torstai 14. toukokuuta 2020

Farkkuinen kissakassi, osa 11

Otetaan kangasta ja levitetään se lattialle, näin. 
Yritetään mitata tarvittavan kokoista palasta. 
Tavoitellaan saksia ja työnnetään kissaa kauemmas. Suoristetaan kangas. 
Otetaan taas sakset ja aloitetaan leikkaus, varoen häntää ja tassuja. 
Päädytään lopuksi laittamaan kissa pakettiin, kun se kerran oli niin mieluisa kangas. 


Kissan lopulta luovutettua, levitetään kangas uudelleen ja leikataan sopivan kokoiset 2 palaa kassin vuoriksi, sekä toiseen niistä 2 palaa, joista ommellaan koneella kassin sisätaskut (lähes suoraa saumaa). 


Alkuperäinen mittahan oli siis tässä. 2 farkkupaidan palaa, jotka oli jo muinaisuudessa leikattu kassin  muotoon (löytyivät kankaita pengatessa). Mitään kaavaa ei tässä ole, vain oma, paperille sommiteltu malli. 
Kassin vuori leikattiin näiden mukaisiksi.



Käydään välillä painamassa silitysraudalla silityskuvioita kassin farkkuosioihin. 
Mallaillaan, onko kuvio luonnollisen näköinen, verrattuna oikeaan kissaan. 
Varotaan, että oikea kissa ei tee ylimääräisiä tassunjälkiä maalattuihin osioihin...



Farkkupaidan etumuksessa ollut povitasku on käytetty kassin ulkotaskuna. 

Kuivatellaan maalit kunnolla. 
Silitetään kangasmaalit värien kiinnittämiseksi. Käytetään apuna leivinpareria. 
Silitetään myös kaapista löytyneet paksummat tukikangaspalat ulkokankaan sisäpintaan, ryhdittämään kassin ulkomuotoa.


Tässä vaiheessa jätetään ompeluvaihe selvittämättä (ei kukaan kuitenkaan ymmärtäisi siitä mitään...). 
Vetoketjun ompeluvaiheen voi käydä katsomassa esim. TÄÄLTÄ. 
Mikäli tiedät jossain selkeämmän vetoketjun ompeleuohjeen, niin  linkitän senkin tähän. 
Nyt ollaan sitten vaan innoissaan, kun vetoketjun ompelu onnistui ihan täydellisesti!  Se ei ole koskaan taattu juttu, itse asiassa aika harvinaista allekirjoittaneella. 


Olkahihna sukeutui vanhasta vyöstä näppärästi. 
Vyössä on hieno solki. Lisää kiinnityslenkkejä saatiin vanhan repun hihnoista, jotka taipuvat hyvin kiinnitykseen ja ompelukoneenkin alle. 


Lopuksi iloitaan siitä, että kassi on reilun kokoinen, tavallista käsilaukkua suurempi. Sinne saadaan mahtumaan esim. käsityöt kunnolla, kun lähdetään esim. neuletapaamiseen. 





Vielä muistutetaan, että arvonta on voimassa 20.5.asti TÄÄLLÄ
Lopuksi kiitetään uusia lukijoita kiinnostuksesta!  Ollaan tosi iloisia päätöksestänne!


20 kommenttia:

  1. Vau! On tosi kaunis ja hyvin suunniteltu kassi kissaihmiselle:)) Merrikin varmaan tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tästä tulikin kivasti vähän reilumpi kassi.

      Poista
  2. Onpas ihana kassi.
    Katseita vangitsevan,kauniit ,kissa jutut:)
    Tuolla tavalla saa upean ,ihan omanlaisen jutun;) ja niin kauniit yksityiskohdat.
    Minä kyllä nakkaisin tuon olkapäälle "kun isolle,ja pikkukirkolle suuntaisin":))
    voi tuota Merriä,nyt pittää kyllä Merille tehä oma sukellus-pussi;))
    Kauniisti Maia kaatsoo ..muttei koske;)
    Hyvää loppuviikkoa!
    ..sattu vapaa päivä viikonlopuksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi esittelyn puute, mutta tässä on Sam (hyvin miehinen ilme?), eikä Maia ;D
      Tykkään tästä kassista ja olen tyytyväinen, kun se jopa onnistui. Ompelu on aina vähän sattumankauppaa :)
      Huomenna vapaa ja viikonloppuna töissä. Justiinsa kotiuduin tämän päiväisistä "koitoksista" ;D
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
    2. ..no apua niintietenkin ,näin minä omin silimin.
      voi mua pölijää:))..että Maiaksi luulin:)))
      Sam-miehineen ilmeineen ..anteeksi:))
      ..lisää ihanuuksia kiitos;))

      Poista
    3. Ei tullut vahinkoa. Sam ei osaa lukea, eikä Merri aio kertoa...

      Poista
    4. huokaus!
      ja
      helpotus!:))))
      :)))) viikonloppu pelastettu;)))
      Kiitos Merri!;)

      Poista
  3. Niin valmistui hieno farkkulaukku hallitusti ja asteittain :)

    Mukavaa viikonloppua Sartsa!

    VastaaPoista
  4. Kiva laukku! Josta muistin, että mulla on JOSSAIN vanhan blogini lukijan tekemä farkkulaukku. Nyt kyllä nolottaa niin, että se laukku on etsittävä!!!
    Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkkulaukku on kiva kesäkassi. Talvella kankaiset tuntuu jotenkin liian kesäisiltä.
      Samoin sinne!

      Poista
  5. Tulipa kiva laukku. Ehkä sinne sujahtaisi yksi tai kaksi kissaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kassin jättäis lattialle, niin äkkiäpä siellä vois kissakin olla ;D

      Poista
  6. Hei, mahtava vyönsolki-idea!
    Täytyy siis jatkossa jemmata myös vyönsoljet...;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vyössä sattu olemaan vielä erityisen kaunis solki, joten ois ollu sääli heittää sitä poiskaan. Minusta tuntuu, että jemmaan ihan kaiken....

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!