sunnuntai 25. helmikuuta 2018

LumiPyryä

Halusin kokeilla ihan välityönä jotain sattumanvaraista mallia. Nää Suomeen saapuneet meikkisilmäkarhut innoitti tekemään sen kunniaksi sukat. Kuva löyty netistä ja muu osa on "hatusta".

Nalle lankaa kulu 95g, puikot nro 3. Alussa silmukoita 14/puikko, resorin jälkeen lisätty 2s, nilkassa 14/puikko (vastaisuudessa ei näin vähän).  Jalan koko on 38.
 Jalkaterä olis siis voinu olla hiukan leveämpikin. Minul on nyt useissa sukissa ollu liian leveä teräosa, niin päädyin näihin silmukkamäärin. En kuitenkaan huomioinu, että kirjoneule ei jousta ihan niin paljo. 

Minusta facebookissa oli hauska vitsi noista pandoista. Oli ehkä vähän roisimmin sanoin, mutta juttu meni niin, että 2 suomalaista karhua katteli, kun nää ulkolaiset karhut saapui. Ne jutteli keskenään, että sieltähän ne meikkisilmät nyt tulee! Ovat niin söpöjä, että niiden nimissä on  on tehty jopa suklaata! Ja mitä meistä on tehty?? Kaljaa! 😊

Arvatkaa onko kiva huomata ulkona kävelevänsä ne siniset kenkäpussit jaloissa... Nyt olen tehny jo 2 kertaa sen lähiaikoina. Ekalla kerralla huomasin, kun alko kuulumaan joku suhiseva ääni askeltaessa.  Tokalla kerralla ihan säkällä ja tietysti yleisöä oli paikalla.  
Viikonlopun työt on nyt taputeltu kasaan ja huomenna on vapaapäivä. Puikoille hyppää varmaan seuraavaksi sinisävyiset polvisukat.  Malli on vielä vähän hakusessa. 

16 kommenttia:

  1. Oih mitkä sukat,wau! Olet kyllä näppärä♥ Kaunista talvista alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin itsellesi ja kiitos kommentista. :)

      Poista
  2. Kivat sukat ja niin ajankohtaiset! Hauska vitsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän alkaa tehä vain ajankohtaisneuleita. Mikä mahtais olla seuraava aihe? :)

      Poista
  3. Hienot pandasukat ja kivat unisukatkin tuolla aikaisemmin :)
    Ja rupesi vähän naurattamaan, että tuleeko ne sinisävyiset polvisukat sävy sävyyn niiden sinisten kenkäpussien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta! Siinäpä oiva idea! Taidan markkinoida tota töissä, kun meitä on niin monta kenkäpussinkäyttäjää! ;) Pitää olla sävy sävyyn. Nykyään on samanvärisiä sinisiä lenkkareitakin ja aina kun näkee ne jonkun jalassa, on pakko kattoa uuelleen. :)

      Poista
  4. Mahtavaa!Nimikkosukat pandoille.Olet kyllä kekseliäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä ennemminkin kokeilunhaluinen. Kuvio ei ole minun kehittämä.

      Poista
  5. Suloiset sukat. Kiva kokeilla uusiakin kuvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niin on. Se on just niin palkitsevaa, vaikka ei joskus onnistuiskaan niin hyvin. Tulipahan kokeiltua.

      Poista
  6. Ihanan suloiset pandasukat :).

    Kiva nimitys tuo meikkisilmä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Nimi tuli suoraan siitä pilailujutusta. Minustakin se oli jotenkin hauska oivallus noille mustasilmille. :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!