perjantai 30. elokuuta 2024

Lepoa, nälkää ja vaaranpaikkoja

Lämpimiä tai kylmiä päiviä, niin aina on päiväunet otettava. Samaan kiipeilypuuhun mahdutaan tällä kertaa. 


Sam tuli kyläilemään.  Sekin tykkää kiipeilypuusta. 


Eräällä sitä vastoin riittää virtaa!  


Eräs toinen  pitää velvollisuutenaan huolehtia siitä, että ruoka tulee kuppiin ajallaan, tai mieluummin jo ennen aikojaan. 


Sam ei ole oikein ulkoilijatyyppi, kuten toiset, mutta viihtyy terassilla lekottelemassa.  Se ei tarvitse edes narua valjaisiinsa, koska pysyy lähellä muutenkin.  Sitä jännittää kaikki vieras. 



Mökillä neulotut jämälankasukat, kotona päätellyt ja kuvatut.   Taisivat olla 7 -veikkaa. Painoa niille kertyi 106 grammaa.  Vain ruskeaa lankaa jäi jäljelle hyvin pieni nöttönen.  Sukat ovat isoa kokoa kaikin puolin. 



Naapuri laittoi viestiä, että oli nähnyt meidän vastapäisen naapurin pihalla yhtenä iltana ison ketun!  Onneksi kertoi, että osataan varoa!  Ketuista sanotaan, että ne metsästävät pääasiassa hämärässä ja öisin.  Siitä huolimatta täytyy kissojen ulkoilua nyt päivälläkin valvoa tarkemmin!    Merri ei etenkään voi käsittää, miksi se ei pääse ulos juuri silloin, kun se haluaa.  Koko ajan ei ehdi olla vahdissa.  Onneksi tulee "pian" talvi, eikä kissoja huvita niin kovin ulkoillakaan. 

Hei mutta nythän mä hokasin, että on viikonloppu! Hyvää viikonloppua sitten vaan! 

19 kommenttia:

  1. Kyllä kissana on niin ihana olla :-) ainakin jos kuvistasi voi niin päätellä.
    Nyt on minulla aukko sivistyksessä . Nappakko kettu kissan ? Meillä nimittäin on kulkenut kettu jo monia vuosia ihan tästä talon nurkalta ja ainakin yksi kettu kulkee siis samoilla tantereilla kuin Arttu. Ja ovat olleet yhtäaikaa ulkonakin. Pimeästä illasta ja yöstä puhumattakaan.HUI !!!
    Sitä aina pelkäänkin , että Arttu joutuisi vanhoilla päivillään jotenkin pulaan vaikkapa juuri jonkin petoeläimen saaliiksi tai ahdistelemaksi.Kun se on iästään huolimatta vielä niin kissamaisen utelias :-).
    Toivotaan , ettei siellä eikä täällä ole mitään kissojen kettuhaittaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siinä käsityksessä, että näin voisi käydä. Saila tuolla alempana on sitä mieltä, että ei ole todennäköistä. Pistää kuitenkin miettimään.

      Poista
  2. Ihanan leppoisia kuvia, ollapa kissa! Lapsuudenkodissani oli kissalla pennut ja eräänä aamuna äiti näki ikkunasta, kuinka kettu ja kissa juoksi peräkanaa metsään, kettu edellä ja kissa perässä. Voi se joskus niinkin päin kääntyä, että kettu saa lähtöpassit. Tosin kissa ei sentään aikonut kettua syödä. 😂 Kivat raita sukat. Väreistä tuli mieleen suklaapatukat, ehkä fazerina, pätkis tai dacapo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emo puolusti pentujaan. Silloin pitää olla rohkea 😺
      Ai kauhea, jos Merrikin raahaisi ketun niskavilloista näytille 😂
      Nyt kun sanoit, niin joo, sukissa on suklaapatukkamaisia värejä.

      Poista
  3. Ihanat kissakaverit. Sam jotenkin vie sydämen karvaisella olemuksellaan.
    Ketulle aikuinen kissa on varmaan liian iso saalis, mutta hyvähän sitä on varoa. Varsinkin, jos on iso kettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sam on pehmeä ja pentumainen, vaikka onkin jo aikuinen kissa. Se on myös melkoinen nyhjääjä. Vähän pehmeämmät herättelyotteet, kuin Merrillä ☺️ Sam oli meillä oikeastaan jäähyllä, kun se on kotonaan tappelupukari kanssaan asuvien kissojen kanssa. Ei uskoisi. Meillä oli jopa rauhallisempaa kolmisin, kuin pelkästään Merrin ja Frodon kesken kahden.
      Enhän minä ole sitä kettua itse nähnyt. Sanottiin, että iso . Ainakin pitää olla varovaisempi ulkoillessa ja ainakaan iltahämärissä ei ulkoilla.

      Poista
  4. Kiitos! Ollapa kissa, paitsi, jos sattuu kettu vastaan. Kivaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Oisko kissana kiva elää 🤔 Kanniskelis hiiriä suussa, pissais hiekkalaatikolle ja muuta mukavaa 😺

      Poista
    2. Hmphh. Ei sitte. 😺
      Herkulliset sukat!

      Poista
    3. Mut rentouttavaa sunnuntaita kuitenkin :)

      Poista
  5. Kadehdin tuota kissojen elämänasennetta - ei mitään kiirettä - venytellään ensin - ja nukutan piiiitkät unet.
    On kyllä hauskat asennot ja nautinnolliset ilmeet jokaisessa kuvassa.
    Kivat jämälankasukat. Kivasti käy värit yhteen ja pirtsakka tuo punainen raita.
    Minä kuolaan Neulottu Kalevala 2-kirjaa. Ostin sen Suuresta Suomalaisesta ja nyt en tiedä mistä aloittaisin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävänikin jahtaa tuota Kalevala kirjaa. Oli muuttanut mielensä kun näki hinnan. Sai samalla hinnalla 2 islantilaisneulekirjaa. Minulla ei jotenkin nuo villapaitahommat nappaa.

      Poista
  6. Eipä noista ketuista tiedä, joten ei haittaa vahtia kissoja tarkemmin👍Ihana tuo kiipeilypuun riippumatto, meillä ei sellaista ole kiipeilypuussa, mutta voisin hyvinkin kuvitella, että olisi suosittu.
    Meillä on öisin aika mahtavat mattorallit nykyään; vähän joka toinen matto on rutussa aamulla🙄😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ulkoilutilassakin eräänlainen riippumatto, mutta siinä ei koskaan käy kukaan. Kiipeilypuun riippumatto on tosi suosittu. Kaikki tykkää siitä.
      Meillä on useimmiten kohtuullisen rauhallista. Merri nukkuu, eikä Frodokaan loputtomiin jaksa iltariekkua yksinään.

      Poista
  7. Ihanat kisulit. Kissojen elämänasenne taitaa olla vähän sama kuin nallejen, että parasta ja tärkeintä elämässä on pötköttely ja rennosti ottaminen.. :-)

    Hauska väriyhdistelmä sukissa! Noista tulee mieleen jokin karkki, mutta en muista mikä.

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalleillasi ja kissoilla on sellainen ero, että kissat eivät osaa puhua ;) Muuten varmasti ovat hyvin paljon samanlaisilla linjoilla kaiken suhteen. Ruoka ehkä maistuu kissoille paremmin.
      Minäkin alan uskoa tuohon karkkijuttuun, kun niin moni sen maininnut. En ajatellut yhtään sellaista neuloessani.
      Sunnuntai pyörähti käyntiin aamukahvittelulla. Mukavaa päivää sinullekin!

      Poista
  8. Muutama vuosi sitten olin ajamassa syyspimeällä vesisateessa kotiinpäin, kun näin jo kauempaa, että tiellä oli jotain tekeillä. Pian pysäytinkin auton ja seurasin, kun kissa mätki kettua kuonoon oikein tosissaan :D.
    Siinä ei auton ääni tai valot haitanneet yhtään. Lopulta kettu kääntyi häntä koipien välissä metsään päin ja kissa lähti arvonsa tuntevan näköisenä toiseen suuntaan. Jotain erimielisyyttä heillä lie ollut, mutta asia selvisi :D
    Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hämmentävä näky ja kokemus ihan näin luettunakin! Kyllä kissalla varmaan sisua on ja hyökkäys onkin paras puolustus. Kissalla on monia "persoonia" ;)
      Kiitos kommentista ja mukavaa päivää!

      Poista
  9. Kiipeilypuu pehmusteineen näyttää oikein "laiskan linnalta" - etkös sinä tykännytkin linnoista?
    Linnassa vierailevien asennotkin kyllä nautinnollisia... tuskinpa ketuista kissoille pelkoa on... kanoja jos teillä olisi. Meidän pihalla käy usein kettu... komia... ilmeisesti sukulaisillaan kylässä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!