Merri on niin mielellään mukana aina, kun yläkerran käsityöhuoneessa tapahtuu jotain. Useimmiten se kiertelee aikansa ja asettuu sitten johonkin laatikkoon tai vastaavaan. Vetoketjujen säilytykseen käyttämäni kangaspussukka on tällä hetkellä suosiossa.
Silmukka soikoon
keskiviikko 2. huhtikuuta 2025
Tarjolla tänään
maanantai 31. maaliskuuta 2025
Sairaan hidasta
Taisin mainitakin, että olin pari viikkoa sitten flunssassa. Se meni melko pian ohi ja olin töissäkin vajaan viikon. Sieltä se sitten ihan puun takaa palasi takaisin! Nyt ollaan miehen kanssa yskitty kilpaa. Kuume sahailee edes takaisin ja kroppa on ihan jumissa. Aika on lievästi sanottuna pitkää, kun ei jaksa mitään. Hetkellisesti olen seisoskellut Merrin kanssa pihalla, mutta sitten taas palannut sisälle yskimään.
Olen hiljakseen tehnyt jotain käsityöjuttuja, että aika kuluisi nopeammin. Välillä on pitänyt ottaa parin tunnin päiväunet, särkylääkettä ja syömistä. Hitaasti kuitenkin hyvä tulee, vaikka ei ihan heti uskoisi.
Tauvon paikka -blogista muistin taas, että minun piti tehdä sohvatyynyjä mökille. Olin ostanut sisätyynyjäkin jo aikoja sitten. Sohvatyynyjä pitää olla sohvalla siksi, että mökillä voi ottaa sohvallakin päiväunet, eikä tarvitse kallistaa päätä niille muutamalle juntikkatyynylle, jotka siellä nyt on 😅
Hyvää, tai vähintään kohtalaista alkuviikkoa juuri Sinulle!
P.S. Minun on nyt kerta kaikkiaan jätettävä väliin tuo Kristiina haaste erikoisesta rakennuksesta. Olen jo kuukauden miettinyt, mikä se voisi olla, mutta se ei vaan ole tullut mieleen. Ulos lähteissä olen monesti ajatellut, että pitää katsella ympärilleen sillä silmällä, mutta silmät on kai lopulta unohtuneet kotiin, koska mitään ei ole löytynyt. Skippaan tämän ja odotan seuraavaa haastetta.
torstai 27. maaliskuuta 2025
Mäyräsukat
Vihdoinkin minulla on omat Mäyrälänhovissa -sukat! Olen ihastellut näitä siitä asti, kun näin ne jossain ensimmäisen kerran. Lopulta sain tulostettua nämä Novitan sivulta (ilmaisohje). Vielä sen jälkeenkin meni pitkään, ennen kuin lopulta ryhdyin tuumasta toimeen. Tämä on niin suloinen malli! Suunnittelija on Lumi Karmitsa.
maanantai 24. maaliskuuta 2025
Kesätyöt ja muut tienestit
Jotenkin tuo tienaaminen on ollut entisajan lapsilla todella tärkeää. Kaikenlaista on meikäläinenkin yrittänyt. Lapsena, joskus alle 10 -vuotiaana tehtiin kaverin kanssa nk. rintakoristeita luonnon antimista. Kävimme oikein naapureissa myymässä niitä ovelta ovelle, taisivat olla 10 penniä kappale. Harmi vain, kun tuoreus katosi jo iltaan mennessä. Lurpsahtanut lehtikoriste ei ollut enää kovin vetävän näköinen.
Äidin kanssa tein sopimuksen omenoiden keräämisestä puiden alta kompostiin. Meillä oli älytön määrä omenapuita, eikä niitä kukaan ehtinyt hyödyntää sellaista määrää. Puolimädät omenat piti kerätä puiden alta, nurmikolta, että pääsi leikkaamaan nurmikkoa (käsikäyttöisellä tietenkin). Sain muistaakseni pennin ämpäriltä.... Kerran keksin huijata ja keräsin ämpärin pohjalle rikkaruohoja, voikukkia ja heinää, päälle omenoita. Siinä taisi olla jopa isompi työ täyttää ämpäriä, kuin pelkillä omenoilla. Ei päässyt rikastumaan tälläkään konstilla.
14 -vuotiaana pääsin ensimmäisiä kertoja auttamaan äidin kioskille. Järjestelin tavaroita hyllyihin ja sain vähän toimittaa myyjän töitäkin. Aluksi olin äidin kanssa, mutta sittemmin aloin pitää kioskia yksin pystyssä, niin äiti sai vapaapäiviä. Rahaa en saanut käteen juuri mitään, koska kaikki laitettiin talteen ja niillä maksettiin ajokorttini. Olihan sekin iso juttu, mutta jatkuva rahanpuute oli ärsyttävää. Saatoin kyllä luontaisetuna syödä jonkin verran karkkia ja suklaata kioskilla ollessani.
Kioski ei ollut R -kioski, kuten alla, vaan 10 -kioski. Muistatteko mainoksen: "Maitoa ja makkaraa, makeata mitä vaan, Kymppikioskilta saa!". Kyllä sieltä kaikenlaista saikin. Ennenhän kaupat eivät saaneet olla auki iltaisin, tai sunnuntaisin. Silloin kioskilta haettiin paljon myös elintarvikkeita.
Kaverini jakoi mainoksia ja keksin tuppautua hänelle kaveriksi. Kauaa ei kaveri jaksanut pieniä tienestejään kanssani jakaa. Myöhemmin hän yllytti minut jakamaan aamupostia, jota teki itsekin. Siihen olisi pitänyt olla 18 -vuotias, koska työaika oli osittain yötyötä. Täytin kesällä tuon pyydetyn iän, mutta pääsin tuona kesänä jo jakamaan. Kävin ensin opettelemassa eri piirit toisen jakajan kanssa ja sitten jaoin yksin. Poikakaverini, nykyinen mieheni oli armeijassa, mutta lähti kanssani jakamaan lehtiä usein. Hän ajoi autoa ja minä juoksin lehtien kanssa. Tuottoisaa hommaa (paitsi ilmaiselle autokuskille). Muutaman tunnin hommasta sain ihan hyvän palkan. Päätin jatkaa tuota hommaa vielä lukion kolmannelle luokalle jatkettuani. Muutamana päivänä viikossa kävin jakamassa lehdet ennen kouluun lähtöä. Lopputulos oli juuri sitä, mitä kuvitteletkin, eli olin koko ajan ihan puolinukuksissa. Etenkin saksan läksyt jäivät usein tekemättä. Lisäksi syksyn tullen aamut olivat jo aika pimeitä ja juoksin peloissani kaikkein pimeimmät kohteet. Lopetin jakamisen jouluun mennessä.
Kaikenlaista pientä taskurahapainotteista juttua tuli tehtyä, kuten matonpesua ja alkeellisten huilutuntien antamista.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pääsin mummon avulla kehitysvammaisten hoitolaitokseen töihin. Olin siellä 4 kuukautta ja voin sanoa, että se työ ei ole minulle. Eihän minulla ollut mitään koulutustakaan, joten voin kuvitella, etteivät hommani aina menneet ihan putkeen. Sain kuitenkin hyvää kokemusta nykyiseen työhöni ja varmuuden, että työpaikkani hoitotyössä ei ainakaan ole tuollainen.
Lukion ja tuon edellisen työhomman jälkeen en heti mennyt opiskelemaan. Pääsin työllistämistuella seurakunnan diakoniatyöhön apulaiseksi. Näin ihan merkillisiä juttuja. Kävin diakonissan kanssa mm. ikäihmisten 70-90 -vuotispäivillä. Oli ihan hullua mennä "kylään" ihan vieraille ihmisille. Juhliin osallistui tietysti paljon päivänsankarin sukulaisiakin. Tähän kohtaan on sanottava, että en ollut kovin puhelias noihin aikoihin. Kävimme myös kahdessa vankilassa ( ei ollut ehkä ihan loppuunviety ajatus ohjaajani puolelta...). Järjestimme joulujuhlia eri asiakasryhmille ja minä soitin usein huilua niissä. Ohjaajani lähetti minut muutamana päivänä yhteen rivitaloon, jossa asui paljon ikäihmisiä. Minun piti tarjoutua heille kylään ja soittamaan huilua. En ole ikinä tuntenut itseäni niin tyrkyksi. Kuka oikeasti ottaa kotiinsa vieraan ihmisen, joka vain soittaa ovikelloa ja yrittää tulla juttelemaan?? Luulen, että kaikki tämä kuitenkin kohensi taitojani tulla toimeen vieraiden ihmisten kanssa ja jutustelemaan edes jotain.
Ammattikouluun päästyäni olin joka kesä kesätöissä kotihoidossa ( tai kotipalveluksihan sitä silloin nimitettiin). Nuo kesät olivat täynnä merkillisiä kommelluksia, opettelua, hienoja ja vähemmän hienoja tapaamisia, sekä yhteenkuuluvaisuudentunnetta uusien työkavereideni kanssa. Tuolloin asiakkaat halusivat usein keittää kahvia apulaiselle. Tulin juoneeksi enemmän kahvia, kuin koko elämässäni milloinkaan. Oli hirveän huono olo monen työpäivän iltana, kun en kehdannut kieltäytyä kahvista. Ennen kotipalvelussa siivottiin paljon, käytiin kaupassa ja tehtiin ruokaa, suihkutettiinkin ihmisiä. Aikaa oli ihan eri tavalla yhtä asiakasta kohti, kuin nykyään. Käyntejä oli 3- 6 paikkaa päivässä. Opin tekemään erilaisia ruokia (kantapään kautta). Kauheimpana kokemuksena oli kalakeitto, jonka tein jostain peratuista järvikaloista. Siihen mennessä olin oppinut, että soppaan pilkotaan kaikki ainesosat.... aikamoiset huudot sain, kun asiakkaalle selvisi, että olin pilkkonut ne ruodolliset kalat soppaan...
Opin laittamaan papiljotit hiuksiin. Minulla oli sellainen lyhythiuksinen opettaja, jolla oli ainakin 30 papiljottia, jotka piti kaikki laittaa sinne päähän. Hyvät oli kiharat! Opin kampaamaan maton hapsut suoriksi, mittaamaan mattojen välin mittanauhalla siivouksen jälkeen, hyppäämään parvekkeelta, jonne olin jäänyt jumiin ikkunoita pestessä, ostamaan puolen metrin tangon Lauantaimakkaraa kauppareissulla, kaivamaan kaikkein takimmaiset maidot, makkarat, yms. vaativalle asiakkaalle, pyytämään tasan 7cm mustaa makkaraa grillistä (onneksi minä en ollut ainoa, joka sai haukut väärästä mittauksesta, vaan linja kävi kuumana kauppaankin).
Pääsin koulun päätyttyä vakituiseksi työntekijäksi ja sillä tiellä olen edelleen. Oppia olen saanut siinä välissä lisää ja käynyt vuoden verran kokeilemassa lastensuojelutyötäkin, vain todetakseni, että ikäihmiset ovat minun juttuni. Olen jotenkin samalla tasolla heidän kanssaan 😅 Juttu luistaa, eikä lauleskelu työaikanakaan ole tavatonta. Enää ei hävetä, eikä ujostuta juuri mikään.
Työ on muuttunut vuosi vuodelta vaativammaksi kaikin puolin. Asiakaskäyntien määrä on jo 20 molemmin puolin työpäivää kohti. Asiakkaiden hoidettavat asiat ovat välillä todella vaativia. Sairaalasta kotiudutaan ties minkälaisin ongelmin. Hankalat lääkeselvittelyt ja -jaot ovat arkipäivää. Paperityöt ovat lisääntyneet ihan hirveästi. Uusia laitteita ja menetelmiä otetaan käyttöön vähän väliä, usein ilman kunnon opastusta. Korjaan nyt sen verran, että opastusta kyllä on, mutta ei aikaa opetella, tai opetus tulee liian myöhään.
Niin moni asia on muuttunut, mutta silti tykkään työstäni edelleen. Koen, että juuri tämä työ on minua varten. Eiköhän tästä sitten joskus pääse eläkkeelle, ellei eläkeikää nosteta vuosi vuodelta, kunnes se poistetaan kokonaan.
Tähän juttuun sain kimmokkeen muistaakseni Terhiltä, tai Pöllöltä? Saattoi se kesätöistä kirjoitteleva henkilö olla joku muukin? Kirjoita sinäkin, jos haluat.
Heikunkeikun taas täältä ruudun toiselta puolelta! Hyvät voinnit ja iloiset mielet juuri Sinulle!
perjantai 21. maaliskuuta 2025
Paastopäivitys
Puikoillanikin järjesti paastohaasteen ajalle 5.3. -pääsiäislauantai. Jokainen voi osallistua omalla tavallaan ja säännöissäkin on joustamisen varaa. Sunnuntait eivät esimerkiksi ole paastopäiviä.
Mistä minä sitten paastoan? Tekisi mieleni sanoa, että paastoan siivoamisesta, ylimääräisestä liikkumisesta ja aktiivisesta toiminnasta. Ehkä kuitenkin keksin jotain rakentavampaa paastoa...
1. Karkkilakossa olen ollut jo tammikuulta asti, joten jatkan samaa linjaa paaston ajan. Aloitin lakon, koska en osaa pysyä kohtuudessa. Ilman karkkeja oleminen on helpompaa, kuin se, että söisi vain vähän.
Jäätelöä alkoi tehdä mieli, kun pyörin täällä kotona puolikuntoisena. Jääkaappi ja pakastin olivat aivan liian lähellä koko ajan. Lähetin miehelleni töihin näyttökuvan, jonka nappasin netistä:
PAKASTIMESSA EI OLE ENÄÄ TÄTÄ!
2. Lankapaastokin onnistunee. Ostan uutta lankaa vain harvoin. Yleensä silloin, jos tarvitsen jotain erityistä väriä, mutta kotona ei ole. Yhtenä päivänä ostin valkoisen Nalle -kerän, mutta sehän olikin sunnuntaiostos. Sääntöjen mukaan sunnuntaisin ei tarvitse paastota 😄
Jäätelön myötä minulle ilmestyi myös lankaa. Eihän se ole minun vikani, jos en sitä erikseen toivonut? Ei se silloin voinut rikkoa paastoani. Se on vain merkki siitä, että puoliso ei ole paastolla.
Mitä voi tehdä, jos ei voi tehdä mitään erityistä? Aina voi leikkiä kissojen kanssa! Frodo tykkää korkeista paikoista, jonne se nostetaan. Meillä on käytössä se hissikori, jonne se asettuu. Se alkaa heti tähyillä korkeuksiin. Korilla se nostetaan jonnekin kaapin päälle, jossa se sitten kävelee edes takaisin ja kehrää. Lopulta se astuu takaisin ojennettuun koriin, jolla se laskeutuu alas. Vain halutakseen taas jonnekin toiseen paikkaan 😼
keskiviikko 19. maaliskuuta 2025
Kävelyllä Verlassa
Viime heinäkuussa kävin useamman kerran kävelemässä kaikenlaisia kävelyreittejä mökillä ollessani. Eräänä päivänä pysähdyin Verlaan. Jätin auton parkkipaikalle ja lähdin siitä kävelemään. Napsin roppakaupalla kuvia ja ajattelin julkaisevani niistä jutun sitten talvella, kun tekee mieli muistella kesää.
Päivä oli lämmin ja kirkas. Puolipilvistä ja aurinkoa. Aiemmin oli satanut ja maa oli paikoitellen märkää. Linnut lauleskelivat ja autoja kulki silloin tällöin ohi. Liekö matkalla Verlaan, tai sitten sen läpi. Verlan keskustahan on todella pieni. Jos joku ei tiedä mitään Verlasta, niin olen kirjoittanut siitä aiemminkin monesti. Kaikki löytyy tuolta blogin sivupalkissa olevasta aiheluettelosta nimellä Verla.
Aloitan kuvalla Verlan Pytingistä, joka on nyt remontoitu ja avataan kai jo ensi kesänä vierailijoille. Ihmettelin ensin tätä kuvaa, mutta tämä onkin napattu vasta takaisin tultua, eli Pytingin pihanpuolelta.
Eduard Dippellin suunnittelema patruunan pytinki valmistui 1885 Gottlieb Greidlin asunnoksi. Se edustaa kansainvälistä puurakentamisen koristeellista tyylivirtausta, joka levisi Suomeen 1860 -luvulla saavuttaen suosiotaan ensin rautatieasemien ja huviloiden rakentajien keskuudessa. 1898 kartanomaista pytinkiä korotettiin tornimaisella päädyllä. Samoihin aikoihin tehtiin pytingin ympärille värikäs puisto ja keilarata paviljonkeineen.