Paljasjalkainen mies (fiktiivinen tarina)

 Olipa kerran mies, joka kulki aina paljain jaloin. Hänellä ei ollut koskaan kylmä. Kesät hän käveli pellon laidalla vihellellen, varpaat ja jalkapohjat maata kepeästi tunnustellen. Paljaan jalan koskettaessa maata tuntui, kuin olisi ollut osa luontoa.  Mies eleli suurimman osan aikaa yksikseen keskellä suomalaista metsä- ja peltomaisemaa.  Hän tuli toimeen kirjoittamalla juttuja sanomalehtiin ja tekemällä käännöstekstejä kirjojen kustantajille.  Työ ei ollut ajallisesti määriteltyä, joten sitä saattoi tehdä milloin halusi. Lopun aikaa mies puuhaili mökkinsä pihamaalla tai kuljeskeli luonnossa. Muita ihmisiä hän näki harvoin. 

Eräänä päivänä hän katsoi ruokavarastoaan todeten, että kaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään. Yksi säilyketölkki hernekeittoa kyhjötti ylähyllyllä.  Olisi taas aika lähteä tekemään hankintoja.  Mies teki mielessään listan tarvitsemistaan asioista.  Ruuan lisäksi hän tarvitsi sokeria ja suolaa säilömiseen, koska hän oli innokas marjastaja ja sienestäjä. Tulitikkujakin piti ostaa, että saisi taas saunan kiukaan ja padan alle tulta. 

Mies kulki paljain jaloin, reppu selässään metsäpolkuja, kunnes pääsi lähimmän  autotien varteen bussipysäkille.  Odottelu ei häntä haitannut, vaikka auto tulikin vasta aikojen päästä.   Auto oli lähes tyhjä, kun mies astui sen kyytiin. Kuljettaja katsoi hänen jalkojaan ihmetellen. Kukaan ei kuitenkaan voinut väittää, että linja-autoon ei voisi astua paljain jaloin. 

Kauppa ei ollut suuren suuri, pieni kyläkauppa vain. Sieltä mies kuitenkin löysi kaiken tarvitsemansa.  Kauppias kysyi, tarvitsiko mies sukkia kenties?  Mies vain pudisteli hymyillen päätään ja jatkoi ostoksiaan.  Lopuksi hän päätti vielä ottaa yhden oluttölkin ja juoda sen kaupan edessä olevalla penkillä.  Musta karhu näytti tuijottavan tölkin kupeesta kieli pitkällään.  Mies pohti, olisiko karhunkin tehnyt mieli ohrapirtelöä.  

Hetken päästä kauppaa kohti käveli nainen,  joka katseli hänen jalkojaan kummissaan.  Jostain syystä miehen teki mieli vetää jalat piiloon penkin alle, mutta eivät ne oikein mahtuneet.  Nainen  istui hänen viereensä ja katseli hetken maisemia. Lopulta  hän kysyi, olisiko miehellä  käyttöä villasukille talven tullen. Mies vakuutteli, että pärjäsi ilman sukkia vallan hyvin ympäri vuoden.   Nainen vain pyöritteli silmiään, mutta ei sanonut enää mitään.   Mies alkoi hieman kiusaantua, kun nainen jäi penkille istumaan.  Eikö hän ollutkaan menossa kauppaan? Lopulta mies rykäisi ja kysyi; kauppaan menossa vai?   Nainen hymyili ja sanoi, että sinnepä sinne. Ensin täytyy hetki ihailla tätä suomalaista metsämaisemaa, joka avautuu edessä päin.  Siinä he sitten istuivat kumpikin omissa ajatuksissaan  syyskesän lämmöstä nauttien.  Mies nousi lopulta ensimmäisenä, kun näki linja-auton tulevan mutkan takaa.  Hän toivotti naiselle mukavaa päivänjatkoa ja nousi linjuriin. 

Syksy saapui värikkäänä huurruttaen lopulta maan ja puut.  Mies jatkoi elämäänsä paljain jaloin kävellen.  Silloin tällöin mieleen palasi nainen loppukesäisenä päivänä, kaupan edessä.  Mies muisti naisen ehdotuksen villasukista ja naurahteli itsekseen.  Jalat tarpoivat ohutta lumikerrosta kylmyyttä tuntematta. Jalat olivat parkkiintuneet vuosien kuluessa.  Mökin edessä mies pysähtyi ihailemaan supisuomalaista maisemaansa.  Yht´äkkiä hän huomasi, että pikkuvarvasta alkoi kivistellä. Hän katsahti hämmästyneenä jalkoihinsa ja huomasi pikkuvarpaan olevan aivan kirkuvan punainen.  Sisällä mökissä mies laittoi kantamansa puusylyksen takan viereen ja sytytti tulet takkaan.  Varvas kivisteli edelleen kummallisen tuntuisena.  Mökin lämmetessä alkoi varvaskipukin helpottaa. Lopulta mies unohti koko asian. 

Aamusella oli taas tarvetta lähteä kyläkauppaan. Mies heitti repun harteilleen ja käveli tutun reitin metsän poikki linja-autopysäkille.  Tällä kertaa odottelu alkoi tuntua hankalalta, koska pikkuvarvas, tai oikeastaan  molemmat pikkuvarpaat, alkoivat oikutella.  Onneksi auto tuli nopeasti ja hämmentyneen näköinen kuljettaja pyysi hänet pikaisesti kyytiin, ulkoa värjöttelemästä.    Kaupassa mies valitsi ostoksiaan pitkään ja hartaasti. Oikeastaan se oli vain tekosyy sille, että saattoi olla vähän aikaa lämpimässä kaupassa.  Leipähyllyä katsellessaan hän kuuli ulko-oven käyvän.  Sama loppukesänä nähty nainen tuli kauppaan. Hän hymyili miehelle ystävällisesti ja alkoi tehdä ostoksiaan.   Ohimennen hän vilkaisi miehen jalkoja todeten, että paljaat jalat näköjään kulkevat vielä talvellakin.   Mies käpristeli varpaitaan ja paineli hämillään kaupan ovesta ulos. Leipä jäi ostamatta. Linja-autokin tuli juuri sopivasti ja mies hyppäsi kyytiin.  Kotimatka metsän läpi oli yhtä painajaista.  Jalat olivat kuin jääkalikat ja mies suorastaan juoksi päästäkseen pian lämpimään mökkiinsä. 

Meni  muutama viikko. Mies ei ollut käynyt ulkona, kuin välttämättömästä pakosta. Hän teki kirjoitustöitään villahuopaan kietoutuneena ja mietti, miksi elämä oli mennyt näin oudoille raiteille. Nettiä selaillessa silmiin osui ilmoitus villasukista, joita paikallinen naishenkilö kauppasi.  Mies päätti, että jotain on tehtävä ja tilasi kaksi paria sukkia.  Nainen lupasi tuoda ne kyläkaupalle seuraavana päivänä.  Mies vähän ihmetteli, mistä nainen tiesi hänen jalan kokonsa, kun  se oli jäänyt kertomatta. 

Seuraavan päivän kauppareissu oli miehen elämän nopein kilpajuoksu lämpimästä kylmän läpi takaisin lämpimään.  Kaupassa ei ollut miehen mennessä ketään. Pian kuitenkin tuo kesäinen naishenkilö hymykuoppineen astui kauppaan. Mies mietti hetken puolipaniikissa, mistä tuo hymykuoppa-asia tuli mieleen.  Nainen oli pukeutunut yltä päältä lämpimän näköisiin villaneuleisiin. Päässä oli villamyssy, kaulassa huivi. Käsissä oli paksut lapaset jaloissa polviin asti ulottuvat villasukat.   Nainen ojensi miehelle sovitut sukat ja kysyi, käykö tällaiset?  Hän kertoi muistavansa miehen aiemmilta tapaamisilta ja sukkien kokokin oli aivan oikea.  Hän oli neulonut sukat jo kauan sitten, kun oli ajatellut tämän hetken vielä tulevan.  Aiheeksi hän oli valinnut  kotimaan kauniit värit ja kesällä miehen nauttiman karhuoluen. 

(Karhu-sukka 150g, Suomi -sukka 185g, lankana Nalle).

Sukat olivat aivan sopivat.  Kotona mies kaivoi kaapin perukoilta vanhat saappaansa.  Sukat ja saappaat jalassa hän kulki nyt päivittäin ulkona. Alku tuntui ensin kovin jäykältä ja kömpelöltä. Olihan hän kulkenut vuosia aivan paljain jaloin, minkään hiertämättä jalkojaan.  Lopulta kävely alkoi sujua, eikä mies enää muistanut saappaitaan kävellessään. Sen hän kuitenkin tunsi, että jalat olivat lämpimässä!  

Miehellä tuli entistä useammin asiaa kauppaan. Melkein joka kerralla hän tapasi neulovan naisen ja he juttelivat jonkin aikaa. Lopulta mies kutsui naisen luokseen kahville. Seuraavalla kerralla kahvi juotiin naisen luona.  Lopulta tämäkin tarina päättyi onnellisesti 💕