Muutama todella kaunis kesäpäivä mökillä. Aurinkoista ilmaa, ei liian kuuma, kevyt tuulenvire.
Vietettiin Merrin kanssa laatuaikaa mökillä ihan kaksistaan. Merri oli niin iloinen, että tuli vähän väliä syliin ja nukkuikin siinä. Sen suu alkoi varmaan olemaan kunnossa hampaiden poiston jäljiltä ja olo oli sen mukainen. Lisäksi se nautti silminnähden siitä, että oli ainoa kissa talossa.
Sylikissa ! Yötkin se nukkui ihan kyljessä kiinni.
Minä kiersin taas kanttarellikierroksen. Tuloksena sain yhden soosin sienet. Nyt on aika kuivaa, eikä uusia sieniä ole noussut. Tein kierroksen jo heti aamusta, eikä lämpö ehtinyt vielä turruttaa minua. Aika karmeaa pukea kaikki tuulitakkia myöten päälle, että punkit eivät pääse kimppuun, etenkin jos lämpötila on yli 20. Nyt selvisin aika kivasti. Sienet kuitenkin kutsuvat aika voimakkaasti, eikä kierrosta voi jättää tekemättä...
Metsässä hämmästelin kaatuneita puita. Niitä oli jo ennestään nurin, mutta nämä näyttivät ihan äskettäin kaatuneilta. Latvustotkin vielä ihan vihreitä. Oliko tosiaan tuullut näin paljon viikon aikana? Näistä tulee aina mieleen, että puu saattaa kaatua mökin pihallakin. Täällä näitä puita riittää ja riittää...
Joissain paikoin puolukat olivat jo aika kypsän näköisiä. Mökin pihalla vielä aika raakoja marjoja. Mustikoita keräsin pihalta vielä litran verran. Nyt taitaa kerääminen riittää siltä osin. Merri oli ulkohäkissään katselemassa, kun keräsin mustikoita. Se maukui äänensä käheäksi läheisyydenkaipuussaan.
Pian se pääsi itsekin kiertelemään pihalla. Alla salakuva saunan rapuilta. Merrin piti päästä tarkistamaan saunakin.
Saunassa roikkuu Haminasta ostettu saunatonttu tuoksuttelemassa tervaa ympärilleen.
Heti alkajaisiksi Merrin huomion kiinnitti jokin rapina kukkapadan alla. Siinä riitti syynäämistä pitkäksi aikaa.
Lavakauluksessa kasvaa näköjään kissa, vaikka kurkun siemenet eivät kasvaneetkaan. Se 1 reipas taimikin katosi muutaman sentin mittaisena. Joku herkkusuu oli kai käynyt nappaamassa ne parempiin suihinsa. Merri tiedosti tilanteen ja yritti kertoa herkkusuille, mikä oli mennyt pieleen.
Uni maistui sohvalla, kun neuloin siinä vieressä. Minulla olikin tosi kivan värisiä, pieniä lankakeriä, mutta niistä lisää vähän myöhemmin.
Oikein mukava mökkireissu näiltä osin. Yleensä naapureissakaan ei ole ketään. Nyt sinne kuitenkin "rantautui" nuorisoporukka. Biletystä riitti 2 illalle niin, että järvi raikui vielä puolen yön jälkeenkin. Olisi tehnyt aamutuimaan mieli laittaa moottorisaha käyntiin, kun naapurissa oli niin hiljaista. Jos olisin ollut yksin mökillä, olisi ollut varmaan huilu mukana. Ai miten kiva olisi ollut vedellä vaikka ihan piccololla pari tuntia pelkkiä asteikoita läpi. Mökin ikkunat ja ovi olisivat tietysti olleet apposen avoimina.
Tänä aamuna heräsin kotoa. Yöllä en tiennyt yhtään missä olen, olenko mökillä vai kotona. Viimeistään nyt aamupalan jälkeen on selvää, että kotona ollaan ;)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!










Mökillä on niin kivaa ja erilaista! Maistoitko Merri järvivettä? - Pepsi ja Max
VastaaPoistaKyllä maistoin ja mulasinkin, ei haitannut! T. Merri
PoistaVähänks olen kade sun järvestä ja Merristä myös. On sydäntä lämmittävää, miten hän huolehtii sinusta ja omasta olostaan myös.
VastaaPoistaVaikka meillä sataa päivittäin, sieniä en ole löytänyt. Mustikoita kävin tänäänkin poimimassa nelisen litraa. Just ennätin sadekuurojen välissä. Roskia tuli, vaikka käsin poimin.
Minulle tuli nyt ne porot taas mieleen ;D Sanoinko jo, että näin 2 hirveä, kun ajelin mökille? Onneksi ne eivät tule mökin terassille asti pyörimään ja harvemmin muutenkin niitä missään ihmisten ilmoilla näkee.
PoistaEilen alkoi sataa just, kun olin leikannut osan nurmikosta. Se oli muutenkin jo niin pitkää ja kosteaa, että homma tyssäsi vähän väliä. No loppuihan sitten kokonaan. Onneksi. Vaikka siellä se nyt sitten odottelee parempia päiviä.
Ihan näkee miten Merri nauttii mökillä. 🥰
VastaaPoistaSe muuttui mökillä ihan kuin eri kissaksi. Vapautui täysin. Ainoa, mikä sitä harmittaa edelleen, nyt taas kotonkin, että silmätippoja pitää laittaa 3 x päivässä vielä tiistaille asti. Silloin saa varmaan taas nappuloitakin, toivottavasti, jos suu näyttää parantuneen kunnolla.
PoistaIhania mökki- ja kissakuvia! Täällä ollaan vain käyty päiväkäynnillä mökillä. Mukavaa loppuviikkoa.
VastaaPoistaSamoin sinulle!
PoistaOnpa teillä ollut mukava reissu!
VastaaPoistaLukijankin verenpaine laskee, kun katselee tuota järvimaisemaa, Merrin muhkeaa turkkia ja söpöjä tassuja.
Kanttarelleja on poimittu täälläkin ja nyt on sadellut hieman melkein joka päivä, joten ehkä herkkutattejakin vielä alkaa löytyä.
Mukavaa loppuviikkoa!
Mielenkiintoista. Etätyynnytys ruudun läpikin toimii :) Tänään just totesin, miten Merri on jotenkin kutistunut. Ehkä sillä on ikä alkanut vähän tuntua, tai sitten on vaan tämä normaali "kesälaihis", joka ei ollenkaan liity ruokahaluun, vaan jonkinlaiseen kulutukseen ja karvojen lähtöön. Syksyllä alkaa talvea kohti taas ns massakuuri.
PoistaMinä en oikein noita tatteja osaa kerätä. Yhtenä vuonna opettelin, mutta ei oikein ottanut tuulta alleen.
Ihania kissakuvia - varsinainen seurasta ja päikkäreistä nautiskelija tuo Merri :)
VastaaPoistaMerrin sisäinen seurakissa heräsi mökillä henkiin :)
PoistaKuvista kyllä huomaa että Merri nauttii olosta mökillä ihan täysillä . Hienoa kun hammasoperaatio on ohi ja mieli virkeä ja olo hyvä :-). Ja teidän kahdenkeskistä laatuaikaa !!
VastaaPoistaMinäkin saatan välillä herätä Touhulassa tai kotona niin etten yhtään tiedä kummassa olen tai ylipäätään missä olen :-))).
Olen miettinyt, miltä tuntuu, kun on muistisairaus, eikä tiedä missä on ja mitä tekee. Tuntuukohan se samalta, kuin tuo herääminen, eikä tiedä, missä oikein on.
PoistaVielä kun saisi nappulat takaisin ruokavalioon, niin Merrillä olisi sen suhteen kaikki hyvin. Meille on tulossa pari kissaa hoitoon ensi kuun puolella. Saa nähdä, miten tämä tilanne taas siitä kehittyy. Merri näyttää hakeutuvan enemmän rauhallisiin tilanteisiin nykyään ja Frodon lähentelyt välillä ärsyttävät. Siksi tuo mökkeilykin varmaan tuntui siitä niin kivalta.
Merri on varmaan ollut onnellinen , kun pääsi mökille ja sai huomiosi! Vai on siellä kuivaa - täällä satelee melkein joka päivä ja sieniä metsään on noussut. Marjastettu meilläkin on jo riittävästi, sain juuri viinimarjatkin mehustettua eli hyvässä vaiheessä hamsterointi. Kaunis maisema!
VastaaPoistaTosi kuivaa oli. Eilen satoi täällä kotona tosi kovaa, mutta vain hetken. Varmaan mökillä ei satanut taas yhtään, eikä uusia sieniä ole tiedossa. Kotona keräilin eilen omenat meidän pienestä puusta. Kai niistäkin pitäisi jotain tehdä, että eivät mene hukkaan. Onneksi ei ole mitään monien omenapuiden puutarhaa, kuten lapsuudenkodissani.
PoistaOnnittelut uskomattoman upeasta kantarellisaaliista! (Se ämpärillinen!) Luin taas välistä jääneet, kun on ollut hankalaa istua polven kanssa tässä läppärin luona olevalla tuolilla. Minulla on muistikuva, että olisin päässyt aika lapsena seuraamaan Hamina Tattoo'ta? Joku vastaava se ainakin oli jossain hallissa. Mökkikuvista huokuu ihana rauha! ♥
VastaaPoistaKiitos! Olen edelleen hämmentynyt itsekin :) Katsoin netistä, että Tattoo on järjestetty Haminassa ensimmäisen kerran 1990. Varmasti sotilassoittokuntien esityksiä on ollut sitä ennenkin monessakin paikassa ( en halua epäillä, ettet olisi tuntenut itseäsi ihan nuoreksi vielä 1990 -vuonna ;D ).
PoistaMökillä on pakko rauhoittua tekemään vain sitä, mitä on käsillä, eikä tule mitään ylimääräisiä oivalluksia tehdä tai lähteä yht´äkkiä tekemään jotain kiireellistä.
Merri on aivan ihana kissa. Tykkään kaikista kissoista, mutta erityisen paljon hellyydenkipeistä kissoista. Lemmikkiä pitääkin saada rapsutella ja silitellä ja kokea sen läheisyys. Kiva, että tarjoat sille välillä jakamattoman huomion.
VastaaPoistaOlisipa ollut hauska juttu luritella huilulla säveliä aamutuimaan siinä järven rannalla. Vesihän kantaa ääntä oikein hyvin. Toisaalta turhaa kärjistämistä nuorten kanssa on viisasta välttää.
Nämä kissojen luonteet ovat kyllä niin erilaisia. Frodokin tykkää silityksistä, mutta vain pienissä erissä. Syliin se ei ole koskaan tullut itse. Aamuisin se taitaa olla hellimmillään, jos jään vielä sängyn laidalle pukeutumaan. Se tulee siihen kyöhnäämään ja saattaa jopa etutassuilla tulla toisen jalkani päälle hetkeksi. Ei syliin silloinkaan ;D Iltaisin siitä tulee tosi rauhaton, eikä se malta tulla nukkumaan toisten kanssa. Merrille on aina ollut itsestään selvää, että illalla käydään yhdessä nukkumaan. Saa nähdä, alkaako ikä joskus pehmentämään Frodoa vielä lisää.
PoistaAikuisten oikeasti ei tulisi mieleenkään alkaa äänikilpasille tuollaisen mökkälänkään takia. Raja tulee vaan itsellä vastaan. Jos soitan huilua mökillä, niin vältän tekemästä sitä lainkaan, jos naapureita on paikalla. Ovet on aina kiinni. Minusta tuntuu, että se ei ole mökkimaiseman ääniä. Vaikka eihän sitä täysin äänetön tarvitse kenenkään olla. Yksi ärsyttävimmistä äänistä mökillä on se, kun joku käyttää iän kaiken lehtipuhallinta. Pienet hetket on ihan ok. Moottorisahakaan ei ole niin ärsyttävä.