sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kevättä kohti

Eikö oo ihanaa, että mennään kevättä kohti näin vauhilla!??  Tätä kuuta ei oo enää kun puoltoista viikkoa ja sit ollaankin jo maaliskuulla. 😊

Toistaiseksi vielä kuitenkin pakkaslunta ja mieli tekis jopa hiihtämään parin vuoden tauon jälkeen. Eilen kannoin jo sukset tallin yläkerrasta pois, joten voin sanoa jo ees koskeneeni niihin.  Lähteminen tuntuu nyt tosi vaikeelta. Saa nähä ehinkö ennen kun lumet sulaa. 

Migreenijaksoa on ollu ja selkä kuin rautakangesta. Kävin pitkästä aikaa hierojallakin ja sitten tietysti taas vähän aikaa vieläkin kipeempi olo.  En ollu käyny hierojalla kertaakaan sen syksyisen asentohuimauksen jälkeen.  Jossain mielen sopukoissa istuu pelko siitä, että koskahan se huimaus tulee taas. Sehän on kai toistuva vaiva. Voi mennä vähän aikaa tai muutama vuosi. Yritän nyt kuitenkin nauttia niistä ajoista, kun sitä ei oo. Näköjään ihminen ei sitte kuitenkaan opi olemaan itelleen hyödyksi ennakoimalla näitä hirveitä  jumituksia esim. liikkumalla tai venyttelemällä...  Tän vuoden lenkkeilytkin on jääny tosi vähiin.  
Yritän pistää osan saamattomuudesta työkiireiden ja paineiden piikkiin, mut eihän se niinkään pitäis olla. Sillonhan sitä just pitäiskin pitää huolta itestään.  Helpompi on kuitenkin vajota sohvan nurkkaan neuleiden kera ja ottaa iisisti.  Kuvittelen olevani kuitenkin asian paremmalla puolella, kun ees tiedostan tän. 
Töissä on kyllä oikeesti koko ajan paineita olla nopeampi ja tehokkaampi. Jatkuvasti  nousee asioita, joille pitää tehä jotain ja ne jutut joita olen yrittäny priorisoida  tehtäväksi niinä pieninä hetkinä, kun ei ole muuta, jää tekemättä ja siirtyy tulevaisuuteen. Tää on pitemmän päälle aika stressaavaa. 
Lisäksi pitäis pystyä olemaan hetkessä mukana, kun tapaa ne kaikki vanhusasiakkaat , jotka ei useinkaan nää koko päivän aikana muita, kuin hoitajansa.  Kotihoito on aika haastava ja usein yksinäinenkin työ, vaikka työkaveri löytyiskin puhelimen päästä tarpeen tullen.  Aikataulut tekee sen, että parastaan ei pysty antamaan, mut haluun antaa kuitenkin sen, mikä on mahollista ja kohdata sen asiakkaan ihmisenä.  Parhaita hetkiä on ne, kun näkee toisen ilahtuvan tapaamisesta ja avusta ja ehkä kunnon naurutkin vielä päälle. Tykkään erityisesti sellasista vähän haastavista (vaikka tätä sanaa ei pitäiskään käyttää) asiakkaista, kun he alkaa hiljalleen avautumaan.  Tuntosarvet pitää olla tosi herkällä, että tietää mihin suuntaan pitää keskustelun kulkea.  
Kaiken tän nähneenä tiedän oikein hyvin, millanen vanhus minusta tulee.😉 Tiedän kaikki jutut, mitä kannattaa kokeilla jos haluu ärsyttää tai ilahuttaa tai saada jotain erityistä. 😋😊😊😊

On minul kuitenkii mukava työ ja sen vastapainona  luovaa ittensä toteuttamista käsitöiden, musiikin ja hhhmmmm. ehkä liikunnankin puitteissa.   Olen tehny koko perheelle unisukkia, jotka on pian jo valmiina. Näin ollen päätin alottaa jotain ihan muuta. Se on jotain sellasta, että en vielä oikein itekään oo varma, mitä siitä seuraa.  Ois myös mukava, jos sais käytettyä noita varastoissa seisovia lankoja pois. Minul on muutama vyyhti vironvillaa, joista valkkasin eniten silmää miellyttävän. Kerin sen äipältä saamallani kerimälaitteella. Minul on myös vyyhtilaite, jonka oon löytäny kirpparilta. Yritin aiemmin nuorimmaiselle tyrkyttää jopa paria euroa per vyyhti, jos suostuis kerimään nää mulle valmiiksi. Ei innostanu. Ei tää minustakaan mukavaa puuhaa oo. 

Tästä lähti tulemaan afrikankukkia.  Koko ajan mietin, että mihin ihmeeseen miä näitä oikein teen. Ja mitä järkeä on tehä afrikankukkia yhestä väristä. Langan värikin vaihtuu niin hitaasti, että yks lappu on aina vain yhtä väriä kokonaan.  En silti vielä oo luovuttanu, vaan jatkan hissukseen virkkaamista.  Saapas näkee mitä tallukka tekee. Elikkäs mitä näistä oikein tulee. 


Meiän söpöläinen, Pörrö -hamsteri kuoli silloin muutama viikko sitte, mutta onneks meitä on ilahuttanu lastemme kissat, jotka pääsee välillä meille hoitoon.  Tässä toinen kissasisaruksista, neiti sukkela. Veljensä seurailee usein vain vierestä, että mitä tuo sisko oikein taas touhuaa.  Nää kisut tulee tosi mielellään syliin ja kaipaa seuraa. 


Sitten on tämä arvonsa tunteva kissaneiti, jota ei vähimmässäkään määrin kiinnosta, mitä sen ympärillä tapahtuu. Se tykkää korkeista paikoista ja pääseekin tosi korkeelle vahvoilla jaloillaan. Tässä vähän entisaikaista tyyliä  nk. uuninpankolla oleilua. Tämä kissa ei oikein tykkää silittämisestäkään, vaikka pyörii välillä jaloissa. Luulen sen johtuvan osittain myös pitkästä turkista, joka on tosi sähkönen. Ei varmaan tunnu kivalta saada sähköiskuja.


Tulipa pitkä vuodatus. 
Vaan eipä tässä muuta, kun pitänee rientää siihen palkkatyöhön taas iltaa viettämään.  Illat on kyllä kivempia, kun olen niin iltaihminen. Huomenna kuitenkin jo aamuvuoro, niin alkaa väsyttää jo etukäteen pelkkä ajatus.  Ei jää montaa tuntia nukkumisaikaa klo 22 ja 7 välillä. 
Piakkoin kuitenkin lomaa tiedossa. 😊

11 kommenttia:

  1. Kevättä odottelen minäkin 😊. Kyllä tähän arkeen mahtuu monenlaista puuhaa ja olisi niin mukava ehtiä tehdä kaikenlaista. Vaan eipä sitä kaikkea ehdi, kun töissäkin pitää käydä. Nautitaan siitä mitä ehditään ja lopusta ei murehdita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Elämän ilo ja onni koostuu pienistä kauniista ja iloisista hetkistä. Kun ne vaan osaa nähdä ja kuuulla. :)

      Poista
  2. Ihanan väristä tuo vironvillalanka.
    Arvostan teitä "vahustenhoitajia" tosi paljon. Anoppini ei ole mikään helppo tapaus ja silti siellä aina näkee niin iloisia ja reippaita hoitajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vanhemmiten on itellekin helpompaa ottaa vastaan kaikenlaista. siihen osaa suhtautua ihan toisella tavalla, kun nuorena, vastavalmistuneena hoitajana. On löytyny se kanava sieltä toisesta korvasta sinne toiseen ja sitä myötä ulos. :)
      Ja kukapa meistä haluais olla helppo. Pikku jähnä piristää kummasti päivää :)

      Poista
  3. Kauniisti kirjoitat työstäsi, lämmöllä. Ihmisten kanssa hoitajana sitä laittaa itsensä todella täysillä kehiin ja sen jälkeen onkin loma, ksäityöt ja muutenkin oma elämä tarkeä latatumiskeino. Pienikin taukojumppa auttaa lihasjännityksiin. Unisukat koko perheelle, suloinen, lämmin ja rakastava teko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista ja hyvää viikonjatkoa sinulle. :)

      Poista
  4. Kuulosti siltä että nautit työstäsi, myssykkää pitääkin nostaa ja toivottaa jaksuja arvokkaaseen työhön..tuntuu että niin pieniin on käynyt monessa paikassa resurssit ja töitä ihan liikaa..Suloinen kisuli❤ Kivoja virkkailuja! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :) Ihan mukavaa työtä pääosin. Onhan niitä huonojakin aikoja tietysti, kun kaikki menee penkin alle. Hyvistä hetkistä pitää ottaa ilo irti. Mukavaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  5. Arvokasta työtä teet vanhusten parissa. Hoivatyö on raskasta, mutta antoisaa.
    Ihanat kisulit :) Meidän kisulla on kevättä rinnassa. Nytkin maukuu nurkassa naama seinään päin.

    VastaaPoista
  6. Arvokasta työtä teet vanhusten parissa. Hoivatyö on raskasta, mutta antoisaa.
    Ihanat kisulit :) Meidän kisulla on kevättä rinnassa. Nytkin maukuu nurkassa naama seinään päin.
    Googlen kautta yritin kommenttia laittaa, poistuu heti kun kirjautuu ulos. Katotaan onnistuuko oman blogin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työssä olen tosiaan kohdannut monia mielenkiintoisia persoonallisuuksia ja varmasti työ on ollut kaikin puolin antoisaa. :)
      Kissat on just noin hassuja, että voi mököttää ja naukua naama seinään päin tai olla näkemättä ja kuulematta mitään mitä puhutaan tai kutsutaan. :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!