torstai 17. huhtikuuta 2025

Frendit

 Lämpimien päivien myötä Merri on löytänyt taas lempiharrastuksensa, eli keinussa torkkumisen.  Siihen voi äkkiä pöllähtää myös naapurin Gizmo!  Merristä se on ihan kiva juttu, mutta Gizmo on aina vähän väistelevä. Se tulee vauhdilla, mutta vauhti hiljenee, kun paikalla onkin Merri.  Kyllä ne välillä ovat ihan nenäkkäinkin haistelemassa, mutta useimmiten Gizmo väistelee.  

Sairastellessa ei paljon ulos voinut mennäkään, joten oli aikaa tikutella aina, kun päiväunilta jaksoi ja ehti.  Sairaus alkaa olla hyvällä mallilla, mutta edelleen rintakehässä painon tunnetta ja pientä yskää. Ulkoilma käy lämpimänäkin vähän henkeen.  Töissä olen jo ollut tämän viikkoa. 

Palataanpa siihen tikutteluun 😍 Ostin  alkuvuodesta Lankajengistä  Irkun  (Sairaasti sukkaa -blogi) suunnittelemien Frendit -säärystimien ohjeen. Syitä oli kaksi: Olin utelias näkemään, tuleeko ohjeen mukaan nyt kuva (eli testiosto 😀) ja lisäksi pintakuviointi on minusta aika vekkuli. Säärystimien tekeminen on  ollut muutenkin mielessä.  Irkun mallissa oli resorit tehty vastavärein, mutta minä tykkäsin tehdä nämä yksivärisinä. Vihreä väri on sattumoisin valittu lankakaapistani, mutta huomasin sen olevan erittäin sopiva näihin säärystimiin.  kuviointi tuo nimittäin erehdyttävästi mieleen lehtikuvion! 


Ohjeessa on kaksi kokoa. Vaaleat ovat pienemmät.  Tummat ovat isommalla silmukkamäärällä ja tein lisäksi  yhden mallikerran enemmän. 


Kuviosta tulee mieleen pensaiden lehdet. ainakin jasmikkeessa on tuollaiset.  Seurasin ensimmäisen mallikerran ohjeen ruudukosta, mutta se oli lopulta helppo muistaa ulkoa.   
Lanka on 7 -veljestä ja sitä kului vaaleisiin 174 grammaa ja tummiin 208 grammaa. Puikot olivat kokoa 3½ -4, vaihdellen. 


Meillä kävi pitkästä aikaa muutama virpoja.  Saadulla vitsalla päätin virpoa Frodonkin.  Nyt se on virvottu tuoreeksi ja terveeksi, minä sain palkaksi silitellä sitä 💖 
Frodo on meidän korikissa. 



Maisa  -kissa on muuttunut Suureksi Herättäjäksi.  Se on nyt monena aamuna aloittanut meidän herättämisen jo ennen viittä.  Maisa on vahva ja sen töniminen, tarpominen, toisen päällä kävely ja makaaminen ovat ihan konkreettisen herättäviä. Lisätään tuohon vielä jatkuva kehräys ja se, että se tuo naamansa ihan omiini kiinni.  On pakko liikahtaa, kun pelottaa, että se lipaisee sillä pehvanpesukielellään minua naamaan 😂 
Tänä aamuna Merrikin oli uskaltautunut tuota herättelyä ihmettelemään. Se on paljon hienovaraisempi herättäjä, kun on sen herättelyvuoro.  Nyt se taisi vaan katsella suu auki tuota Maisan touhua.   Maisa ei nuku meidän sängyssä muuten, mutta sen Sisäinen Herättäjä herää henkiin heti aamuyöstä. 



Tänään on vähän kalseamman näköinen keli, kun ei aurinko ainakaan vielä paista. Eilen  neuloin ensimmäisen kerran keinussa terassilla. 
Mukavaa pääsiäistä! Joo, ihan juuri Sinulle siellä ruudun takana!  😄😸😸😸

38 kommenttia:

  1. Kiitos, samoin Sinulle hyvää pääsiäistä! "... rintakehässä painon tunnetta ...". Tuttu tunne, vähän pelottavakin! Mutta ehkäpä tästä taudit ja tautinen aika väistyy, toivotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään on tuo tauti vaivannut, ihan poikkeuksellista. En muista ennen näin pitkään poteneeni yskää tms. Onneksi jo helpottamaan päin. Paranemisia sinullekin!

      Poista
  2. Ai että, olipas kiva nähdä suunnittelemani säärystimet tehtyinä!🥰🥰Jotenkin noissa vihreissä vielä näkyy paremmin tuo kuvio ja lehdiltähän ne näyttävät👍 Hyvää Pääsiäistä sinnekin! 🐥🌱🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aikonut tehdä säärystimiä tänä vuonna useammat ja tämä malli oli oikein kiva kokeilu :)

      Poista
  3. Onhan se eläinmaailmassakin varmasti kiva saada välillä vieraita naapurista. Etenkin jos naapuri on sopuisa ja rauhallinen.
    Kaunis malli ja väri noissa säärystimissä. Olet sangen tuottoisa neuloja puolikuntoisenakin.
    Frodo näytää selvästi pitävän pajunkissoista.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän sitä syntyy, kun telkkua tuijottelee. Välillä vähemmän kerrallaan, välillä enemmän.
      Kaikki naapurit eivät ole kamuja, mutta tämä koiruus on :)
      Frodo otti ihan kirjaimellisesti tuon kohdan "sulle vitsa".

      Poista
  4. Ihanaa pääsiäistä teille kaikille! T Saukkis

    VastaaPoista
  5. Kiitos kivoista kissankuvista, eikä säärystimissäkään mitään vikaa ole: hauska pintaneule!
    Hyvää pääsiäistä sinullekin, Sartsa!

    VastaaPoista
  6. Sulkakoristeiset vitsathan ovat mitä parhaimpia kissaleluja :) Ihmekään, jos Frodo noin tykästyi.
    Gismo pitää varuilta kieltä kirsun suojana, ettei ihan nenille hypitä Ü
    Levollista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo oli tietysti mielissään tullessaan tuoreeksi ja terveeksi ;D
      Merri ei Gizmon nenälle hypi, ne ovat ihan kavereita. Kaikki kissat eivät ehkä Gizmon elämässä ole olleet niin ystävällisiä. Merri tekee välillä hassuja valehyökkäyksiä, mutta kääntyy aina viime tipassa kulkemaan ohi.

      Poista
  7. Kivat säärystimet, Irkun malli hauskan näköinen.
    Kissoja kissoille, pieniä kissoja ja isoja kissoja. Teillä on oikea kissa-armeija siellä :)
    Gizmosta ja kissoista - noin ylipäätään tuli mieleen meidän koira vuosien takaa, ja mummolan kissanpennut. Tästä on siis aikaa jo vuosikymmeniä.. Meillä oli saksanpaimenkoira Api ja vaikka se oli vahtikoira, mummola oli paikka jossa sen ei tarvinnut vahtia. Mummolan kissa oli vastikään saanut pentuja ja ne tietenkin kiinnostivat Apia hirveästi. Pennut vaan ei olleet halukkaita tekemään tuttavuutta ja pakenivat hellan taakse. Api ei antanut periksi vaan työntyi perässä niin pitkälle kuin pääsi - kunnes kuului hirveä ulvaisu ja se peruutti vauhdilla pois hellan takaa. Kissanpentu kuonossa, tiukasti kiinni kaikilla neljällä pienellä tassullaan!
    Siinä sitä oli sitten Isällä ja Vaarilla tekemistä, että saivat pidettyä koiraa paikallaan ja irrotettua kissanpennun sen kuonosta. Sen jälkeen ei kissat Apia enää kiinnostaneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pajunkissatkin lasketaan, on kissoja yhteensä 55! Kävin laskemassa... ;D
      Kyllä koira saa olla varuillaan, jos on kissoista kysymys, vaikka luulisi usein kokoerostakin päätellen toisin päin. Merri ei läpsi kynsineen tuttuja koria, korkeintaan näyttää kaapin paikan tarvittaessa. Gizmolle ei tarvi sitä näyttää, kun se on yhtä rauhallinen, kuin Merrikin.
      Ihan omaan nenään sattuu tuon koiraparan puolesta. Sen verran monta kertaa on kissan kynnet olleet ihossani kiinni.

      Poista
  8. Voi voi tuota aamuvirkkua Maisaa !! Tiedän niin hyvin nuo kissaherätykset. Ne on yhtä torkutusta :-). Justiinsa kun luulee pääsevänsä takaisin uneen niin.....uudet yritykset kehiin. Meidän Arttu ei enää herättele tai jos joskus käy sängyn vieressä ja vähän ääntelee niin palaa paikalleen kun jotain vähän mumisee sille unissaan. Se on yksi vanhenemisen plussapuolia.Siis kissan :-).
    Ihanan väriset säärystimet ja malli sopii hyvin yhteen värien kanssa. Käyttäisin jos käyttäisin :-).
    Et maininnut mitään soittokeikasta eli oliko se jo ja miten puolikuntoisena siitä selvisit ? Vai onko se sittenkin vasta vielä
    edessäpäin ?
    Hyvää pääsiäistä koristeilla tai ilman :-)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla oli herätykseni puoli kuusi töihin lähtöä varten. Kyllä se Maisa kävi jo ennakoimassa heräämistä ennen kellon soittoa. Kyllä tuo ikä jotain tekee kissoillekin. Maisa ei ole läheskään niin hyökkäävä, kuin muutama vuosi sitten oli täällä hoidossa ollessa. Nyt se on suorastaan leppoisa.
      Käyttäisin, jos käyttäisin :) Laatikkoon menivät täällä, odottelemaan sitä käyttäjää.
      Olin niin puolikuntoinen konsertissa, että en viitsinyt täällä hehkutella. Buranala ja Panadolilla homma hoitui yllättävän hyvin. Mitä nyt oli vähän tuskanhikeä otsanahassa. Päättelin jopa, että aina pitäisi olla vähän kipeä, tai ainakin lääkkeiden vaikutukessa, kun soitto sujui niin hyvin. Katsojiakin oli tällä kerralla enemmän, kuin viime konsertissa. KOnsertin jälkeen jätin suosiolla yhteisen ruokailun ja illanvieton väliin. Nyt odotan innoissani uusia nuotteja seuraavaa konserttia varten :) Se on minusta aina ihan paras juttu, uusien nuottien testailu.

      Poista
  9. Kauniit säärystimet. Kyllä niissä selvästi on lehtikuviot ja värivalinta osui nappiin. Gizmon on syytäkin vähän väistää Merriä, eihän se nyt sovi, että naapuri alkaa nenille hyppimään tai muuten liian tuttavalliseksi isäntäväkeä kohtaan. Frodo on soma pääsiäiskorikissa. 🤗 Toivottavasti tauti jättää sinut jo lopultakin rauhaan, ihan liian pitkään se on ollut jo riesanasi. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä naapurien kanssa on oltava varuillaan ;) Toivottavasti naapurin Gizmon emäntäkin näkee tämän kommentin ;D
      Näin pitkää hengitystieinfektiota ei ole minulla koskaan ollut. Ilmeisesti pöpöt ovat vahvistuneet vuosien kuluessa, tai sitten oma kunto on rapistunut iän myötä.
      Näitä kissoja katsellessa huomaa, että kaikki ovat eri kokoluokkaa. Maisa on suurin, Merri heti perässä ja Frodo on sitten sellainen sirppanapoika.

      Poista
  10. Hauskaa pääsiäistä teille sinne! Ja hyvä jos olet toipumaan päin🌹💖 aikamoista kissamenoa siellä kissajengin keskellä.🐈🐈‍⬛
    Tyydyn ihailemaan ja huokailemaan ihastuksesta käsitöitäsi,nuo säärystimet ovat tosi hauskat noine lehtikuvioineen. Keväinen väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä elämä pyörii aika pitkälti kissojen ympärillä. Nyt olen "jahdannut" Maisaa jo jonkin aikaa, kun se ei tänään haluakaan ottaa lääkettään herkkutahnan kanssa, kuten muina päivinä.
      Säärystimet olivat hyvä telkkukäsityö, kun ei tarvinut ohjetta tiirailla.

      Poista
    2. Niinhän se on niille jotka sen taitaa😂😍 Muistan edesmenneen tätini joka kutoi sukkia liukuhihnalla, puhui, katsoi televisiota ja kutoi. No, olihan hänellä 12 lastakin ja myöhemmin liuta lapsenlapsiakin että sukkia kului. Ja tämä on ihan totta.

      Poista
    3. Minä olen jouluksi tehnyt lapsille, puolisoille ja lapsenlapselle, mummoille ja puolisolle sukat ja niitä on ollut yhteensä 10. Sinun tätisi on saanut tikutella ihan tosissaan tuon lapsikatraan sukittamiseksi ;D Vaan mikäpä olisikaan mukavampaa, kuin neuloa rakkailleen. Sitä minä en ole vielä harrastanut, että kävellessä neuloisin, vaikka olen kyllä kokeillut, että kyllä sekin onnistuisi, jos ei tule mitään isompia monttuja vastaan ;D

      Poista
  11. Miellyttävä pinta säärystimissä, tosiaan lehden muoto. 🌿
    Ajatus kissan virpomisesta on mitä mainioin. 🐱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 53 pajunkissaa virpoivat minun toimestani tuon yhden kissapojan ;D Siinä oli oikea populaatio!

      Poista
  12. Heippa, I'm back! Tosi kaunis pintakuvio noissa neuleissa, tykkään!
    Rauhallista ja herkullista pääsiäisen aikaa! 🐰🐣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle koitti "uusi elämä" terveenä jälleen, onnea! Kuvioon katseeni tartti heti ekalla kerrallakin, kun näin nämä säärystimet Irkun blogissa.

      Poista
  13. Hauska kuva Merristä ja Gizmosta. Ihan näkee katseesta kumpi se pomo onkaan. Ja ihana virvottavakin tuolla korissaan köllöttää. Ilokseni meilläkin kävi viidet lapset ovella virpomassa. Onneksi muistin palkat ostaa valmiiksi.
    Kauniit neulepinnat ja kuviot noissa säärystimissä. Mietin, että kuviomalli sopisi ihanasti vaikka villatakkiin.
    Ihanaa ja nautinnnollista pääsiäistä sinulle ja ihanille karvakamuille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Merri ole pomo. Gizmo on vain kaukaa viisas :) Koira humpsahti pihalle ja Merri jatkaa tyynesti keinussa lekottelua, vaikka onkin kiinnostunut tulijasta. Jos se olisi ollut naapurin kissa, olisi meno ollut aivan toinen.
      Tuolla neulekuviolla tosiaan voisi tehdä mitä vain. Ajattelin itsekin villatakkia neuloessani. Ihan, kuin olisin nähnyt joskus tämäntyylisen villatakin.
      Kivaa päivää sinulle!

      Poista
  14. Kiitos pääsiäistoivotuksista, sitä samaa myös itsellesi! Hienoa, että olet tervehtynyt.
    Kevätilmoja näyttävät haistelevan Merri ja Gizmo. Nyt olikin päivän parin ajan hieno ilma, vaan täällä ei enää tänään.
    Säärystinten neulekuvio on kiva. Näyttää erittäin joustavalta. Teillä ei vissiin herätyskelloja tarviotakaan, kun kissoilla on se virka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä kissaherätyskello toimii vain silloin, kun ei tarvitse herätä niin aikaisin ;D Tänään jouduin heräämään ihan itse, kun on työpäivä. Sitten löytyi kyllä kyöhnääjä, kun se kuuli, että olen hereillä.
      Näillä keleillä pitää joka työpäivä miettiä, mitä laittaisi päälle, millaisen takin. Kovin paljon ei tarvi ulkona työpäivän mittaan olla, lähinnä autoon ja sisään ja sitä moneen kertaan :) Eilen pärjäsin fleecetakilla, mutta tänään näyttää olevan luvassa vähän vettäkin jossain vaiheessa.
      Säärystimet joustaa hyvin. Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  15. Mukavaa pääsiäistä!

    Minulla loppuisi ihan huumorintaju, jos kuka tahansa herättelisi minua viiden maissa. En kestäisi :D Söpöhän tuo teidän laina karvavekkari on, mutta liian aikaisin on liian aikaisin. Hyvät harrastukset Merrillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taas herätys heti 5 jälkeen, kun kello olis soittanut vasta puoli kuusi.
      Minä olen jo niin kaivannut päikkäreiden nukkumista pihalla keinussa, kuten Merri, mutta en vielä ole tarennut, eikä kukaan ole vielä siivonnut terassiakaan ;D
      Nythän tämä pääsiäinen vasta mukavaksi muuttui, kun huomisesta alkaa viikon talviloma!

      Poista
  16. Ihanat karvakamut siellä!
    Voi kuinka suloinen kuva Frodosta korissa pajunkissa suussa.
    Maisalla onkin hiukan isompi turrikka suussa...ihana!
    Aamuherätyksistä, tänä aamuna aattelin nukkuessani pitkään niin heräsin siihen,
    kun Köpi hiipui rinnan päälle ja lätkäisi tassun poskelle, että nyt herätään!
    Eilen vietiin lapsenlapselle Jyväskylään tuttava perheeltä pieni kissanpentu. Lähes valkoinen ja
    taivaan siniset silmät omaava suloisuus. Sen kanssa tulikin eilen leikittyä ja hössötettyä.
    Kiltisti automatkan nukkui ja katseli kopassa ja luukku sai olla auki kokoajan.
    Pääsiäistä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisilmäinen kissa on varmasti suloinen! Miten nuo tavallisten kissojen silmätkin ovat kaikki eri näköisiä. Tuovat luonnetta katseeseen.
      Merri joskus taputtaa minua leualle, jos en herää, mutta ei sen kummempaa. Maisan naama ihan omieni edessä tuntuu hölmöltä, kun yrittää nukkua ;D
      Vielä jatketaan pääsiäistä!

      Poista
  17. Kauniit säärystimet (sääryleet 😀)
    Näitä pitää kipeiden nivelten lämmikkeenä ihan mielikseen.
    Kaunis kuvio tulee hyvin näkyviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääryleetpä hyvinkin :) Minä olen joskus hierojalla käydessä pitänyt sääryleitä käsivarsissa, kun ne tuppaa palelemaan siinä maatessa :)

      Poista
  18. Ihanalta kuulostaa herätyskello-Maisa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se kuulostaa, vaan ei tunnu ;D Nyt se on hieman hellittänyt, eikä enää ilmesty kukonlaulun aikaan, eikä muutenkaan sinnittele kovin kauaa, jos toinen ei näytä lainkaan heräämisen merkkejä. Tänään oli taas karvainen takapuoli häntineen minun naamalla.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!