maanantai 5. maaliskuuta 2018

Kirja vuodelta 1953

Tätä lukemaani kirjaa on ihan pakko kommentoida. Se oli pitkään aikaan hämmentävin ja mielenkiintoisin kirja, mitä olen lukenut.  Löysin sen kerran hävitettävien kirjojen laatikosta kyläreissulla. Samalla otin muitakin kirjoja. Tämä kirja seisoi pitkään yöpöydällä ja nyt se pääsi vasta hämmästeltäväkseni.
  Kirjan nimi on Vaienneet temppelit. Suomen Neuvostoliitolle luovuttaman alueen kirkot sanoin ja kuvin. Sen on toimittanut Leo G Pohjola 1953, vajaa 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen.
  Olen itse kolmannen polven karjalaisjuurta, mutta silti kirjassa lueteltujen kylien määrä yllätti minut. Kirkkoja on tietysti ollut myös useampi samassa kylässä, joten kuvia kirjassa tosiaankin riittää.  Kirkot ja rukoushuoneet on jaettu luterilaisiin ja ortodoksisiin. Lisäksi luostarit; Konevitsa, Valamo, Lintula ja Petsamo.

Kaikista kirkoista on kuva. Lähes kaikkien kirkkojen yhteydessä on kuva papista, kirkkoherrasta tai muusta ko kirkon tärkeästä henkilöstä.  Kaikissa on käsitelty kirkon historiaa niin kauas, kuin kirjoitettua tietoa löytyy, jotkut jopa 1100-1200 luvulle asti. Mainittu on myös aiemmin samalla paikalla olleet tuhoutuneet kirkot, syinä aiemmat sodat, ryöstöretket, tulipalot tms. tuhot. Tietoihin on tallennettu kirkonkellojen määrä ja painot, sekä missä ne on tehty, missä kunnossa kirkko oli ennen ja jälkeen talvisodan, sekä tilanne jatkosodan jälkeen.  Monessa kohdassa on mainittu myös se, paljonko kirkko on tullut maksamaan, kuka sen on suunnitellut, kuka maalannut alttaritaulun. Ortodoksisissa kirkoissa alttareiden määrä ja kenelle ne on pyhitetty. Lämmitystapa, urkujen koko ja hankintapaikka.
  Seikat, jotka minua hämmästyttivät olivat esimerkiksi kellojen koot. Niitä löytyi 1-6000 kiloon. Luostareissa tietysti vielä painavampia, suurin jopa 16000 kiloa!  Ei siinä vielä mitään, mutta monen kirkon kellot on saatu pelastettua sodan jaloista ja ne ovat nyt jossain päin Suomea, samoin kuin alttaritaulut. Luulin, että lähtö Karjalasta oli kovinkin kiireinen ja vähän tavaraa mahtui mukaan. Kuka otti kainaloonsa kirkonkellot??
  Talvisodan jälkeen, kun väki palasi takaisin omiin kyliinsä, selvisi, mitä kirkoille oli sillä aikaa tapahtunut. Melkoista mielikuvitusta olivat väliaikaiset käyttäjät omanneet. Monet kirkoista olivat olleet hevostalleina, tai heinävarastoina, elokuvateattereina tai muina esiintymistiloina, niissä oli majoituttu, käytetty ravintolana, tai muuten vaan hyödynnetty puuosat polttopuuna, tai mikä tahansa irtoava jonkin muun rakennelman hyväksi.  Jotkut kirkot ehdittiin jopa välirauhan aikana entisöidä, kunnes ne taas luovutettiin Karjalan mukana.
  Olipa tosiaan kattava kokoelma kuvia kirkoista ja työntekijöistä. Kuvattomina oli monesti mainittu myös suntiot, kanttorit, kirkonisännöitsijät jne. 99 % heistä on miehiä. Yksi nainen oli kuitenkin mainittu kanttorina. Alttaritaulujen maalaajina oli useamminkin naisia. Upeaa, että kuvia on löytynyt jälkipolville näytille. Monet kirkot kuitenkin tuhoutuivat jo ennen sotien päättymistä.

Terijoen kirkko oli upeasti koristeltu, kuten sielläpäin ilmeisesti moni muukin rakennus.
Äyräpään kirkko oli jylhän veistoksellinen.


Kaukolan kirkko oli jotenkin linnamainen.



Tämä tarina ei kerro, missä kunnossa kirkot ovat nyt, tai onko niitä ollenkaan.

Ompa mielenkiintoista mennä sen tavanomaisen lukutottumuksen ulkopuolelle. Suosittelen sitä muillekin!


6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja, On nuo kirkot vaan upeita rakennuksia. Tuo Äyräpäänkirkko on kyllä kaunis! Kaunista talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat aattelin ensin vaan kattelevani, mut huomasin, että kokonaanhan se kirja piti lukea, kun oli niin mielenkiintonen.

      Poista
  2. Heti nappasi, kun luin selostustasi. Äitini on Uudeltakirkolta ja äidinisä Kuolemajärveltä, kyllä se vaan heti lisää kiinnostusta ja haluaisi tietää paikoista enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Lisäksi kerrotaan paikoista ja ajoista, jotka ovat jo historiaa. Ihme, että kaikista kirkoista löytyi kuvakin. Ehkä niitä vuonna -53 on löytynyt vielä ihmisten omistakin kätköistä.

      Poista
  3. Mielenkiintoista! Bongasin sisällysluettelosta äitini kotipitäjän Harlun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun sukulaisuus juontaa Säkkijärveltä.

      Poista

Kiitos kommentoinnista!