Kävelyllä

 Vihdoinkin voin sanoa käyneeni kävelyllä, kuten Villa Emilia blogissa heitettiin haasteeksi.  En ole viime aikoina jaksanut/ viitsinyt paljon lenkkeillä. Kävelyllä käyminen on kuitenkin paljon kevyempi  juttu, kuin lenkkeily, joten sen onnistuin tekemään. 

Ensin laskeudutaan lenkkarit jalassa kodin rappuset alas ja ihmetellään kukkaa, joka sinnikkäästi luo väriloistoaan syksyksi taipuneeseen kesään. 

Asumme kahden tien risteykseeen jäävässä kulmassa. Yleensä lähden autolla tuohon toiseen suuntaan, mutta kävelylle voi lähteä  tänne alas päin, jossa pääsee pyörätietä pitkin oikaisemaan toiselle tielle.  Viimeinen katsaus omaan pihaan, jossa miehen kesäauto edelleen kököttää siinä uskossa, että syksy ja talvi on peruttu.

Hiekkaisen pyörätien alkupäässä on mutka....

.... joka kaartuu pitkähköksi suoraksi. 

Eipä mennäkään sinne, vaan poiketaan polulle. 

Huomioittehan kirkkaan, aurinkoisen ilman! 

Polku on kyläläisten useasti käyttämä, koska näkyy näinkin selkeänä lehtienkin alta. 

Hetken päästä ollaan jo joen rannassa. Satunnaisia veneitä on siellä täällä. 

Laituri on aivan lehtien peitossa. Piti kokeilla, onko se liukas, että en putoaisi jokeen.  

Siellä Kymijoki virtaa alas päin tyynen näköisenä pinnaltaan. 

Yläjuoksulla  näkyy Voikkaan silta, josta olen kirjoitellut TÄÄLLÄ.  

Koivujen reunustama polku jatkuu joen suuntaisesti alajuoksuun päin.  Näyttää ihan joltain satumetsältä, vai kuinka? Missä piileskelevät haltijat ja menninkäiset?

Ylitetään jonkinlainen oja. Joku on päättänyt rakentaa pienen sillan, josta päättelen, että polku on usein käytössä. 

En oikein tiedä, mistä ojan vesi saa alkunsa. Tuleeko se jostain jokea kohti, vai onko jokivesi valunut ojaan. 

"Onko vastahasi koskaan tiellä Pitkäsääristen, 

tullut pitkäsääri mies ja vaimo pitkäsäärinen?"

(Fröbelin Palikat)

Palataan tielle. Yksi ärsytyksen aihe  pilaa päiviäni silloin tällöin. Se on tämä valokuitukaivelu. Äkkiäkös tästä kävellen kulkee, mutta autolla pitää hidastaa lähes seisahduksiin, kun asfaltti on rikottu niin terävästi.  Meidän omalla tiellämmekin on vastaavia tällä hetkellä.  Töissä näihin törmää vähän väliä ja minulta hajosi rengaskin viime kesänä.  Kestää tosi kauan, ennen kuin nämä aukot täytetään asfaltilla.   

Yritetään palautua zen -tilaan äskeisen purkauksen jälkeen. 

Leikkikentällä ja matonpesupaikalla ei ole ketään.  

Vihdoin koitti määränpää, eikä tämäkään postaus ilmesty ilman eläinten kuvia 😄

Koko vierailun ajan yritin saada kuvaa, mutta  kumpikaan ei ollut paikallaan. Vasta lähtiessämme istuivat touhuamiseen väsyneinä ovella hyvästelemässä. Unna istumassa ja Ruut makaamassa. 

Malla -kissa näyttää vasemman sivuprofiilinsa. 

Mikon parempi kuve on oikea kylki. Se jopa kääntyi katsomaan, kun kutsuin sitä nimeltä. Kissat osaavat poseerata!  Nyt ei häslätä, nyt kuvataan!  😺😺

Täältähän piti sitten vielä kävellä kotiinkin.....  😂