keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Merri ja Frodo

Minäpä kerron teille nyt yhden oudon jutun! Yhtenä päivänä meille tuli tuollainen rääpäle. Olin todella pöyristynyt sen tulosta, koosta ja äänestä. Meinasi mennä yöunet, mutta onneksi tuo rääpäle jäi yläkertaan ja me päästiin mamman kanssa rauhassa omaan sänkyyn nukkumaan.  Ärsytti se vinkuva maukuminen, joka kuului alas asti... 


 Sen nimi on kuulemma Frodo. Sopii kuulemma yksiin minun kanssani, vaikka en oikein vieläkään tajua, miksi sen pitäisi minun nimeeni sopia.  Se on ihan älyttömän pieni ja aluksi luulin sitä hiireksi. Se maukuu tosi paljon. Minä en mau´ u juuri koskaan!  Sillä on kuulemma ikävä. Voihan se niinkin olla, mutta vauhdista ja rohkeudesta päätellen se on oikea rohkelikko!


Minä vähän seurailen mitä se touhuaa. Nenät ja pehvat on jo haisteltu.  Vähän se arastelee minua, mutta juoksee  kuitenkin perässä. Ihmiset sanovat, että minä olen sen idoli... 
Kyllä minä olen sille murisemalla ja sähähtelyllä kertonut, kuka täällä on pomo. En tiedä puhuuko se edes samaa kissakieltä, kuin minä. 


Nappuloista olen aika tarkka. Niihin ei saa niin vaan koskea.  Toisaalta, jos niitä on reilusti, niin kai niistä voi muutaman tuolle kirpullekin antaa...   Uteliaana jään seurailemaan, tuleeko tuosta ripakintusta vielä oikea kissapoika. 


Märkäruuat on syötävä kahdessa kerroksessa. Rääpäle saa kuulemma jotain penturuokaa. Lisäksi se vetelee ruokansa heti kuin oikein aikakissat.  Se söisi varmaan minunkin ruokani, jos se olisi saatavilla. Toisaalta... kyllä minullekin saattaisi maistua tuo penturuoka, vaikka oma ei aina maistukaan. 


Yritän opastaa tuon Frodon kissojen tavoille. Aloitetaan tervehtimisestä.  Häntä pidetään nätisti pystyssä. 


Olen nukkunut jo monet päiväunet sen jälkeen, kun rääpäle tuli kylään.  Alkaa epäilyttää, että se aikoo jäädä taloksi!  Arveluttaa, mahtuuko tänne kahta kissaa.  
Katsokaa miten se irvistelee, kun käännän selkäni.  Ei vaan..kuvitelkaapa tähän kuvaan ääni, niin tiedätte, mitä minä joudun kuuntelemaan koko ajan! 


Katselen nyt tilannetta kaikessa rauhassa, kuten luonteeseeni sopii. Minähän tulen aina kaikkien kanssa toimeen, ehkä tämänkin. Saattaahan tästä olla jotain seuraakin, kun ollaan kaksin kotona.  Minä en kyllä ala sitä vahtimaan.  

49 kommenttia:

  1. Ihana pieni Frodo! Älä hermostu Merri, kyllä teistä kaverit tulee, kunhan pieni oppii talon tavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä vähän huvittavaakin seurailla, kun törttöilee pitkin ja poikin :) t:Merri

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Söpö ja äänekäs, paitsi nukkuessaan. Ei olla nukuttu vielä öitä samassa huoneessa. t:Merri

      Poista
  3. No oletpas saanut kaverin! Pennussa on kestämistä, mutta tulee siitä aikanaan hyvää seuraa. Tärkeintä on että Merri opetat sille miten pitää käyttäytyä! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kovasti opettaa, mutta ei se malta edes kuunnella, kun inisee koko ajan. Syö minunkin ruuat, kun en syö kaikkea. Se ei ole edes syödessä hiljaa! Hiippailee minun perässä, ja luulee, että en huomaa. t:Merri

      Poista
  4. Voi sinua Merri, nyt on kestämistä, kun joudut jakamaan valtakuntasi pikkuisen Frodon kanssa. Frodo on kyllä ihastuttava pikku-ipana. Eiköhän siitä kasva Merrille kiva kaveri. Siis jos jää taloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jää! Sanoppa muuta. Pahoin pelkään, että se on tullut jäädäkseen. Se on hiljaa vain nukkuessaan. Ja katsellessaan minua. t:Merri

      Poista
    2. Eihän tuollaisesta pikkukissasta voi luopua. Silläkään uhalla, että siitä kasvaa Merrin kokoinen köriläs.

      Poista
  5. Oih miten terhakkaan kaverin olet saanut. Kyllä se taitaa sun kasvatettavaks jäädä, kaikki merkit viittaa siihen. Ole iloinen isokissa ja suojele pienempääs. Kyllä se siitä suttaantuu elämä uusille raiteille, tai tassuille. -UskoTheCat-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kuulemma niiin sosiaalinen kissa, että pärjään kenen kanssa vaan. Niinhän ne luulee... no olkoon nyt jonkin aikaa, niin katsotaan, miten lähtee menemään. Jotain olen jo saanut sen oppimaan; kun hyppään piilosta sen eteen, se alkaa hyppiä kynsillään, arvaa, onko huvittavan näköinen. Ei se siitä kuitenkaan pelästy, vaan seuraa minua taas uudestaan. t:Merri

      Poista
  6. Help! Miten ihana pikku murunen ja söpöö🐈‍⬛😍..voi lutuna mutuna sentää🥰
    Merri on kyllä tosi reipas,kun noin hienosti tutustuu kaikkiin karvakamuihin.
    On teillä siellä lystiä..oon ihan kade❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateellinen ei kannata olla, kun en minäkään oikein vielä tiedä, miten pitäisi suhtautua... On vielä monta asiaa mietittävänä, että kuka päättää ja mistä. jos on kehityskelpoinen, saatan tehdä siitä kisällin noihin mamman käsityöasioihin. t:Merri

      Poista
  7. Ihan hyvinhän tuo alku näyttää sujuvan. Ollaan jo niin nenät vastakkain. Kunhan pieni vielä oppii kumpi määrää. 😸 Meillä meni kolme vuotta sovun löytymiseen, mutta nyt mahdutaan jo samaan sänkyyn, toinen tyynyn viereen ja toinen jalkopäähän. Kyllä kissanpennut vaan osaavat olla suloisia.😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun illmeet on kuulemma näkemisen arvoisia kun ihmettelen tätä nykyistä touhua. Sänkypaikoista ei ole tarvinnut vielä alkaa ohjeistamaan, kun rääpäle on nukkunut yläkerrassa. t:Merri

      Poista
  8. Voi merri ,olet saanut hoidettavaksesi todella söpön kaverin. Kärsivällisyyttä ,sitä tarvitaan,kun opetat frodon talon tavoille. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä jaksaisi kaikkea hoitovastuuta tästä rääpäleestä ottaa, vaikka voinkin vähän opastaa aina välillä. Tarvitsen myös omaa rauhaa. Välillä se kyllä viihdyttää minua ja jään vaan katselemaan sen hölmöilyä. Itse en varmasti ikinä ole ollut noin pieni... t:Merri

      Poista
  9. Kaksi kissaa yhdessä talossa? Miten tähän on tultu?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietäisitpä! Vain 2 päivää pehmittelyä ja mies kävi sen hakemassa ;D

      Poista
    2. Mitääääh? Onko teillä nyt kaksi kissaa???? Ei oo oikeudenmukaista, grrrr

      Poista
    3. En tiedä voiko tuota rääpälettä kissaksi kutsua...
      T. Merri

      Poista
  10. Siellähän on nyt toinenkin söpöläinen. Tuleekohan sisaruskateutta ja taantumista Merrille, onneksi se on ohimenevää, kun tottuu, että huomiota ja rakkautta riittää kummallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kuulemma maailman sosiaalisin kissa. Minulta tippui eilen herkkupala suusta ja Frodo söi sen. Huiskin 3 kertaa tassulla sen pään päällä kun olin niin turhautunut. En tietenkään antanut tassun osua, ilmaa vaan huiskin ;D Olen huomannut, että Frodo alkaa kehrätä, kun minä olen lähellä. t:Merri

      Poista
  11. Voi mikä ihana söpöliini! Kyllä tuosta vielä kunnon "katti" kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kasvaako siitä tuon isompi. Ainakin se liikkuu niin paljon, että eihän se ruokakaan ehdi kajettua ollenkaan! Se ei vielä ole oppinut, että pitää levätä paljon. t:Merri

      Poista
  12. Kai sitä nyt komea ja fiksu katti yhden rääpäleen tavoille opettaa :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen tosiaan se fiksumpi meistä. Vaikka ei tuo toinenkaan ihan tyhmä ole, kun se noin tarkkaan seurailee minua ja matkii tekemisiäni. Oppii varmasti nopeammin. t:Merri

      Poista
  13. Merrillä on ollu kissanpäivät tähän asti, nyt joutuu kouluttajaks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluttajan homma on kovaa. Joutuu olla myös idolina rääpäleelle.😂

      Poista
  14. Nimet sopivat todella hyvin yhteen. Ihanaa se kuitenkin on kun on yhteinen kontu. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotikonnussa on hyvä asustaa, kissankin 🐱🐱

      Poista
  15. Että kaksi kissaa on nyt sitten talossa. Todella suloinen uusi tulokas ja kyllä siitä Merri tulee olemaan sinulle varmasti vielä jatkossa paljon iloa. Usko pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minua salaa huvittaa se jo nyt. On aika imartelevaakin, miten se katsoo minua ja alkaa heti kehrätä kun olen lähellä. Yritän näön vuoksi vähän komentaa sitä, ettei se luule itsestään liikoja. T. Merri

      Poista
  16. Opeta nyt se rääpäle ainakin ihan ekaks nukkumaan kunnon päiväunet. Ja useita kertoja päivässä. Nukkuessa kuulemma kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se päiväunet osaa nukkua ja ihme kyllä yöunetkin. Ruokaakin söis vaikka kolmen kissan edestä, jos annettais. Minäkään en jaksa niin paljoa syödä. t:Merri

      Poista
  17. Söpistelyjä! ♥ Ja pitkää pinnaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyyttä tosiaan tarvitsen, vaikka onhan se aika imartelevaakin olla kirpun kunnioituksen kohteena ;D t:Merri

      Poista
  18. Hihittelen täällä suorastaan "kehräten" Merri sun tarinankertojan-taitoa ja "EI huono" ole oma emäntäsikään kameransa kanssa - niin osuvia otoksia teistä napsii... tässä olisi jo bestsellerin aineksia! Jään innolla odottamaan jatkoa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä käski sanoa, että sen otokset on 90 prosenttisesti huonoja, mut osassa ehtii paikalle ajoissa ja ollaan jopa paikallaan. Kyllä tässä meikäläisen elämäkin muutti ihan kertaheitolla tapahtumien puoleen. Minusta on tullut vähän liiankin mukavuudenhaluinen, kun ei ole ollut kaveria...kai tätä jo hiljalleen voisi kaveriksikin sanoa. t:Merri

      Poista
  19. oh such a cute little kitty!you have two cats now?Could not find the translator

    Love your cats xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, we decided to take a friend for Merri :) Both are male -cats, "brothers". Merri has now a friend when we are at work. It also activates both. Frodo is very brave and active cat. It´s so terribly small and Merri is so big :)

      Poista
  20. Voi apua, onko teillä kaksi kissaa! Aivan ihanaa!!:):) Ihana Merrin kommentti, että hän ei kyllä ala vahtimaan tätä uutta tulokasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Merri sai kaverin. Merrillä on ajoittain ihan kärsivällisyys koetuksella, kun toinen ihaillen seuraa ja matkii sitä joka paikkaan. Se ei kuitenkaan ala murinaa ja sähinää kummemmin riitelemään, usein ei sitäkään, mutta se antaa tuskastuneena sohvapaikkansa, telttansa, nukkumapaikkansa... Yöllä tosin kuului aikamoinen murina, kun Frodo keksi yrittään ihan sen kupeeseen kiinni, minun jaloissani, vaikka se oli jo saanut teltankin omakseen.

      Poista
  21. Paljon onnea uudesta tulokkaasta, niiiin ihastuttava! Nyt on Merrillä koulutettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin näyttää pikkukissa matkivan Merrin kaikkia touhuja. Merri on sille kuin magneetti, mikä ei ole aina Merrin mielestä kiva. Onneksi pääsee välillä ulos jäähytauolle ;D

      Poista
  22. Voi että mikä ihana Frodo! <3 <3 <3 Toivottavasti kissojen yhteiselo sujuu mukavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo on niin pieni käppänä ;) Merri taas tulee aina toimeen kaikkien kanssa.

      Poista
  23. Sulonen ,pieni Frodo.😻
    mutta kuuleppa Merri ,sinulle tästä pienestä "rääpäleestä" paljon seuraa,ei tartte olla yksin kotona.
    Sinulla kyllä paljon kamuja,,mutta niinkuin tiedät olet kultaisin ja hyväluontoisin killi,
    t,Väinö ,se logikoira,🐕 ja dikkaa Sinua!😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Väinö! Et arvaa, miten rasittava tämä rääpäle on ollut! Minulla on pitkä vieterikin venynyt äärimmäisyyksiin. Alkaa näyttää sille, että tämä ei katoa tästä mihinkään, vaikka aluksi niin luulin, että uusi hoitokissa taas.... Onhan se hiljalleen alkanut olla ihan kiva ja minun on täytynyt vähän hoitaakin sitä, kun se välillä eksyy tai nukkuu liian pitkiä unia. Ei se ole nähnyt kaikkia paikkojakaan vielä täällä talossa... minä tietysti opastan sitä katsomaan ihan kaikkea. Ulos se ei kuulemma saa vielä tulla. kesällä sitten istutaan häkissä ylälipalla ja katsellaan ulkoilmaa ja ohikulkijoita. t:Merri

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!