keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Pöllösukat

 Jälleen yhdet sukat Jorid Linvikin lastenneulekirjasta.  Aloitin näiden useiden lastensukkien tekemisen siinä mielessä, että Tyttö tarvitsi villasukkia.   Jalka on vielä pieni, eikä malleista aina voi olla varma mitä niistä tulee.  Muutama onnistunut koko on jo saavutettu, joten seuraavilla ei oikeastaan ole väliä, vaikka olisivat isojakin.  Linvikin kirja on niin koukuttava, että siitä pitää vaan valita aina uusia ohjeita neulottaviksi.  Näiden sukkien lanka valikoitui sen perusteella, että ne olivat aiempien hirvisukkien jäljiltä ihan vieressä, ei tarvinut lähteä etsiskelemään 😅



Kuten odottaa saattaa, syntyy Nalle -vahvuudesta kolmosen puikoilla isommat sukat, kuin Venla -vahvuudesta.  Lisäksi tein ihan kirjan sukkaohjeella, enkä muokannut pienemmästä lapasiin tarkoitetusta kuviosta. Sukat ovat nyt suunnilleen kokoa 35-36.  Nämä ovat myös tavallaan jämälankasukat tuon punaisen langan osalta. Ensimmäinen raita on oikean kokoinen, mutta kahtia jaetusta lankamäärästä riitti toiseen raitaan enää yksi kerros 😉


Lankaa kului 70 grammaa. 


Pöllöt ovat aika mainion näköiset!  Hieman vihaiset tai touhukkaat. 


Viime vuonna tekemäni kärhöpenkki on voimissaan. Ensimmäinen kärhönkukka on puhjennut 💖



Kaikki kärhöt ovat heränneet talven jälkeen henkiin, myös yksi, jonka luulin luovuttaneen. Vasemmalla puistoatsaleat ovat kärsineet jänisten tai muun jäljiltä. Kaikissa oli/ on muutama kukka kuitenkin. 
Tuonne kärhöjen taakse, laattojen lähelle istutin vierekkäin kaksi salkoruusua. Saa nähdä mitä niille käy. 


Sataa ja paistaa vuorotellen. Tulisi nyt niin paljon vettä, että metsäpalovaroitukset voisi sammuttaa. Voisivat kokkojenpolttajat poltella juhannuksena kokkojaan. 
Kesäistä keskiviikkoa toivotellen, Sartsa, Merri ja Frodo.   

26 kommenttia:

  1. Iih, miten ihanat pöllösukat! Kiva juuri tuollainen metsänvihreä (vaalean metsän) niissä. Pöllö näyttää tosiaan... olisiko kyseessä pesän puolustaminen? Sehän on vakava asia.
    Jee, mahtavaa, sinusta tulee kohta puutarhaintoilija, tuollaisilla onnistumisilla! Olisi kyllä kiva saada säännöllisesti sateita. Nyt niitä ei taas ole ennusteessa, joten voi olla, että sadekausi oli tässä. Muutaman kerran saatiin sadetta puolentoista viikon aikana, onneksi! Meillä on täällä varmaan ihan aina juhannuksena metsäpalovaroitus, en muista sellaista vuotta, ettei olisi ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on satanut nyt useana päivänä aika reippaastikin. Määrä kastelutynnyrissä ei kuitenkaan ole kovin runsas, joten aika paikallista ja lyhytkestoista taitaa olla. Kyllä se kuitenkin ihmisen kastelee, kun juoksee autosta sisälle, tai toisinpäin :)
      Joku häiritsevä härdelli tällä/ näillä pöllöillä nyt on meneillään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minäkin tykkään ja siksi halusin jonkinlaisen kärhöpenkinkin. Lisäksi kärhöt ovat kokemukseni mukaan sitkeitä kasveja, mikä on näissä meidän olosuhteissa aika tärkeä yksityiskohta ;)

      Poista
  3. Pöllöillä näkyy sellaista luonnetta, jota on ollut liikkeellä viime aikoina. Kivat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko ollut häslinkiä ? ;) Ei saa jäädä paikoilleen, vähintään pitää huiskia käsillä menemään.

      Poista
  4. Lapsen jalka kasvaa niin nopeasti että sukkia saa olla varalla joka kokoa ja onhan sukilla myös sellainen katoamistaipumus☺️🙃.Tosi kivat pöllö sukat 🦉.Körhö on kestävä ja kaunis tosin Touhulassa sekin otti ja kuoli mutta paremmassa hoidossa kukkii varmasti.Täällä sataa ja paistaa vuoron perään ja yhtaikaakin 💦🌞.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Varmuusvarastoa voi täyttää erikokoisilla sukilla ;)
      Voi ei, kärhö kuoli? Se on ollut selvästi heikkotekoinen. Meillä on ollut pari näistä jo parikymmentä vuotta. Olen joutunut siirtämään niitä muutamia kertoja eri projektien tieltä. Välillä ne ovat lähes hukkuneet nurmikon ja muun kasvillisuuden joukkoon. Tässä uudessa paikassa kaikki näköjään tykkäävät olla. Ja mikäs ihme se on, kun kerrankin yritetään kohentaa niiden elämää ;)

      Poista
  5. Ihanat pöllösukat! Pitäisiköhän käydä hakemassa kirjastosta tuo kirja lainaan ja tehdä parit sukat - tai lapaset syksyksi, kaksi pientä poikaa ehkä ilahtuisi :)
    Tai jos tekisin itselleni... Pöllöjä on lennellyt useammassa blogissa viime aikoina, syksyllä tulee kiirettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hae ihmeessä! Minä olen aina ihaillut näitä malleja ja kun kirja tuli kirppiksellä vastaan, en epäröinyt hetkeäkään. Malleissa on myös traktori ja kaivinkone. Voihan kuvioita käyttää ihan muihinkin juttuihin. Vaikka hamosen helmaan :)

      Poista
  6. Hauskat pöllösukat. Vihreä erottuu hyvin vaalealla pohjalla ja pöllöstä näkee tosiaan ilmeenkin. Hienot kuin mitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä malleissa on kaikissa jotain veikeää. Vieläköhän jonkun tästä kirjasta neuloisi. Ehkä vähän taukoa välillä.

      Poista
  7. Kauniit sukat. Vähätkin jämistelyt vähentää lankanyttysten määrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kyllä tuo pieni punainen lankamäärä tuntuu ihan yhtä hyvältä hävittää :)

      Poista
  8. Onpa tosi kauniit pöllösukat. Sukkakirja näyttää tutulta ja se on nähtävästi ollut joskus kirjastosta lainassa. Nämä pitää muistaa ottaa työn alle ensi syksynä, kun sukkien neulominen taas alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on koko kirja täynnä suloisia malleja, kannattaa alkaa tikuttelemaan :)

      Poista
  9. Söpöt pöllösukat. Kapea punainen raita raikastaa kivasti vihreävalkoisia värejä.
    Hyvin on kärhö herännyt, kun kukkiikin jo. Minulla talvi vei salkoruusut. Toivottavasti sinun salkoruususi innostuvat kukkimaan.
    Meillä on satanut lähes joka päivä. Välillä suorastaan kaatamalla. Metsäpalovaroitus on poistunut kartalta muutama päivä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoin pihaan pari päivää sitten ja bongasin heti tuon kukan kärhössä ;) Muistelen, että kukkivat yleensä syssymmällä enemmän. Saa nähdä, miten muut kukkivat. Ehkä nuo pari pienintä eivät jaksa vielä . Yksi tarvitsee vielä tuen.
      Salkoruusun piti olla kuvan mukaan enemmän salkomainen, mutta nyt se näyttää leviävän ympäristöönsä. Ehkä sieltä joku varsi vielä ponkaisee korkeuksiin. Ainakin niillä on jo tuet, varmuuden vuoksi...

      Poista
  10. No nyt oli kivat pöllösukat; voisi tosiaan sanoa että pöllö on sekä vihainen että touhukas; ainakin täynnä tarmoa😁👍 Ihanan värinen kärhö!💜💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kärhössä jo 2 kukkaa! Minähän taidan olla oikea puutarhuri! 🙃

      Poista
  11. No minä katsoin myös noita pöllöjä, että vähän äkäisen näköisiä ovat, mutta söpöllä tavalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeikkäitä, vaikka neulomalla tehty. Kiva malli 😺

      Poista
  12. Tosi kivan näköiset sukat, pöllö on siinä kuin lentoon lähdössä, tai hätistämässä katsojia pois. Kaunis kärhön kukka ja tosiaan kukassa jo nyt. Meillä kärhö kukkii aina tosi myöhään, vasta syksyllä, mutta pääasia että kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo 2 kukkaa! Ja vain yhdessä kärhössä. Se on riemastunut, kun sitä on vihdoinkin hoidettu 😄
      Nämä Linvikin mallit on tosi kivoja kaikki.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!