soitella :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!