Meillä oli viikon lepoloma. Eipä lähetty mihinkään kauas, vaan Lappeenrantaan. Aluksi oli tekemistä, kun kierreltiin lähikaupungeissa ja käytiin syömässä eri paikoissa. Sitten alkoi jo vähän ahistaa, kun ei ollu "mitään" tekemistä! Tuli nukuttua vaikka kuinka ja syötyä saman verran. Kyllä vatsa nyt kiittää.
Vähän yritettiin sentään pitää sitä syömistä kurissa lenkkeilemällä lähiympäristössä. Yhellä lenkillä poikettiin vanhalle hautausmaalle, johon on haudattu Rauhan sairaalan potilaita vuosilta -39-67 (tää oli tuorein, joka löydettiin). Tänne on haudattu myös sodan aikana sotilaita ja potilaita, joiden koti jäi rajan taa.
Hautausmaissa on aina jotain merkillistä tunnelmaa. Miten ovat eläneet ihmiset, jotka ovat sinne lopulta leposijan saaneet.
Rauhallisella lomalla ehtii vaikka katsastuttaa auton. :) Ja läpihän se meni.
Viipurin risteilylle ei enää päästy, kun ois pitäny ennakoida passien kanssa. Käytiin kuitenkin Saimaan risteilyllä. Laiva meni läpi Mälkiän kanavasta kahteen kertaan. Oli aika häijy tunne, kun laiva laskeutu jotain 12metriä alaspäin ja oli syvällä kiviseinien välissä, ennen kun pato avattiin.
Lappeenrannassa oli taas upeita hiekkaveistoksia. Nyt aiheena suomi 200v, eli tulevaisuuden teoksia. Tässä teoksessa oli minusta viety ajatus hienosti mielikuvituksellisiin sfääreihin. Tulevaisuuden auto. En nyt muista tarkkaan, montako sataa ihmistä sisään mahtui, mutta ideana oli, että astutaan sisään tuosta portista, joka muuttaa ihmiset tuollaisiksi pieniksi, joita mahtuu sisään monta.
Imatran valtionhotellissa on myös jotain kiehtovaa. Luin esitteestä, että sinne kulki -20 -luvulla 14 junaa päivässä Pietarista! Miettikää mikä määrä ihmisiä!
Nyt koski on kuiva padon takia. Luin myös, että on ollu muodikasta tehä itsemurha kosken kuohuihin.
Minulla muistui mieleen Laila Hirvisaaren teossarja Imatrasta. Pitäisi ehkä lukea uudelleen.
Edellisen vuosituhannen alkupuolella kuljetettiin herrasväkeä hevosvaunuilla pitkin ja poikin. Nyt en tiiä, onko nää kärrit tarpeeks hienot ollakseen hienomman väen, mut vanhat on ainakin. Kuva on paikallisten autoharrastajien ylläpitämästä automuseosta.
Tälläsiä peltilehmiä oli kuitenkin suurin osa. Tuleekin mieleen, kun menomatkalla tankattiin, niin siihen pysähtyi sellanen iäkkäämmän puoleinen rouva, joka kyseli auton merkkiä ja vuosimallia. Hän kertoi, että hänen äitinsä ajeli isolla autolla jo vuonna 1936. Museossakin tuli maininta, että mihin tää Suomen autokanta ois mennykkään, jos ei ois tullu sotia.
Oli myös valokuvia, joissa oli mm. sellanen, missä iso auto oli luisunu koskeen. Ompa tainnu olla tekemätön paikka auton omistajalle.
Tästä piti ottaa kuva vaan ihan sen takia, kun on samanlainen, mikä meillä oli kauan sitten. Se oli eka niistä kahesta autosta, johon olen ommellu penkit. Ne oli blyyshiset.
Lappeenrannasta päädyttiin Mikkeliin Old Time Run -tapahtumaan. Siellä oli jos jonkinlaista peltimasiinaa. Omistajat käyttävät autoihinsa paljon aikaa ja vaivaa saadakseen vanhoista raadoista upeita esittelyautoja. Onko tää nyt sitä miesten käsityötä. :)
Miä hiippailin välillä miesten autojuttuja karkuun ja kävin ties miten monetta kertaa vahakabinetissa. Säpsähin monta kertaa nurkan takana patsastavia isoja vahanukkeja. Olin yksin koko kabinetissa. Tuli ihan sellanen zombieland -olo. :)
Kyllä oli mukava tulla kotiin. Hiljalleen hiipii taas ne pienet muistettavat asiat, kotityöt, päivärytmit ja muut mieleen. Näinkin heti yöllä unta, että olen töissä ja tein kaikkea ihan pieleen, eikä aika riittäny. Onneks on vielä viikko lomaa. Pitää vaan nauttia pienistä asioista.
Kuten neulomisesta.... :)
