keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Pingviinisukat

Pingviinit eivät osaa lentää, mutta niillä on silti hyvin monta tapaa liikkua. Vedessä ne voivat meloa, hyppiä ja polskia, ja maalla taapertaa, juosta, pomppia, harppoa tai liukua kelkan tavoin. Jotkin pingviinilajit viettävät kolme neljäsosaa elämästään meressä. Pingviini ui 1–2 metrin syvyydessä kuin torpedo.  Kuningas- ja keisaripingviini uivat tavallisesti 11 kilometrin tuntinopeudella. 

Pingviini kuluttaa kävellessään enemmän energiaa kuin linnut yleensä. Sen voi olla vaikea kävellä lyhyttäkään matkaa. Paetessaan pingviini saattaa juoksun jälkeen heittäytyä vatsalleen ja viuhtoa vauhtia jaloillaan ja siivillään. Jotkin lajit myös hyppelevät

                                                                     (Wikipedia) 



Vihdoinkin jotain erilaista! Toiveena pingviini -sukat. 
Ylin pinkku löytyi Pinterestistä, muut kaksi olen ottanut mallista, jonka olen ostanut vuosia sitten.  Kyseessä oli Jorid Linvikin South Pole fingerless mittens.  Tuota kyseistä mallia en hankkimisesta huolimatta ole koskaan neulonut. Pingviinikuviot päätyivät nyt kuitenkin näihin sukkiin. 
Sukat on tehty Nalle -langasta, kulutus 105g, puikot kokoa 3. 
Aloituksessa silmukoita 15, jonka jälkeen lisäsin  2 silmukkaa kahdelle puikolle, jotka taas kavensin kantapään tienoilla. Terässä silmukoita 15 päällä, 14 alla. 
Sukat ovat kokoa 41. 


Nämä pingviinit eivät ole kuulleet mitään kokoontumiskiellosta tai metrin turvavälistä. 



En tiedä mikä tämä jäppäniska kokee olevansa. Näkee varmaan unta pingviineistä...



Heitelkääpä jotain vinkkejä, miten voisin näitä kahta patjanjousta käyttää. Muuten heitän ne kaatopaikalle, mikä olisi harmi, koska olen omin käsin purkanut niistä patjat päältä ;D 
Käytin toista avoterassin seinämässä pystyssä ja siinä kasvoi köynnöstäviä kukkia. Jouluna oli jouluvalot.  Nyt on terassin remontti, eikä näitä voi enää siinä käyttää.  Omakotitalon piha on rajallinen, eikä sinne ihan mahdottomia hökötyksiä voi rakennella. 
Viimeisenä kortena kysyn vielä, jos jollakulla olisi jokin kätevä idea. 


TÄNÄÄN ON VIIMEINEN PÄIVÄ OSALLISTUA ARVONTAAN!

 Koska palkintoa ei ole vielä määritelty, alan harkita, josko näistä voisi edes toisen lähettää voittajalle.....  ;D 



18 kommenttia:

  1. Somat pingviinisukat olet tikutellit ja kisuleista ei koskaan tiedä, mitä uneksivat. Mutta nyt on kyllä sen näköinen, että muista turvaväli.♥ Aurinkoa päivääsi.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Merri on kasvatellut näköjään kaksoisleukaa ;D

      Poista
  2. Kauniit sukat,hiukan erillaiset;))
    joo aivan selvästi Merri näkee pingviini-unta;)).niin pysty asento,terhakka unessa seura pingviinien touhuja;))
    ....voi jos asuisin lähempänä,etkä"löytäis niille käyttöä":)??
    Tulisin autolla+peräkärrynkera vaihtaisin "sukkalankaan nuo ihanuukset;))
    (vadelmin tueksi ,minä tarttisin;))
    köynösjuttua/valojuttua ajattelin ,,,
    Aurinkoista keskiviikkoa,teille. funteeraus -hommiin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minulla ei oo nyt mitään köynnöstävää noille jousille. Ne on minustakin tosi kauniit jopa, ei raaskis hävittää, mut ei oo kyllä käyttöäkään.
      Jatketaan fundeerausta.
      Nää on ihan tavallisista patjoista puretut sisukset, jos jostain löyät kaatsille meneviä.

      Poista
  3. Mageet sukat! Jos kesä jatkuu näin kylmänä, voi ne jalassa syödä Eskimo-puikkoja!
    Terhi (Tulihan tehtyä -blogista) postasi muutama päivä sitten, miten oli hyödyntänyt vastaavia kukkaportissa. Vaatii kyllä vähän timpurintaitoja myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään pingviini suklaatuuteista ;)
      Vähän tuohon tyyliin minulla aiemmin oli toinen näistä jousista mut nyt on tulossa lasituksia, eikä enää voi laittaa.

      Poista
  4. Ihanat sukat ja siistit. Merri on aina yhtä suloinen jäykkäniskaisenakin. Vähän vaikea on vinkkejä jakaa kun pitäisi nähdä se teidän piha. Jos voittaisin ottaisin vaikka molemmat enemmän kuin mieliisti palkinnoksi ❤🤗 minulle kyllä sopii aina johonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä kun on tällänen kulmatontti, kahelta puolelta tietä vasten, niin ei saa oikein mihinkään "suojasaan" paikkaan, eikä viiti tien puolelle viedä näitä "rötisköitä", jos ei niille keksi mitään kivaa asettelua. Ehkä jätän ne vielä oottamaan :)

      Poista
  5. Oikein mahtavat sukat 😊 Mulle tuli Valion pingviini heti mieleen ja alkoi tehdä mieli jäätelöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen viime aikoina ostanu usein pingviinilootan, niin pingviinejä riittää joka päivälle ;D

      Poista
  6. Pingviinit ovat suloisia ja niin ovat nuo sukatkin!
    Heleää helatorstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti :)
      Samoin sinne! Minä nautin vapaapäivästä auringonpaisteesta. Tosin kuuluu tuulevan aika reippaasti (ulkonahan en ookaan vielä tosiaan käyny...)

      Poista
  7. Aivan mahtavat sukat, niin söpöt! Merri näkee unta ylväästi tepastelevista bingviineistä:))
    Jousistahan voisi askarrella vaikka mitä pienempää koristetta, sinä kun olet niin taitava käsistäsi:) Ihanaa helatorstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ilmankos sillä on niska noin könössä ;D
      Tätä pitääkin nyt miettiä. Ei oo tullu mieleenkään, että tuota vois jotenkin silputa.

      Poista
  8. Oo, ihkut pingut!
    Jos asuisin yhtään lähempänä, joustimet olis meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiäkös te ajelette ne hakemaan ;)
      Veikkaan tosin, että lähempääkin löytynee :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!