keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Flamingoista eksotiikkaa

Ensin syntyivät flamingot....


...niitä seurasivat ananakset.....


...tämä oli jo Merrille liikaa. Se kääriytyi maton alle ja sai sitä mitä halusikin: rouhintaa maton päältä. Mikä voisi olla parempi elämys?? Viis flamingot ja ananakset!


Lopulta kuitenkin valmistuivat kokonaiset sukat!  Vielä mahtui sekaan aaltoja, merihevosia, meritähtiä ja kukkia! 


Lumi Karmitsan kirjasta Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2, löytyy ohje tähän Flamingot -sukkapariin. Sanon pariin, koska kyseessä on oikea ja vasen sukka ohjeistuksineen. 
Sukat mahtuvat jalkaan nro38. 
Lanka on 7 -veljestä, jota kului 125grammaa. Pituus riittää pohkeelle, ei siis ihan polveen asti.  Puikot kokoa 3½. 
Sukkien väri on hieman erikoinen. Mallissakin oli kirjavuutta, pohjaväri oli tummansininen.  Kuviot itsessäänkin määrittelivät tarvittavaa väriä. 

Toista taustaa vasten tulee taas vähän eri väritystä esiin. 


Laitoin valmiiksi ison kassillisen tavaraa sinne Goodwill myymälään vietäväksi. Merri ei halua luopua kassista! 


Jos kosket tähän kassiin, niin suutun! Et saa viedä näitä tavaroita pois. Et etenkään tätä punaista takkia tässä päälimmäisenä...


Toivotamme kuitenkin tervetulleeksi sinut, uusi lukija! 

28 kommenttia:

  1. Etelän hetelmä päässy sukkiin! Kivat kuviot ja pirteä väritys.

    Kierrätys on kiva asia, kunhan et tuo yhtä isoa kassillista tullessas 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei mitkään Körmyt ;D
      Kävin myymälässä kerran, enkä löytänyt kovinkaan ihmeellisiä asioita, en ainakaan mukaan ostettavaksi. Kai ne sieltä sitten johonkin kulkevat, kun kerran ihmiset sinne koko ajan vievät tavaraa.

      Poista
  2. Ihanat SUKAT;)
    minä täyttäisin sukat pumpulilla ja koristeeksi en raskis pittää .
    Opettelen tällä uuella masinalla kirjoittamaan;)
    ;) voit tuota Merriä;)))))
    siinä sen näkkee...puhetta vaille? no saitkokassin vietyä?Goodvilliin:=)
    Tarkistithan ettei Merri menny punasen takin mukana;))
    Mukavaa keskiviikkoa!
    meillä paistaa aurinko,mutta kotaperältä tuulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vien kassin varmaan perjantaina, kun on asiaa sinnepäin muutenkin. Ei viittis lähteä varta vasten viemään. Ei ois kierrätyksen henkeä kai sekään :)
      Täällä harmaata. Aamulla oli ohut räntälumi maassa, nyt sulanut taas pois.
      Pikkulauantaissa mennään. Onko saunapäivä? ;D

      Poista
  3. En ole uusi, mutta kiitos! ;)
    Huippuhienot sukat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet sinä joskus ollu uusikin ;D
      Kiitos!
      Vähän mietityttää aina uudet lukijat, kun ois kiva mennä vastavierailulle, mut jos profiilissa ei näy että on blogi, niin ei aina tiiä mistä on ja onko blogia.

      Poista
  4. Onpa taas hienot sukat. Olet oikea kirjoneuleiden mestari.
    Kerro Merrille, että minusta on tullut sen fani. Tykkään sen pehmoisesta olemuksesta ja mainiosta huumorista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ainakin ahkera kirjoneuleiden ystävä :)
      Merri on iloinen ja lähettää hännänheillutukset sinullekin! Nyt se meni ulkohäkkiinsä ottamaan vastaan päivän tuulen ja märkyyden (tosin katon alla), kun miä hytisen täälä sisällä ;D

      Poista
  5. Vahdi Merri niin ettei pussi vaan karkaa ovesta ulos! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on nyt suojeltava! Näin unta, että tonne pohjalle vierähti herkkunappula! Kyllä tää kassi pitäis nyt purkaa ja kattoa tarkemmin!
      t Merri

      Poista
  6. Voi äiti!!!Kyllä on upeat sukat. Kyllä olet taitava❤ Täällä on tupruttanut lunta koko iltapäivän❄❄❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen ahkera kirjoneuleiden väkertäjä ;)
      Tänään on taas märkä lumikerros ohuelti maassa, päivällä taasen luulen sen sulavan. Harmaa päivä. Vaan kuitenkin VAPAAPÄIVÄ! ;D

      Poista
  7. Ei ole meillä Goodwilliä, mutta on mainio SPR:n Kontti. Nykyään ostan sieltä lankoja, vaatteita, kirjoja ja työkamoja. Maanmainiolla tuunaritorilla on pikkutilpehöörejä, kankaita yms yms pussikaupalla pilkkahintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on täälläkin noita UFF -lootia. Ennen täälä oli sellanen nk.hyväntekeväisyyskirppis, josta lähti tavaraa Karjalan puolellekin ja oli monenmoista muutakin hyväntekeväisyyttä, mutta loppui, kun kaupungin avustukset loppuivat. Se oli kyllä vahinko, kun oli niin laaja-alaista. Nyt olen löytäny tän uuen paikan, jonne aion viedä.
      Jotain jos oikein tarvii, niin tällasista kirppareista niitä varmaan löytää. Sellasia hopeanvärisiä tarjottimia ja alusia muistan kerran ostaneeni ihan pilkkahintaan askartelua varten.
      Sit on tietty vielä nää facen roskalavat ja ilokirppikset, joissa voi kadottaa tai löytää tavaraa.

      Poista
  8. Ihanan eksoottiset sukat - flaminkoja, ananaksia, merihevosia... <3 Lämpöä ja väriä talveen! Ilosta viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän väriä ja eksotiikkaa Suomen synkeään ikisyksyyn ;)
      Minul on tänään vapaapäivä ;D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja samoin sinulle, vielä viimeisiä rippeitä torstaista ;)

      Poista
  10. Voi miten upeat villasukat!
    Ihana Merri!❤️

    VastaaPoista
  11. Kaunista neulekäsilaa, hienot sukat. Merri on fiksu kaveri, osaa nauttia kun osaat rapsuttaa. Hyvä on Merrin valvoa, että järjestys säilyy tavaroiden kierrättämisessäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tää valkonen oli vähän huono pohjaväri, kun noi värilliset vähän kuultaa rakosista.
      Merrin kehruukone lähtee käyntii todella herkästi ;D

      Poista
  12. Voi Merriä! Saisinkohan mäkin rouhintaa ja rapsutuksia jos menisin maton alle? Meillä juniori hieroo äidin hartioita pientä korvausta vastaan ja onkin siinä aika etevä.

    Upeat sukat. Sinulla on taito hyppysissä. Mutta saattavathan nuo flamingot ja ananakset olla kisun mielestä jo vähän liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä maton alle odottamaan vuoroasi ;D Merrikin on välillä pitkän aikaa, eikä kukaan tulekaan ;D Hieronta on aina jees!
      Kiitos :) Kai sitä väkisinkin taidot karttuu, kun puikot on jatkuvasti kädessä ;) Näistä kirjoneuleista oikein tykkään, pitsineuleet ei niinkään kiehdo.

      Poista
  13. Onpa ihastuttavat villasukat. Semmoset iloiset. Tottahan talossa joku kuri ja järjestys pitää olla Mrri ajattelee. Kun on hyvän paikan löytänyt,niin ei sitä pois saa viedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussi on edelleen tossa nurkassa ja päälimmäiset on jo viskottu lattialle ;D Huomenna pääsen vasta viemään sen.
      Kiitos! Iloinen onkin oikeastaan just oikea sana.

      Poista
  14. Tosi kauniit sukat! Mukavan värikkäät ja vähän eksoottisetkin. Kaikenlaisesta meiningistä se Merrikin nauttii, kun matolla rouhimisestakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >Kiitos :)
      Mattomeiningit on parhaita! Pienempänä tykkäsi, kun sitä kannettiin tuon pienen maton sisällä, nyt ei enää oikein siitä tykkää. Aina kuitenkin heti kehrää, jos on maton alla ja joku rouhii tai taputtelee päältäpäin.
      Mukavaa naistenpäivää!

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!