Kerro 3 asiaa lapsuudestasi.
Käsitöistä
Äiti opetti minut virkkaamaan. Halusin tehdä mummolle patalapun, kun oli hänen syntymäpäivänsä. Tarkoitus oli mennä päiville, kun vanhemmat tulevat töistä. Minä virkkasin hitaasti lappua, joka tuntui loputtomalta hommalta. Yht´äkkiä keksin, että annankin mummolle seinäkoristeen, eli kapean kaistaleen, jonka päähän ompelin kulkusen. Mummo asui lähellä, joten kiikutin lahjan heti hänelle ja sitten takaisin kotiin, koska päiville piti mennä yhdessä illemmalla. Äiti harmitteli töistä palattuaan, että en malttanut virkata lappua loppuun.
Äiti opetti minut myös neulomaan. Siitä vaan ei ollut puhetta, että työ käännetään, kun päästään kerroksen loppuun. Jossain vaiheessa mainitsin asiasta, että vasemmalla kädellä on jotenkin hankalampaa neuloa joka toisen kerroksen aikana, jolloin selvisi, että se työ pitää kääntää.
Koulukäsityöt olivat jotenkin aina vähän hankalia. Piti tehdä ohjeiden mukaisesti, mikä ei ollut minulle mieleen. Muistan seisoneeni jonossa opettajan luo monet kerrat. Kun käsityö ei sujunut ja jonotettiin, että opettaja auttaisi yhtä oppilasta kerrallaan. Sitten on niitä hetkiä, kun olen mielestäni onnistunut hienosti ja nopeasti ja saanut silti kovin nihkeää palautetta. Yläasteella, kun käsityö muuttui valinnaiseksi, jätin sen kokonaan pois.
Liikunnasta
Lapsena käytiin usein luistelemassa lähikentällä. Kentän laidalla oli pieni koppi, jossa istui nainen lämmittämässä kamiinaa. Luistimet oli kiva vaihtaa lämpimässä. Luistelun välillä oli myös kiva käydä välillä sisällä piipahtamassa ja jutella lämmittäjätädin kanssa.
Hiihtämässä käytiin paljon ja tykkäsin kovasti siitäkin hommasta. Kerran löin kaverin kanssa vetoa, että kehtaanko hiihtää koko matkan sellaisissa sydämen -muotoisissa aurinkolaseissa. Tottakai kehtasin! Hiihdimme usein sellaiselle hiihtomajalle, jonne pääsi myös sisään ja seinällä oli laatikko, jonne laitettiin oma nimi. Majan vieressä oli jyrkkä mäki, jonka laskemisesta olimme aina haaveilleet ja laskeneetkin siitä. Silloin oli kuitenkin aika liukas keli ja kun laskin siitä (tietysti ne lasit päässä), kaaduin, ja uusista suksistani (joiden ei pitänyt mennä poikki materiaalinsa puolesta) toinen meni halki. Siinä sitä sitten taas ihmeteltiin, että mitä nyt. Piti kävellä tietä myöten takaisin kotiin. Lasit joutivat jo taskuun, eivät olleet enää oleelliset.
Koulun liikunta oli ala-asteella kivaa. Pelattiin pelejä, juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja korkeutta. Meillä oli kotonakin korkeushyppytelineet. Yläasteella oli meno taas toisenlaista. En tykännyt opettajasta ja touhu oli muutenkin jotenkin yliampuvaa. Siitä jäi pitkäksi aikaa vastenmielisyys koko liikuntaa kohtaan. Ehkä tässäkin on vaikuttanut se omaehtoisuuden tunne, joka katoaa koululiikunnan myötä. Nykyisin tykkään liikkua jonkin verran ja tehdä asioita, jotka voin itse päättää ja joita voi jollain tavalla laskea. Liian vähäistähän tuo on, sen tuntee kyllä kropassa...
Koulusta
Koulunkäynti oli tavallaan aika mukavaa, kun tehtiin juttuja, jotka olivat mukavia. Kaikkien juttujen osalta tietysti ei. Tykkäsin lukemisesta ja raahasinkin koulun kirjastosta kassikaupalla kirjoja. Meillä oli luokan seinällä sellainen puu, johon tehtiin lehti kaikista luetuista kirjoista. Tämähän on taas juuri sitä, mitä olen aina rakastanut; lasketaan asioita. Opettaja totesi kerran, kun vein ne kassilliset lukemiani kirjoja, että sinulle pitäisi tehdä ihan oma puu.
Meillä oli aika isot luokat, siinä 30 oppilaan molemmin puolin. Aluksi muistan, että istuttiin 2 rinnakkain, sittemmin yksittäin. Välitunneilla vaihdettiin kiiltokuvia, näpättiin kuulia, hypättiin narua tai pompittiin twist-naruilla, roikuttiin renkaissa tai tehtiin kieppejä tangoilla.
Koulun henkiset kilpailut olivat kivoja. Niissä oli eri sarjoja näyttelemiseen, musiikkiin, runonlausuntaan jne. Koska aloitin huilun soittamisen jo 9 -vuotiaana oli soittamisen puolesta helppo saada käsiinsä oman kategoriansa palkinto; kirja. Ennen kilpailun alkua oppilaiden keskuudessa kiersi jännittävä huhu, että yksi tuomareista (koulun entinen opettaja) löisi jalalla tahtia, että meneekö musiikkiesitykset oikein.
Kavereista
Minulla oli ihan naapureissa muutama tosi hyvä kaveri, joiden kanssa touhuttiin jos jonkinlaista. Metsässä oltiin usein rakentamassa majoja, jouspyssyjä, kiipeilemässä puihin ja isoille kiville. Usein mentiin metsään myös jonkinlaisten eväiden kanssa retkelle. Välillä tietysti vähän riideltiinkin, mikä ei ollut mukavaa.
Yhden kaverin pihalla oli ulkorakennus, jossa oli peltikatto. Sieltä olivat lumet valuneet alas ja maassa oli korkeat lumivallit. Katolta laskettiin mäkeä suoraan lumivalliin. Pudotusta oli, mutta laskukin oli pehmeä. Minulla jäi tietysti toppahousun pehva kiinni peltikattoon ja housuun tuli iso palkeenkieli. Minulla oli kai usein polvissa reikiä yms., koska en uskaltanut mennä kotiin asiaa esittelemään. Kaveri työnts minut potkukelkalla ylämäkeen ja hiekoitettua tietä mummolle, joka siis asui lähellä. Mummo paikkasi housut. Kyllähän siitä sitten kotonakin vielä puhuttiin...
Yhden kaverin kanssa meillä oli kisat kukkien kasvatuksesta. Kummallakin oli huoneessaan pöytä täynnä kippoja, joihin oli istutettu jotain siemeniä ja oli jotain oikeitakin kukkia. Minä olin koko ajan jäljessä. Purkeissa kasvoi maissia, appelsiinia, mandariinia, ties mitä, mikä vaan lähti kasvamaan. Kerran kaverini oli taas meillä ja totesi, että eiväthän nämä kasva, kun ovat liian kuivia. Hän nappasi suihkepullon ja alkoi suihkutella. Liian myöhään ehdin hätiin sanomaan, että ei se ole vettä, vaan äidin silittäessä käyttämää kovetusainetta.... Nyt oli ihan selvää, että minä tämän kasvatuksen hävisin, kun puolet kukista kuoli.
harrastuksista
Käsityöt ovat pysyneet mukana sieltä lapsuudesta asti. Neulomisen ja virkkaamisen lisäksi opettelin tekemään äidin kanssa kutomakoneella jotain. Tein ainakin yhden villapaidan. En kuitenkaan oppinut tekemään itsenäisesti, tai kiinnostus ei riittänyt. Ompelin myös jonkin verran vaatteita itselleni. Muistan ainakin yhdet capri -shortsit, tummansiniset, jotka ompelin. Paitoja ompelin myös. Mummo oli kova ompelemaan kaikenlaista ja ompelihan äitikin. Minulla oli lapsena omatehtyjä vaatteita usein.
Soittamisen aloitin siis 9 -vuotiaana. Tätini soitti paikallisessa työväen orkesterissa ja houkutteli minutkin mukaan. Minulle löytyi huilu ja orkesterin huilisti opetti minua vuoden verran, jonka jälkeen hain musiikkiopistoon. Siellä vietinkin sitten aikaa 8 vuoden verran, opiskellen kaikki peruskurssit huilun soitossa ja teoriassa. Kävin samaan aikaan aina orkesteriharjoituksissa, joka oli mukavaa, vaikka en osannutkaan, kuin kohdan sieltä, toisen täältä. Opin kuitenkin seuraamaan sujuvasti nuotteja. Soittamisen myötä pääsin myös osallistumaan esityksiin mitä ihmeellisimmissä paikoissa, ja soittoleireihin. Soitan samassa orkesterissa edelleen.
Lukeminen on ollut aina yksi lempiharrastuksistani. Kävin tosiaan siellä koulun kirjastossa tiuhaan tahtiin. Luin kaikki SOS -kirjat, Viisikot, Tarzanit, Neiti etsivät. Lotat, Pepit, Salaisuus -sarjan, 3 etsivää ja ties mitä. Jo ala-asteella siirryin aikuisten kirjoihin ja luin mm. Jalna -sarjan. Dracula oli jättimäinen teos, jonka kahlasin jännityksellä loppuun asti. Sekö lie vaikuttanut nykyiseen makuuni fantasian maailmaan.
perhe
Minulla on 1 veli, 6 vuotta nuorempi.Jouduin usein lapsenvahdiksi hänelle, mikä ei ollut niin kauhean mukavaa. Veli oli kova nukkumaan ja nukahti helposti, kun laittoi rattaisiin. Teinkin usein sitä, että nukutin veljen ja juoksin naapuriin kaverin kanssa leikkimään... Siitä ei hyvä seurannut. Oli kuitenkin myös kivoja hetkiä, kun kaverillanikin oli veli. Teimme heille lehteä, jossa oli juttuja ja tehtäviä, sekä usein jokin etsintävihje. Kävimme viemässä metsään jonkin aarteen (esim.appelsiinit) ja lehdessä ohjeistimme, miten sinne pääsee. Teimme myös kirjelähetyksiä niin, että teimme jättikirjekuoret, joiden sisään teimme monta pientä kirjekuorta. Ison kuoren avattua pääsi käsiksi pieniin ja ne jaettiin vastaanottajalle.
Isä ja äiti kävivät töissä kumpikin. Äiti ei kyllä muistaakseni käynyt, kun olin pieni, mutta osti myöhemmin kioskin, jossa tuli vietettyä paljonkin aikaa, myöhemmin ihan työvuorojakin tehden. Molemmat vanhemmista tekivät ruokaa. Äidin muistan tehneen usein heinäsoosia ja perunoita (valkokastike ruohosipulilla), munakokkelia tai makaronisoppaa. Isä teki jotain lihakastikkeita ja maailman parasta makaronivelliä. Äiti opetti minua niihin käsityöjuttuihin ja isä rakensi korkeushyppytelineitä ja lumilinnoja.
Mummolla olin hyvin usein hoidossa pienenä. Tätini on minua vain 4 vuotta vanhempi, joten häneltä opin paljon isompien tyttöjen taitoja esim. hänen tehdessä läksyjä. Muut isovanhemmat olivat hieman etäisempiä ja asuivat kauempana.
retket ja matkat
Pohjoisessa käytiin useaan otteeseen sekä talvella, että kesällä. Meillä oli yksi sukulainen, joka oli muuttanut keskelle korpea lähelle Enoa (joo, tiedän, ei ole Lappia vielä...). Siellä käytiin kylässä ja nukuttiin teltassa tai sisällä. Tuolla sukulaisella oli ensin vain maakorsu järven rannalla. Joskus vesi nousi niin, että hän oli joutunut kahlaamaan lattiatasossa polvia myöten. Nukkumatila oli tehty hieman korkeammalle, niin ei kastunut. Myöhemmin rakentui pieni jalasmökki siihen viereen. Tuolta jatkettiin välillä ylemmäs pohjoiseen ja kierrettiin Rukat ja Karhunpesäkivet ja Norjan Altassakin käytiin.
Joka ikinen kesä käytiin Linnanmäellä ja Korkeasaaressa. Näin kun on omiakin lapsia, täytyy todeta, että vanhempienkin on täytynyt tykätä noista reissuista, ei niitä muuten kukaan jaksa heittää. Korkeasaaressa saa jalat kipeiksi ja siitä vielä Lintsille illaksi. Hattaraa ja muuta herkkua naamariin ja sitten autossa kotimatkalla huono olo.
Ulkomaan matkoja ei tehty, eikä niitä kukaan kaivannutkaan.
Tästä saa ottaa kopin, jos lapsuusmuistelut kiinnostavat. Saa lisätä omiakin otsikoita mukaan. Jos teet oman vastaavan, olisi kiva, jos linkkaisit, että "haaste" lähti täältä.
Jos innostut vastailemaan omassa blogissasi näihin, linkkaa tämän jutun alle omasi, niin tulen katsomaan 😊
