Ei niin vakavaa

Olisiko nyt sopiva päivä ottaa osaa Kristiina K:n haasteeseen, jossa kysellään kuukauden mokaa? Perjantai 13. päivä on tunnettu epäonnen päivä.  Kuukausikin on vielä puolessa välissä, joten kaikenlaista mokaa voi vielä loppukuustakin tulla vastaan.   Mitään suurta mokaa ei ole ehtinyt tulla, eikä toivottavasti tulekaan.  Pieniä mokia käy silti ihan päivittäin.   Välillä mietin, että nyt olisi piilokameralla taas kuvattavaa, kun seurailisi minun touhujani. 

Puhelin täytyy välillä laittaa lataukseen. Johto vaan kiinni ja töpseli seinään. Vaan kuinka päin johto tulee??  Turha ahtaa pistokkeeseen menevää päätä puhelimeen. Ei se mahdu! 

Kaupasta ostettu salaatti ei ollutkaan sitä lajia, jota olin aiemmin syönyt.  Väärä ostos osoittautui ihan hirveän makuiseksi.  Olihan se syötävä, kun olin ostanut... 

Töissä tapahtuu usein ihan pöhköjä juttuja. Niistä suurin osa ei näy ulos päin ollenkaan. Olen siis kotihoidossa töissä.  Muuttuvia tilanteita ja jatkuvia ihmiskontakteja.      

*Menen  "Mairelle", mutta yht´äkkiä en muistakaan hänen etunimeään, kun olen käynyt jo vaikka kuinka monessa paikassa.  Mieleen tulee vain "Helvi".   Maire ei ehkä reagoi, jos kutsun häntä Helviksi.  Mikäli tajuan jo ennen sanomistani, että en muistakaan etunimeä, tai olen epävarma nimestä, niin kutsun häntä jo turvatoimena ihan vaan rouvaksi tai neidiksi. 

*Olen menossa tiettyyn suuntaan ja siinä ajellessa mietin jo seuraavia paikkoja, missä järjestyksessä kulkisin.  Hetken päästä huomaan kääntyneeni väärälle tielle.  Sama juttu käy, jos mietin jotain kotijuttua työajojen aikana. Helposti sitä kääntyykin kotia kohti ❤️ Töistä kotiin lähtiessä sen sijaan olen useasti mennytkin väärään suuntaan, koska olen päivän  mittaan mennyt sinne jo useita kertoja työn merkeissä. 

*Entä sitten käyntien kirjaaminen hoitokertomukselle?  Käynnit kirjataan puhelimen sovelluksella. Kaikkihan tietävät, miten puhelimen kirjoitusosio korjaa sanoja mielestään  oikeiksi.   Puhelimella nopeasti kirjaaminen tuottaa paljon kirjoitusvirheitä.  Automaattikorjaus on usein avuksi, mutta se on  välillä liiankin avulias.  Asiakkaalla ei useimmiten ole pilvikipua, eikä muutakaan höpöhöpöä.  Tarkistan jokaisen kirjaukseni ennen tallentamista. Virheitä saattaa silti jäädä huomaamatta. 

Käsitöitä tehdessä tapahtuu jos jonkinlaisia mokia.  Joistain saattaa jopa oppia jotain.  En muista pitkään aikaan ommelleeni hihaa nurin päin puseroon.  Ristipistoihin en ole edes koskenut vuosiin, koska en koskaan näe sitä ruudukkoa oikein ja pistelen siitä vierestä jotain omiani.   Haltija -sukissa neuloin kantapään vähän väärään paikkaan, mutta sain korjattua sen pienellä säädöllä, eikä kukaan tiedä mitään.... 

Puikko katkesi liiasta väännöstä neuloessa. 

Voiko unessa mokata? Näin unta, että olinkin poliisi.  Tein muiden kanssa  hälytyskäyntejä rikospaikoille, mutta tehtäväni oli myös koko ajan vahtia netissä eri kaupunkien poliisihuutokauppoja.  Mikäli siellä oli myynnissä jotain tosi arvokasta, minun piti huutaa se meidän omalle poliisiasemallemme.  Oli koko ajan jotenkin ahdistunut olo. Ei sen takia, että olin poliisi, vaan sen takia, että pelkäsin, että en huomaa sitä tärkeintä myytävää tavaraa ja saan sapiskaa töistäni. 

Näitä miettiessä soi koko ajan päässä Pauli Hanhiniemen MUUTKIN MOKAA 

Näisä tunnelmisa jatketaan tätä pirjantai 13 pävää.  Moikut, moikut!