tiistai 17. maaliskuuta 2020

Miestensukat

Uusi viikko pyörähti käyntiin uusin kuvioin.  Kuka olisi uskonut, että Suomi ja koko maailma lähes pysähtyy tänä keväänä??  Kaikkien ohjeistuksien takana on kuitenkin paljon toimintaa ja mahdollisimman normaalia päivärutiinia.  Odotellaan, mitä seuraavaksi.  Mennään töihin,  käydään kaikilla asiakkailla ja palataan kotiin.  Työpäivä tuntui aivan normaalilta, säädöksistä huolimatta.  Vain henkistä ahdistusta kaikkien ohjeiden ja mahdollisuuksien puitteissa. 

Merri ei halunnut mennä vielä miespalvelijan kanssa nukkumaan, kun huomasi, että toinen palvelijoista tulee vasta kotiin, eikä luultavasti vähään aikaan edes aio käydä nukkumaan, vaikka kello on jo yli 10. 

Harrastetaan yhdessä 😁 Voidaan leikkiä vaikka muutaman tunnin "karanteenia" sohvan nurkassa, neuleet käsissä... 


 Ihanaa mamma kun tulit kotiin! En  halua olla yksin sohvan nurkassa, vaan lepäilen tässä ihan lähellä. Pidetäänkö tassuista kiinni?


Viimeiset päättelyt meneillään. 
Harvoin tulee tehtyä miestensukkia, jos ei ole juuri joku tietty mies mielessä.  Nämä sukat on tehty ihan muuten vaan. Menevät varastopussiin odottamaan sitä tiettyä miestä, jos vaikka ilmestyisi 😅

Ohje sukkiin löytyi vanhasta lehdestä, Novita 4/2017.  Aluksi sukista näytti tulevan aika tavanomaiset, mutta kuvio on sittenkin mukavan näköinen. Vaihdoin vähän värejä ohjeeseen verrattuna.  Sukat ovat kokoa 42, kuten ohjeessakin. 
Lanka on 7-veljestä, langankulutus 150g ja puikot kokoa 3½. 



En jaksa valvoa näin kauan.... otan pienet väliunet....


Krooh..... tassukaan ei liiku...näetkö..?  Kanna minut nukkumaaaaan......


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 
Pidetään Suomi pystyssä!

29 kommenttia:

  1. Kivan näköiset miestensukat. Täytyy niitä valmiita sukkiakin olla varastoituna....kaiken varalta.
    Voi Merri....olet söpö🐾🐾🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin sukkien hamstrausta! Tottakai! Jotain pitää hamstrata ;D

      Poista
  2. Kaunis kisu ja hienot sukat. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle. Minulla huomenna vapaapäivä :)

      Poista
  3. Kyllä me se saadaan pysymään ja nousemaan. Ja kissalliset ovat hyvässä asemassa kun on stressin kerääjä omassa lähipiirissä. Pysyy verenpaine kurissa kun silittelee kisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikeistä saa oikeasti jotain stressinalentajahormonia! Miten mukava on jutella vaikka kissalle, kun ei ole muita kotona. Se on todella inhimillinen otus. joskus mietin, onko lemmikeitä inhimillistetty jo liikaakin, varmaan on... ehkä ei olla vielä pahimmasta päästä, kun vaan jutellaan ja silitellään ja sylitellään :)

      Poista
  4. Kylläpä on tosi komeat miesten sukat. Merri on aina yhtä suloinen ja ihana. Eikös ole kiva tulla kotiin,kun joku odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Malli oli yllättävän kiva, vaikka ei lehessä kovin kummoselta näyttäny. Miehille on oikeastaan aika vähän sukkamalleja (vai eikö vaan osu silmään?). Monet miehet kun ei halua mitään ripokirjavaa, vaikka eihän sitäkään mikään estä, jos tykkää.
      On kiva tulla. Äskenkin tulin iltavuorosta ja Merri kökötti ulkohäkissään kattomassa. Tuli heti kurnahtamaan ja sitten sisään vastaanottamaan :) Ai niin...olihan täällä miekin varttumassa ;D

      Poista
  5. Haha, meillä on täydenpalvelun palvelukoira :) Olen aina ollut sitä mieltä, että meidän Felixissä on jotain kissamaista.

    Hienot sukat taas. Ei voi kuin ihailla.

    Odottelua on ilmassa. Meillä tilanne on sikäli kurja, että virus ehti kyteä ja tehdä hallaa niin pitkään ennen kuin valtionjohto otti sen edes vähän tosissaan. Senhän piti kuivua kokoon viimeistään huhtikuussa, kun aurinko alkaa paistaa. Nyt sitten päivä päivältä numerot käyvät suuremmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä nyt oikein hyvin voi käydä, mut täytyy vaan toivoa, että leviää hitaasti, jotta hoitoa ja hoitopaikkoja on riittävä määrä tarvitsijoille. Jos kaikki rysähtää kerralla, niin voi olla mahoton paikka. Tänään jo töissä alko hoitajia karanteenimääräysten takia tipahtelemaan ja työvuoroja "vapautumaan" ylitöiksi. Mietin tässä juuri, että pitäiskö loma perua. Vielä ei ole pakko perua, mut mitäpä sitä kotonakaan tekisi...

      Poista
  6. Niin kukapa ois uskonu,että "pelko ja kauhu"hiipi kyläteillä??
    Mutta toivotaan parasta!!,että selviämmme "vain säikähdyksellä"
    Paljon mahottoman paljon teille "tärkeän-työntekijöille",voimia,terveyttä! ja jokapäivä.paljon enkeleitä työreppuun!!
    Poika ollu toista viikkoa kotona,miniä myös karanteenissa.Tänään vein lääkkeitä oven taakse!
    Ihana tuo Merri!
    niin sulosia ja hellyttäviä kuvia!
    Kaikkea hyvää Sinulle Sartsa!!
    Halauksin Liisa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin on varotoimikaranteenit meneillään. Se tuntuu vievän tässä vaiheessa enemmän työntekijöitä, kun ite tauti. Yksityisyrittäjillä on varmaan erityisen ankaraa myös.
      Meidän työssä pelkään tautiakin enemmän sitä, että ne käsiparit katoaa ja sitten tietysti sitä, että asiakaskunnassa alkaa ilmetä sairastuneita, toistaiseksi ei ole.
      Ei tässä auta muu, kun mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tulee. Kaikkihan sieltä tulee, mikä on tullakseen ja mikä ei, niin se kiertää ;)
      Merrille en oo uskaltanu viruksesta puhuakaan, että ei hätäänny... ;)

      Poista
    2. Hyvä ,että et ole kertonu Merrille!!
      Turhaan vaan hätääntyisivät....
      Merrikin joutuis päivystää ulkokopissa "kyttäämässä"sitä mitä lie???kutsumatonto vierasta.
      Minäkin yritin jotain sopimatonta sopertaa..Väinölle,murahti..EVVK..se siitä_=).."älä häiritse nukkuvaa koiraa"..lisäsi...murahukseen;))

      Poista
    3. Oli muuten oikeasti kutsumaton vieras eilen meiän terassilla! Alettiin illalla kuuntelemaan, niin meiän hiljanen Merri (oletan) piti aikamoista mourua ulkohäkissä ja tuijotti terassille päin. Vähän hirvitti avata ulko-ovea, ettei livaha sisälle. Ensin ei näkyny mitään, eikä mikään juossu karkuun. Vasta, kun tuijotus edelleen jatkui, heiluttelin terassilla ollutta tuolia, niin musta kissa lähti kauemmas, vaan ei edelleenkään kokonaan pois. Merri oli ihan pörhöllään. Vaikeaahan se on häkin takaa näyttää kuka on kuka, muuten kun äänillä ja ulkonäöllä ;D

      Poista
  7. ..voi ei nuo miesten sukat niin komiat!!
    kyllä ne naisellekkin kelepaa!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa kelpaa. >Miäkin käyn välillä miehen sukkakaapilla... (ihan kun ei omia olis ;D )

      Poista
  8. Kauniit sukat ja kivat värit.
    Hyvin erikoisia aikoja eletään koronan takia. Koetetaan pysyä terveenä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tää malli oli aika kiva, kun sitä lähti tekemään. Lehessä näytti ekaan vähän valjulta.
      Tää on nyt niin erikoista, että ei meinaa ees ymmärtää. Joka päivä tulee uusia ohjeita, jopa monta kertaa päivässä. Toivotaan, että menee pian ohi.

      Poista
  9. Kauniit sukat ja uninen Merri kaverina....ja vielä pitäis kantaa nukkumaan, hehh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkeä kanssaoleskelija on Merri jos ja kun valvon pitempään. Välillä se saattaa käydä ulkohäkissä luukustaan ja sitten taas nukkumaan. Kattelee ja ihmettelee, miksi me ei mennä nukkumaan. usein, kun sanon, että lähetäänkö nukkumaan, se jotenkin havahtuu ja livahtaa minun hampaanpesun aikana jo minun sänkyyn. Sillä on siellä oma paikka, mut silti se aina yön aikana tulee jalkoihini. :D Joskus olen oikeasti kantanu sen, kun se ensin jää minun kanssa ja sitten väsähtää, eikä tajua lähteä nukkumaan. Sitten se makaa ihan vetelänä sylissä ja käy heti sängyssä nukkumaan.

      Poista
  10. Onpa kivan näköinen malli ja värit sopii hyvin tähän malliin. Kyllä me tästä koronasta selvitään. Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihoin vain ton valkosen värin mallissa olleeseen punaseen, niin sain jämiä pois :)
      Niinhän se pitää uskoa, että selvitään..ainakin jollain lailla.

      Poista
  11. Komiat sukat!
    Miesten sukkien malleja ei tosiaan paljoa näy. Mä toin äidin lehdestä (luvalla) leikatut yhdet ohjeet mukana Rovaniemeltä. Voisin laittaa sulle vaikka facebookin kautta kuvat ohjeista, kunhan muistan missä ne on...
    Kehtaan täällä kertoa, että "toi yks" marmatti tänään (vaihteeksi) mun kutomisesta niin, että jätin toistaiseksi jatkamatta keskeneräisiä sukkia. Murr. Enköhän mä keksi jonkun ratkaisun...
    Tsemppiä loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita sähköpostiin? sartsa.piccolo@gmail.com
      Onneks meillä ei marmateta kutomisesta, eikä autoremontoinnista. No ehkä joskus ihan vähän siitä, että kutimet on saattanu jäädä levälleen olkkariin tai olen raahannu yläkerrasta yhtäaikaa liikaa lankoja olkkariin. Olen kyllä nykyään roudannukin vaan tarvittavan värin kerrallaan, niin joudun vähän liikkumaankin sohvan nurkasta, kun lähen hakemaan uuen kerän ;)
      Töihin meno taas vapaapäivän jälkeen, aamuvuoroon... montakohan puuttuu...

      Poista
    2. Löysin ne, mutta mulla ei ole skannausmahdollisuutta. Saatkohan selvää jos otan kännykällä kuvat niistä? Siis suurennettua. Kokeilen päivänvalossa (siis ottaa ne kuvat).
      Kirjoitan kohta blogiin siitä kutomisjutusta, jonka sain ratkaistua ihan mukavasti alkumurinani hellitettyä.
      Toivottavasti ei ollut porukka vähentynyt!!!

      Poista
    3. Tässä alkaa jo jännittää, että minkälaista sukkaa sieltä on tulossa näytille.
      Kohta lähen taas kattomaan, onko porukkaa vai ei. Poissaoloja on, mutta ei meillä ennenkään oo ollu täyttä miehitystä jatkuvasti. Peruin just lomani.

      Poista
    4. Laitoin juuri sähköpostia...ja tuli mieleen yksi juttu, joten laitanpa perään toisen. ;)

      Poista
  12. Ihanat sukat ja miten tasaisen kaunista neulekäsialaa! Merri on niin suloinen ja ilahduttaa meitä jokaista näin kriisiaikoina, kiitos teille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että voidaan omalta osaltamme olla valontuojia kriisiaikana :) Rauhallista viikonloppua sinnepäin!

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!