maanantai 8. tammikuuta 2024

Käsityötekoset 2023

Käsityöt ovat lempiharrastuksiani, joten nekin ansaitsevat oma vuosipostauksensa viime vuodelta.  Olen koonnut käsitöitä aihealueittain neulottuihin, ommeltuihin ja virkattuihin.  Muutakin on vuoden mittaan tullut tehtyä, mutta niistä en pidä niin lukua.  Muutenkin käytän listausta vain omaksi huvikseni.  Sivupalkin "valmistuneet" -osioista löydän myöhemminkin blogiin linkitetyt käsityöt, jos etsin jotain.  

Lankaa kului vuoden aikana 5kg463g.

Sukkia neuloontui 21 paria, peputtimia 3, säärystimiä 2 paria, vaunupeitto, neulejakku, lapsen mekko ja bolero. 

Eniten pidin jälleen siitä, että joku antaa aiheen (tai sitten keksin sen itse), jonka haluan näkyvän sukissa.  Mieluista on se, että homma alkaa aina jonkinlaisella ajatustyöllä.  Idea alkaa hiljalleen muotoutua ja lopulta toteutua.  Alla olevat "Motoristit koulukiusaamista vastaan"-aiheiset sukat olivat kiva toteutus. 

                                          


Tykkäsin myös tehdä soittokaverille synttärisukkia, joissa on onnittelun lisäksi pieni  sisäpiirin jekku. 

                                             

Toki ohjeiden mukaankin tuli sukkia tehtyä. Niistä kauneimmaksi malliksi nostan Lumi Karmitsan Taikakettusukat. 


Mökillä aloitin projektin jämälankojen kadottamiseksi.  Lopputuloksena syntyi useita raidallisia sukkia. 


Tämä elämäni ensimmäinen neulottu peputin on ollut tosi mieluinen työ. Se on ollut käytössä monen monituista kertaa. Kiitos Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogin, josta ohje löytyi.
Tein pari muutakin peputinta, jotka annoin pois. 


Virkkausta harrastan aina vähemmän, kuin neulomista.  Noro -epidemia työpaikalla inspiroi minua virkkaamaan kakkaemojin ja  jämälangat muotoutuivat ampiaispesiksi. 




Ompelut keskittyivät enimmäkseen pieniin vaateparsiin, kuten bodeihin, paitoihin housuihin, mekkoihin. 

Itselleni ompelin yhden paidan ja hupparin. 



Ompelemani käsityökassi on ollut aktiivisesti käytössä.  Alun outoudesta huolimatta se lunasti paikkansa oivallisena tilaihmeenä.



Muita  käsityöjuttuja syntyi jonkinverran. Mökillä tein raparperinlehtiä betonista. 


Joulukorttien lisäksi tuli tehtyä muutama näitä hylsykirjakortteja.


Käsityöksi lasken ilman muuta myös tämän pihalle "ilmestyneen" kukkapenkin jatkeen. Olen selkeästi kuitenkin enemmän idean toteuttaja, kuin kukkien hoitaja 😅


Sopivan kesäinen kuvakin sattui tähän viimeiseksi!  Pakkanen on selvästi laskenut ja kevättä voi näin ollen alkaa jo odotella?

39 kommenttia:

  1. Kevättä voi ilman muuta alkaa odotella!
    Ihania ja monenlaisia käsitöitä. On huippua, että suunnittelet malleja itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin odotellut jo aika kauan :) Ehkä se jo alkaa häämöttää!
      Sen verran on korjattava, että en ota mallien suunnittelusta kunniaa, jos olen käyttänyt esim. netistä löytyvää kuvionosasta, kuten tuo moottoripyörä. Enimmäkseen mietin sommitteluja ja kokonaisuutta.

      Poista
  2. Paljon kaunista olet saanut taitavien kättesi kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siihen suuntaan mennään, mihin puikot vie :)

      Poista
    2. Piti olla….paljon kaunista olet saanut aikaan taitavien kättesi kautta.

      Poista
    3. Hetki meni, ennen kuin tajusin :) aiemmin en ollut tajunnut tuota vivahde-eroa ollenkaan :)

      Poista
  3. Olet kyllä mahdottoman taitava kaikissa käsitöissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei ne aina niin nappiin mene, mutta joissain asioissa kärsivällisyys palkitaan. Viime aikoina olen huomannut ihan muissa asioissa, että minulla ei ole kärsivällisyyttä ollenkaan. On se kumma, että kun joku asia kiinnostaa, niin sitä nyhrää vaikka kuinka kauan :)

      Poista
  4. Matka kohti kevättä on alkanut eli kyllä sitä voi jo odottaa.
    Olet monipuolisesti taitava käsityöihminen. Taikakettusukat ovat todellakin tosi kauniit ja niin ovat monet muutkin kirjoneuleet, joissa olet mestari. Kakkaemoji on hauska vaikka ovistopparina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkaemoji on töröttänyt työhuoneemme pöydällä. Ollaan yritetty tarjota sitä kiertopalkinnoksi muihin tiimihuoneisiin, mutta ei ole vielä saanut tuulta purjeisiinsa :)
      Olen huomannut, että kevättä on ilmassa, kun puutarhablogeissa aletaan hiljalleen istutella siemeniä ;)

      Poista
  5. Yllättävän paljon kertyy tuotosta vuoden aikana, hieno kokoelma sinullakin käsitöitä. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi on pitkä aika, kun kädet haalivat tekemistä :) Olikin unohtunut vielä laskea langankulutus. Nyt sekin näkyy. Yllättävän vähän tuota lankaa kuluu vuodessa, vaikka tuntuu, että aina on jotain puikoilla.

      Poista
  6. Kyllä oot taitava ja voisit kyllä yhdet pikku myy sukat vielä tehdä🫣😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna (?) :) Ehkä voisit itsekin ne kutaista :)

      Poista
  7. Hieno kooste. Olet kyllä taitava noissa kirjoneuleissa, upeaa.
    Muistan nuo raparperinlehden muotoiset betonilaatat. Ne ovat tosihienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanottu, tykkään eniten kirjoneuleiden neulomisesta :) Mökillä pääsee ensi kesänä taas katselemaan betonilehtiä. Mitähän muuta sitä sitten taas keksaisisi?

      Poista
  8. Hienoja ja hauskoja luomuksia ❤️💚
    Oi noita raparperinlehtiäkin 🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mitä tämä vuosi sitten tuokaan tullessaan, se jää nähtäväksi. Toivottavasti jotain kivoja juttuja :)

      Poista
  9. Luovuutesi on kyllä hieno lahja sillä vaikka olisit kuinka taitava käsitöiden tekijä mutta jos luovuus ja ideointi puuttuisi niin toisten mallien tekeminen on aina ihan eri asia kuin se että miettii ja suunnittelee kaiken alusta alkaen itse.
    Ja kierrätys on aina hyvä asia oli se sitten missä muodossa tahansa.
    Uskon että kaikenlainen tekeminen (ulkona ja sisällä :-)) on ihmiselle hyväksi. Hyvä sinä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuus on niin kiva juttu. Se toimii monessa muussakin asiassa, vaikka töissä. Moni hankalalta näyttävä juttu on saatu ratkaistua hieman epätavallisin keinoin :) Tosin olen huomannut, että sellainen järkiperäinen ajattelu ei aina ole minun juttuni. Annan asioiden mennä omalla painollaan, enkä harmittele niitä etukäteen. Faktat, kuten vakuutusmaksut yms. menevät usein vähän yli. Onneksi on joku, joka keskittyy niihin ;D

      Poista
  10. Olet ollut ahkera ja luova koko vuoden. Taidatkin olla monitaituri kun kuvia katsoo. Monipuolisia töitä kaikki, mutta nuo sementtityöt varsinkin jäi kiinnostamaan. Olisi kivaa joskus kokeilla onnistuisiko minullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Ei ole mitenkään vaikeaa. Kokeilemalla ja ohjeita lueskelemalla onnistuu.

      Poista
  11. Voi kauheeta, kun mää olen ollut laiska =O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota juttua en kyllä purematta niele ;D Kommentoitiinko me samaan aikaan ristikkäin ?

      Poista
  12. Nuo taikakettu sukat on kyllä upeat ja hyvin olet ne kuvannut . Taitava olet myös muissakin töissäsi ja niin aikaan saava . Itse en ole tänä talvena ollut oikein ahkera missään lajissa .
    Kävelimme tänään noin kolme kilometriä ja olin ihan poikki ja hikinen.....huono kunto .
    Tuo viimeinen kuva kertoo että olet taitava suunnittelemaan vaikka mitä hieno toteutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi Karmitsan mallit on minusta aina tosi hienoja ja suunnitelmissa on ainakin yhdet toteuttaa tänä vuonnakin.
      Minulla on selkä kenkkuillut jo pitempään, vaikka teen mitä. Toivon vaan, että tilanne kohenee hiljalleen.
      Odotellaan mitä kevät ja kesä tuo tullessaan :)

      Poista
  13. Upea otanta vuoden aikana valmistuneista käsitöistä. Kun töitä laittaa blogiin, jää itsellekin muistoksi, mitä kaikkea on saanut aikaan. Sinä olet tehnyt käsitöitä monipuolisesti. Kevättä saa ja pitääkin jo odottaa, eihän se muuten tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nopeasti tämän vuoden päivät ovatkin jo kuluneet.
      Blogista löytyy jälkikäteen tietoja tuleviin neuleisiin :)

      Poista
  14. Käsityörikasta uutta vuotta. Paukkupakkaset luo tarpeen tehdä lämmintä. Ompelu on taito, jota kannattaa vaalia ja kierrätys luo omat tarpeensa. Kaunista ja käytännöllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen vaatteiden tuunaamisesta ja ompelusta. Olen viettänyt lukuisia tunteja vanhoja vaatteita tuijotellen, mutta toteutus jää aina vähän toispuoleiseksi.
      Ehkä alkanut vuosi tuo runsaita määriä ideoita, joista voi sitten nappailla parhaat päältä :)

      Poista
  15. Wauuuuuu... kyllä on todellakin monipuolinen saldo ja heittäytyvä ote!! Ihailtavaa...
    itse osaa edes summata mitä on saanut aikaan... ainoa saldo jota seurasi, oli Kapua ja sekään ei ole oma saldo, vaan teidän kaikkien ihanien meitä tukemaan lähteneiden... mutta oli kyllä Upea vuosi - mitä sitä tälle vuodelle keksiikään...
    Mulla olisi muuten facessa Skräppihaaste ja sulla niitä kirjojakin jo valmiina - lähdetkös mukaan? Aikaa koko kevät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet saanut aikaan ihan mielettömän ison määrän kortteja ja muita askarteluja! Eihän niitä edes pysty laskemaan :)
      Minä kävin oikein liittymässä, vaikka toteutuksesta ei ole mitään takeita. Uskomatonta, että muistat aina vaan nuo minun tyhjät kansioni ;D

      Poista
    2. Aivan mahtavaa kun liityit ryhmään ja ei ole kiire... vaikka aurinko jo ylempää kurkistaakin, niin Wappuun on piiiiiiitkästi "luovaa aikaa!!"

      Poista
  16. Ehdottomasti voi alkaa odotella! Valon määrän lisääntymisen voi jo huomata! Ihastuttavia käsitöitä, ei voi kun ihailla miten taitava olet♥ Hyvää alkanutta uutta vuotta koko teidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoisuus on tosiaan lisääntynyt. Huomaa työpäivien aamuissa ja illoissa. Reipasta uutta vuotta teillekin!

      Poista
  17. Josko neljäs kommentointikerta onnistuisi? Turhauttaa, mutta nyt olen käynnistänyt läppärin uudestaan...
    Ihania käsitöitä, joista eniten tykkäsin peputtimesta. Söpöjä kangasvalintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäs kerta toden sanoo :) Ei ole tosiaan tullut mitään näkyviin aiemmin. Kovin paljon ei ole viime kuukausina mennyt roskapostiksikaan, siis kaikista kommeteista.
      Peputin on ollut tosiaan valtavan mieluinen. Eniten käyttämäni itse tekemä isompi neule. Ne muut lepääkin sitten siellä kaapin hyllyllä ;)

      Poista
  18. Hieno katsaus hienoihin töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tehtyjen juttujen näkeminen kokonaisuutena tuntuu kivalta. En edes muistanut näiden kaikkien mahtuneen viime vuoteen ;D Aika on niin suhteellinen käsite.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!