lauantai 2. toukokuuta 2020

Farkusta kissatauluksi osa 8

Silppusirkus oli niin kivaa, että jatkoin vielä toiseenkin tauluun. 
Ensin mietin, mistä saisin sopivan aiheen. Selailin askartelulehtiä, joiden välistä löytyi mallikaavioita.  Valitsin kissan,  koska se sopi täydellisesti aiheeseen, jonka lisäksi se oli taulupohjalle (kattopaneelinpalalle) sopivan kokoinen. 
Kätköistä löytyi vielä kalkkeerauspaperia, jota käytin aikoinaan ompelussa, kaavojen piirtämisessä.  En nimittäin tykännyt ohuista kaavapapereista, vaan käytin kotona olevaa paksumpaa rullapaperia. Siihen sai piirrettyä kaavat vain kalkkeerauspaperilla. 


Silpun kimppuun taas!  Yritin ohjata silpun suunnalla muotoja, esim. tuota takajalan kaarta. Ei taida suunnat aueta kuin tekijälle...
Silmien valinta oli yllättävän vaikeaa. Sovittelin kaikenlaista nappia ja helmeä, kunnes päädyin näihin vihreisiin, littanoihin muovihelmiin, joiden keskelle liimasin vielä mustat siemenhelmet.  Viikset syntyivät korujen tekoon tarkoitetusta siimanauhasta. 
Yhteneväisyyttä edelliseen tauluun hain sivuosian koristenauhoilla ja sydämellä. 


Sopivat hyvin yhteen. 





Tämä kissa ei esittelyjä kaipaa!
Kuvaa katsellessa tulee mieleen, että hyvinhän tuo kissankynsien teroituspömpeli on kelvannut kissoille käyttöön. Tein siitä jutun  TÄÄLLÄ.  Siinä sai vanhan mamman rahi täysin uuden muodon! Merri ei ollut vielä edes pilkkeenä tuntemattoman isänsä silmäkulmassa😉



Sain töistä yhdeltä asiakkaalta valmiiksi juurrutetun kiinanruusunoksan.  Istutin sen multaan ja melko nopeasti se alkoikin kukkimaan!
Melko nopeasti se myös tiputti kukkansa.... kuin aavistaen, että ei tuosta ole minua kasvattamaan. Uutta lehteä kuitenkin pukkaa, joten ei se ole täysin toivoaan menettänyt.
Tämän lisäksi minulla on sisäkukkana vain joulusta jäänyt joulutähti, joka yllttävää  kyllä, alkaa tehdä uutta lehteä kukkaosan kadottua. Olenkin istuttanut  joka vuosi joulutähden lopulta ulos, johonkin ulkokukka-asetelmaan ja se viihtyy siellä koko kesän vihreyttämässä.


Pihalle ostin eilen orvokkiamppelin, näyttää heti kesäisemmältä, kun on kerran kesälomakin! 
Aurinkoisia päiviä teille kaikille!

19 kommenttia:

  1. Hauska tekniikka ja minulle ihan uusi juttu! Sievän kukan teki kiinanruusu <3
    Hyvää vappuviikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuman kautta voi löytyä uusia tekniikoitakin :)

      Poista
  2. Oi mikä taulu! Nyt on silput saaneet kyytiä.

    VastaaPoista
  3. voi hyvänen aika...
    voi pyhä sylyvi!!!

    IHANA!!!!!!!
    Taulu,aivan kerrassaan!,upeasti tilkun suunntaa vaihtamalla olet tehnyt jalan kaaret!!

    nyt tekis jo mieli sanua "puoli-ruma" sana....missä on mun farkut!!??;)
    shh! noudattaen sinua vinkkiä mistä kohtaa farkkua parahin aloittaa;))))...shh!

    KIITOS SARTSA!!!
    näistä upeista into ,antavista upeista farkku inspiksistä!!

    joo Merrillä vähän jännä tarkkailu asento.mitäpähän noin tarkkaan kahtoo:)))
    upean raapis-jutun oot aikoinaan tehnyt!...:)
    Totta hiieessä,kesälomalla ostetaan amppelikukka!:))
    (minä äitienpäiväksi ostan jonku orvokin .
    Kaunis kukka muuten tuossa kiinanruusussa,hentoinen !
    ...mulla ois noita enkelin siipiä..kiinanruusun kaveriksi.(6 juurutettua ,ruukutettua oksaa)
    varmaan tulis paketissa jos laittais.patterivalot kukan juureen ,ei tarttis olla pimeässä paketissa:))
    Oikein rentouttavaa ja mukavaa Kesälomaa!Sinulle Sartsa!

    jk.saammehan lisää taidetta! ihailtavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nipsimään sitä silppua sieltä farkun puntista, kesäkin tulee kohta ja voi olla farkkusortseissa!
      Pakettiin vaan ja sellaseksi kirjeen kokoseksi littanaksi, että poisti tuo suoraan lootaan ;D Minul on joskus ollu enkelinsiipi. Sain sen meiän mummolta. Kuoli sekin rehu. Aika pitkään sinnitteli, mut jokuhan siihen tuli. Hirveesti en viiti kasveja sisään ottaakaan. Kissoilla on tapana haistella ja välillä maistellakin niitä. Multakin kiinnostaa...
      Ilma on mitä parhain! Lämpöasteita mittarissa jo 17! Sain just tärkeimmät ikkunat pestyä.
      Ja juu. Lisää on tulossa. Tiedä sitten onko taidetta vai mitä ;D

      Poista
  4. Hieno kissa! Eikun hienot kissat! ;)
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin korjattu erhe ;D
      Joko se kuumaliima on ollu käytössä?

      Poista
    2. Kiltisti pysyttelee alkuperäispakkauksessaan. ;o)

      Poista
  5. Farkku taipuu sinun käsissäsi moneksi! Ihanat kisut kumpainenkin<3

    VastaaPoista
  6. WAUDE :) upea kissa taulu <3 Minäkin ajattelin orvokkeja ostaa terassille ilahduttamaan :) Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Orvokeilla taitaakin olla hyvä kylmänsietokyky. Tosin eilen oli päivälämpö jo liki 20!

      Poista
  7. Kissa ja kissa. Mulle kelpais kummatkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitää valita, niin miä ottaisin ton elävän ;)

      Poista
  8. Upeita tauluja! Eipä ole tullut mieleeni tehdä kangassilpusta tauluja, kiva idea. Kauniita oli myös nuo tyynyliinasi, jotka koristelit kangasväreillä. On aina mukava. kun saa jotain kauan sitten kesken jäänyttä valmiiksi. Mitä Merri piti kissataulusta? Ei siinä ainakaan Merrin kanssa yhdennäköisyyttä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silppuidea syntyi vähän kuin vahingossa ja siitä se sitten lähti.
      Merri ei välitä kissoista, joiden kanssa se ei voi leikkiä :)
      Kaikkein mukavinta näissä kaikissa askarteluissa on se, että olen vihdoinkin alkanut tehdä muutakin kuin villasukkia pitkästä aikaa!

      Poista
  9. Ai kun hieno kissataulu kuin myös on tuo aikasempikin :)
    Tämä kissataulu muistuttaa kovasti vanhemman tyttären mustaa pitkäkarvaista Lulua, joka on vähän varauksellisempi kissa vieraita kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näitä oli kiva tehdä. Pitää vaan löytää sopiva pohjakuvio, tai vaikka piirtää se itse, jos se onnistuu.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!