tiistai 11. marraskuuta 2025

Karhuja liikkeellä

 Terveiset Nallelle, Pikkikselle ja  Saksalle! Täällä paikalliset karhueläimet olivat kokoontuneet meidän terassille! Valitettavasti niillä ei ollut yhtä komeaa garderobia, kuin teillä!  Ehkä tilanne vielä joskus korjaantuu. 


Ne halusivat tulla esittelemään neulomiani karhusukkia.  Ne olivat kokoamassa jotain katalogia kaikenlaisista karhu -aiheisista asioista.  Ne hämmästyivät siitä, miten kissankarvaisia nämä karhut olivat! 


Vanha malli muutaman vuoden tauon jälkeen. Vielä yksi mies keksi haluta karhusukat.  Tulee mieleen vuosien takaa yksi mies, jolla tuo r -kirjain oli vähän hankala. Hän sanoikin juovansa kauhu -olutta.  Sitähän se usein taitaa ollakin 😅  En enää muista, onko malli jostain lehdestä, vai mistä.  Sukat ovat muuten oman pään mukaan.  Ne ovat kokoa  noin 46.  Lanka on Nallea (tietysti!  Mitäpä muutakaan karhuihin!  😂) Sitä kului 134 grammaa kolmosen puikoilla. 


Kaappien siivous on edennyt hitaasti, mutta varmasti.  Merri on kova auttelemaan siivouksissa, mutta nyt hommaan tarttuikin Frodo! Se auttoi pyyhkimään pölyt kaapin päältä.  Frodon parasta hupia on olla jossain korkealla, jonne se on nostettu kurkistelemaan.  Tuonnekin juuri ja juuri mahtui ryömimään. Onneksi se on oppinut jo luottamaan käsiin, jotka nostavat sen myös alas. Paras on tietysti korihissi, jos sellainen sattuu olemaan lähistöllä. 
Silmät ovat onnesta ympyrällään 😍


Tässä alastulo on jo harkinnassa... uskaltaisiko syliin... vai pitäisikö vielä yrittää verhotangon päältä?


Tänään oli muutaman ystävän kanssa Kässäklubi kahvilassa.  Nauru pidentää ikää. Neulominen ja virkkaaminen vähentää lankaa!   Kiitos ystävät! 
Sain postin mukana myös upean voimakortin, jonka yritän kuvata seuraavaan juttuun 💖

Päivän pähkinä: Haluatko miljonääriksi? En minäkään! Heippa! 😆

18 kommenttia:

  1. Upeat karhusukat ihanien nallejen kanssa😍Frodo sieltä ylhäältä katselee että tulisikohan jo alas...🥰Ystävät💗Vastaus päivän pähkinään: en minäkään. Heipat vaan ja mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Frodo tähyilee aina, josko pääsisi korkeuksiin. Tänään on luultavasti seuraavan kaapin vuoro. Ehkä pyyhin ensin pölyt ja sitten nostan Frodon tarkistamaan tuloksen :)

      Poista
  2. Voi miten suloisia karhueläimiä! 😍 Täytyykin esitellä meidän karhuille, millaisia kavereita täällä on. 🤭 Ja hienosti osasivat esitellä karhusukat, jotka on todella taidokkaasti tehty. ❤️

    Frodo on löytänyt jännän paikan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pehmeämmät karhut olivat vähän varuillaan, kun nuo toiset näyttävät vähän pelottavilta. Onneksi sopu säilyi. Arvaa vaan kuinka kauan selasin blogiasi, että löysin kolmannenkin karhun nimen ;D

      Poista
    2. Voi ei. 😅 Mutta hienosti löydetty, koska kaikki meni ihan nappiin. 🤗 Jos tarkoitat Nallea, niin sillä onnettomallahan ei ole varsinaista nimeä lainkaan. 🤭 Enkuksi hän on tietysti Big Teddy.

      Poista
  3. Karhut ja nallet ovat symppiksiä aiheita. 🧸🐻
    Kissat tunkevat itsensä mitä ihmeellisimpiin tiloihin 😺
    Hassukas kuva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat tykkää laatikoista ja korkeista paikoista. Hupinsa kullakin :)

      Poista
  4. Minäkin haluan tuommoisen pölyhuiskun!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkiessa valita vielä sellainen vähän pitkäkarvaisempi versio. Siitä on enemmän hyötyä huiskuna. Tosin huiskun puhdistaminen voi olla joskus hieman hankalaa.

      Poista
  5. Upeat karhusukat ja pikkunallet. Kävin ukon kanssa Lieksassa eilen ja nähtiin oikea nallekarhu, joka oli varmaankin vuoden ikäinen nalle. Oli viljapellolla ruokailemassa ja saatiin seurata sitä kauan autosta käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vissiin niin "kaupunkilainen", että ajattelin heti teidän käyneen jossain eläintarhassa ;D Kyllähän niitä täälläkin jossain metsissä on nähty, mutta tuntuvat silti jotenkin kaukaisilta, kun ei ole itse nähnyt. Ja onneksi ei olla nähty. Mökillä yksin ollessa välillä miettii, mitä tekisi, jos karhu olisi pihalla...

      Poista
  6. Niin hieno karhukokoelma (kauhukokoelma :-D ) ja tietysti nalle-langalla tehdyt sukat! Onpa todella hienot! Kissankarvaiset karhut ovat kyllä toki vähän huolestuttavia. Talja ei taida olla karhuntalja ;-)
    Voi että tuo Frodo on söpö ja mitkä hepulisilmät! On selvästi jännä ja mieleisen hauska paikka.
    Hmm, keksisin aika paljon käyttöä miljoonalle, jos ei muuta, niin hyväntekeväisyyteen loput, joten vastaan päivän pähkinään, että haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kauhuntalja. Se olisi aika kornia. Ihan tekokuitumytty on ;D
      Frodolla on ihan omat hupinsa. Se viettää yönsäkin jossain omissa kätköissään, toisin, kuin Merri.
      Miljoonalla olisi puolensa ja puolensa. Nyt onkin kuulemma verotietojen julkistuspäivä (?) joten sieltä löytynee henkilöitä, jotka oikein haalivat miljoonia. Varmaan hyväntekeväisyyteen ;)

      Poista
  7. Komea sukat!
    Minä siis tarvitsisin siivousavuksi yhden kissan korkeita paikkoja varten ja yhden ryömivän vauvan lattioita varten ja puhdasta tulisi ihan vaan heidän touhujaan ihailemalla. Sopisi minulle erinomaisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeat kooltaankin. Harvoin tulee tehtyä oikein isoja sukkia. Mikähän on suomalaisen henkilön jalan suurin mahdollinen koko?
      Suosittelen sinullekin pitkäkarvaista kissarotua. Vauva on hankala, kun se lopulta nousee jalkeille ja lopettaa hommansa. Siivousaikakausi on aika lyhyt.
      Onko sinulla tarpeeksi oljenkorsia? ;D

      Poista
  8. Komiat sukat komiassa koossa... vävyllä on muuten 48numeron jalka... tilaa kenkänsä Jenkeistä, heh heh... siellä sitä on kaikki SUURTA!! Tuuheahäntäinen pölyhuiska - hih... mietin samaa kuin Kepposka, että vitriinin ja kaappien päälliset työllistäisi täälläkin. Ihana kässäklubinne.... minäkin iloinen tiistai-tiimistämme, porukalla askartelua kirkolla ja äitinikin innostunut mukaan nyt joulunalustalla kortteilemaan... Nallet on niin komiassa turkissa, että käykö ne Merrin&Frodon lautasilla litkimässä?

    VastaaPoista
  9. Jäin taas jumiin selailemaan kuvia ylös ja alas. Suloisen pehmoisia nalleja, upeat sukat... ja sokerina pohjalla ihana Frodo. Voi kuinka kaipaan vanhoja aikoja, kun meilläkin oli kissoja.
    Kyllä minä olisin mielelläni miljonääri. Miljardööri ehkä en.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Voi kuinka hauska kuva Frodosta, nyt on mukavaa puuhaa.
    Meillä Otto rakasti kiipeilyä ja kuinka monen monta kertaa korihissi oli käytössä heh!
    Köpi kiipeilee omaan tähystys paikkaansa verannalle.
    No wautsi nyt on komia nallepartio sukkineen paikalla.
    Kiva minäkin sain postissa aivan ihanan voimakortin.
    Laitan myös kuvaa seuraavaan postukseen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!